Näytetään tekstit, joissa on tunniste Naavametsäläiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Naavametsäläiset. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. elokuuta 2026

Somekuplassa

Facebookissa on kivaa postata juttuja kaikesta mikä minua kiinnostaa. En kuitenkaan paljoa mene oman profiilisivuni ulkopuolelle katsomaan mitä kukaan muu sinne laittaa. Olen liittynyt Monty Pythonia ja Gary Larsonin The Far Side -pilapiirroksia fanittaviin ryhmiin, mutta en minä käy lukemassa niiden postauksia. Muut kommentoivat niitä postauksia niin hyvin, ettei minulle jää mitään sanottavaa, eikä se edes veisi minua minnekään. Ei se toisi lisää huomiota. Enkä halua kuluttaa aikaani muihin kuin omiin juttuihini. Olen omassa kuplassani, kirjoitan mitä itse teen, luen ja kuuntelen ja toivon jonkun huomaavan. Yksi mies Alabamasta rupesi kaverikseni. Hän postailee lähinnä YouTube-videoita biiseistä, joista pitää. Painan tykkäysnappia niiden kappaleiden kohdalla, joista itse pidän. Vastavuoroisesti hän tykkää joistakin minun postauksistani.

X-tilistäni on ikävä kyllä tullut Facebook-tilini köyhempi versio. Lyhyemmät tekstit ja ilman kuvia. En oikein keksi mitään sellaista, mitä voisi kirjoittaa vain X:ään. Enkä seikkaile silläkään alustalla katselemassa mitä muut kirjoittelevat. Ei houkuttele.

Kirjoitin nyt Pat Gilbertin kirjoittamasta The Clash -yhtyeen elämäkerrasta The Clash - Lontoo liekeissä. Tuon jälkeen olen lukenut vielä neljä kirjaa lisää (plus Neil Hardwickin hauskan pakinakokoelman, jonka ohitan vain maininnalla tässä blogipostauksessa), mutta niistä kerron vasta tulevina viikkoina. En halua pukata someen juttua yhtään nykyistä nopeammin. En koe omaavani niin isoa idealaaria, että minulla olisi varaa tehdä enemmän kuin kolme postausta viikossa. Olisin liian pian tilanteessa, jossa minulla ei ole hajuakaan, mistä kirjoittaisin.

Sitäpaitsi, Veikko Huovisen tuotannon ja muiden suomalaisten kirjojen lukemiseen kuluu vielä monta viikkoa. Mistä silloin kirjoitan someen englanninkielellä? En oikein kehtaisi mainostaa Huovista tai suomalaismuusikoiden elämäkertoja ulkomaalaisille. Urho Kekkosesta ja Mannerheimista kirjoittaminenkin olisi vähän siinä ja siinä. Pitää siis olla ulkomaista kirjallisuutta varastossa odottamassa esittelyvuoroa.

267 kirjaa vielä lukematta. Olen laskenut sen tarkkaan: 9. huhtikuuta 2028 on kaikki luettu.

Lukemisen lisäksi katselen M*A*S*H-telkkarisarjaa. Kaikki 11 tuotantokautta vuosilta 1972-1983. 33 DVD-levystä yksi ei toimi tietokoneeni DVD-ROM -asemassa eikä Blu-Ray -soittimessakaan, joten kahdeksaa neloskauden jaksoa en pääse katsomaan. Kuuntelen vielä 10 aiemmin kuuntelematonta levyä joka päivä YouTubesta ja Discogsissa olevista Apple Music -näytteistä. Kaikki vuoteen 1989 mennessä julkaistut albumit peräti 1773 esittäjältä. Silloin tällöin löytyy hyviä kappaleita, jotka imuroin itselleni. Merkkaan ylös, montako albumia kultakin artistilta on vielä kuunneltava. Kestänee vajaat kaksi vuotta käydä tuotannot läpi ja kuunnella kaikki albumit. Mietin, laittaisinko sen jälkeen Word-tiedostoni jakeluun. Ne, joilla on kaikki elämäni aikana kuuntelemani levyt luetteloituina.

Selaan läpi vuosien 1953-2012 Playboy-lehdet, jotka minulla on PDF-muodossa muistitikuilla. Luen novelleja, huvitun pilapiirroksista, etsin kiinnostavia juttuja, joista kirjoittaa jotain someen. Nyt olen kertonut Playboyn omasta Trump-nimisestä huumorilehdestä, jonka tarina jäi kahteen vuonna 1957 ilmestyneeseen numeroon. Tämänhetkisillä postausideoilla pärjään kevyesti vuoden loppuun asti. Ensi vuonna pitää ruveta miettimään, mistä kirjoittaa FB:hen.

Beardmosswood.com on nyt paremman näköinen sivusto. Sainpas vihdoin sen taustakuvan valmiiksi, kun jaksoin tehdä kunnolla töitä sen parissa. Kuva vaati vielä muutoksia jotta se toimisi kaikilta osin, myös silloin kun nettiselainikkuna on pieni. Sain nekin tehdyiksi. Sivuarkistossa oli se ongelma, että kun selainikkuna oli pöytätietokoneen näyttöä pienempi, The Green Pendant -tarinan sivulinkit osuivat Jupuniuksen päälle, jolloin ne erottuivat huonommin. Piti pähkäillä ongelmaa päiväkausia, ennen kuin osasin lisätä sivulinkkien taakse ruskean taustavärin. Olisi mukavampaa, jos minulle huomautettaisiin näistä asioista ja annettaisiin neuvoja, mutta kun kukaan ei ole kirjoittanut vielä ensimmäistäkään kommenttia. Itse olen aina joutunut kaikki ongelmat huomaamaan ja ratkaisut keksimään.

TopWebComicsissa joudun äänestämään omaa sarjakuvaani päivittäin jotta se killuisi edes keskinkertaisilla sijoilla. Onneksi se sallitaan, ja siihen jopa rohkaistaan. Siellä halutaan, että kaikkien sarjakuvat saavat huomiota ja tykkääjiä, ja oman sarjiksen äänestäminen auttaa siinä.

Olisi kiva kirjoittaa sarjakuvasivujen alle kommentteja, mutta kun ei ole mitään sanottavaa enää. Muuta kuin henkilökohtaista, kipeää tilitystä, ja sen olen vuodattanut julki jo suomeksi aaltotie.comiin. Englanninkieliset sivuni haluan pitää puhtaina kipeistä, omakohtaisista asioista ja muusta valittamisesta.

Hypokritonin sivulla 24 Akvantis valehtelee, että hän asuu tietokeskuksessa, että hänelle on annettu siellä oma huone. Tuossa väänsin vähän satiiria siitä, että kun 1994-1995 suoritin siviilipalvelusta Taalintehtaan sairaalassa, asuin sairaalan vieressä sijaitsevassa terveyskeskuksessa, johon oli järjestetty minulle oma huone.

Välillä on päiviä, jolloin beardmosswood.com saa osakseen monta kymmentä katselukertaa. Mistä voin tietää, etteivät ne ole kaikki botteja? 

torstai 30. huhtikuuta 2026

Taidetta ja viihdettä

Olen ostanut Temun verkkokaupasta ulkoisen kiintolevyn, jossa on 4 TB tallennustilaa. Olen saanut siirretyksi sille kaikki DVD-R -levyille polttamani elokuvat - myös ne, joita ei pysty enää vioittuneilta levyiltä kopioimaan. Pari leffaa sai Y2mate-palvelu imuroiduksi YouTubesta, pari latasin Bitlordilla torrenttitiedostoista, loput löysin Soulseekistä. 1803 elokuvatiedostoa. Osa leffoista on useassa osassa, muutamasta on tuplakappaleet. Arvioisin, että elokuvia on 1434, mutta se ei ole varma arvio. Elokuvat vievät tasan kolmasosan 4 TB:n tallennustilasta.

Nyt olen ruvennut katsomaan elokuvia. Tarkistan tiedostojen kunnon. Dubattuja leffoja löytyy, pitää saada alkuperäinen englanninkielinen ääniraita jollain konstilla. Toinen kopio elokuvasta Soulseekistä, tai jos leffa löytyy netistä, äänitän ääniraidan ja teen siitä mp3:n. Jollain vaikealla kielellä puhutut mutta tekstittämättömät elokuvat tarvitsevat englanninkielisen tekstitysraidan, se pitää järjestää jotenkin. Toinen, tekstitetty kopio leffasta tai sitten erillinen SRT-tiedosto, jossa on englanninkieliset tekstit.

Muokkaan elokuvatiedostojen nimiä ja luon genrekansioita, joihin elokuvat sijoitan. Komediat, tieteiselokuvat, kauhuelokuvat, suomalaiset leffat, japanilaiset chambarat, musikaalit, Tarzan-seikkailut... joka genrelle tai muulle kategorialle oma kansio.

Ei minun tarvitse katsoa elokuvia tarkkaan. Nehän on jo katsottu, joten ne ovat jossain määrin tuttuja. Voin piirtää Naavametsäläisiä samalla.

Beardmosswood.com -sivusto tarvitsee tuunausta. Voting incentive eli äänestyshoukutin niille, jotka haluavat äänestää sarjakuvaani TopWebComicsissa, tulee heti huomenna. Taustakuva on työn alla, saa nähdä milloin saan sen valmiiksi. Hahmoesittelysivu tulee vasta kun englanninkielinen versio Mutatoituneesta metsästä on kokonaan netissä ja hahmoihin on vähän päässyt tutustumaan.

Luen kirjoja. Vähintään sata sivua päivässä, vähintään yksi kirja viikossa. Elokuvista ja kirjoista saan jotain kirjoitettavaa Facebookiin ja X:ään. Jatkan Charles Dickensin parissa: Bleak House, Little Dorrit, Hard Times ja Kaksi kaupunkia luettu. Siinä ohessa pari Agatha Christietäkin.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2026

Viisi sivua englanninkielistä Hypokritonia

Miten monta kertaa onkaan pitänyt tekstata Naavametsäläissivuja uudelleen! Ensin suomesta englanniksi. Tekstaus ei ole kyllin jämptiä ja siistiä, joten ei muuta kuin koko sivu uudestaan. Ja taas uudestaan. Lopulta huomaan, että teksti ei ole julkaisukoossa kyllin isoa, jotta sitä olisi helppo lukea. Siispä täytyy suurentaa tekstiä. Silti minua ei ole kyllästyttänyt, sillä lopputulos on palkinnut vaivan.

Olen myös halunnut parannella piirrosjälkeä. No, Sininauhaisen riipuksen ensimmäisille sivuille en ole tehnyt liikoja parannuksia. Olen antanut niiden edelleen näyttää, millaista jälkeä sain aikaiseksi helmi-maaliskuussa 2012, jolloin piirsin tussilla paperille alkuperäiset versiot noista sivuista. Siksi Kriitus näyttää vähän oudolta noilla sivuilla. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, olin tuolloin vielä kokematon ja kankea eläinsarjakuvien tekijänä ja se näkyy jäljessä. Mutta jotain charmikasta tuossa on.

Kaupunkinäkymiä parannellessani halusin koettaa opetella autojen piirtämistä. Otin töihin mukaani 7. Jérôme K. Jérôme Bloche -albumin Un oiseau pour le chat. Heti ensimmäisen sivun avausruudussa nähdään kunnon poliisiauto, ja sivulla 41 rekka. Tämän sarjisalbumin tarjoama referenssiapu riitti hyvin.





Siivosin kymmenen vuotta kaukojunia Ilmalan ratavarikolla, joten tunnen junat hyvin. Rautatieaseman, junat ja junan interiöörin olen piirtänyt täysin ulkomuistista. En ole hakenut koskaan minkäänlaisia referenssikuvia, en vuonna 2012 enkä nytkään.

Tuntui vähän raskaalta raahata töihin selkärepussa suomi-englanti-suomi -sanakirjaa, iPadia ja jotain romaania joka päivä. Mutta työpäivät ovat niin tylsiä, keskenään samanlaisia ja rutiinintäyteisiä, että minun olisi vaikea jaksaa niitä ilman oheistoimintaa.

Beardmosswood.comiin laitoin Hypokritonin viidennen sivun luettavaksi. Olen kuitenkin reilusti tuota edellä. Työstän parhaillaan Mutatoituneen metsän englanninkielisen version (The Mutated Forest) kahdeksatta sivua.

Facebook- ja X-sivujani sopii mainiosti seurata, ellei englanninkieli ole rajoitteena. Voin kertoa niillä kaikista pikkujutuista, joita en tässä blogissa tule kuuluttaneeksi.

lauantai 4. huhtikuuta 2026

Tales from Beard Moss Wood - pääsiäisuurastusta



Olin eilen uutterana. Sain paljon aikaiseksi.

Jouduin nielemään yhden oman periaatteeni. Olen suhtautunut karsaasti sosiaaliseen mediaan. Se maailma ei ole kiinnostanut minua tippaakaan. Tuntui isolta askeleelta rekisteröityä Facebookiin ja X:ään. Sellaiselle, joka haluaa mainostaa omia tekemisiään, sellaiset toimenpiteet ovat kuitenkin välttämättömiä nykypäivänä.

Lisäksi rekisteröidyin TopWebComics-sivustolle ja ilmoitin sarjakuvastani siellä. En tiedä, onko siellä mitään yhteisöä jolle voisi huudella... foorumipuolta tai jotain... voin toistaiseksi vain toivoa, että joku huomaa ranking-listan viimeisellä sijalla olevan sarjikseni, vierailee sen sivuilla ja antaa kuulua itsestään jollain tavalla.

Olen ehostanut beardmosswood.comia infosivuilla, sarjakuvasivujen vieressä näkyvillä tietolaatikolla ja lukuvalikolla, Facebook- ja X-linkeillä sekä TopWebComics-nappulalla, jota klikkaamalla pääsee äänestämään sarjakuvaani. TWC-sivustolle laatimani esittely on tässä.

Somea ja TWC:tä varten olen luonut bannereita sekä ns. discovery carousel -kuvan, neliömäisen mainoskuvan jonka pitäisi näkyä TWC:ssä jonain hetkenä jos tuuri käy:




Noiden väsääminen oli helppoa ja nopeaa, koska minulla on jo koko sarjakuva piirrettynä. Kaikki sivut ovat olemassa jossain valmiissa muodossa. Kuvamateriaalia siis riittää. Poimin muutaman Naavametsäläissivun, leikkasin niistä paloja, yhdistin ne ja piirsin Clip Studio Paintilla kaiken uudestaan ylemmälle layerille.

Nyt säädin vielä juttuja. Sarjakuvasivut olivat pelottavan pienikokoisia, mutta löysin valikon, josta sivuston leveyttä voi säädellä portaattomasti. Sen myötä myös sarjakuvasivujen leveys kasvaa. Noin 1200 pikselin leveys on jo ihan hyvä. Maksimileveys on 1600 pikseliä, mutta siihen ei liene tarvetta. Sivut näkyvät täydessä koossa, jos klikkaa niitä oikealla hiirennapilla ja avaa jpg:t erilliselle välilehdelle. Koetin kasvattaa myös sivujen oikealla puolella olevaa käsin kirjoittamaani esittelyruutua, mutta se ei onnistune.



sunnuntai 29. maaliskuuta 2026

Tales From Beard Moss Wood - Naavametsäläiset-sarjakuvan englanninkielinen versio netissä

Sain Naavametsäläiset-sarjakuvani viimeisen, 474. sivun, valmiiksi ja nettiin tammikuussa 2024. Sen jälkeen olen parannellut sarjakuvaa värittämällä kaikki alunperin mustavalkoiset sivut ja piirtämällä sivuja kokonaan tai osittain uudestaan.

Liityin Kvaak-foorumiin tammikuussa 2012, ajatuksena, että promotoisin sarjakuviani ja sivujani siellä ja saisin rakentavaa palautetta. Palaute oli hyvin niukkaa, rajoittuen muutamaan kehuvaan kommenttiin itse foorumissa sekä galleriassa, johon uploadasin yhden Ruutihampaat-sarjiksen sivun. Omassa Aaltotie-ketjussani olen pitänyt pitkälti monologia.

Kirjoitustaitoni kyllä huomattiin Kvaakissa. Minulta kysyttiin kiinnostusta avustavan toimittajan hommiin. Vastasin myöntävästi ja arvostelin sitten joitakin uusia sarjakuvajulkaisuja Kvaakissa vuoden ajan. Kerta kerralta tuntui vaikeammalta päästä kirjoittamisessa alkuun ja saada aikaiseksi vielä tyydyttävän pitkä arvostelu. Valtavan pitkä Valhall-sarjakuvasta kirjoittamani artikkeli tuntui viimeiseltä niitiltä. Meni yhdeksän kuukautta, ennen kuin sain itseni tarttumaan siihen työhön, sitten kirjoitin koko jutun seitsemän lomapäivän aikana, puurtaen sen parissa aamusta iltaan. Artikkelin valmiiksi saatuani olin saanut tarpeekseni, enkä enää kirjoittanut mitään kritiikkiä tai muutakaan. Lopetin avustavan toimittajan homman.

Yritin silloin tällöin puffata omaa piirtämistäni Aaltotie-ketjussa vielä jatkossakin, aina kun oli jotain kerrottavaa, mutta kukaan ei viitsinyt lotkauttaa korvaansa. Lopulta suorastaan kiehuin raivosta ja turhautumisesta.

Netsarlissa Naavametsäläistarinat ovat saaneet jokusen tykkäyksen, mutta ei siellä mitään palautetta jaella.

Viime vuoden keväällä sain idean. 

Toukokuussa 2025 kirjoitin seuraavaa:

"Sitten on meneillään yksi suunnitelma, josta vaikenen vielä tässä vaiheessa. Iso juttu kuitenkin kyseessä - niin iso, että siinä ovat kahdeksas ja yhdeksäs meneillään oleva projektini, ja kymmenes liittyy tähän myös. Teen työpaikalla luppoaikana nyt kahta asiaa. Se toinen homma valitettavasti syö aikaa lukemiselta, joten kirjojenluku-urakka etenee tästä lähtien hitaammin. Onnistuminen vähän arveluttaa, koska minun pitäisi onnistua sellaisessa, missä olen aiemmin vain epäonnistunut.

Näistä joskus tulevaisuudessa. Marraskuun alussa on yksi vaihe valmis, ja ensi vuoden maaliskuussa työt jatkuvat eri merkeissä."


Koska Suomi on sarjakuvamaana lähes kuollut, eikä sarjakuvantekijän ole helppo saada täällä huomiota, mitä jos kääntäisin Naavametsäläiset-sarjakuvan englanniksi ja alkaisin promotoida englanninkielistä versiota kerjäten huomiota ulkomaalaisilta sarjakuvien ystäviltä? Kielitaitoahan minulla riittää.

Rupesin toukokuussa kääntämään Naavametsäläissivuja englanniksi. Työ hoitui näppärästi iPadilla, Suomi-englanti-suomi -sanakirjalla ja Googlella. Käänsin vähintään kaksi sivua päivässä. Tein homman työpaikalla luppoaikana. Siinä ohessa käänsin myös tähän asti tekemäni 17 Tsirps-sivua englanniksi. Siinä siis mainitsemani kahdeksas ja yhdeksäs meneillään oleva projektini. Lisäapua hain Ilkka Rekiaron tekemistä kirjoista Slangi - Amerikanenglannin slangisanakirja (WSOY, 3. painos 1996) ja All American - Amerikkalaisuuksien sanakirja (WSOY, 1. painos 1997). Selasin näitä kirjoja 20 sivun verran päivittäin etsien sanoja ja fraaseja, joita voisin käännöksissäni käyttää. Kymmenes 2025 tekemäni projekti oli siis siinä.

Tietysti englanninkieliset versiot Naavametsäläisistä ja Tsirpsistä tarvitsevat kumpikin omat sivut, joten ostin ne kalliilla rahalla Wordpressiltä viime heinäkuussa. Lause "onnistuminen vähän arveluttaa, koska minun pitäisi onnistua sellaisessa, missä olen aiemmin vain epäonnistunut" tarkoittaa sitä, että olen aiemmin osannut luoda vain äärimmäisen yksinkertaisia, teknisesti alkeellisia sivustoja omille sarjakuvilleni. En minä kehtaisi pistää ulkomaalaisia käyttämään niin surkeita nettisivustoja kuin mitä uCoz-sivut ja Aaltotie-Wordpress-sivut ovat. Pitäisi saada hienompia sivuja aikaiseksi. Mutta onnistunko siinä?

Katsoin yhdestä YouTube-videosta mallia, miten Comicpress ja Comic Easel -plugin otetaan käyttöön ja miten niillä saa toimivat sivut aikaiseksi. Onnistuin.

beardmosswood.com on vielä pahasti keskeneräinen saitti. Pitäisi saada grafiikkaa aikaiseksi, mutta kaikki muut meneillään olleet projektini ovat syöneet aikaa. Yritän hoputtaa itseäni.

Sitten toinen iso juttu. Kun uurastin kääntämishommien parissa, tulin tiirailleeksi omia piirrosviivojani iPadilla isossa koossa, ja aloin oivaltaa asioita.

En tiedä, vaikuttiko asiaan se, että olin viime vuonna lukenut kaikki vuosien mittaan hankkimani mutta lukematta jääneet sarjakuvat, mutta aloin tajuta, miksi en ole ollut koskaan täysin tyytyväinen omaan piirtämiseeni. Toivoin, että kvaakilaiset olisivat auttaneet minua, jaelleet neuvoja. Näin pitkään kesti, ennen kuin aloin itse ymmärtää, mikä piirtämisessäni on vikana. Päähäni rupesi tulemaan ideoita, että miten saisin sarjakuvaruuduista hienomman näköisiä, ja miten osaisin piirtää joitakin asioita paremmin, kuten ihmisiä, rakennuksia ja autoja. Sain uutta asennetta piirtämiseen.

18. Positiivinen napa -strippi oli ensimmäinen sarjakuvanpätkä, jonka piirsin tällä uudella asenteella. Tällä 19. stripillä jatkan samalla asenteella:





Viime heinäkuusta olen hiljakseen uploadannut Tales From Beard Moss Wood -sivuja nettiin, katsellut jälkeä ja miettinyt, mitä voisi vielä parantaa. Sivut ovat olleet siitä lähtien privaattimoodissa, mutta nyt klikkasin kohtaa "Launch your site" ja laitoin sivut julkisuuteen, muidenkin katsottaviksi:

https://beardmosswood.com/


Sen huomasin, että puhekuplien tekstit olivat liian pieniä tuossa julkaisukoossa luettaviksi. Olen joutunut tekstaamaan kaikki sivut uudelleen, isommalla. Siinä samalla piti puhekuplienkin syödä ruuduista enemmän tilaa kuin aiemmin. Jos puhekuplat ja tekstit ovat hiukan vänkyröitä ja tekstien koko heittelee vähän, niin se johtuu siitä.

Tämän verran tästä aiheesta näin alkajaisiksi. Voisin kirjoittaa enemmänkin viimeaikaisesta sarjakuvien kanssa uurastamisesta, mutta toiste sitten.


lauantai 20. syyskuuta 2025

Sarjakuvafestivaalit 2025




Poikkesin pikaisesti Kaapelitehtaalla pidetyillä sarjakuvafestivaaleilla. Lopetin 2018-2019 sarjakuvien keräilyn, minkä vuoksi en ole käynyt niillä festareilla vuoden 2019 jälkeen. Kokonaan en ole sittenkään lopettanut keräilyä, vaan hankintoja on tullut tehtyä satunnaisesti ihan näihin päiviin asti. Vanhoilla uCoz-sivuillani olevasta sarjakuvakokoelmaluettelosta puuttuvat viimeksi hankkimani viisi Les Innommables -albumia.

Nytkin oli mielessäni muutama kohde, joita ajattelin etsiä sarjisfestareilta. Neljä Mustanaamio-lehden numeroa, joista yhdessä on kakkossarjana Mysteeripartiota (9/2005), ja muissa Jerome K. Jerome Blochea (26/2002, 26/2007, 1/2009). BD-sarjan albumeissa on julkaistu lähinnä sellaista, mikä ei kiinnosta minua, tai minkä jo omistan jossain toisessa muodossa. Olen kuitenkin poiminut pari Filemonia ja Valkoisen Tiikerin. Ajattelin hankkia sarjisfestareilta viimeisimmän Filemonin, Toisen T:n hetken. Myös mustakantinen Punaparta-integraali oli mielessäni, mutta sitä ei kyllä löydy enää mistään.

Tuossa yllä olevassa kuvassa ovat minun hankintani. Saga De Xam oli minulle melkoinen yllätyslöytö. Alunperin 1967 julkaistu äärihappoinen psykedeliasarjis on ollut todellinen Graalin malja kaikille ranskalaisen sarjakuvan keräilijöille, huippuarvokas ja vaikeasti löydettävä. Nyt se on julkaistu englanniksi alkuperäiskansilla ja kahdeksansivuisella esittelytekstillä. Hinta oli 72 euroa. Minulla on tietokoneella ranskankieliset skannaukset koko albumista, mutta voin nyt heivata ne menemään.

Vain yhdessä pöydässä näin Mustanaamio-lehtiä. Harmittelin sitä, että unohdin puutelistani kotiin. Onneksi olin kirjoittanut puutelistalle myös neljän puuttuvan numeron kanteen painetut otsikkotekstit. Kun selasin vuosien 2001-2010 lehtiä, silmäilin kansitekstejä ja yritin tunnistaa tuttuja otsikoita. Yhden numeron kannessa luki "Jumalten nektari". Haa, se taisi olla yksi tuttu. Ostin siis sen numeron. En halunnut vaivata myyjää vain yhden Mustis-lehden vuoksi, joten poimin mukaani myös 45 euroa maksaneen Corto Maltese Siperiassa -albumin ykköspainoksen. Kuitissa lukee Antikvariaatti ACV Oy, eli se oli Antikvariaatti Coppolan (entinen Antikvariaatti Coppola & Varpainen, ennen kuin jälkimmäinen mies jättäytyi pois divarinpitohommista) pöytä? Ei ollut kuitenkaan Kopponen myymässä, vaan joku muu.

Kotona hiukan hätäännyin, kun löysin kirjahyllystäni identtisen näköisen CM Siperiassa -albumin, ja pelkäsin, että mahdoinko jo omistaa ykköspainoksen tuosta. En sittenkään, hyllyssäni ennestään ollut Siperia-albumi onkin vuoden 1990 painos, kakkospainos, ja festareilta ostamani albumi on tosiaan ykköspainos vuodelta 1984. Kannet ihan samanlaiset, selkämyksen väri vain on eri. Ykköspainoksessa on keltainen selkämys, kakkospainoksessa valkoinen... tai itse asiassa hieman kellertävä, hmm?

"Jumalten nektari" -kansi on siis 26/2002, yksi puuttuneista. Minulta vielä puuttuvien Mustanaamio-numeroiden kansissa lukee "Aavepikajuna", "Määränpäänä Haiti" ja "Diana kadoksissa". Joo, sellaisia otsikoita en noilla festareilla nähnyt. Hyvin siis meni.

Festarivierailu kesti klo 12:sta viittä vaille yhteen. Niin nopeasti oli paikka koluttu läpi. Kävin ylhäällä parvella, mutta siellä oli vain askartelupöytä ja haastattelutila. Yhtään haastattelua en viitsinyt jäädä kuuntelemaan, siellä kun on teemana kreikkalainen sarjakuva, eikä sikäläinen sarjakuva voisi minua vähempää kiinnostaa.

Kävellessäni Kaapelitehtaalta pois huomasin Orjan Mayn, joka oli juuri menossa sinne itse. Juttelimme hetken, hän kertoi omia ikäviä kuulumisiaan, esittelin hänelle Saga De Xam -albumia ja kerroin hänelle Naavametsäläiset-sarjakuvani parantelusta eli värittämisestä ja uudelleenpiirtämisestä. Hän toivotti tsemppiä sarjakuvaprojektilleni.

OM kertoi myös, kun mainitsin hänelle SS Libriconin poissaolosta noilta festareilta, että siinä sarjakuvaliikkeessä on sattunut kuolemantapaus, josta on kerrottu Kvaakissa. Minä en siitä tiennyt, kun en ole Kvaakia juuri vilkaissut tänä vuonna. Joka tapauksessa, siitä syystä SS Libriconilla ei ole nyt omaa pöytää festareilla. Harmi, olisi ollut mukava käydä heidän pöytäänsä penkomassa, kun en ole itse liikkeessä vaivautunut käymään sitten viime vuoden marraskuun.

Ennen festareille menemistä poikkesin Rautatientorin asemalla, jotta sain HSL-korttini ladatuksi. Koska sekä Kontulan että Herttoniemen asemaa remontoidaan niin, ettei kummallakaan asemalla ole pääsyä lipunmyyntiautomaatteihin, en ole voinut ladata korttiani. En ole vaivautunut hakemaan vaihtoehtoisia tapoja, joten olen kulkenut puoli kuukautta pummilla. Asematunnelin neljästä lippuautomaatista vain yksi toimi - se, jota kokeilin kaikkein viimeiseksi. Rrrsetti. Täytyy kai ladata HSL-sovellus puhelimeen, sitten kun nuo poistetaan käytöstä. 

tiistai 24. kesäkuuta 2025

Projektiuupumusta

Vaivaako minua vapaa-ajan projektiuupumus? Discogs-YouTube -kuunteluhomma hoituu innolla, eikä siihen mene paljon aikaa päivästä. 1000 brittisinglen selaaminen hoituu vanhemmalla tietokoneellani alle puolessatoista tunnissa, sutjakkaasti siinä ajassa jonka vietän tietokoneen ääressä aamuisin ennen töihin lähtöä. Hyvää musaa löytyy kivasti lähes joka päivä, mutta äänitän sen uudemmalla tietokoneella siinä samalla säästääkseni aikaa.

Tietokoneellani olevien mp3-tiedostojen kuuntelu hoituu laiskemmin: en jaksa enää kuunnella aiemmin kuulemattomia albumeja, eikä paljon muutakaan tekemistä ole siihen liittyen. Saan juuri ja juuri tehdyksi uuden version yhdestä Yö kätkee suojaansa -seikkailun sivusta per viikko. Kirjoja saan luetuksi arkisin töissä, mutten viikonloppuisin kotona, koska häiriötekijöitä on liikaa.

Tsirpsin piirtäminen on jäissä, ja se surettaa minua, sillä haluaisin saada sitä taas piirretyksi. Seikkailu senkun pyörii mielessäni. Sen sijaan olen kopioinut tietokoneelleni kaikki telkkarisarjat, jotka minulla oli vain DVD-R -levyille poltettuina kopioina: Alf, Perhe on pahin (All in the Family), alkuperäinen Taisteluplaneetta Galactica, Vaimoni on noita (Bewitched), Kristallikivien salaisuus (Brödrene Dal og spektralsteinene), 1976 tehty historiallinen minisarja Captains and the Kings, Aardmanin tuottamat Eläimellistä menoa (Creature Comforts) ja Rontti-Rex (Rex the Runt), Ruutiukot (Dad's Army), Tohtori Sykerö, Salainen agentti 86 (Get Smart), espanjaksi puhuttu Jaki - vuoriston karhu, nippu Kenny Everettin Video Show'ta, Kupla (Soap), Televisio-ohjelma Kettunen, Lemmenlaiva (vain 1. tuotantokausi), Muppet Show'n kaudet 3-5, 80-luvun Twilight Zone sekä Älypäät (The Young Ones). Lisäksi Andy Panda-, Tom & Jerry- ja Tex Avery -piirretyt, Joulupukki ja noitarumpu, Wallace & Gromit -animaatiot sekä Hugh Harman - Rudolf Ising (=Harmonizing) -tuotantoa olevat MGM:n Happy Harmonies -piirretyt vuosilta 1934-1955, pari Chilly Willyä, Warner Brothersin tuottama pitkä piirretty Gay Purr-ee (1962), DePatie-Freleng -tuotantoa oleva A Pair of Greenbacks -lyhäri vuodelta 1969... Pari Aardman-lyhäriä: Wat's Pig (1996) ja Stage Fright (1997). Apinanäyttelijöillä toteutettu lyhytelokuva Orange Blossoms For Violet (1952). En ensin halunnut kopioida Disneyn lyhytpiirrettyjä: kaikki vuosilta 1932-1962 plus Steamboat Willie ja The Skeleton Dance. Sitten muutin mieleni... onhan noidenkin joukossa hyviä, vaikka en kyllä tule koskaan enää katsomaan Aku Ankkaa ja Mikki Hiirtä, koska heidän äänensä ärsyttävät minua.

Sitten päätin, että onhan osa tuosta materiaalista vielä katsottavakin...

Saharan salaisuus (The Secret of the Sahara) oli koneella jo ennestään, ja sen olen katsonut uudestaan. Tästä italialaisesta seikkailusarjasta kerroin tv-sarjakatselmuksessani. Battlestar Galactican jaksot katsoin läpi imuroituani ensin Soulseekistä uudet kopiot niistä kuudesta jaksosta, jotka minulla oli ennestään vain espanjaksi dubattuina. Nyt ovat vuorossa Perhe on pahin -jaksot kuudennen tuotantokauden 11. jaksoon asti - aion jaksaa katsoa kaikki, vaikka sarjan sisältö on varsin tuhtia ja osa jaksoista on melkoisia huutokonsertteja. Sen jälkeen Ruutiukkojen kaikki jaksot. Captains and the Kings. 75 jaksoa Vaimoni on noitaa. Creature Comforts. Disney-lyhärit katsastan vielä osittain uudestaan. Tätä kirjoittaessani vielä 162 tuntia katsottavaa jäljellä, ja nuo sarjat vievät huomioni niin tehokkaasti, että on vaikea saada mitään piirretyksi.

Periaatteessa pyyhkii hyvin, mutta tunnen vieraantuvani koko ajan Suomesta ja suomalaisista. Se painaa mieltä. Ulkomaiden meno taas pelottaa, en syleile sitäkään maailmaa. 

keskiviikko 28. toukokuuta 2025

Kymmenen projektin työtaakka

Olen vähän paniikissa omien vapaa-ajan puuhieni kanssa. Yritän ehtiä tehdä kymmentä asiaa rinnakkain ja päällekkäin.

Kuuntelen tietokoneellani olevia mp3-tiedostoja siten, että kuuntelen varsinaiset albumit esittäjän mukaisessa aakkosjärjestyksessä, samassa järjestyksessä kuin ne ovat niissä Levyt- ja Levyt plus -tiedostoissa, joista olen kertonut. A:sta Å:hon. En kuuntele kaikkea, koska en jaksa kuunnella kaikkea tauhkaa, mitä olen vinyylimuodossa kerännyt levyhyllyyn. Useimmat suomalaiset levyt saavat jäädä nyt kuuntelematta. Käyn samalla läpi noita Word-tiedostoja ja teen vielä tarkistuksia ja korjauksia niiden levyjen tietoihin, jotka omistan vinyylinä, CD:nä tai digitaalisesti. Hyppäsin nimittäin aiemmin niiden levyjen yli, koska ajattelin, ettei niiden tiedoissa ole korjattavaa. Väärässäpä olin. Esittäjän nimen, levyn nimen, julkaisuvuoden ja biisilistan pitää olla oikein, ja virheitä on löytynyt. Jos huomaan FLAC-tiedostoja tai muita häviöttömiä, muunnan ne mp3-muotoon. Lisäksi kuuntelen osittain tai kokonaan kuulematta jääneitä albumeja tutuilta esittäjiltä. Minulla on joitakin itse tekemiäni, aivan kelvottomia vinyylisiirtoja. Etsin YouTubesta parempilaatuisia kopioita niistä levyistä ja yksittäisistä kappaleista, ja niitä on löytynyt. YT:hen on uploadattu AD:n ensimmäinen, Ari Vaahteraa, Bikinin levy, Hank and His Milkmeniä, Helen Westin levy, ja joitakin singlejä. Olen äänittänyt omia mp3-kopioita näistä uudemmalla tietokoneellani, johon olen myös kopioinut SoundTap Streaming Audio Recorderin. Pystyn äänittämään uudemmalla koneellani musiikkia samalla kun kuuntelen vanhemmalla koneella muuta musiikkia ja teen muita hommia. Kiitos erityisesti YouTube-nimimerkille Unohdettu Musiikki. Lisäsin videolinkkejä Discogsiin.

Luen kirjoja - työpäivinä töissä, kotonaolopäivinä kotona. Nyt olen päässyt Charles Dickensiin.

Discogs-YouTube -kuunteluhommassa käyn nyt läpi vuoden 1984 USA-maksit. Sen jälkeen vuoden 1985 USA-singlet, ja sitten pääsen hyppäämään Isoon-Britanniaan ja vuoteen 1970. Hyviä biisejä löytyy, muttei rasittavan paljon. Homma sujuu aika kohtuullisessa ajassa joka päivä. Mutta sitten kun pääsen brittisinkkujen pariin, odotan biisisaaliiden kasvavan ja projektin vaatiman ajan pitenevän...

Naavametsäläisiä ja Tsirpsiä yritän saada aikaiseksi sivun viikossa. Mukavaa, että Tsirpsissä (jota on 16 sivua tehty) olen päässyt eroon hahmoesittelystä ja juonenkehittelystä, ja varsinainen tarina on päässyt alkamaan. Sarjakuva alkaa lisätä kierroksia...




Kirjojenlukuprojektiini kuuluu yksi ruotsalainen vitsikirja, jossa on 3000 vitsiä. Ei niin paljon vitsejä jaksa lukea putkeen. Luen sata vitsiä päivässä. Vitsit on onneksi numeroitu. Luvun pitäminen on helppoa, vaikka kirja onkin jaettu kahdeksaan lukuun ja joka luvun alussa numerointi alkaa uudestaan ykkösestä. Kirja julkaistiin alkujaan 1994, mutta minulla on vuoden 2008 painos, jonka sain kai joululahjaksi Saga ja Kaj Hindréniltä. Kirjassa on vanhoja ja kuluneita vitsejä, puujalkajuttuja, joitakin vitsejä jotka eivät mielestäni toimi, ja muutamat vitsit toistuvat kahteen kertaan. Viimeksimainitun asian suhteen olisi kirja vaatinut huolellisempaa toimittamista. Hyviä vitsejä on niin paljon, että kokonaisuus on vahvasti plussan puolella ja kirjan avulla voi viihdyttää kavereita.

DVD:itten katsominen on tietysti yksi projekti. Lurppaa ja Looney Tunes -piirrettyjä vielä jäljellä.

Kaiken ohella, ihan päähänpistona, päätin kerätä koneelleni brittiläisellä Charisma-levymerkillä vuosina 1969-1987 julkaistut singlet b-puolineen. Mietin, että voisin perehtyä tarkemmin jonkin ns. edistyksellistä musiikkia julkaisseen brittifirman tuotantoon, ja Charisma tuntui hyvältä valinnalta. Rare Bird, Van Der Graaf Generator, Genesis, Peter Gabriel, Steve Hackett, Tony Banks, Mike Rutherford, Lindisfarne, Audience, The Nice, Jackson Heights, Monty Python, Capability Brown, String Driven Thing, Graham Bell, Jack the Lad, Alan Hull, Bert Jansch, Hawkwind, Dandy Livingstone (reggaetä), The Alan Parsons Project, Patrick Moraz, Brand X, Intergalactic Touring Band, Vivian Stanshall, Malcolm McLaren, Jackie Leven, Julian Lennon ynnä sekalaista reggaetä ja new wavea. Ihan mieluisaa kuunneltavaa, ei paljon sellaista mikä ärsyttäisi. Imuroin Soulseekistä mitä sieltä löytyi, jotain löysin vielä YouTubesta. Valitettavasti Charisma julkaisi myös paljon sinkkuja täysin tuntemattomilta nimiltä, joiden tuotantoa ei juuri löydy edes YouTubesta. Sain kokoon 559 biisiä, 91 Charisma-biisiä ja joitakin PRE-alamerkin singleraitoja jäi löytymättä. Paha suhde, kun ottaa huomioon, että kun nyt kerään koneelleni myös Stax Recordsin ja sen ala-ja sivumerkkien sinkkuja b-puolineen, olen saanut haltuuni 1541 kappaletta ja puutelistalla on 90.

Sitten on meneillään yksi suunnitelma, josta vaikenen vielä tässä vaiheessa. Iso juttu kuitenkin kyseessä - niin iso, että siinä ovat kahdeksas ja yhdeksäs meneillään oleva projektini, ja kymmenes liittyy tähän myös. Teen työpaikalla luppoaikana nyt kahta asiaa. Se toinen homma valitettavasti syö aikaa lukemiselta, joten kirjojenluku-urakka etenee tästä lähtien hitaammin. Onnistuminen vähän arveluttaa, koska minun pitäisi onnistua sellaisessa, missä olen aiemmin vain epäonnistunut.

Näistä joskus tulevaisuudessa. Marraskuun alussa on yksi vaihe valmis, ja ensi vuoden maaliskuussa työt jatkuvat eri merkeissä.


* * *


Työpäivät hoituvat silkalla rutiinilla, eikä hiljaisten ja etäisten kollegojeni ja esimieheni kanssa tule juuri sanoja vaihdettua. En viihdy kahvi- ja ruokatauoilla, varsinkaan, kun pöytien ääressä istuu siivoojien lisäksi monesti myös sekalaisia äijiä puhelemassa keskenään omia juttujaan tai tuijottelemassa puhelimiaan. Yhdessä kerroksessa tehdään suurta remonttia, joten keltaliivejä ja firman omia huoltomiehiä valuu taukopaikallekin. En tunne minkäänlaista yhteenkuuluvuutta äijätyyppien kanssa. Heillä on perheet, minulla ei. He puhuvat autoista, urheilusta tai muista äijiä kiinnostavista jutuista. Heillä on sosiaaliset piirinsä, joiden asioista riittää juttua - minä elän yksin. Heillä on arkihuolia, minulla on kaikki asiat hyvin eikä minulla ole kokemusta tavallisen ihmisen päänvaivoista. Minä olen taide- ja kulttuuri-ihminen, jolla on tyylitajua ja makua, ja minulle kelpaa monessa asiassa vain paras.

Kirjojen lukeminen ja se toinen asia, jota työpäivinä teen, piristävät. Yritän puhua vastuullani olevan rakennuksen tuotantotyöntekijöiden kanssa, mutta aika harvassa ovat ne, jotka ovat juttukumppaneiksi halukkaita. Minulla on vähän sitä, mitä englanninkielellä kutsutaan nimellä quick wit. Yritän laukoa jotain nokkelaa jos jokin siihen inspiroi. Eilen yksi sai jotain valkoista tomua tukkaansa jostain duunista, mitä hän teki, ja tokaisin: "pölyhiusku". Tänään eräs kertoi, että hän haluaisi vierailla Yhdysvaltojen syvässä etelässä. "Mitä sinä siellä tekisit? Viheltelisitkö dixietä?", lohkaisin. Tai saatan tervehtiä sanomalla "good moaning" tai "huomenta-aamenta". Nuo eivät edusta kirkkainta kärkeäni, mutta olen iloinen, kun pääsen edes jotain pikkuhauskaa keksimään. Olen aika monesti saanut kuulla etunimestäni "Kulkuriveljeni Jan" -juttua, viitaten Tapsa Rautavaaran levyttämään iskelmään. Olen joskus vastannut siihen: "Minä kierrän vain Kalifornian, ja jälleen palaJAN". Rakastan kaikenlaisia sanaleikkejä ja harrastan niitä itsekin vähän. Valitettavasti muut ihmiset ovat niin tylsämielisiä, etteivät he osaa reagoida tuollaisiin mitenkään.

Töiden jälkeen voin piristää päivääni käymällä Stockmannin Herkussa. Käyn siellä vain muutaman kuukauden välein, ja yleensä silloin, kun on jotain muutakin mielessä, mutta ostan aina jotain ylimääräistä hyvää. Siellä on brittiläisiä Cartwright & Butlerin herkkuja lieriönmuotoisissa metallipurkeissa, joiden kansi avataan metallisella vipusysteemillä. Ostin eilen merisuolalla maustettuja keksejä, joissa oli pieniä ruskeita karamellinpaloja. Leipäjuustoa, mansikoita ja pensasmustikoita. 1983-1984 Mattssoneilla syötiin paljon leipäjuustoa. Kutsuimme sitä kitinäjuustoksi, se kun kitisee hampaissa. Siellä on myös ihania irtoleipiä: rosmariinia, halonhakkaajaa, Ardennais'ta, hedelmäistä aamiaisleipää...

Joskus saatan jopa innostua ostamaan litran jotain Aino-jäätelöä ja syödä sitä vaahterasiirapin kera. Olen kokeillut myös italialaisia herkkujäätelöitä, joita myydään Lidlissä. Sen verran on annettava periksi herkutteluhimolle. Hyvä rahatilanne on siunaus.

Kekseistä suosikkejani ovat Dominot ja kaurakeksit. Suomalaiset tuntuvat tykkäävän erityisesti Jaffa-kekseistä, mutta minä en ole niihin yhtä mieltynyt. Se vaaleanruskea keksiosa esim. on minun makuuni liian pehmeä.

Silloin, kun Lidl oli vielä uusi juttu, siellä myytiin Sondeyn valmistamia vaaleanruskeita, suorakaiteen muotoisia voikeksejä pitkulaisissa, sinisissä pakkauksissa. Ne maistuivat ihanilta, kun päälle siveli hiukan voita. Tosin voin piti olla pehmeää, sillä keksit olivat erittäin hauraita. Muistelen edelleen kaivaten niitä Sondey-keksejä.

torstai 8. toukokuuta 2025

Kirjoja, osa 3

Agatha Christie -lukurupeamani venyi lopulta 60 romaanin mittaiseksi. Kävin vielä uudestaan Kampintorin antikvariaatissa, jonka olin todennut Christie-suomennosten osalta kultakaivokseksi, ja Akateemisessa Kirjakaupassa, jossa on vaikuttava valikoima englanninkielisiä Hercule Poirot -seikkailuja. Ajattelin ostaa vain kolme kirjaa kummastakin paikasta ja jättää puutelistan 12 kirjan mittaiseksi. Mutta löysin kuusi puuttunutta kirjaa molemmista paikoista ja ostin ne kaikki. Minulta puuttuu siis enää kuusi romaania: Askel tyhjyyteen (Why Didn't They Ask Evans), Bertramin hotellissa (At Bertram's Hotel), Eipä aikaakaan niin voi kauhistus (By the Pricking), Kohtalon portti (Postern of Fate), Kuolema lähettää viestin (The Sittaford Mystery) ja Salomonin tuomio (N Or M). Bertramin hotellissa on neiti Marple -tarina, Eipä aikaakaan..., Kohtalon portti ja Salomonin tuomio Tommy ja Tuppence -seikkailuja. T&T-tarinat vaikuttavat vähemmän suosituilta ja niin muodoin vaikeammin löydettäviltä. Minulla on vain yksi tähän mennessä, Salainen vastustaja.

Stylesin tapaus on ihan umpiklassinen suljetussa tilassa eli kartanossa tapahtuva dekkaritarina, jossa yksi talossa oleskelevista on murhaaja. Sillä on hyvä aloittaa Christien tuotantoon perehtyminen. Parhaiksi romaaneiksi rankkaisin seuraavat (osan kirjoista luin englanniksi - niiden kohdalla ilmoitan englanninkielisen nimen ensin):

Idän pikajunan arvoitus - tapahtumapaikka - lumen saartama juna - on jo itsessään kutkuttavan mielenkiintoinen. Tarinaa parantaa entisestään yllättävä, erilainen loppuratkaisu.

Kohti nollapistettä - tämä kuului Christien omiin suosikkeihin. Jokke perustelee omassa blogissaan kirjan nerokkuutta niin hyvin, etten edes yritä vastaavaa.

Kymmenen pientä neekeripoikaa - eli Eikä yksikään pelastunut. Minulla on tästä kulunut kirjastopoistokappale - vuoden 1999 painos - tuolla arveluttavalla nimellä. Legendaarisen piinaava ja hiuksianostattava sarjamurhakehitelmä. Murhaaja paljastetaan poikkeuksellisella tavalla, eikä kukaan voi arvata ennalta kuka hän on.

Väärän vänkyrä talo - tässäkin murhaaja paljastuu erikoisella tavalla, ja lukija yllättyy täysin.

Rakkauskirjeiden salaisuus - outo suomenkielinen nimi saa odottamaan tylsää lemmenjuttua, mutta siinä erehtyy pahasti. Kirja on paljon nimeään parempi. Alkuperäinen nimi on The Secret of Chimneys tapahtumapaikkana olevan maaseutukartanon mukaan. Tykkäsin kovasti Anthony Cadesta, hän on mainio tyyppi. Pitkälti hänen ansiostaan viihdyin tämän tapauksen parissa erityisen hyvin.

The ABC Murders - eli Aikataulukon arvoitus. Mielenkiintoinen idea: A:lla alkavassa kaupungissa murhataan henkilö, jonka nimikirjaimet ovat A.A., B:llä alkavassa kaupungissa murhataan henkilö jonka kutsumanimi ja sukunimi alkavat B:llä, jne. Kuinka pitkälle aakkosissa murhaaja pääsee, ennen kuin Hercule Poirot pääsee niskan päälle? Vähän väliä kerronta siirtyy seuraamaan erään epileptisen ja päänsäryistä kärsivän sotaveteraanin - jonka nimikirjaimet ovat A.B.C., ja joka vaikuttaa mahdolliselta syylliseltä - koko ajan epätoivoisempaa harhailua murhien tapahtumapaikoilla.

The Murder of Roger Ackroyd - Roger Ackroydin murhan suorittaja on taas yksi Agatha Christien yllättävimmistä ja hulppeimmista oivalluksista.

Death in the Clouds - Lentävä kuolema. Murha tapahtuu lentokoneessa. Siinä pääasiallinen syy, miksi tämä tapaus jäi erityisesti mieleeni. Murha suoritetaan vieläpä vaivihkaa huomiota herättämättä: vain muutama matkustaja ehtii huomata koneessa pörräävän ampiaisen, ennen kuin se tapetaan. Onko ampiainen syyllinen kuolemaan?

Varjossa auringon alla - Luksuslomahotellissa tapahtuva murha vangitsi minut myös erityisen hyvin. Poirotin tutkimuksia ja muiden hotellivieraiden tarjoamaa apua oli hyvin kiinnostavaa seurata tällä kertaa.

Esirippu - jo heikkoon kuntoon rapistunut Poirot kuolee sydänkohtaukseen tämän tapauksen selvittelyn aikana, ja Hastings joutuu kokoamaan palaset yhteen, apunaan Poirot'n jättämä kirje.


Kirjassa Dumb Witness (Mykkä todistaja) on lisämausteena koira, terrieri, jonka tarkempaa rotua ei spesifioida, mutta joka usein varastaa lukijan huomion Poirot'n kustannuksella. Vastaavaa kissatarinaa ei oikein ole, mutta Kellot-romaanissa on muuan naishenkilö, joka on täysi kissahullu.

Jos haluaa lukea erilaista Christietä, kannattaa hankkia nämä: Ikiyö, He tulivat Bagdadiin, Kaikki päättyy kuolemaan, Määränpää tuntematon, Salaperäinen matkustaja, The Big Four (Neljä suurta) ja Ruskeapukuinen mies. Neljä suurta toi mieleeni brittien 1960-luvulla tekemät eksoottiset Fu Manchu -toimintaseikkailujännityselokuvat. Poirot'lla ja Hastingsilla - ja lukijalla - on täysi työ pysytellä kyydissä, sillä tarina vyöryy vauhdikkaasti paikasta ja tilanteesta toiseen. Bagdad-seikkailu ja Etelä-Afrikassa tapahtuva Ruskeapukuinen mies tarjoavat hyvää paikallisväriä. Kaikki päättyy kuolemaan on muinaiseen Egyptiin sijoittuva murhamysteeri. Ikiyö voisi olla Hammer Filmsin tuottama Hitchcockin Psykosta vaikutteensa saanut psykologinen trilleri. Sellaisia elokuviahan britit tekivät 60-luvulla monta. Minua surettaa vain viimeinen murha. Siinä meni hyvä ihminen täysin syyttä. Todella typerää. No, sehän on vain fiktiota. Salaperäisen matkustajan uskomattomassa nykyaikaan sijoittuvassa juonessa on lukijalla paljon nielemistä, mutta jos vain tempautuu mukaan seikkailun pyörteisiin eikä ajattele todennäköisyyksiä liikaa, tarina viihdyttää. Määränpää tuntematon sijoittuu pohjoiseen Afrikkaan ja on aika huikea tarina sekin.

Neiti Marplesta jäi mielikuva, että hän ei aina ole kovin aktiivisesti mukana tapausten selvittelyssä, vaan tekee lähinnä lopputyön ja päättelee nokkelasti murhaajan, selittäen koko jutun kulun melkein kuin Poirot konsanaan. Enemmän Jane Marple joutuu rehkimään tarinassa Neiti Marple koston jumalattarena, jossa hän selvittää edesmenneen miljonäärin, herra Rafielin, hänelle jättämää arvoitusta. Rafieliin tutustuttiin kirjassa Lomahotellin murhat.

Christie viittaa tuotannossaan tuon tuostakin Charles Dickensiin ja Shakespeareen. Varsinkin Othello on usein viittauksen kohteena. En muista kaikkia tapauksia, mutta ainakin Idän pikajunan arvoitus, He tulivat Bagdadiin ja Dead Man's Folly (Kuolleen miehen huvimaja) sisältävät Dickens-viittauksen. Shakespeare-viittauksia on ainakin 11 kirjassa (Idän pikajuna, Kortit pöydällä, Esirippu, Helmeilevä kuolema, Kuolema ilmoittaa lehdessä, Kellot, Hercule Poirot's Christmas (Simeon Leen testamentti), He tulivat Bagdadiin, Appointment With Death (Hänet täytyy tappaa), Määränpää tuntematon, Taken At the Flood (Vuoksi ja luode)). Toinen toistuva piirre kirjoissa on usein se, että vähintään yksi henkilö ei ole se - eikä sen niminen - kuin ensin luullaan. 

Se Christiestä, ja sitten muiden kirjailijoiden pariin.




James Clavellin yli 1300-sivuinen, kolmeen osaan jaettu järkäle Noble House sisälsi liian paljon monimutkaisia bisneskuvioita ja joka suuntaan kurottavia yksityiskohtia, jotta olisin jaksanut sisäistää paljon muuta kuin kulloistenkin tapahtumien perusvireen ja Noble Housen tai-pania eli johtaja Ian Dunrossia uhkaavan konkurssin, sekä muutamat luonnonkatastrofit ja vakavat ihmisten aiheuttamat onnettomuudet (kuten maanvyörymä ja tulipalo laivaravintolassa). Silti viihdyin ja jaksoin hyvin kahlata niteet läpi. Aina riitti mehukasta dialogia, uhan tunnetta, toimintaa ja perusteellisen tarkkaa kuvausta Hong Kongista, sen erikoispiirteistä ja kiinan kielen kummallisuuksista.




John Clelandin eroottinen klassikko Fanny Hill: Memoirs of a Woman of Pleasure (Penguin Popular Classics, ei painos-/julkaisuvuotta) tarjosi taas aika vanhanaikaista ja rönsyilevää englanninkieltä, mikä teki kirjasta vähän raskaslukuisen. Se auttoi, kun luin jotkut kohdat toiseenkin kertaan. Vain 207 sivua. Oudosti ensimmäisellä romaanisivulla oli numero 15, mutta sivu oli oikeasti vain viides, jos kannet jättää pois. Ihan kuin kirjan alusta olisi revitty 10 sivua pois? Mutta ei kirjasta näyttänyt puuttuvan ainuttakaan sivua. Uutena minä tämän ostin Akateemisesta Kirjakaupasta joskus vuosituhannen vaihteen kieppeillä. 

Scifi-kirjailija Hal Clementin Painovoima 700 hämmensi ensin, kun kirja ei tuntunut vastaavan sitä mielikuvaa, minkä sain takakansitekstistä. Mutta kun tajusin, että tapahtumapaikkana toimivan Mesklin-planeetan painovoima vaihtelee päiväntasaajan kolminkertaisesta napojen 700-kertaiseen (Maahan verrattuna), että ihmisten tutkimusraketti sijaitsee juuri napa-alueella, ja että takakansiteksti ei oikeastaan valehtele yhtään... pettymyksen tunne häipyi. Kiinnostavasti ihmisten ja 36-jalkaisten mesklinläisten muodostama retkikunta matkasi maalla ja merellä kovasti vaihtelevissa oloissa kohti päämääräänsä, monia vaaroja uhmaten.




Sitten Naavametsäläiset-tyylisten ekologisten eläinseikkailujen pariin. Frederick Covinsin nuorille suunnattu, vain 83-sivuinen Taistelu Mäyrämetsästä alkoi vähän lepsusti, mutta tekstiin tuli enemmän särmää tarinan edetessä, ja Covins näytti kynsiään kirjoittajana. Kirjan kruunasi traaginen, opettavainen loppu. Tämä oli minulle ihan kiva tasan puolen tunnin lukuhomma.




Colin Dannin Kaukametsän pakolaiset tuntui Mäyrämetsän laajennetulta versiolta, kun kirjat luki peräkkäin. Olen hankkinut kaksi englanninkielistä nidettä. Dann kirjoitti kaikkiaan kahdeksan Farthing Wood -romaania, mutta vain ensimmäinen, 1979 julkaistu The Animals of Farthing Wood on suomennettu. WSOY julkaisi suomennoksen vuonna 1981, mutta koska siitä ei ole otettu uusintapainoksia, on kirja nykyisin keräilyharvinaisuus, josta joutuu pulittamaan ilmeisesti 40-60 euroa. Tuumin, että tulee halvemmaksi hankkia kirja englanniksi Amazonista, postikuluineenkin.

The Farthing Wood Collection I sisältää esiosan Farthing Wood: The Adventure Begins, jonka Dann kirjoitti kaikkein viimeiseksi (alkuperäinen julkaisuvuosi on 1994) mutta jonka tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen ensimmäistä romaania. Sen perään samassa niteessä seuraa yllättäen 1981 julkaistu kakkosromaani In the Grip of Winter. Toinen hankkimani kirja, The Animals of Farthing Wood, on se 1979 julkaistu ensimmäinen romaani. Luin nämä kolme romaania tapahtumajärjestyksessä: ensin esiosan, sitten ensimmäisen romaanin ja lopuksi toisen. Jouduin siis vähän vaihtamaan kirjasta toiseen lukuhomman aikana, mutta ei se tuntunut epäkäytännölliseltä.

The Adventure Begins saa siis avata koko saagan. Ensimmäisillä sivuilla vietetään talvea. Kaukametsässä saukot aiheuttavat muille eläimille harmeja nappaamalla kalojen sijasta ruoakseen myyriä kettujen ja muiden lihaa syövien eläinten kuonojen edestä. Ketut yrittävät turhaan puhua saukoille järkeä. Saukot tietävät, että ilman niiden läsnäoloa ihmiset rakentaisivat Kaukametsän piloille ja kaikkien eläinten elo muuttuisi turvattomaksi. Tietoisuus tästä on saanut saukot ylimielisiksi ja pöyhkeiksi. Ne pilkkaavat muita saalistajia hitaiksi. Lopulta yksi naaraskettu keksii ovelan kärpän kanssa keinon: Kaukametsään tuodaan muualta myyräyhdyskunta, jossa useimmat aikuiset yksilöt ovat ilmeisesti jonkin loisen tartuttamia ja sairaita. Saukkojen syötyä sairaita myyriä ne sairastuvat itsekin, ja nuoret yksilöt kuolevat pian. Saukot luulevat sairastuneensa itselleen sopimattoman ruokavalion takia.

Vaikka saukkojen määrä on harventunut, asioihin ei kevään saavuttua näytä tulevan mitään radikaalia muutosta, vaan tervehtyneet saukot kilvoittelevat edelleen muiden eläinten kanssa ärhäkkäästi ruoasta. Tilanne kärjistyy lopulta saukkojen joukkoteurastukseen, johon kaikki muut moiseen kykenevät eläimet (ketut, mäyrät, näädät, jänikset, siilit) ottavat osaa. Pienehkö eloon jääneiden saukkojen ryhmä pakenee kohti ihmisasutuksia, missä ne yksi toisensa jälkeen kohtaavat loppunsa. Muutama joutuu liikenteen uhreiksi, yksi hukkuu kaloja täynnä olevaan sammioon, yksi joutuu koiran raatelemaksi, viimeiset kaksi tunkeutuvat erehdyksessä mäyrien koloon kesken poikasten hoivaamisen ja saavat maksaa siitä kalliisti. Toinen saukoista kuolee pian vammoihinsa, toinen taas selviytyy niukin naukin hengissä. Ihmiset huomaavat Kaukametsässä tapahtuneen teurastuksen jäljet, raportoivat saukkohavainnoista alueilla joissa ei saukkoja ole nähty miesmuistiin, ja tekevät loogiset johtopäätöksensä.

Kaukametsässä asiat eivät etene sen paremmin. Sairaat myyrät levittäytyvät koko metsän alueelle, ja sairastuttavat ja tappavat niitä syöneet saalistajatkin. Ruoan löytäminen muuttuu etenkin ketuille jatkuvasti haastavammaksi ja ne näkevät nälkää. Ihmiset tulevat koko ajan lähemmäksi maansiirtokoneineen. Yksi uroskettu suree koko ajan sairaammaksi ja heikommaksi käyvää puolisoaan ja lähtee etsimään ihmisten pariin karanneita saukkoja saadakseen tietää, miten ne onnistuivat voittamaan myyrien aiheuttaman sairauden. Kettu löytää viimeisen vielä hengissä olevan saukon, joka kuitenkin kauhistuu nähdessään ketun lähestyvän, pakenee tien yli ja joutuu rekan töytäisemäksi. Kettu pääsee viimeisiään vetelevän saukon luo, mutta tämä ei osaa kertoa varmasti mikä sai saukot paranemaan sairaiden myyrien aiheuttamasta taudista. Se osaa vain vihjaista jotain kasveista. Kestää aikansa, ennen kuin salaisuus selviää ketulle. Se tapahtuu vasta, kun naaraskettu on juonut vettä virrasta ja alkaa tuntea itsensä terveemmäksi. Uroskettu keksii vesikasvit, joita se alkaa tuoda naaraalleen. Nämä saavat naaraan tervehtymään ja se synnyttää lopulta neljä poikasta, joista kolme syntyy kuolleina mutta yksi jää henkiin.

Ihmiset ovat kuitenkin jo aloittaneet metsän puiden kaatamisen ja maan mylläyksen.

Tämä tilanne toimii alkuasetelmana ensimmäiselle kirjoitetulle ja julkaistulle Farthing Wood -romaanille, eli sille, joka suomennettiin.

Seikkailun alku on siis hyvin synkkä ja lohduton, ilman valonpilkahduksia. Jopa saukkojen teurastuksen jälkeen häiritsee eläinten ilonpitoa viisas siili, joka aistii pahoja enteitä ilmassa. Se tietää, että asiat metsässä tulevat kääntymään entistä pahempaan suuntaan.

Se ensimmäinen romaani sisältää myös melkoisen määrän synkkiä tapahtumia ja ikäviä yllätyksiä, mutta Dann osaa sentään tasapainottaa tätä kuvaamalla kohti Valkopeuran luonnonsuojelupuistoa vaeltavan sekalaisen eläinlauman ryhmähenkeä, yhteenkuuluvuutta ja huvitteluhetkiä sekä matkalla kohdattuja ystävällisiä eläimiä, kuten harmaahaikaraa, joka liittyy mukaan vaellukseen ja osoittautuu monella tapaa hyödylliseksi matkakumppaniksi.

Kakkosromaanissa In the Grip of Winter luonnonsuojelualueelle asettautuneet pakolaiset joutuvat kohtaamaan erityisen ankaran talven, josta kaikki eivät tule selviämään hengissä. Pääjuoni kiertyy Mäyrän ympärille, joka lähtiessään kyselemään puiston vanhoilta asukkailta neuvoja, miten selviytyä ankarasta talvesta, liukastuu laskeutuessaan alas jäistä rinnettä ja loukkaa pahasti jalkansa. Puiston kiltti vartija löytää mäyrän ja vie sen mökkiinsä toipumaan. Samaan aikaan Mäyrän katoamisesta huolestuneet eläimet aloittavat etsinnät. Mäyrä tutustuu hoitajan lemmikkikissaan ja ihmettelee sen elämäntyyliä: isäntänsä luona ruokittavana ja hellittävänä, mutta kuitenkin omasta mielestään itsenäisenä ja ylivertaisena. Mäyrä haastaa kissan kokeilemaan metsässä elämistä, mutta kissa ymmärtää, ettei sillä ole mäyrän tai muidenkaan eläinten tietotaitoa, mitä moinen elämä vaatisi. Lopullisesti kissa menettää kaiken mielenkiintonsa ulkona luonnossa elämiseen, kun se vaeltaa ulos turvallisesta mökistä ilmoittaakseen huolestuneille etsijöille, että mäyrä on turvassa. Kissa löytää Kontiaisen ja kertoo sille miten Mäyrän kävi, mutta joutuu väärinkäsityksen seurauksena Haukan haavoittamaksi, ennen kuin hätääntynyt Kontiainen saa kerrotuksi sille Kissan toimittaman viestin. Kissa selviää välikohtauksesta hengissä ja palaa mökkiin vartijan hoivattavaksi, mutta kantaa kaunaa Haukalle syvistä, verta vuotaneista haavoista.

Mäyrän paluu ystäviensä pariin herättää närää: se on viettänyt viikkoja vartijan mökissä ja lihonut pulskaan kuntoon, samalla kun muut eläimet näkevät nälkää ja riutuvat ankaran talven takia. Kun tästä riutumisesta kauhistunut Mäyrä ehdottaa, että kaikki muutkin hakisivat vartijan mökistä turvaa ja ruokaa itselleen, muut kummastelevat Mäyrässä tapahtunutta muutosta eivätkä pidä ajatusta viisaana. Mäyrä tuohtuu ja sanoo kaikkien kääntäneen hänelle selkänsä, ja lähtee kävelemään takaisin mökkiin. Vartijan reaktio on odotetunlainen: hämmästyksestä toivuttuaan hän jättää Mäyrälle ruokaa mökin eteen, mutta pitää ovensa suljettuna eikä päästä eläintä enää sisään. Ulkona aidan vieressä istuva Kissa vielä selittää asioiden laidan. Mäyrän täyttää syvä katumus, ja se palaa vanhojen ystäviensä luo nöyränä.

Lisäksi romaanissa kuvataan eläinten yrityksiä löytää ruokaa, ja sitä, miten ne hädissään turvautuvat mm. ruokakaupan takapihalle jätettyihin ylimääräisiin elintarvikkeisiin. Vartijan sairastuttua ja jouduttua sairaalaan, luonnonsuojelualueelle tunkeutuu ryhmä salametsästäjiä, jotka ensin alkavat harventaa hirvieläinten lukumäärää, ennen kuin Kettu oveluudessaan houkuttelee heidät lammelle, jonka jään etenevä kevät on sulattanut vaarallisen ohueksi. Jääkylmän veden varaan jouduttuaan salametsästäjät vannovat kostoa, ja pian Kettu saa itse aihetta pelätä henkensä puolesta. Metsästäjät saavat ammutuiksi kaksi peuraa, kaksi kettua ja yhden jäniksen, ennen kuin he viimein jäävät kiinni.

Näistä kolmesta romaanista se ensimmäisenä julkaistu jätti minulle parhaan olon. Lopun alkoholihassuttelu on kuvattu niin sydämellisesti ja se tulvii niin aitoa yhteenkuuluvuuden tunnetta, että viimeisen sivun luettuani olin herkällä mielellä. In the Grip of Winter ei jättänyt ihan samanlaista tunnetta, mutta on silti onnistunutta jatkoa. Ehkä parhaassa jaksossa yritetään käydä ihmisten luona kanavarkaissa - tässä kettu pääsee näyttämään oveluutensa ja älynsä sankarillisella tavalla. Tuntuu ikävältä, ettei näitä romaaneja ole suomennettu enempää.

Niin, ja Kaukametsän pakolaisista tehtiin piirrossarja, joka nähtiin meillä tv:ssä 1990-luvulla muttei sen jälkeen enää kertaakaan. Piirrossarjasta kertoo Suola kuupielessä -blogi - kannattaa lukea myös kommentit ;)

sunnuntai 20. huhtikuuta 2025

Sekalaisia kuulumisia

Olen nyt kuukauden ajan käyttänyt uutta skanneri-tulostin-kopiokone -yhdistelmää. Kevyt, musta HP:n laite on vaihtunut painavampaan Canonin valkoiseen Pixma TS7750i-malliin. Yllättävän halpoja tuollaiset, sain laitteen Stockan Powerista 137 eurolla. Jos olisin halunnut vielä faksin, olisi pitänyt pulittaa parisataa lisää. Laitteen kotiin kantaminen oli voimainkoetus, ja vähän pelottikin. En nimittäin saanut mitään ylimääräistä pahvilaatikkoa, vaan jouduin kantamaan sitä laitetta alkuperäisessä, värikkäässä pahvilaatikossaan, joka oli sen verran laadutonta pahvia, että kantokahva repeytyi jo kaupassa kassan luona. Kanniskelin raskasta pakkauslaatikkoa kotiin lopulta pelkän laatikon päälle kietaistun teipin varassa, eikä teippi edes ylettynyt pitkälle laatikon ympäri. Oli pieni ihme, että teippi pysyi laatikossa sen verran kiinni, että sain ostokseni kotiin ilman enempiä haavereita.

Katsoin, että HP sai lopullisesti sopimuksensa sanotuksi irti. Ongelmana sen laitteen kanssa oli pitkään ollut se, että sisällä ollut metallitanko, jossa värikasetit olivat, temppuili aina kun laitteen käynnisti. Kun tuollainen laite käynnistämisen jälkeen alustaa itsensä, se heiluttaa tankoa edestakaisin. Minun laitteessani oli ongelmana se, että se tanko värikasetteineen heilui aivan liian rajusti laitteen sisällä, hakaten väkivaltaisesti sisäseinämiä niin, että laite ja laatikosto, jonka päällä laite nökötti, ihan heiluivat. Sitten oranssit virhevalot alkoivat vilkkua. Tämän takia pidin HP:tä aina päällä ja toiminnassa, mutta joskus jokin katkaisi virran. Aiemmin laite oli onnistunut lopulta, muutaman yrityksen jälkeen, pääsemään yli alustusvaiheesta ilman virhevalojen vilkkumista. Vaan kuukausi sitten tuntui siltä, että enää se ei suoriudu tuosta vaiheesta millään ilveellä. Siispä uuden laitteen ostoon. Onneksi maaliskuun viimeisenä päivänä saapui sähkölaitteiden keräysauto Hakaniemen torille. Olin siellä kello 17:00 ja pääsin eroon HP:stä, vanhasta tietokoneen näytöstä, yhdestä vedenkeittimestä ja yhdestä langattomasta hiirestä.

Uusi Canonin laite on digitaalisempi kuin HP, ja pienen selvittelyn jälkeen omaksuin sen käyttötavan. Olen toistaiseksi ollut tyytyväinen hankintaani. Se tekee kunnolla mustia skannauksia, toisin kuin HP, jonka skannailuja piti aina korjailla Paint.netin tummuus- ja kontrastisäädöillä. Kopiointia ja tulostusta en ole kokeillut, koska en ole pitkiin aikoihin edes tarvinnut noita toimintoja enää. HP ei enää suoriutunut tulostamisesta, vaan sylki ulos kelvottoman haaleaa jälkeä jopa uusilla värikaseteilla, mutta koska minulla ei tosiaan ole ollut pitkään aikaan tarvetta tulostamiseen ja kopioimiseen, en pitänyt sitä ongelmana. Skannaamisen HP taisi, ja se riitti minulle. Vaan nyt sen aika oli lopussa.


* * *


Discogs-YouTube -kuunteluhommassa jatkan tavallaan siitä, mihin jäin muutama vuosi sitten. Nyt olen saanut käydyksi läpi kaikki USA:ssa vuosina 1970-1980 julkaistut singlet, ja vuosi 1981 alkaa myös olla loppusuoralla. Kaikkein kivointa oli kerätä 70-luvun alkupuoliskon instrumentaalifunkia. Se oli oikeastaan yksi tärkeimmistä syistä, miksi ryhdyin vielä uudemman kerran koko urakkaan. Instrumentaalifunkia löytyi runsaasti, jätin keräämättä vain tavanomaisimmat kappaleet. 70-luvun alusta löytyi myös paljon kivoja singlejä täysin tuntemattomilta jenkkirockyhtyeiltä, joista jotkut saivat aikaiseksi vain sen yhden singlen. Kuten ounastelinkin, 1980-luvulta löytyy enää vähän mitään hyvää. 17 tarpeeksi hyvää biisiä vuodelta 1980, 13 tähän mennessä vuodelta 1981. Se, ettei enää löydy niin hyvää musiikkia kuin mitä 70-luvulta löytyi, nopeuttaa selailuhommaa ja jättää enemmän aikaa piirtämiseen.

Tsirps etenee nyt hyvää vauhtia. Yksi ilta menee luonnosteluun, sen jälkeen piirrän ja väritän yhden ruuturivin valmiiksi kunakin iltana. Viisi iltaa siis menee. Ehtisin piirtää enemmänkin päivässä, mutten halua hosua tuon sarjakuvan kanssa. Maanantait ja tarvittaessa tiistait olen varannut Naavametsäläisille, Tsirps on siis tauolla sen ajan. Tämän vuoksi saan nyt Tsirps-sivun valmiiksi 6-7 päivässä, mikä on tarpeeksi hyvä tahti. Saan tehdyksi uuden, parannellun version yhdestä Naavametsäläiset 4: Yö kätkee suojaansa -sarjakuvan sivusta joka viikko. Tuohon on pahimmillaan mennyt kaksi iltaa, mutta nyt kun olen päässyt sivulle 30, alkaa piirrosjälki olla sen verran parempaa, ettei kaikkea tarvitse piirtää uudestaan. Usein riittää, että vain lisään yksityiskohtia vanhojen piirrosviivojen sekaan. Kykenen siis nyt työstämään yhden YKS-sivun uusiksi yhdessä illassa, eli viikossa on nyt kuusi iltaa aikaa Tsirpsin tekemiseen. Sivu 11 on suurimmaksi osaksi valmis, kolme ruutua uupuu vielä.


* * *


Pääsiäinen on sujunut mämmiä ahmiessa. Neljä laatikollista. Vaikka olen luopunut liioista herkuista, niin Runebergin päivänä pitää syödä paljon Runebergin torttuja, laskiaisena paljon laskiaispullia, pääsiäisenä runsaasti mämmiä, ja vappuna pitää olla paljon simaa ja tippaleipiä. Noista en luovu. Mämmin kanssa paljon sokeria ja maitoa, koska se ei ole sellaisenaan riittävän makeaa ja helposti nieltävää. Joitakin noista herkuista on kaupoissa tarjolla muinakin aikoina vuodesta, mutta eihän niitä sovi syödä muulloin kuin silloin, kun on niiden sesonki. Muuten noista herkuista katoaa hohto!

Olen löytänyt aikaa DVD-leffojen katsomiseen. Olen testannut aluekoodi 1:n levyjä uudemman tietokoneeni DVD-ROM -asemalla, ja ne toimivat nikottelematta! Hienoa tietää.

Taidan hommata sen The Man From U.N.C.L.E. - Complete Series -boksin USA:sta heti, kun pääsiäisestä on suoriuduttu. 

maanantai 17. maaliskuuta 2025

Tuntematon sarjakuvapiirtäjä

Kirjojen lukeminen edistyy vinhasti, lukuunottamatta yhtä käännettä. Huomasin viihtyväni omistamani 16 Agatha Christie -dekkarin parissa niin hyvin, että päätin ruveta keräämään hänen tuotantoaan. Christie on liian helppo keräilykohde. Hänen kirjojaan löytyy joka paikasta. Olen hommannut niitä 32 lisää, ja enää puuttuu 18 (jätän väliin novellikokoelmat, Mary Westmacott -nimellä julkaistut romaanit ja Christien elämäkerran). Kaikki hankitut täytyy tietysti lukea nyt. Eli tämmöinen pitkä välietappi tuli. Luen kirjan päivässä, joten pääsen jatkamaan Arthur C. Clarkella kuukauden päästä.

Kerään myös puuttuvia Shakespeareja. Joitakin on löytynyt, ja kuusi puuttuu vielä. Sen 50 euron lahjakortin Suomalaiseen kirjakauppaan käytin Othelloon, joka maksoi lähes 44 euroa. Kun vielä valitsin 4,20 euroa maksaneen postitustavan pakettiautomaattiin, niin tulihan se viisikymppiä melkein täyteen.

Kulutin tämänvuotisen Smartum-saldon neljään teatterilippuun. Olen jo katsonut Samuel Beckettin klassikkonäytelmän Huomenna hän tulee Aleksanterin teatterissa, Jumalat Kansallisteatterissa ja En lysande idé -farssin Svenska Teaternissa. Muistelisin, että olisin joskus koulussa - yläasteella kenties - nähnyt jonkin vierailleen amatöörinäyttelijäryhmän version Beckettin näytelmästä. Tai sitten ei. Jotain kautta joka tapauksessa olen nuorena törmännyt tuohon näytelmään. Kun kävin läpi päiväkirjojani, en kyllä löytänyt siitä mitään mainintaa missään, vaikka voisin vannoa, että johonkin merkintään kirjoitin muutaman sanan tuosta näytelmästä. Halusin opiskella tuota näytelmää kunnolla, joten päätin käydä katsomassa sen. Vain kolme esityskertaa. Martti Suosalo tuntui tehneen sen ihan pikku sivuprojektina Luolamies-shownsa ohella. Itse näytelmästä ei jäänyt hirveän kummoista makua suuhun. Minun piti lukea siitä kirjoitettu englanninkielinen Wikipedia-artikkeli, ennen kuin ymmärsin näytelmän idean ja olemuksen.

Jumalat häikäisi visuaalisuudellaan. Piti vielä kerrata Oidipuksen elämää yhdestä omistamastani kirjasta, jossa on kreikkalaisia jumaltaruja. Oidipuksen tarina on aika yksinkertainen ja nopeasti kerrottu, mutta ehkä kirjassa oli tarinaa lyhennetty ja mutkia oiottu. En lysande idé oli mielettömän hauska, koko yleisö ulvoi naurusta minkä jaksoi. Avopari, himokas naapuritantta, kolme täsmälleen saman näköistä miestä, valheita ja tukku väärinkäsityksiä, siinä puitteet. Vaativan kolmoisroolin vetänyt Dennis Nylund hämmästytti nopeilla asunvaihdoillaan. Häntä avustettiin kuminukella ja jollakulla stand-inilla, joka oli kammattu ja vaatetettu hänen näköisekseen, ja josta yleisö näki vain selkäpuolen.

Yksi teatterilippu on vielä jäljellä. Vappuaattona menen Kaupunginteatteriin katsomaan Moulin Rouge -musikaalin. Tulee hauska vappu.

Työ Levyt- ja Levyt plus -tiedostojen parissa jatkuu vielä monta kuukautta, mutta koko ajan kevyempänä. Nyt alkaa jäädä enemmän aikaa piirtämiseen ja lukemiseen. Olen murehtinut sitä, ettei Tsirps edisty nopeammin. Asia toivottavasti alkaa nyt korjaantua. Tällä hetkellä kuuntelen valikoidusti kokonaan tai osittain kuuntelematta jääneitä albumeja, lähinnä sen verran kuin Discogsissa kykenee suoraan kuuntelemaan. Jotain haen sentään YouTubesta ja imuroin Soulseekistä. Kuuntelun ohella tietysti teen tarpeelliset muokkaukset Works- ja Word-tiedostoihin, ja aikaa jää vielä muihin puuhiin.

Olen vuodesta 2010 lähtien tehnyt koko ajan urakalla kaikenlaista mitä mieleen on juolahtanut:

Kaksi elämäkertateosta - yhteismitta 700 sivua

1970-1972 julkaistun Suomalainen MAD -lehden sisältöluettelot

Sarjakuva-arvosteluja Kvaak-foorumille

Kaikkien Helsingin Sanomien vuosien 1927-1997 numeroiden selailu, vuosiraporttien kirjoittaminen ja täydellinen luettelo Hesarissa julkaistuista pitempiaikaisista sarjakuvista

Katsaus vuosien 1984-1993 MikroBITTI-lehtiin sekä niiden skannausten laittaminen jakoon Google Driveen

Vanhojen Suomen Kuvalehtien selailu ja täydellinen sarjakuvaluettelo

Kuvittajat ja pilapiirtäjät Suomen Kuvalehdessä

Katsaus Ilta-Sanomien Kuukauden kotimaisiin sarjakuviin 1986-2021

Kvaak-foorumin piirros- ja sarjakuvagallerian pelastaminen - 4035 työtä kaikkiaan 7392:sta, jotka sinne laitettiin

Katsaus tv-sarjoihin ja muihin telkkariohjelmiin, joita 1980- ja 1990-luvulla katselin

Vuosien 1960-1979 Aku Ankka -lehtien lukeminen

Naavametsäläiset-sarjakuva ym. sarjakuvaprojektit

Kaiken ohella vielä elokuvia, musiikin kuuntelua ja äänittämistä, mp3-tiedostojen keräämistä ja kansioiden kokoamista tietokoneelle, Discogsissa työskentelyä, Legatio Musica -blogiin kirjoittelua (Stiff Records -ja Johanna-singlekatsaukset, Levyhyllyni Tarinat kaikkine musiikkilehtiskannauksineen)...

On alkanut tuntua siltä, että ansaitsisin jonkinlaisen kiitoksen kaikesta työstä. Mutta tuntuu siltä, ettei ketään kiinnosta mikään, mitä teen. Työpaikalla miehet puhuvat urheilusta ja autoista, joku ehkä joskus maailmanpolitiikasta ja -taloudesta. Naisten jutut pyörivät työhön liittyvissä asioissa tai omissa pikku ympyröissä. Mukavat persoonallisuudet, jotka värittivät minun siivousaluettani vuosina 2016-2017 ovat lähes kaikki hävinneet, ja tilalle on palkattu värittömiä tyyppejä jotka eivät paljon puhele.

Eikö ihmisiä enää kiinnosta mikään? Ovatko kaikki suomalaiset juntteja ja poroporvareita? Minulla on vaikeuksia ottaa sen verran kontaktia muihin ihmisiin, että saisin tietää, tekevätkö he vapaa-ajalla muutakin kuin vain möllöttävät ja näpräävät puhelimiaan ja katsovat telkkaria. Kun katson ympärilleni, näen joka paikassa tylsän harmaita ihmisiä, jotka eivät näytä nauttivan elämästään, ja eriasteisia sekopäitä, jotka eivät ole enää tässä maailmassa. Vastaavasti kukaan ei osoita kiinnostusta minua kohtaan. Minulla on koko ajan tarve tuoda itseäni esille ja kertoa kaikki itsestäni, mutten saa mitään ulos suustani - koska kukaan ei ensin kiinnitä huomiota minuun. En minä ole hiljainen koska minua ei muka kiinnostaisi keskustella, vaan olen hiljainen siksi, etten saa muilta ihmisiltä ensin sitä tarvitsemaani signaalia, joka saisi minut avautumaan. Se olisi vain pieni signaali, se ei vaatisi kovin kummoista vaivaa muilta ihmisiltä... mutta onko se silti ylivoimainen juttu muille? Toisaalta koen eläväni itsekin aivan toisessa maailmassa kuin muut. Ihmiset, joita näen päivittäin, puhuvat vain asioista, jotka minä koen tylsiksi. Jos minä puhuisin siitä mikä minua kiinnostaa ja siitä mitä teen vapaa-ajallani, muut tietysti ajattelisivat, että tuon tylsempää ei voisi ollakaan. Aivan varmasti ajattelisivat.

Silti elättelen tässä haavetta, että minua haastateltaisiin PlanInfossa. Siitä tulisi antoisa haastattelu, kunhan vain onnistuisin laimentamaan itseäni niin paljon, että haastattelu voitaisiin julkaista siinä lehdessä.

Työpaikan tauoilla, kun muut vain tuijottelevat mykkinä puhelimiaan, minä mietin meneillään olevia projektejani, sitä, missä tahdissa teen niitä, milloin ne valmistuvat jnpp. Minusta on tullut piinkova aikatauluttaja. Tai sitten mietin jotain muuta mitä mielessä sattuu sillä hetkellä pyörimään.

Yritän kiinnostua mahdollisimman monesta asiasta ja täyttää elämäni mahdollisimman monella jutulla. Koetan koko ajan miettiä uusia asioita, joilla täyttää vapaa-aikaani. Yritän arvostaa mahdollisimman paljon kaikkea, toisin kuin ihmiset yleisesti (tältä minusta tuntuu). Minulla on uskomaton elämäntarina, jonka voisi painaa sanomalehteen esimerkkinä siitä, miten lapsen kasvattaminen voi mennä pieleen. Kuolenko ilman että kukaan saa tietää sitä?

Kirjoitan nettiin kaikesta siitä, mistä haluaisin keskustella. Sarjakuvista, musiikista, kirjallisuudesta, elokuvista, piirretyistä, vanhoista telkkarisarjoista, teatterista, taiteesta, tietokoneista, maapallon tilasta, ihmisten hyvinvoinnista ja jaksamisesta tässä maailmantilanteessa. Maailmankatsomuksellisista asioista. Haluan kulturelleja ja sivistäviä juttuja. Haluan oppia ja tietää asioita. Jos jollakulla on kiinnostava elämäntarina, kuuntelen mielelläni. 

Minun pitäisi päästä ihan toisenlaisiin sosiaalisiin ympyröihin. Minun pitäisi päästä purkautumaan persoonana, ja sitä varten tarvitsisin ympärilleni ihmisiä, jotka ovat sen verran eloisia, että saisin itsekin itsestäni ulos kaiken, mitä tähän mennessä olen vain kätkenyt. En osaa itse tuoda persoonaani esille, vaan täytyy olla jokin ulkopuolelta tuleva yllyke. Enojeni Matin ja Timon kanssa olen parhaimmillani, heidän kanssaan ollessani saan itsestäni enemmän kaikkea ulos. Enojeni kanssa minulla synkkaa parhaiten. Heidänlaisiaan ihmisiä tarvitsisin ympärilleni enemmän. Myös Britta-tätini - silloin kun hän vielä eli - kanssa kävin henkeviä keskusteluja. Minulla on ollut maailman parhaat sukulaiset.

Edes äitini ja isäpuoleni eivät tiedä minusta paljoakaan. Se johtuu lähinnä siitä, että puhun heidän kanssaan ruotsia. Ruotsinkielen taitoni on rapistunut, koska en ole tarvinnut sitä niin paljon kuin suomenkieltä. 13-21-vuotiaana kirjoitin päiväkirjanikin alusta lähtien suomeksi. En pysty kertomaan omista vapaa-ajan puuhistani kuin vähän ja pintapuolisesti, koska ruotsinkielen taitoni ei riitä tarkempaan selostukseen. Ulosantini on sillä kielellä heikko. Sen sijaan suomeksi osaan puhua vaikka kuinka vuolaasti ja luovasti. Kirjoittaminen on minulle ehdottomasti se luontevampi tapa ilmaista itseäni, puhumistaidon harjaannuttaminen on jäänyt vähemmälle. Olen vuosien mittaan koulinut itsestäni hyvän rutiinikirjoittajan. Kun kirjoitan suomenkielistä tekstiä, minun ei tarvitse paljon ajatella. Pääni osaa tuottaa hyvää tekstiä nopeasti. Se auttaa puhumisessakin. Minulla ei ole puhemaneereja, usein puheessa toistuvia täytesanoja. Inhoan sellaisten kuulemista muiden puheessa. "Tota noin niin", "niinku" ja "tuota"... tuollaista joudun kuulemaan töissä joka päivä, ja se ärsyttää minua. Minun ei tarvitse paljon miettiä sanojani, kun puhun. Nämä blogikirjoituksenikin ovat syntyneet ripeästi. Jälkeenpäin saatan kyllä korjailla, täydentää ja selkeyttää tekstiäni pitkäänkin.  

Äiti ja isäpuoli eivät vieläkään tiedä, että minulta julkaistaan sarjakuvaa työpaikan lehdessä. Minulla oli pari PlanInfon numeroa mukanani Partion suvun juhlissa Villa Pentryssä, Matinkylässä, viime vuoden elokuussa. Ei tullut kuitenkaan sopivaa hetkeä ottaa lehtiä esille. Sain kerrotuksi vain silmälaseistani. Nyt lehti on muuttumassa pelkästään digitaaliseksi, mikä laskee huomattavasti motivaatiotani piirtää siihen mitään.

Kvaakissa, omassa Aaltotie-viestiketjussani, ilmoitin Naavametsäläiset-sarjakuvani valmistumisesta lokakuun ensimmäisenä viime vuonna. Pyysin selkeästi palautetta. Nada. Kukaan ei ole kirjoittanut sinne sanaakaan. Eikä ole aaltotie.comissakaan kukaan lähettänyt kommentteja. Tässä vaiheessa olen jo kihissyt raivosta ja turhautumisesta.

Ilmoitin Kvaakissa myös Kielletty rakkaus -sarjakuvasta, laitoin näytteen Hypokritonista, Mutatoituneesta metsästä ja Ruutihampaista, ja kun galleria oli vielä olemassa, laitoin sinne yhden Ruutihampaat-sivun. Eipä juuri kukaan viitsinyt lotkauttaa korvaansa. Enkä vieläkään tiedä, miksei.

Tänä vuonna en ole Kvaakia vilkaissut muuten kuin tarkistaakseni, että nuo ylläolevat linkit vielä toimivat. Olen hylännyt sen foorumin täysin.

En selaa enää muutenkaan paljon nettiä. En ehdi kaikilta projekteiltani. Ei minulla ole oikein muita vakiosivustoja kuin Discogs.

Kun piirsin Naavametsäläisiä, ajattelin, että jos se sarjakuva onnistuu herättämään huomiota ja saan siitä rakentavaa kritiikkiä, voin tehdä Tsirpsistä hyvinkin kaupallisen ja helposti tykättävän sarjakuvan. Jos taas ei huomiota heru, teen Tsirpsistä silkkaa käsittämätöntä sekoilua. Eihän sitä kukaan kuitenkaan lue. Niinpä Tsirps tulee olemaan juurikin sekoilua, jota en viitsi mainostaa senkään vertaa mitä koetin Naavametsäläisiä rummuttaa. Sanon Tsirpsin kautta vain, että "Haistakaa paska, joka ikinen!".

Haluan ihan oikeasti herättää huomiota sarjakuvillani. Ei minulle ole tärkeää päästä julkaistuksi johonkin lehteen tai sarjakuva-albumiin, voin tyytyä pelkkään nettisarjakuvien tekemiseen. Mutta jos jonkinlaisen molskahduksen onnistuisin Suomen sarjakuvaskenessä aiheuttamaan, elämälläni olisi tarkoitus. Olen vain huono tuomaan itseäni esille.

Suomalainen yhteiskunta tuntuu täysin lamaantuneelta. Kaikki hauska tuntuu kadonneen tästä maasta. Täällä ei tapahdu mitään. Koko maa polkee paikoillaan. Arkielämä on sinnittelyä ja selviytymistä. Ihmisillä on koko ajan vaikeampaa. Sanomalehtiartikkeleista puolet saa haukottelemaan ja puolet ahdistumaan. Ellei minulla olisi kaikkia omia vapaa-ajan puuhiani, minäkin olisin melkein naru kaulassa kiikkumassa. Teen lapsellisiakin juttuja kotonani, mutta minulla on hauskaa niiden parissa. Ainakin elän, juuri sillä tavalla kuin haluan. Kaikki lähtee sydämestäni. Juuri tällainen haluan olla. Toteutan itseäni. Olen levoton, äärimmäisen luova sielu, jolla on joka hetki oltava jotain tekemistä. Silti, jos joku muu katselee minua, näyttäydyn vain tylsänä, jäykkänä ja mitäänsanomattomana tyyppinä, koska koko persoonallisuuteni pyyhkiytyy näkymättömiin silloin kun en tee mitään omaa juttua. Onnistun mestarillisesti kätkemään muiden nähden kaiken, mikä tekee minusta erikoisen yksilön. Tahtomattanikin. Jos joku seuraisi minua tarkkailukameralla aamusta iltaan, hän saisi yllättyä. Kukaan ei tiedä mitään siitä, mitä teen. Kaikkien pitäisi tietää. Saisivat selville, millä tavalla Suomessa voi vielä pitää hauskaa.

Tuntuu melkein surulliselta, että jollain tavalla kaipaan 1990-luvun lama-aikaa. Silloin vielä tuntui siltä, että Suomen meininkiä jaksoi seurata mielenkiinnolla. Silloin oli vielä ilmiöitä, vaikkei siitä kaikesta ole hirveästi jäänyt käteen.

En osaa ottaa kantaa siihen, mitä maailmalla tapahtuu. Minulla ei ole kummoisia mielipiteitä mistään. Seuraan vain sivusta maailman tapahtumia ja olen koko ajan peloissani. Lievennän pelkoani omilla harrastuksillani ja vapaa-ajan projekteillani.


https://www.youtube.com/watch?v=wHylQRVN2Qs&pp=ygUOc3RpbmcgcnVzc2lhbnM%3D

 

torstai 30. tammikuuta 2025

Viisi projektia meneillään

Olen nyt erittäin kiireinen, sillä minulla on viisi projektia työn alla samanaikaisesti. Kahdesta kerroin jo, eli kirjojeni lukemisesta sekä Levyt- ja Levyt plus -tiedostojen kanssa puuhastelusta.

Lisäksi olen kuuntelemassa Discogsin ja YouTuben avulla kaikkia vuosina 1970-1985 USA:ssa, Isossa-Britanniassa, Saksassa, Hollannissa, Ranskassa, Espanjassa ja Italiassa julkaistuja 7 ja 12 tuuman singlejä. Haen esille luettelot Discogsissa, klikkaan singletietuesivut auki ja klikkaan niihin upotettuja YouTube-videolinkkejä. Tyydyn vain Discogsiin upotettuihin videolinkkeihin, en hae mitään itse YouTubesta. Käyn joka päivä läpi 1000-2000 sinkkua, siinä menee jokunen tunti. Nyt vuorossa ovat USA:laiset vuoden 1974 singlet, jo aiemmin olen käynyt läpi USA:n vuosien 1975-1979 sinkut. USA:n käyn ensin läpi, vasta sen jälkeen siirryn Ison-Britannian vuosien 1970-1985 singleihin. En kuuntele mitään kantria, gospelia, reggaeta, rockabillyä, viihdettä, espanjankielistä latinokamaa, hentoa folkia tai lässypoppia. Funk ja diskomusa on parasta. Hyvät biisit haen ensin Soulseekistä, jos niitä ei siellä kukaan jakele, äänitän ne itse SoundTapilla.

Monista singleistä on olemassa useita painoksia - riittää, kun klikkaan vain yhden auki. Mitään tuttuja artisteja ja bändejä ei toki tarvitse kuunnella. AdBlockin ansiosta vältyn mainoksilta, jotka ovat tunkeutuneet jopa Discogsiin upotettuihin videolinkkeihin, kun aiemmin ne olivat saaneet olla rauhassa mainoksilta. Jo muutaman sekunnin näyte riittää kertomaan minulle, ettei kappale kelpaa. Monien sinkkujen kohdalla ei ole videolinkkejä. Nämä kaikki seikat nopeuttavat hommaa.

Olen vuosien ajan herännyt joka aamu 10-15 minuuttia yli neljän ja puuhannut tietokoneen ääressä puolitoista tuntia ennen töihin lähtöä. Siinäkin ajassa ehtii tehdä aika paljon. Nukkumaan menen tasan kymmeneltä.

Italialaisia, ranskalaisia ja espanjalaisia vuosien 1970-1975 singlejä ei ehkä tarvitse käydä läpi...

Elämäni kaikkein suurimman haaveen, Naavametsäläiset-sarjakuvan, sain periaatteessa valmiiksi 27. tammikuuta viime vuonna, mutta olen sen jälkeen parannellut sarjakuvaani värittämällä kaikki alunperin mustavalkoiset sivut ja piirtämällä ne myös osittain tai kokonaan uudestaan, ja piirtänyt ja värittänyt uudestaan vielä jo väritettyjäkin sivuja. Teen tätä edelleen. Lisäksi rupesin piirtämään toista pitkäaikaista unelmaani, Tsirps-sarjakuvaa. Tsirps ei ole yhtä suuri haave kuin Naavametsäläiset, mutta haave kuitenkin. Tarkoitus on piirtää Tsirpsiä mahdollisimman yksityiskohtaisesti ja työstetysti, ja sen takia julkaisukoon on pakko olla suurempi kuin Naavametsäläisten kohdalla. Käytän sivuja uploadatessani toista kikkaa, joka saa sivut näkymään nettiselainikkunan levyisinä, eli jopa alkuperäiskokoa suurempina jos Tsirpsiä lukee isolta näytöltä ja koko sen näytön täyttävästä nettiselainikkunasta. Tämäkään ei ole ihan mieleiseni ratkaisu. Parempi kuin Naavametsäläisten kohdalla, jossa sivut näkyvät aivan liian pieninä, mutta silti ei hyvä. Muita vaihtoehtoja ei kuitenkaan ole.

Naavametsäläissivut ovat kyllä kotisivuillani alkuperäiskoossa, kunnon koossa. Sen kun klikkaa oikealla hiirennapilla ja valitsee "Näytä kuva" tai "Avaa kuva uudessa välilehdessä". Wordpressiin ohjelmoidut asetukset kuitenkin saavat sivut näkymään pienempinä, enkä minä mahda asialle mitään. Sivuja pystyy kuitenkin lukemaan, jos vain pystyy zoomaamaan omalla katselulaitteella helposti. Eivätkös ihmiset selaa nettiä nykyisin lähinnä puhelimillaan? Niillä pystyy zoomaamaan helposti. Minä en selaa nettiä puhelimella (enkä tee sillä juuri mitään muutakaan), mutta olen katsellut sivujani iPadilla. Silläkin zoomaus on helppoa. Sarjakuvasivuistani saa hyvin selvän zoomaamisen jälkeen. Vähän suttuista on, muttei liiaksi. Pienen sivunäkymän ei siis pitäisi olla ongelma, jos kotisivujani selaa puhelimella. Olen koettanut yhtä kikkaa, joka kuitenkin sai paksuja siivuja leikkautumaan pois sivujen reunoista. Se ei siis ole ratkaisu. Eli voin vain levitellä käsiäni ja uploadata Tsirps-sivut nettiin "Set featured image" -toimintoa käyttäen. Sillä tavalla sivut näkyvät automaattisesti nettiselainikkunan levyisinä, laajensi selainikkunaa sitten kuinka isoksi tahansa. Se on toiseksi huonoin ja samalla paras ratkaisu.

Tsirps-sarjakuvan luonne paljastuu, kunhan sivuja on kertynyt enemmän. Toistaiseksi en kerro siitä muuta kuin että se poikkeaa Naavametsäläisistä joka suhteessa.

maanantai 30. joulukuuta 2024

10.12.2022 - Naavametsäläiset 5: Siivetöntä elämää



En ole saanut Siivetöntä elämää piirretyksi kuin 30 sivua - se on vähemmän kuin odotetusti. Minä siis luonnostelin kaikki sivut viime vuonna. Tarinan alkupuolisko ja loppuvaiheet olivat täysin selviä, mutta keskikohta oli vielä vähän auki. Sivuista 1-23 oli helppo saada luonnokset aikaiseksi. Sen jälkeen jouduin tekemään hyppäyksen. Jatkoin tarinaa siitä kohdasta, josta jatkaminen tuntui helpolta. Luonnostelin sitten loppusivulle asti. Numeroin nämä sivut aloittaen viimeisestä, ja totesin, että edessäni ovat sivut 37-46. Sivuille 24-36 oli siis vielä keksittävä tarinaa. Keksin sitä sivun verran päivässä. Ideat rupesivat loppumaan, mutta sain puristetuksi päästäni vielä jotain tapahtumaa, ja vaadittu sivumäärä tuli täyteen. En ollut täysin tyytyväinen, sillä tarina jauhoi välillä vähän paikoillaan, oli tyhjäkäyntiä. Mietin kuitenkin, että näppärällä visuaalisella toteutuksella voisin saada sivut mielenkiintoisen näköisiksi ja tunnelmallisiksi, ja se auttaisi tyhjäkäyntikohdissa. Käyttäisin vaihtuvia teemavärejä, hallitsevia värejä tietyillä sivuilla, piirtäisin sadetta korostamaan tunnelmaa, vaihtaisin vuodenaikoja jnpp.


Toukokuussa sain loistavan idean. Keksin Trikkerin hahmon. Orava, joka valtaa Iiverin pesäkolon ja tulisi tahtomattaan ajaneeksi hänet ulos, vaikutti parantavan tarinaa roimasti. Minusta tuntuikin, ettei Iiveri joudu kärsimään tarpeeksi. Hänen hahmokehityksensä ja myöhemmät ratkaisunsa eivät tuntuneet uskottavilta. Trikkeri korjasi tämän loogisen aukon. Asunnottomuus ja vaikeudet löytää itselle tarpeeksi ruokaa lisäisivät Iiverin tuskaa ratkaisevasti. Samalla Siivettömästä elämästä tuli minulle entistäkin henkilökohtaisempi tarina. Onhan minunkin elämässäni ollut niitä nurkanvaltaajia, joista on koitunut enemmän päänkivistystä ja vahinkoa kuin hyötyä. Minua kuitenkin epäilytti oravan nimi, joka juolahti mieleeni. Trikkeri muistuttaa trikki-sanaa. En pitänyt siitä, ja halusin nimen, joka ei liiaksi muistuta jotain suomenkielen sanaa. Sitten oivalsin, että Trikkerihän muistuttaa myös englanninkielen sanaa trigger, laukaisin. Se tuntui osuvalta. Trikkerihän osaltaan laukaisee Iiverissä luonnekehityksen, kun hän ensin masentuu ja sitten sisuuntuu. Innostuinkin sitten tarinasta enemmän.


Trikkerin esiintymisillä paikkasin tarinan tyhjäkäyntikohdat. Sivu 27 meni kokonaan uusiksi, siinä ei ole mitään viimevuotisesta luonnoksesta jäljellä. Sivun 28 toiseksi viimeinen ruutu vaihtui toiseksi. Myöhemmillä sivuilla tein / teen dialogiin muutoksia. Mietin jokaista repliikkiä, jokaista lausetta, jokaista sanaa. Niiden on ilmennettävä tiettyjä asioita joita haluan niiden ilmentävän, mutta ne eivät saa kertoa sellaista mitä en halua niiden kertovan. Sivujen 32-34 dialogi tulee osittain muuttumaan, ja sivut 36-38 menevät myös osittain uusiksi. Katsotaan, mitä vielä hion.


Minulla oli ajatuksena, että kahdeksan ensimmäistä sivua piirtäisin mahdollisimman pelkistetysti ja minimalistisesti, ja sivun 9 täytän sitten yksityiskohdilla ihan viimeisen päälle. Tällä kuvaisin pikku-Iiiverin maailman pienuutta ja heikkoa ympäristön havainnointikykyä, kunnes hän yksin ja hylättynä havahtuu näkemään maailman sen koko laajuudessa ja runsaudessa. En onnistunut tässä niin hyvin kuin olisin halunnut. Kaksi ensimmäistä sivua ovat lisäksi kamalan näköisiä, olisi pitänyt toteuttaa ne tyylikkäämmin.


Kantavana ajatuksenani oli laatia puolustuspuhe omalle elämäntyylilleni, ja vähän ilmentää sitä, mitkä tekijät ovat ajaneet minut tähän ratkaisuun. Halusin myös ilmaista sitä, miten ihmiset koko ajan puhuvat toisistaan selän takana kaikenlaista, mutta päin naamaa harvoin sanotaan mitään. Tämän takia kukaan ei koskaan voi tietää keskustelevia ihmisiä nähdessään, kenestä jotkut milloinkin puhuvat, "minustako vai jostakusta muusta?". Ei minullakaan ole minkäänlaista käsitystä siitä, mitä kaikkea minusta on milloinkin selkäni takana puhuttu. Parempi, etten tiedä.


Siivettömään elämään olen kätkenyt vähän muitakin henkilökohtaisia tuntoja eri elämänvaiheissani, rajusti muokattuina, jotta ne sopivat tarinaan ja linnun elämään. Silloin kun minulla pyyhki todella huonosti ja olin masentunut, en minä pyrkinyt kätkemään masennustani. Pyrin näyttämään sen avoimesti, kuljin alavireisen näköisenä ja toivoin että joku huomaisi ja kysyisi: "Mikä hätänä?". Ei kukaan huomannut. Tai jos huomasi, varmaan vain käsitti sen väärin ja aisti että tuossa on tosi totinen, hiljainen ja ikävä tyyppi, hankala ihminen, jonka kanssa ei kannata puhua mitään. Vaikka halusin pyytää apua ja lohdutusta, avautua toiselle ongelmistani. Iiveri toimii samalla tavalla sivulla 27, mutta häntä ei kukaan huomaa.

    Silloin kun olin masentunut, minä myös menin herkemmin mukaan uusiin juttuihin siinä toivossa, että löytyisi helpotusta ongelmilleni *). Näin Iiverikin miettii sivulla 28.

    Olen kokenut, että muut ihmiset eivät ole tienneet minusta paljon mitään. Ovat tienneet ehkä yhden asian tai kaksikin, mutta se on ollut pelkkä pintaraapaisu koko maailmaani, ja totuus on paljon monimutkaisempi ja runsaampi. En ole toisaalta onnistunut kertomaan ihmisille kunnolla itsestäni. Iiverin kokemuksissa kuvaan näitäkin asioita.


Tarinasta ehkä myös aistii, että suhtaudun kyynisesti toisten auttamiseen. Minä olen joskus yrittänyt auttaa muita, mutta saanut vain itse kärsiä.


Alunperin tarkoitukseni oli myös, että Siivettömästä elämästä tulisi sarjakuvan kaanonista täysin irrallinen tarina. Ei mitään yhdistävää linkkiä muihin Naavametsäläistarinoihin. Vaan tulihan niitä linkkejä sitten kuitenkin. Siivetöntä elämää selventää joitakin avoimiksi jääneitä asioita.


Minusta tuntuu, että ihmiset ovat nykyisin niin paatuneita, elämään kyllästyneitä. Eivät jaksa ottaa toisia huomioon. Ehkä se johtuu siitä, että maailma on mennyt pahemmaksi. Minä olen välttynyt paatumiselta, koska elän onnellista aikaa, ja se on minulle vielä sen verran uusi juttu, että jaksan iloita kaikesta mistä vain voi.



*) Eteläesplanadilla toimiva pankkiiriliike Alexandria ja heidän säästöohjelmansa. Ottivat yhteyttä puhelimitse ja suostuin menemään sinne. Ehdottivat tietyn rahasumman laittamista säästöön joka kuukausi. Eihän se onnistunut, koska olin melkein persaukinen. Lopulta sanoin heille, että lopetetaan koko homma.



Somekuplassa

Facebookissa on kivaa postata juttuja kaikesta mikä minua kiinnostaa. En kuitenkaan paljoa mene oman profiilisivuni ulkopuolelle katsomaan m...