Lääkärit eivät ole olleet halukkaita luovuttamaan silmieni suhteen. Kävin HUS:n silmäosastolla neljännen kerran 28.10., ja paineeksi mitattiin 22 kaikkien laseroperaatioiden jälkeen. Minulle määrättiin painetta alentavia tippoja. Lokakuun lopusta lähtien olen ottanut yhden tipan Travatania kumpaankin silmään joka ilta.
Luin pakkausselosteesta, mitä haittavaikutuksia Travatan-tipoilla voi olla: silmän punaisuus, värikalvon värin muuttuminen, silmän kuivuminen, kutina tai ärsytys, turvotus silmän ympärillä, silmäripsien runsastuminen ja kasvu, silmäluomien karvoittuminen ynnä lukemattomia muita mahdollisia vaikutuksia. Tujua ainetta.
Otin ensimmäisenä päivänä Travatan-tippoja kuuden aikaan illalla. Seuraavana päivänä olin huolissani punoittavista silmistäni. Aloin ottaa tipat vasta iltakymmeneltä sängyssä juuri ennen nukahtamista. Punoitus lakkasi, eikä ole palannut. En ole toistaiseksi huomannut muita haittavaikutuksia kuin välillä lievää silmien kutinaa, kuumotuksen tunnetta silmiä hieroessa sekä silmänympärysten tummentumista. Viimeksimainittu ei tosiaan kasvoja kaunista.
16. joulukuuta viidennen kerran Paciuksenkadulla. Siitä tuli nopea painemittausreissu. Tulos: vasemmassa silmässä 19, oikeassa 20. Normaaliarvot. Sain palata heti töihin. Onneksi kävi näin, sillä olin jo valmis sanomaan lääkäreille ei jatkotoimenpiteille.
Lokakuussa lääkäri jutteli minulle sellaisesta mahdollisuudesta, että kummastakin silmästäni poistettaisiin linssi. Kuulemma normaali operaatio 60-70-vuotiaille, mutta hyvin riskialtista minun ikäisilleni. Kavahdin heti moista ajatusta. Näkisinkö enää kunnolla moisen operaation jälkeen? Tuntuu siltä, ettei ajatuksesta olisi vielä puolen kuukauden takaisesta mittaustuloksestakaan huolimatta luovuttu, päätellen siitä lääkärilausunnosta, joka lähetettiin minulle OmaPostissa:
Hoitona nyt Travatan x1 oa. LIT oa aiemmin tehty. Suunnitteilla mahdollisesti jo keväällä phaco oa (ainakin arvio; potilas itse vierasti leikkaus-ajatusta kun siitä nyt syksyllä jo juttelin).
Nyt hoitajalla Ta 20/19.
Paineet hyvät.
Täten jatkaa Travatania iltaisin silmiin.
Kontrolli 4/2026 kirurgille ; phaco-arvio. Edeltävästi papilla oct-c + Octopus vielä.
Minulla ei ole ollut murhetta ainoastaan silmistäni. Tiistaina 2. joulukuuta alkoi vasemmassa käsivarressani, olkapään tuntumassa kova kipu. Ajattelin ensin, että olen vain nukkunut huonossa asennossa. Hoidin vaivaa alustavasti kipugeelillä ja Buranalla. Kun kipu ei ollut hellittänyt vielä lauantainakaan, varasin ajan Terveystalon fysioterapeutille. 8. päivä kävin hänen pakeillaan. FT pyöritteli käsivarttani ympäri ja antoi sille hierontaa, todeten, että kyse ei taida olla ainakaan mistään muljahduksesta. Vaiva vaikuttaa lihasperäiseltä. Jokin lihas on voinut ärtyä. Niin voi käydä siivoustyötä tai muuta fyysisesti rasittavaa työtä tekevälle. Sen pitäisi parantua itsestään viikossa tai kahdessa. Ellei parane, niin sitten lääkäriin. Se rauhoitti mieltäni vähäksi aikaa. Toisaalta ajattelin, että kykeneekö fysioterapeutti pätevään diagnoosiin?
Kipu ei onneksi vaivannut paljoakaan työtä tehdessäni. Se haittasi pahemmin, kun olin kotona ja istuin. Kykenin hoitamaan siivoushommat normaalisti, mutta otin silti kevyemmin vasemmalla kädellä ja rasitin oikeaa kättä enemmän. En kertonut kivusta töissä esimiehelleni tai kollegoilleni, niin kuin en kerro heille paljoa mistään muustakaan.
Kipu jatkui edelleen, mutta alkoi tuntua siltä, että se rupeaisi hellittämään. Pelkäsin silti jopa luunmurtumaa. Jatkoin Buranan ja geelin käyttöä, mutta satunnaisemmin.
Kipu oli jouluun mennessä häipynyt kokonaan.
Viikkoa ennen joulua sain vielä flunssan. Lauantai 20. päivä oli pahin päivä, silloin iski yskävaihe. Sunnuntaina flunssa häipyi kovaa kyytiä, ja maanantaina siitä ei ollut enää mitään jäljellä. Ei edes yskittänyt enää.
Olin joulua edeltäneenä maanantaina ja tiistaina töissä. Muut olivat tehneet sisääntekotunteja eli työskennelleet ylimääräisiä tunteja joinakin päivinä voidakseen pitää nuo kaksi päivää vapaata. Mutta minä päätin olla normaalisti töissä 22. ja 23. päivä ja hoitaa siivoushommia hiljaisessa talossa. Kun muutenkin olen joutunut tekemään runsaasti vähän normaalia pitempiä päiviä ottaakseni takaisin ne työtunnit, jotka menivät hukkaan kaikkien lääkärikäyntien myötä. Jos olisin tehnyt vielä sisääntekotunteja voidakseni pitää joulua edeltävät päivät vapaata, se olisi ollut liian raskasta.
Näin sitä eletään viisikymppisen elämää. Olen aidosti huolissani rapistuvasta kehostani ja pelkään, mitä vielä mahtaa olla edessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti