Tuntematon sarjakuvapiirtäjä

Kirjojen lukeminen edistyy vinhasti, lukuunottamatta yhtä käännettä. Huomasin viihtyväni omistamani 16 Agatha Christie -dekkarin parissa niin hyvin, että päätin ruveta keräämään hänen tuotantoaan. Christie on liian helppo keräilykohde. Hänen kirjojaan löytyy joka paikasta. Olen hommannut niitä 32 lisää, ja enää puuttuu 18 (jätän väliin novellikokoelmat, Mary Westmacott -nimellä julkaistut romaanit ja Christien elämäkerran). Kaikki hankitut täytyy tietysti lukea nyt. Eli tämmöinen pitkä välietappi tuli. Luen kirjan päivässä, joten pääsen jatkamaan Arthur C. Clarkella kuukauden päästä.

Kerään myös puuttuvia Shakespeareja. Joitakin on löytynyt, ja kuusi puuttuu vielä. Sen 50 euron lahjakortin Suomalaiseen kirjakauppaan käytin Othelloon, joka maksoi lähes 44 euroa. Kun vielä valitsin 4,20 euroa maksaneen postitustavan pakettiautomaattiin, niin tulihan se viisikymppiä melkein täyteen.

Kulutin tämänvuotisen Smartum-saldon neljään teatterilippuun. Olen jo katsonut Samuel Beckettin klassikkonäytelmän Huomenna hän tulee Aleksanterin teatterissa, Jumalat Kansallisteatterissa ja En lysande idé -farssin Svenska Teaternissa. Muistelisin, että olisin joskus koulussa - yläasteella kenties - nähnyt jonkin vierailleen amatöörinäyttelijäryhmän version Beckettin näytelmästä. Tai sitten ei. Jotain kautta joka tapauksessa olen nuorena törmännyt tuohon näytelmään. Kun kävin läpi päiväkirjojani, en kyllä löytänyt siitä mitään mainintaa missään, vaikka voisin vannoa, että johonkin merkintään kirjoitin muutaman sanan tuosta näytelmästä. Halusin opiskella tuota näytelmää kunnolla, joten päätin käydä katsomassa sen. Vain kolme esityskertaa. Martti Suosalo tuntui tehneen sen ihan pikku sivuprojektina Luolamies-shownsa ohella. Itse näytelmästä ei jäänyt hirveän kummoista makua suuhun. Minun piti lukea siitä kirjoitettu englanninkielinen Wikipedia-artikkeli, ennen kuin ymmärsin näytelmän idean ja olemuksen.

Jumalat häikäisi visuaalisuudellaan. Piti vielä kerrata Oidipuksen elämää yhdestä omistamastani kirjasta, jossa on kreikkalaisia jumaltaruja. Oidipuksen tarina on aika yksinkertainen ja nopeasti kerrottu, mutta ehkä kirjassa oli tarinaa lyhennetty ja mutkia oiottu. En lysande idé oli mielettömän hauska, koko yleisö ulvoi naurusta minkä jaksoi. Avopari, himokas naapuritantta, kolme täsmälleen saman näköistä miestä, valheita ja tukku väärinkäsityksiä, siinä puitteet. Vaativan kolmoisroolin vetänyt Dennis Nylund hämmästytti nopeilla asunvaihdoillaan. Häntä avustettiin kuminukella ja jollakulla stand-inilla, joka oli kammattu ja vaatetettu hänen näköisekseen, ja josta yleisö näki vain selkäpuolen.

Yksi teatterilippu on vielä jäljellä. Vappuaattona menen Kaupunginteatteriin katsomaan Moulin Rouge -musikaalin. Tulee hauska vappu.

Työ Levyt- ja Levyt plus -tiedostojen parissa jatkuu vielä monta kuukautta, mutta koko ajan kevyempänä. Nyt alkaa jäädä enemmän aikaa piirtämiseen ja lukemiseen. Olen murehtinut sitä, ettei Tsirps edisty nopeammin. Asia toivottavasti alkaa nyt korjaantua. Tällä hetkellä kuuntelen valikoidusti kokonaan tai osittain kuuntelematta jääneitä albumeja, lähinnä sen verran kuin Discogsissa kykenee suoraan kuuntelemaan. Jotain haen sentään YouTubesta ja imuroin Soulseekistä. Kuuntelun ohella tietysti teen tarpeelliset muokkaukset Works- ja Word-tiedostoihin, ja aikaa jää vielä muihin puuhiin.

Olen vuodesta 2010 lähtien tehnyt koko ajan urakalla kaikenlaista mitä mieleen on juolahtanut:

Kaksi elämäkertateosta - yhteismitta 700 sivua

1970-1972 julkaistun Suomalainen MAD -lehden sisältöluettelot

Sarjakuva-arvosteluja Kvaak-foorumille

Kaikkien Helsingin Sanomien vuosien 1927-1997 numeroiden selailu, vuosiraporttien kirjoittaminen ja täydellinen luettelo Hesarissa julkaistuista pitempiaikaisista sarjakuvista

Katsaus vuosien 1984-1993 MikroBITTI-lehtiin sekä niiden skannausten laittaminen jakoon Google Driveen

Vanhojen Suomen Kuvalehtien selailu ja täydellinen sarjakuvaluettelo

Kuvittajat ja pilapiirtäjät Suomen Kuvalehdessä

Katsaus Ilta-Sanomien Kuukauden kotimaisiin sarjakuviin 1986-2021

Kvaak-foorumin piirros- ja sarjakuvagallerian pelastaminen - 4035 työtä kaikkiaan 7392:sta, jotka sinne laitettiin

Katsaus tv-sarjoihin ja muihin telkkariohjelmiin, joita 1980- ja 1990-luvulla katselin

Vuosien 1960-1979 Aku Ankka -lehtien lukeminen

Naavametsäläiset-sarjakuva ym. sarjakuvaprojektit

Kaiken ohella vielä elokuvia, musiikin kuuntelua ja äänittämistä, mp3-tiedostojen keräämistä ja kansioiden kokoamista tietokoneelle, Discogsissa työskentelyä, Legatio Musica -blogiin kirjoittelua (Stiff Records -ja Johanna-singlekatsaukset, Levyhyllyni Tarinat kaikkine musiikkilehtiskannauksineen)...

On alkanut tuntua siltä, että ansaitsisin jonkinlaisen kiitoksen kaikesta työstä. Mutta tuntuu siltä, ettei ketään kiinnosta mikään, mitä teen. Työpaikalla miehet puhuvat urheilusta ja autoista, joku ehkä joskus maailmanpolitiikasta ja -taloudesta. Naisten jutut pyörivät työhön liittyvissä asioissa tai omissa pikku ympyröissä. Mukavat persoonallisuudet, jotka värittivät minun siivousaluettani vuosina 2016-2017 ovat lähes kaikki hävinneet, ja tilalle on palkattu värittömiä tyyppejä jotka eivät paljon puhele.

Eikö ihmisiä enää kiinnosta mikään? Ovatko kaikki suomalaiset juntteja ja poroporvareita? Minulla on vaikeuksia ottaa sen verran kontaktia muihin ihmisiin, että saisin tietää, tekevätkö he vapaa-ajalla muutakin kuin vain möllöttävät ja näpräävät puhelimiaan ja katsovat telkkaria. Kun katson ympärilleni, näen joka paikassa tylsän harmaita ihmisiä, jotka eivät näytä nauttivan elämästään, ja eriasteisia sekopäitä, jotka eivät ole enää tässä maailmassa. Vastaavasti kukaan ei osoita kiinnostusta minua kohtaan. Minulla on koko ajan tarve tuoda itseäni esille ja kertoa kaikki itsestäni, mutten saa mitään ulos suustani - koska kukaan ei ensin kiinnitä huomiota minuun. En minä ole hiljainen koska minua ei muka kiinnostaisi keskustella, vaan olen hiljainen siksi, etten saa muilta ihmisiltä ensin sitä tarvitsemaani signaalia, joka saisi minut avautumaan. Se olisi vain pieni signaali, se ei vaatisi kovin kummoista vaivaa muilta ihmisiltä... mutta onko se silti ylivoimainen juttu muille? Toisaalta koen eläväni itsekin aivan toisessa maailmassa kuin muut. Ihmiset, joita näen päivittäin, puhuvat vain asioista, jotka minä koen tylsiksi. Jos minä puhuisin siitä mikä minua kiinnostaa ja siitä mitä teen vapaa-ajallani, muut tietysti ajattelisivat, että tuon tylsempää ei voisi ollakaan. Aivan varmasti ajattelisivat.

Silti elättelen tässä haavetta, että minua haastateltaisiin PlanInfossa. Siitä tulisi antoisa haastattelu, kunhan vain onnistuisin laimentamaan itseäni niin paljon, että haastattelu voitaisiin julkaista siinä lehdessä.

Työpaikan tauoilla, kun muut vain tuijottelevat mykkinä puhelimiaan, minä mietin meneillään olevia projektejani, sitä, missä tahdissa teen niitä, milloin ne valmistuvat jnpp. Minusta on tullut piinkova aikatauluttaja. Tai sitten mietin jotain muuta mitä mielessä sattuu sillä hetkellä pyörimään.

Yritän kiinnostua mahdollisimman monesta asiasta ja täyttää elämäni mahdollisimman monella jutulla. Koetan koko ajan miettiä uusia asioita, joilla täyttää vapaa-aikaani. Yritän arvostaa mahdollisimman paljon kaikkea, toisin kuin ihmiset yleisesti (tältä minusta tuntuu). Minulla on uskomaton elämäntarina, jonka voisi painaa sanomalehteen esimerkkinä siitä, miten lapsen kasvattaminen voi mennä pieleen. Kuolenko ilman että kukaan saa tietää sitä?

Kirjoitan nettiin kaikesta siitä, mistä haluaisin keskustella. Sarjakuvista, musiikista, kirjallisuudesta, elokuvista, piirretyistä, vanhoista telkkarisarjoista, teatterista, taiteesta, tietokoneista, maapallon tilasta, ihmisten hyvinvoinnista ja jaksamisesta tässä maailmantilanteessa. Maailmankatsomuksellisista asioista. Haluan kulturelleja ja sivistäviä juttuja. Haluan oppia ja tietää asioita. Jos jollakulla on kiinnostava elämäntarina, kuuntelen mielelläni. 

Minun pitäisi päästä ihan toisenlaisiin sosiaalisiin ympyröihin. Minun pitäisi päästä purkautumaan persoonana, ja sitä varten tarvitsisin ympärilleni ihmisiä, jotka ovat sen verran eloisia, että saisin itsekin itsestäni ulos kaiken, mitä tähän mennessä olen vain kätkenyt. En osaa itse tuoda persoonaani esille, vaan täytyy olla jokin ulkopuolelta tuleva yllyke. Enojeni Matin ja Timon kanssa olen parhaimmillani, heidän kanssaan ollessani saan itsestäni enemmän kaikkea ulos. Enojeni kanssa minulla synkkaa parhaiten. Heidänlaisiaan ihmisiä tarvitsisin ympärilleni enemmän. Myös Britta-tätini - silloin kun hän vielä eli - kanssa kävin henkeviä keskusteluja. Minulla on ollut maailman parhaat sukulaiset.

Edes äitini ja isäpuoleni eivät tiedä minusta paljoakaan. Se johtuu lähinnä siitä, että puhun heidän kanssaan ruotsia. Ruotsinkielen taitoni on rapistunut, koska en ole tarvinnut sitä niin paljon kuin suomenkieltä. 13-21-vuotiaana kirjoitin päiväkirjanikin alusta lähtien suomeksi. En pysty kertomaan omista vapaa-ajan puuhistani kuin vähän ja pintapuolisesti, koska ruotsinkielen taitoni ei riitä tarkempaan selostukseen. Ulosantini on sillä kielellä heikko. Sen sijaan suomeksi osaan puhua vaikka kuinka vuolaasti ja luovasti. Kirjoittaminen on minulle ehdottomasti se luontevampi tapa ilmaista itseäni, puhumistaidon harjaannuttaminen on jäänyt vähemmälle. Olen vuosien mittaan koulinut itsestäni hyvän rutiinikirjoittajan. Kun kirjoitan suomenkielistä tekstiä, minun ei tarvitse paljon ajatella. Pääni osaa tuottaa hyvää tekstiä nopeasti. Se auttaa puhumisessakin. Minulla ei ole puhemaneereja, usein puheessa toistuvia täytesanoja. Inhoan sellaisten kuulemista muiden puheessa. "Tota noin niin", "niinku" ja "tuota"... tuollaista joudun kuulemaan töissä joka päivä, ja se ärsyttää minua. Minun ei tarvitse paljon miettiä sanojani, kun puhun. Nämä blogikirjoituksenikin ovat syntyneet ripeästi. Jälkeenpäin saatan kyllä korjailla, täydentää ja selkeyttää tekstiäni pitkäänkin.  

Äiti ja isäpuoli eivät vieläkään tiedä, että minulta julkaistaan sarjakuvaa työpaikan lehdessä. Minulla oli pari PlanInfon numeroa mukanani Partion suvun juhlissa Villa Pentryssä, Matinkylässä, viime vuoden elokuussa. Ei tullut kuitenkaan sopivaa hetkeä ottaa lehtiä esille. Sain kerrotuksi vain silmälaseistani. Nyt lehti on muuttumassa pelkästään digitaaliseksi, mikä laskee huomattavasti motivaatiotani piirtää siihen mitään.

Kvaakissa, omassa Aaltotie-viestiketjussani, ilmoitin Naavametsäläiset-sarjakuvani valmistumisesta lokakuun ensimmäisenä viime vuonna. Pyysin selkeästi palautetta. Nada. Kukaan ei ole kirjoittanut sinne sanaakaan. Eikä ole aaltotie.comissakaan kukaan lähettänyt kommentteja. Tässä vaiheessa olen jo kihissyt raivosta ja turhautumisesta.

Ilmoitin Kvaakissa myös Kielletty rakkaus -sarjakuvasta, laitoin näytteen Hypokritonista, Mutatoituneesta metsästä ja Ruutihampaista, ja kun galleria oli vielä olemassa, laitoin sinne yhden Ruutihampaat-sivun. Eipä juuri kukaan viitsinyt lotkauttaa korvaansa. Enkä vieläkään tiedä, miksei.

Tänä vuonna en ole Kvaakia vilkaissut muuten kuin tarkistaakseni, että nuo ylläolevat linkit vielä toimivat. Olen hylännyt sen foorumin täysin.

En selaa enää muutenkaan paljon nettiä. En ehdi kaikilta projekteiltani. Ei minulla ole oikein muita vakiosivustoja kuin Discogs.

Kun piirsin Naavametsäläisiä, ajattelin, että jos se sarjakuva onnistuu herättämään huomiota ja saan siitä rakentavaa kritiikkiä, voin tehdä Tsirpsistä hyvinkin kaupallisen ja helposti tykättävän sarjakuvan. Jos taas ei huomiota heru, teen Tsirpsistä silkkaa käsittämätöntä sekoilua. Eihän sitä kukaan kuitenkaan lue. Niinpä Tsirps tulee olemaan juurikin sekoilua, jota en viitsi mainostaa senkään vertaa mitä koetin Naavametsäläisiä rummuttaa. Sanon Tsirpsin kautta vain, että "Haistakaa paska, joka ikinen!".

Haluan ihan oikeasti herättää huomiota sarjakuvillani. Ei minulle ole tärkeää päästä julkaistuksi johonkin lehteen tai sarjakuva-albumiin, voin tyytyä pelkkään nettisarjakuvien tekemiseen. Mutta jos jonkinlaisen molskahduksen onnistuisin Suomen sarjakuvaskenessä aiheuttamaan, elämälläni olisi tarkoitus. Olen vain huono tuomaan itseäni esille.

Suomalainen yhteiskunta tuntuu täysin lamaantuneelta. Kaikki hauska tuntuu kadonneen tästä maasta. Täällä ei tapahdu mitään. Koko maa polkee paikoillaan. Arkielämä on sinnittelyä ja selviytymistä. Ihmisillä on koko ajan vaikeampaa. Sanomalehtiartikkeleista puolet saa haukottelemaan ja puolet ahdistumaan. Ellei minulla olisi kaikkia omia vapaa-ajan puuhiani, minäkin olisin melkein naru kaulassa kiikkumassa. Teen lapsellisiakin juttuja kotonani, mutta minulla on hauskaa niiden parissa. Ainakin elän, juuri sillä tavalla kuin haluan. Kaikki lähtee sydämestäni. Juuri tällainen haluan olla. Toteutan itseäni. Olen levoton, äärimmäisen luova sielu, jolla on joka hetki oltava jotain tekemistä. Silti, jos joku muu katselee minua, näyttäydyn vain tylsänä, jäykkänä ja mitäänsanomattomana tyyppinä, koska koko persoonallisuuteni pyyhkiytyy näkymättömiin silloin kun en tee mitään omaa juttua. Onnistun mestarillisesti kätkemään muiden nähden kaiken, mikä tekee minusta erikoisen yksilön. Tahtomattanikin. Jos joku seuraisi minua tarkkailukameralla aamusta iltaan, hän saisi yllättyä. Kukaan ei tiedä mitään siitä, mitä teen. Kaikkien pitäisi tietää. Saisivat selville, millä tavalla Suomessa voi vielä pitää hauskaa.

Tuntuu melkein surulliselta, että jollain tavalla kaipaan 1990-luvun lama-aikaa. Silloin vielä tuntui siltä, että Suomen meininkiä jaksoi seurata mielenkiinnolla. Silloin oli vielä ilmiöitä, vaikkei siitä kaikesta ole hirveästi jäänyt käteen.

En osaa ottaa kantaa siihen, mitä maailmalla tapahtuu. Minulla ei ole kummoisia mielipiteitä mistään. Seuraan vain sivusta maailman tapahtumia ja olen koko ajan peloissani. Lievennän pelkoani omilla harrastuksillani ja vapaa-ajan projekteillani.

https://www.youtube.com/watch?v=wHylQRVN2Qs&pp=ygUOc3RpbmcgcnVzc2lhbnM%3D

 

16.4.2021 - 17.4.2021 - Internetin Wayback Machine, Kvaak-galleria ja Kuukauden kotimainen -katsaus

16.4.2021

Pitkä hiljaisuus johtuu siitä, että rupesin leikkimään internet-arkisto Wayback Machinen kanssa. Kokeilin sitä Kvaakin edesmenneeseen galleriaan, ja tulosta tuli! Wayback Machine on ottanut runsaasti snapshotteja Kvaakista, niin foorumista kuin galleriastakin vuosien 2007-2020 aikana. Olen löytänyt tietoja lukemattomista galleriatöistä, jotka olivat hävinneet tyystin joskus noiden vuosien aikana. Wayback Machine valitettavasti on tallentanut sivuja ja materiaalia kovin epätasaisesti. Jotkut harvat galleriatyöt ovat säilyneet ennallaan, ihan täysikokoisina. Joistakin on jäljellä enää thumbnailit, pikkukuvat, jotka ovat niin pieniä ettei niistä erota juuri mitään. Hyvin monet työt ovat hävinneet täysin. Jäljellä on vain tummat kehykset, katkenneet kuvalinkit, tyhjät valkoiset ruudut siinä missä kuva joskus oli. Lukemattomista galleriatöistä ei ole tallentunut edes se sivu jossa niitä saattoi katsella. Mutta vaikka monia töitä ei pystykään katselemaan, niin tiedot niistä ovat säilyneet. Nimi, tiedostokoko, tekijöiden kuvaukset, asiasanat, nimimerkit, myös muiden käyttäjien kommentit ovat säilyneet aika monen työn kohdalla. Olen käynyt läpi suuren osan kaikesta tallentuneesta materiaalista ja kerännyt Kvaak-galleria -kansiooni kaiken tarvitsemani tiedon ja kuvamateriaalin, sikäli kun sitä on löytynyt. Eli taas kerran, monien muiden näppärien temppujen ohella, syötän nettiosoiteriville kaikki numerot väliltä 1 - 7392. Huh huh. Homma on vielä kesken, mutta huomenna olen valmis ja voin uploadata Google Driveen päivitetyn version koko höskästä.

Olen kokeillut Wayback Machinea myös muutamiin muihin saitteihin: elokuva-arvostelusivusto Stomptokyoon, FinnArctic-blogiini, Pop-lehden foorumiin, jopa Ilta-Sanomien verkkosivuilla 2011-2015 pyörineeseen Suomi-klassikko -sarjaan. Tiirailin hiukan Kvaakin foorumipuoltakin, sen aiempien vuosien ulkonäköä, käyttäjiensä aiempia avatar-kuvia. Chris Hollandin ja Scott Hamiltonin toimittamasta Stomptokyosta (jota rakastin vuosina 1999-2004) on tallentunut hyvin niukasti materiaalia, FinnArcticista ei yhtään mitään, Pop-lehden foorumista pääsee ilmeisesti katsomaan vain foorumin sekä kunkin osaston etusivuja, ei viestiketjuja. Vaan Suomi-klassikoista eli entisistä Iltiksen Kuukauden kotimaisista sarjakuvista löytyi strippejä. Voin täydentää Kuukauden kotimainen -katsaustani.

Kuukauden kotimainen -katsaus päivitetty. Saan ihailla tuoretta kuvamateriaalia useiden sarjisesittelyjen kohdalla. Valitettavasti kiroan taas uCozin merkkirajoituksen: merkkiraja paukahteli rikki ja jouduin venyttämään katsauksen vielä yhdeksännellekin sivulle. Perkele.

17.4.2021

Isoksi osoittautunut urakka on ohi, kun on jo lauantain myöhäisilta. Google Drivessa on päivitetty Kvaakin galleria -kansio. Löysin monille töille tekijänimimerkin, löysin joitakin harvoja töitä lisää, löysin runsaasti tietoa galleriatöistä, jotka eivät olleet enää viime joulukuussa olemassa eikä Wayback Machinekaan niitä pystynyt näyttämään. Tallensin myös thumbnaileja eli pikkukuvia töistä, joita en ole löytänyt täysikokoisina. Ei niistä iloa ole, kun ovat niin pieniä ettei niistä hirveästi erota, mutta vähän niistä näkee minkänäköisiä työt olivat.

2007: 233 työtä

2008: 535 työtä

2009: 555 työtä

2010: 531 työtä + yhdestä väriversio

2011: 489 työtä. Yksi on ilman järjestysnumeroa, mutta tiedän sen olleen galleriassa

2012: 380 työtä

2013: 429 työtä

2014: 216 työtä

2015: 150 työtä

2016: 147 työtä

2017: 115 työtä

2018: 53 työtä

2019: 26 työtä

2020: 33 työtä.

3892 työtä yhteensä, kun mukaan lasketaan 73 pikkukuvaa. 132 enemmän kuin aiemmin. Pikkukuvat tunnistaa siitä, että tiedostonimenä on pelkkä järjestysnumero. 38 työn tekijät ovat yhä tunnistamatta. Voin tehdä vähän säätöä vielä tästä eteenpäinkin, katsotaan viitsinkö laittaa Google Driveen koko paketin vielä kolmannenkin kerran.

1.1.2021 - Ilta-Sanomat: Kuukauden kotimainen, Hesareiden selailu, Kvaak-gallerian pelastaminen - kolmen projektin jälkisanat

Huh huh, kolme projektia saatu hoidetuksi vuodenvaihteeseen mennessä. Jäljellä on enää yksi keskeneräinen projekti (YKS) ja kaksi projektia, jotka aloitan nyt.

Ilta-Sanomat: Kuukauden kotimainen -katsaus

Ehkä minun ei olisi pitänyt tehdä tuota Kuukauden kotimainen -katsausta. Keksin idean toukokuussa 2020. Juhani Tolvanen toki kertoi sarjakuvafestivaaleilla 2016, että Kuukauden kotimaisten sarjakuvien historiaa esittelevä kirja olisi tulossa. Mutta kun ei asiasta kuulunut sen enempää kolmeen ja puoleen vuoteen, ajattelin, että ehkä kirjaa ei tulekaan. Ajattelin, että teen katsauksen, ja jätän sen päättymään joulukuuhun 2020. Sen jälkeiset Kuukauden kotimaiset saavat jäädä lisäämättä katsaukseeni. En päivitä katsausta ajantasalle enää uudenvuoden 2021 jälkeen, vaan homma saa jäädä siihen.

    Ensimmäinen harmistuksen aihe tuli sitten marraskuussa, kun sain Kvaakin kautta tiedon, että kirja on kuin onkin tekeillä, ja että Kuukauden kotimainen -osasto lopetetaan tammikuun 2021 jälkeen. Okei, julkaisen katsauksen suunnitellusti uudenvuodenpäivänä aamuyöllä, ja lisään tammikuun 2021 kuukauden kotimaisen katsaukseen sitten vielä jälkikäteen tammikuun lopulla. Samalla aloin muuttua skeptiseksi koko projektiani kohtaan. En halunnut astua Juhani Tolvasen varpaille. Väärin minulta laatia omaa katsausta, kun Tolvanen puuhaa oman kirjamuotoisen historiikkinsa kanssa. Mutta koska olin päässyt jo niin pitkälle oman hommani kanssa, en halunnut viskata kaikkea roskakoriin. En kaiken sen vaivan jälkeen mitä olin jo ehtinyt nähdä.

    Toisen kerran pasmani sekoittuivat, kun marraskuun viimeisenä Kvaakissa kerrottiin, että galleriaosasto suljetaan ja poistetaan kokonaan. Olin siinä vaiheessa saanut jo katsaukseni julkaisukuntoon, kahta viimeistä sarjista eli joulukuun 2020 ja tammikuun 2021 KK:n esittelyä tietysti lukuunottamatta. Hyvissä ajoin, koska en halunnut mitään viime hetken paniikkia, kilpajuoksua ajan kanssa keskeneräisen katsauksen parissa, hiki hatussa katsausta julkaisukuntoon työstämistä. Halusin katsauksen olevan valmis mahdollisimman aikaisin, jotta vuoden viimeiset päivät voisi varata mahdollisille ikäville yllätyksille, yllättävien käänteiden aiheuttamille muokkauksille ja säädöille. No, niitähän tuli sitten. Olin tehnyt katsaukseni sillä periaatteella, että jos yksikin strippi on jossain netissä nähtävillä, linkitän mieluummin sille sivulle kuin laitan näytestripin katsaukseeni. Kvaakin galleriassa on - tai siis oli - useita sarjakuvia, jotka on nähty Iltiksessä kuukauden kotimaisina. Siksi olin laittanut katsaukseen runsaasti linkkejä Kvaakin galleriaan. Kun sitten tuli tieto, että galleria poistetaan, alkoi minulla armoton säätö. Olin tallettanut paljon sarjakuvastrippejä omalle koneelleni. Piti sitten käydä läpi vielä uudestaan koko Kvaakin galleria ja tallentaa lisää tavaraa, mitä halusin tallentaa. Sitten piti laittaa katsaukseen niitä näytestrippejä kuitenkin.

Helkkari.

En vieläkään ole vakuuttunut siitä, että katsauksen laatiminen oli fiksu idea. Tekijänoikeudet ja toisten varpaille tallomiset ja silleen. Mutta onhan tuossa uniikkia tietoa, mitä ei muualta löydä. Tietoa, joka oli ehkä vain minun ja muutaman muun ihmisen päässä. Ja niitä omia mielipiteitäni, niitähän aina sopii kertoa.

Kuukauden kotimainen -katsauksesta selviää siis, miksi katsoin Valkoisen peuran Vimeon sivulta. Tuosta elokuvasta tulee mieleen myös Yhtä köyttä -yhdistys -radiokuunnelmasarjan yksi huvittavimmista hetkistä. Yhden jakson aiheena oli Lappi, siitä keskusteltiin vartin ajan. Vapaaherra von Brülow-Virtanen ja Raija-Maija Ristola-Ruukku kävivät keskenään seuraavaa sananvaihtoa:

    "Minä olen ollut Lappi-hullu siitä lähtien kun näin elokuvan Valkoinen peura... siinä oli Mirjami Kuosmanen... hänhän muuttui tuoksi myyttiseksi olennoksi. Siitä lähtien olen aina Lapin-matkoillani etsinyt valkoista peuraa!"

    "Brülow on nyt vaan sekoilematta kun me puhumme Lapin työttömyydestä!"

Takaisin todellisuuteen.

Hesareiden selailu

Hesareiden selailu-urakka on vihdoin valmis. Yli kolme vuotta siinä kesti, mutta nyt on kaikki vuosien 1927-1997 Hesarit läpiselattu ja raportteja kirjoitettu. 90-luvun lehtiä selaillessani olen tullut muistutetuksi siitä, miten kuplassa elin nuorena. En seurannut aikaani. Lamakin oli minulle pelkkä sana. Vauras synnyinkaupunki, hyvinvoivan keskiluokkainen tausta, ei elämää koulun ja kodin ulkopuolella.

    En jaksanut poimia mitään uutistapahtumia vuosilta 1927 - 1976. Liikaa urakkaa. En olisi saanut selailuprojektia viedyksi loppuun säädyllisessä ajassa, jos olisin kaiken aikaa keskittynyt lukemaan uutisia. Siinä oli ihan omasta jaksamisesta kysymys. Eihän minulla edes ole mitään perspektiiviä noiden vuosien tapahtumiin, että mikä on oikeasti tärkeää ja minkä voi jättää mainitsematta. Kirjoitellessani vuosien 1977 - 1997 merkittäviä tai kiinnostavia tapahtumia oli joskus tunne, että haukkaan liian ison palan. Että tässä kirjoitan juttua, josta en oikeasti tajua hölkäsen pöläystä. Sen kai aistii noista vuosiraporteistakin, etten ole aina oikeasti ymmärtänyt täysin sitä, mitä olen kirjoittanut.

    Löysin melkein kaiken mitä lähdin Hesareista hakemaan. Kolme muistamaani asiaa jäi löytymättä: 1) Strategisten aseiden rajoittamiseen tähdänneeseen SALT-sopimukseen viitannut pilapiirros, 2) Boris Jeltsin -aiheinen pilapiirros ja 3) jokin pakina, jonka yhtenä aiheena oli leipäkoneet. Varmaan näin nuo asiat joissain muissa lehdissä sitten.

    Olen poiminut talteen paljon sellaistakin, mitä en ole noissa Hesari-raporteissa julkaissut. Tulen vielä ripottelemaan lisää ruutukaappauksia vanhoista Hesareista seuraaville vuodatussivuille aina silloin tällöin.

    Vaikka vaikutan pesunkestävältä nostalgikolta, joka elää menneisyydessä, niin en minä ole aukottomasti sellainen. Elämässäni ei ole yhtään ainutta hetkeä, jonka haluaisin elää uudelleen. Ei ainuttakaan. Olen vain onnellinen siitä, että se kaikki on takanapäin. Sen sijaan haluaisin elää kaiken sen, mistä jäin paitsi.

Kvaakin galleria

Kolmas projekti, jonka keksin vasta joulukuun kahdeksantena, oli Kvaakin gallerian pelastaminen. Tämä tiedote sai minut hätääntymään. Lopulta asiaa sulateltuani päätin, että minähän en anna kaiken sen hienon (ja vähemmän hienon) taiteen hävitä bittiavaruuteen, kadota iäksi. Paljon töitä, joiden parissa (kommentit mukaanlukien) on ollut kiva viettää aikaa.

    Imuroin siis kaikki työt talteen koneelleni, ja kopioin vielä oheen tekijöiden nimimerkit tai nimet, töiden nimet sekä tekijöiden kuvaukset ja kommentit. Jätin vain pois linkit nettisivuihin, jotka eivät ole enää olemassa. Viimeinen Kvaakin galleriaan lisätty työ kantoi järjestysnumeroa 7392, joten ajattelin, että sen verran töitä galleriasta myös löytyy. Vaan olinkin väärässä.

Kvaakin gallerian etusivu luetteli yhdeksän osastoa, joissa yhteensä 1578 työtä. Entä kaikki loput sitten?

    Mietin, mikäs olikaan se Jukka Koivusaaren monisivuinen vasemmisto-/neuvostohenkinen tyttölentäjämanga. Oliko se nimeltään Punaiset enkelit? Syötin Googleen hakusanoiksi "kvaak" ja "punaiset enkelit", ja totesin olevani oikeassa: Google löysi muutaman sivun tuota sarjakuvaa. Rupesin sitten klikkailemaan töiden alapuolella olleita "Edellinen"- ja "Seuraava" -linkkejä ja pääsin käsiksi 2077 muuhun työhön.

    Entäs loput puuttumaan jääneet järjestysnumerot sitten? Yli puolet järjestysnumeroista väliltä 1 - 7392 käyttämättä. Muistin useita töitä, jotka eivät löytyneetkään enää. Keksin sitten syöttää nettiosoiteriviin välistä puuttumaan jääneet numerot yksitellen ja painella enteriä. Yleensä eteen lävähti pelkkä virheilmoitus: "Virhe! No picture selected", tai sitten ilmoitus, että kuvaa ei ole vielä hyväksytty eikä minulla ole oikeuksia sen katsomiseen. Mutta satakunta täysin piilossa ollutta työtä löytyi vielä tällä menetelmällä. Lopulliseksi saldoksi jäi 3760 galleriatyötä.

Valitettavasti muutamat muistamani galleriatyöt eivät edelleenkään löytyneet. Joku nainen oli tehnyt kolme piirrosta kahdesta kalastusreissulla olleesta ketusta, nimimerkki Klapausiuksella oli enemmänkin töitä kuin ne kaksi jotka löysin, ja Ruisrääkkä oli laittanut galleriaan pari sivua Jaakko Järkäle -sarjakuvaansa. Ja ties mitä kaikkea vielä oli iäksi kadonnut.

    Syyskuinen uudistus kohteli galleriaosastoa surkeasti. Mahdollisuus arvostella töitä antamalla tähtiä yhdestä viiteen hävisi. Minä olin laittanut galleriaan yhden sivun Ruutihampaita, mutta edes omassa profiilisivussani en nähnyt enää minkäänlaista viitettä siitä, että olen joskus laittanut galleriaan jotain. Ennen jokaisen Kvaak-käyttäjän profiilisivussa oli suorat kuvalinkit viimeisimpiin galleriaan lisättyihin omiin töihin, mutta se katosi syyskuisen uudistuksen myötä. Kaiken huipuksi käyttäjien omat osastot galleriassa häipyivät, mutta työt sai esille yksitellen tiettyä nettiosoitetta käyttämällä - eli laittamalla osoitteeseen oikean 2-4 -numeroisen järjestysluvun. Näin minä siis tein, ja sain niitä töitä vielä jonkin verran lisää esille. Vaan osa töistä oli hävinnyt viimeistään syyskuussa aivan täysin.

    Google Drivessa on 3760 vuosina 2007 - 2020 uploadattua työtä tallennettuna ja katsottavissa. Sen verran pystyi pelastamaan. Tekstitiedostoissa on töiden nimet ja tekijöiden kommentteja. Surullista noteerata, että vuodelta 2009 on eniten tavaraa, 549 työtä. 2013 vielä 410, mutta sitten lähtee dramaattiseen laskuun: 206 vuodelta 2014, 140 vuodelta 2015, 141 vuodelta 2016, 112 vuodelta 2017, 52 vuodelta 2018, 24 vuodelta 2019 ja 33 vuodelta 2020. Toinen ikävä asia oli huomata, miten hirveän monen työn lisääjänä oli enää pelkkä "Guest". Niin monet ovat poistaneet Kvaak-profiilinsa. Tiedän että monet ovat lähteneet Kvaakista, koska ovat saaneet niskaansa ikävää puhetta muilta käyttäjiltä. Jotkut taas ovat lähteneet, koska he ovat laittaneet galleriaan omia töitään, mutta jääneet ilman palautetta, eikä heillä ole ollut foorumipuolella mitään asiaa. Jos tarpeeksi suuttuu, kyllähän siinä tekee mieli poistaa koko Kvaak-profiilinsa saman tien. Mutta profiilinsa poistaneita on niin paljon, että tuskin kaikki tapaukset ovat olleet tuollaisia. Muistin joidenkin töiden lisääjien Kvaak-nimimerkit, ja jotkut olivat laittaneet töiden kuvauksiin tai avainsanoihin omat nimimerkkinsä tai oikeat nimensä, ja käytin niitä. Joskus kommenteissakin puhuteltiin niiden lisääjiä nimillä tai nimimerkeillä.

    Tämä urakka söi minulta kaiken vapaa-ajan ajalta 8. - 22. joulukuuta, mutta koen, että se oli sen arvoista. Siinä mielessä hyvä juttu, että töitä löytyi odottamaani vähemmän, ettei tullut kilpajuoksua ajan kanssa. Urakka eteni ripeästi, koska tiesin koko ajan mitä olin tekemässä ja mitä pitää tehdä. Sormi ei mennyt suuhun missään vaiheessa.

    Kyllä, olen hullu ja ylitarmokas, mutta jos osaa valjastaa tuollaiset ominaisuudet hyötykäyttöön, niin sehän on okei.

Ilta-Sanomat: Kuukauden kotimainen 2016-2021

2016

TAMMIKUU: Mauri Tuure: Citykanit

Ilta-Sanomat 7.1.2016 & 28.1.2016

Omalaatuisen näköisiä, mutta jollain tavalla hellyttäviä kaneja. Huumori vaihtelee kielivitseistä yhteiskunnalliseen kommentointiin. Rautalammelta kotoisin oleva ja Suonenjoelle muuttanut Tuure (s. 1949) on kasvatustieteiden maisteri ja eläköitynyt teknisen työn lehtori. Tuurelta on julkaistu sotasarjakuva-albumit Parabellum (2012) ja Sissipartio (2013). 1994 Kemin sarjakuvakilpailuun osallistunut Sotaperunajuttu sai 5. palkinnon.

HELMIKUU: Vesa Vitikainen ja Katja Louhio: Kersantti Napalm

Superagentti Kersantti Napalm ja kolme amerikkalaista agenttia lumisessa, jäisessä Lapissa metsästämässä zombeja vuonna 1985. Jännitystä ja toimintaa näyttävästi piirrettynä. Kylmyydenkin voi aistia. Erikoisuutena on se, että viimeinen, 29. helmikuuta julkaistu strippi on poimittu Vitikaisen ja Louhion viisisivuisesta sarjakuvasta Ukri, joka julkaistiin 2015 Arktisen Banaanin toimesta albumissa Eino Leinon Helkavirsiä.

https://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=16533.0

https://www.kvaak.fi/2162/2014/12/14/turpaan-vaan-ja-onnea/

MAALISKUU: Anna Korhonen: Pupun palsta

Korhonen jatkaa puputeemalla. Päähahmo elää ensimmäisissä stripeissä kovasti ihmisten tavoilla, mutta sarjakuva muuttuu edetessään metsäisemmäksi. Söpöä ja harmitonta.

Sarjakuva löytyy Facebookista:

https://www.facebook.com/pupunpalsta/?__tn__=-UC*F

HUHTIKUU: Satu Cozens ja Hannu Sepponen: Poksi ja Låda

Kaksi vallatonta postilaatikkoa ja kasa sekapäisiä vitsejä. En tiedä, heittäytyäkö mukaan pähkähulluun menoon vai pudistellako vain päätä hämmentyneenä:

https://www.postimuseo.fi/fi/poksi-ja-lada

TOUKOKUU: Juho Sihvonen: Tällä kylällä

Inhimillisyyttä puhkuva kuvaus hiipuvan maalaiskylän elämänmenosta. Päähenkilöinä erottuvat nykymaailman menoa ihmettelevä pappa ja perheen poika, joka haaveilee tyttöystävästä ja voivottelee surkeuttaan. Rocken Moll julkaisi koostevihon 2018.

http://juhosihvonen.blogspot.com/p/sarjakuva-stripit.html

KESÄKUU: Kari S. Nyström: Mörtti

Ilta-Sanomat 1.6.2016

Nyström (s. 1941) aloitti jo parikymppisenä sarjakuvien tekemisen Helsingin Sanomien nuortenosastolla 1963-1965 julkaistulla historiallisella Turso-seikkailusarjalla. Sittemmin häneltä on julkaistu pilapiirroksia mm. Ilta-Sanomissa pari-kolme vuotta ennen Jarmo ”Kätsy” Koivusta, Peitsi- ja Vaasa-lehdissä sekä Ruotuväki-lehdessä. Viimeksimainittuun vaihtui vakituiseksi piirtäjäksi Jyrki Vainio, ja nyt muutaman viimeisen vuoden ajan Ruotuväessä on taas nähty Nyströmin jälkeä.

Rakennustyömaasta ja sen pomosta kertova sarja ei hätkähdytä omaperäisillä vitseillä. Nyströmin töitä on nähty lisää lauantain Iltiksissä.

HEINÄKUU: Toni Hämäläinen: Suomen rehellisin automyyjä

Ilta-Sanomat 1.7.2016

Nomito julkaisi koostealbumin 2017. Sarjakuva sai kyseenalaista julkisuutta, kun pohjanmaalaiseen Ilkka-lehteen pääsi AIDS-aiheinen strippi, joka herätti lukijoissa pahennusta. Ilkan toimitus lopetti sarjan julkaisun suunniteltua aiemmin tämän johdosta. Ei sinänsä yllätä, koska Kuukauden kotimainen -rupeamaa lukiessakin jää vaikutelma juntista, jolla on vähän arveluttava huumorintaju. Aiheesta Kvaakissa, mukana linkki MTV:n sivuilla olevaan uutiseen:

https://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=16791.0

ELOKUU: Liina Salonen: Etanat

Ilta-Sanomat 1.8.2016

Naantalilainen Salonen on koulutukseltaan biologi, joten Etanat-sarjakuvan aihepiiri tuli luontevasti. Myös hyttyset, ampiaiset, muurahaiset, hirvikärpäset ja tulppaanit ovat mukana tässä suomalaista yhteiskuntaa pikkueläinten kautta kriittisesti kommentoivassa sarjakuvassa. Kuun puolessavälissä sarjis muuttui värilliseksi.

SYYSKUU: Rakel ja Lauri ”£auri” Lehtinen: Hetkiä historiassa

Ilta-Sanomat 1.9.2016

Reilut parikymmentä vitsiä, jotka on sidottu yhteen keinotekoisella teemalla, sijoittamalla ne johonkin tiettyyn ajankohtaan. Piirrostyö on kehnoa, eivätkä vitsitkään hirveän häävejä ole.

Lauri Lehtinen teki yhdessä Timo Mikaman kanssa Kuukauden kotimaisen sarjakuvan Eksyneet eskimot vuonna 1998. Hetkiä historiassa -sarjan piirsi hänen tyttärensä Rakel.

https://www.lahitieto.fi/2016/09/08/lauri-lehtinen-nivoo-kuvat-ja-tekstit-yhteen/

LOKAKUU: JP Ahonen: Belzebubs

Tästähän tuli menestystarina. Törmäsin JP Ahosen kädenjälkeen jo siihen aikaan, kun Villimpi Pohjola -sarjakuva oli luotu, tai vähän ennen sitä – silloin City-lehdessä julkaistiin yksiruutuisia englanninkielisiä pilapiirroksia, jotka perustuivat sanaleikkeihin. Näistä opin, että carpet factoryssa valmistetaankin pieniä pehmoleluja autojen sisätiloihin ripustettaviksi, ja että drugstoresta asiakkaat kävelevät ulos ihan piripäissään. Ahonen vaikutti lupaavalta tekijältä, joten painoin hänen nimensä korvan taakse.

Villimpi Pohjola tuli tutuksi 2013, kun ostin Pelinavaus-kokooman, johon oli koottu suurin osa kahden ensimmäisen, omakustanteina julkaistun kokoelman materiaalista. Minusta tuli heti sarjan fani. 2009 ilmestyneen kakkoskokoelman sain tilaamalla Banana Pressin nettisivujen kautta – kertoivat että painos on heiltä loppumassa, joten kannattaa pitää kiirettä oman kappaleen hankkimisessa. Minähän pidin. Sen jälkeen olen nähnyt VP2:n pari kertaa myynnissä 70-80 euron hinnalla – onneksi sain sen Banana Pressiltä halvemmalla. Ensimmäistä kokoelmaa en ole nähnyt koskaan missään. Ainakin kakkoskirjassa Pelinavauksesta myöhemmin poisjätetyt stripit ovat keskinkertaisia, joten karsintaa on suoritettu oikeasta päästä.

Tottakai piti hankkia myös satiirinen Puskaradio, sekä kansainvälistäkin tunnustusta saanut Perkeros. Viimeksimainittu albumi oli metallifaniksi tiedetyltä Ahoselta selvää pohjustusta Belzebubsille. Kuukauden kotimainen -stripit ovat taidokkaasti piirrettyjä ja metallibändiaihetta on käsitelty omaperäisesti. Lokakuun 2016 lauantailehdissä on vielä kaksirivisiäkin strippejä. Belzebubs-albumia en tosin aio hankkia, kun ei metallimusiikki ole minun musiikkiani.

MARRASKUU: Jesse Enho: Jack & James

Ilta-Sanomat 1.11.2016

Kaksi yhdessä asuvaa miestä, joista ainakin toinen on työtön ja sosiopaatti. Tyttöystävien hankkimisesta puhutaan. Tekijä osaa piirtää ja vitsit ovat omaperäisiä. Mitäpä sitä enempää vaatimaan. Asenteesta ei ole pulaa näiden jätkien toilailuissa.

JOULUKUU: Juliana Hyrri: Lähiön episodit

Ilta-Sanomat 1.12.2016

Kuvauksia arkistakin arkisemmasta, tylsän mitättömästä lähiöelämästä. Naivistinen piirrostyyli ei miellytä.

Tekijän kotisivut:

https://www.julianahyrri.com/

2017

TAMMIKUU: Mira Mallius: Mutzi

En jaksa tällaista piirrostyyliä.

https://miramallius.com/

https://miramallius.com/mutzi-haba/

HELMIKUU: Ilkka Aaltonen ja Heli Naskali: Teisti ja Tokko

Kotisivut kertovat kaiken. Omasta mielestäni tyypillisen tavanomainen strippisarjakuva.

http://www.hummeripojat.fi/iaaltonen/luovuus/teisti_ja_tokko.html

MAALISKUU: Saila Juuti ja Anne Lehtinen: Amorin aika

Ilta-Sanomat 1.3.2017

Kissamainen mies ja korppipäinen nainen. Miehellä on yllään kokovartalopuku, joka jättää vain suun ja kaulan paljaiksi. Outoa roolileikkiä. Liekö korpinpääkään aito? Näiden yhteiseloa seurataan miltei sanattomissa stripeissä. Hahmot ja piirrostyyli eivät vedä minua puoleensa. Hahmot seikkailivat pidemmässäkin tarinassa, joka on arvosteltu tässä:

http://amorinaika.sarjakuvablogit.com/syntyneet-rakastajiksi/

HUHTIKUU: Tapani Koivula ja EQ Halminen: Intiaani Morningstar

Kvaakin galleria

Käsikirjoittaja Koivula on ufotutkija ja kirjailija. Raskaslukuista ja liian korkella liitelevää intiaanifilosofiaa. Jos ei ymmärrä juttuja, eikä visuaalisessa annissa ole tarpeeksi vaihtelua, ei lukeminen voi kiinnostaa. Piirrokset ovat lisäksi liian tietokoneen makuisia.

TOUKOKUU: Johanna Jasmine: Kummitus

Kummituksia on joka paikassa, antaa tämä sarjakuva ymmärtää. Joskus ne ovat veikeitä, joskus häijyjä. Turkulainen Johanna Heinonen kehitti sarjakuvan lievittääkseen omaa pimeän ja kummitusten pelkoaan. Muumit ovat tekijän suosikkeja, ja se näkyy lopputuloksesta. Zum Teufelilta tuli 96-sivuinen kooste vuonna 2018.

https://www.sarjakuvakauppa.fi/kummitus-hc.html

KESÄKUU: Jukka Hyvönen: Absinthia

Ilta-Sanomat 1.6.2017

Hyvösen sarjakuvassa juttelevat madot, shakkinappulat, sananjalat, ja... ovatko nuo kaktuksia vai mitä? Hahmokirjo on runsas, samoin vaihtelee huumorikin kielivitsailusta hämäriin juttuihin.

HEINÄKUU: Vesa Lampi ja Marjaana Taskinen: Tiilenpää

Ilta-Sanomat 4.7.2017

Eristetty vankilasaari, jossa vankeja hellitään tikkareilla ja sarjakuvalehdillä, pihalla vain leikitään ja vartijat ovat hyviä kavereita. Tällaista maailmaa kuvatessaan tekijät ovat ikään kuin heittäytyneet lastensarjakuvan pariin, sillä lapsia luulisi ilahduttavan tämmöinen. Lampi on todella lahjakas piirtäjä, ja vitsipuolikin on kunnossa. Lammella on kokemusta sarjakuvan tekemisestä ainakin Pohjois-Savo -lehden kautta, jossa on julkaistu häneltä strippisarjaa.

ELOKUU: Mari Ahokoivu ja Kalle Hakkola: Sanni ja Joonas

Lapsille sopiva tämäkin sarjis, jossa sisarukset juttelevat ja toilailevat niitä näitä. Sarjakuvakeskuksen toiminnanjohtajana työskennellyt Hakkola ja Kööpenhaminasta käsin sarjakuva- ja kuvitustöitä tekevä Ahokoivu yhdistivät kykynsä mukavalla lopputuloksella. Sanni ja Joonas seikkailivat yhdessä jo 2014, jolloin julkaistiin Taikayö-niminen kirja. Se sai jatkoa kaksi vuotta myöhemmin, toisen kirjan nimi on Hugo-serkku. Sivun mittaisia sarjoja on julkaistu Koululainen-lehdessä.

Hahmojen omat sivut:

http://sannijajoonas.fi/

SYYSKUU: Tommi Liimatta: Nalle Mappisilmä

Ilta-Sanomat 1.9.2017

Absoluuttinen nollapiste -yhtye, radioesseitä, runoja, romaaneja ja sarjakuvia, siinäpä Liimatalla ansioluetteloa kerrakseen. Mappisilmä syntyi jo 2015 ensimmäiseen sarjisalbumiin Valo paistaa rummun läpi. KK-stripeissä on useita tajunnanvirtamaisia juttuja, mutta löytyy sieltä helppotajuisempiakin ideoita.

LOKAKUU: Joni Ahonen: YllätyShitti

Sarjakuvasta Kvaakissa - minulla ei ole mitään lisättävää noihin kommentteihin, samat fiilikset oli itsellänikin kun luin sarjakuvaa:

https://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,5649.msg484041.html#msg484041

Tekijän omat sivut sarjakuvalleen:

http://yllatyshitti.sarjakuvablogit.com/

MARRASKUU: Jussi Hukkanen: Maailman paskin nalle

Taas yksi sarjakuvahahmo, jolle on suotu liikaa asennetta. MPN ei tippaakaan välitä mitä sanoo, senkun sanoo vain. 1972 syntynyt oululainen lavastemestari ja kuvataiteilija loi nallensa jo 2007, ja vuodesta 2013 sillä on ollut oma sivu Facebookissa. Niille jotka jakavat Hukkasen huumorintajun, ja heitä varmasti riittää. Hahmon kotisivut:

mpn.fi

JOULUKUU: Suomi 100 – hyviä uutisia Suomesta (joka päivä eri tekijä + lauantait)

Ilta-Sanomat 5.2.2017 & 7.12.2017

Matti Hagelberg muistutti Lasse Virénin dramaattisesta kaatumisesta ja voitosta juostessaan 10 000 metriä Münchenissä 1972. Riitta Uusitalo piirsi vuodenaikojen vaihtelusta. Milla Paloniemi käytti siilihahmojaan kertoakseen hyönteissafkan laillistamisesta. Pertti Hämäläisen savannilla elelevät hyeenat ilahtuivat Suomen ilmaston lämpenemisestä. Ville Tietäväinen epäili kovasti tavallisten suomalaisten ilmastotekojen tehokkuutta. Kati Kovácsin piirtämä Agricola kehui Suomea maailman lukutaitoisimmaksi maaksi. Kari K. Kuosman stripissä kerrottiin, että Suomi parantaa paperittomien maahanmuuttajien asemaa. Pertti Jarla vitsaili Suomen viennistä. Oman panoksensa antoivat myös Timo Kokkila, Mikko Metsähonkala, Emmi Valve, Pauli Heikkilä, Tiitu Takalo, Katja Tukiainen, Aapo Rapi, Ilkka U. Pesämaa ja Jyrki Vainio.

2018

TAMMIKUU: Nina Lappalainen: Kaakelin viemää

Uimahallihuumoria. Tekijänä Kemistä Helsinkiin muuttanut, lähihoitajana työskentelevä Lappalainen (s. 1970), joka – kuten arvata saattaa – ammensi ideat siitä, mitä itse uimahalleissa uidessaan kuuli. Lappalainen on ollut vakiovieras sarjakuvafestivaalien pienlehtiosastoilla, missä hän on kaupannut omakustanteitaan.

Sarjakuvaa voi lukea blogista ja Facebookista.

HELMIKUU: Tuomas Korpi ja Christa Uusi-Rauva: Moukan kanssa treffeillä

Mies on itserakas, ajattelematon idiootti, ja nainen jostain syystä yrittää kestää mahdotonta miestä, vaikka järkevämpi olisi antanut pakit vähemmästäkin. Uusi-Rauva (s. 1977) ja Korpi (s. 1985) omaavat töidensä kautta ammattitaitoa viestinnässä, kuvittamisessa ja animaatioiden tekemisessä. Ideat strippeihin syntyivät helposti omasta päästä sekä tuttujen kokemuksista.

Blogisivu:

http://moukankanssa.blogspot.com/

MAALISKUU: Vesa-Heikki Hietanen: Kuplivaa elämää

Hietasen merenelävistä heittämät vitsit perustuvat ihan oikeaan biologiaan. Se on tässä sarjakuvassa parasta. Piirrokset eivät ole hääppöisiä, mutta huumoripuoli on kunnossa.

Tamperelainen Hietanen (s. 1980) toimittaa työkseen verkkolehteä, ja kiinnostusta riittää myös elokuviin ja elokuvateatteritekniikkaan. Sarjakuva on Facebookissa, ja jonkinlainen kotisivukin löytyy.

HUHTIKUU: Heikki Aro: Emeritus

Ilta-Sanomat 2.4.2018

Vanha mies ja hänen koiransa. Koira on yllättävän hyvin perillä ihmisten hömpötyksistä. Toimiva perusstrippisarja. Aro piirsi jo 60-luvulla koululaisena sarjakuvaa Pieksämäen paikallislehteen, ja kävi samaa luokkaa Jope Pitkäsen kanssa. Arosta tuli opettaja, ja jäi 2014 eläkkeelle. Silloin hän ryhtyi piirtämään Emeritusta, ja Kuukauden kotimainen -rupeaman aikana strippejä oli kertynyt viitisensataa. Emeritus on Littoisissa asuvan Aron alter ego, ja hänen Manta-koiransakin on mukana sarjakuvassa. Piirtäjistä suuria innoittajia ja suosikkeja ovat Kari Suomalainen ja Tenavia piirtänyt Charles M. Schulz.

TOUKOKUU: N-A Haranto: Lapsi, joka pelkäsi sairauksia

Ilta-Sanomat 2.5.2018

Pelottavia, taitavasti suunniteltuja surrealistisia hirviöitä, äärimmäisen ahdistava tunnelma, älykästä tekstiä ja dialogia, vääntyileviä kuvia, osaavaa piirräntää... mitä ihmettä? Tämän sarjakuvan lukeminen ei totisesti ole kivaa, ja se saa ajattelemaan tekijästä vaikka mitä.

1988 syntynyt Haranto pelkäsikin lapsena sairauksia. Graafisen suunnittelun opiskelija fanittaa Tove Janssonia ja vaikuttui erityisesti Muumipeikko ja kultainen häntä -tarinasta pelottavine röntgenkuvineen ja sairausdiagnooseineen. Aiheeseen toivat inspiraatiota myös sanomalehtien kauhuotsikot mitä hirveimmistä taudeista, sekä työpaikalla, kaupan kassalla, käydyt keskustelut asiakkaiden kanssa.

Tekijän blogi:

http://1001.sarjakuvablogit.com/

KESÄKUU: Katariina ja Ilkka Lappi: Mistä toi on?

Ilta-Sanomat 11.6.2018

Eli tunnista biisisitaatti. Joitakin lainauksia en tunnistanut, mutta googlauksen jälkeen vähän häpesin itseäni. Ovathan Pekka Ruuskan Rafaelin enkeli ja Miljoonasateen Lapsuuden sankarille tuttuja kappaleita. Sen sijaan Tommi Läntisen Syvälle sydämeen sattuu ja Kristiina Halkolan Jos rakastat ovat outoja, ja Frontside Ollieta olen onnellisesti välttynyt kuulemasta. Piirtäjä Katariina Lappi on kääntäjä ja muusikko jolle piirtäminen on rakas harrastus, turkulaispariskunnan toinen osapuoli Ilkka Lappi taas toimittaja, joka kirjoittaa mm. musiikista. Pokuto julkaisi sarjakuvasta albumin vuonna 2019 - kansi mukailee Hurriganesin Roadrunner-levyn kuuluisaa kansikuvaa.

HEINÄKUU: Hantta Viinamäki: Valomerkki

Ilta-Sanomat 3.7.2018

Joka ruudussa näkyy pelkkä kaljatuoppi, kuvan ulkopuolelle rajattujen henkilöiden filosofoidessa. Pienimuotoista, yksitoikkoista. Ei tätä montaa strippiä jaksa lukea. Tekijän sukunimi on osuva. Viinamäki toimi pitkään Klamydia-yhtyeen basistina. Valomerkkiä on julkaistu Vaasan ikkuna -kaupunkilehdessä kerran viikossa

Vaasan ikkuna -lehden artikkeli netissä.

ELOKUU: Jarkko Räihä: Vino Inferno

Nimen mukaisesti vino kuvaus helvetistä, jossa pyörii jopa avaruusolioita ja lehmiä. Päälle kolmikymppinen Räihä esiteltiin sosionomian opiskelijana, joka on töissä it-tuessa.

http://vinoinferno.sarjakuvablogit.com/

SYYSKUU: Sari Piippo & Viivi: Luomuhömppä

Surkeasti piirrettyä luomutalousjuttua. Jutut eivät sentään ole huonoja. Piippo (s. 1968) oli ennen EU-kääntäjänä Brysselissä, mutta muutti neljännen lapsen jälkeen Suomeen, Espooseen. Viivi taas on hänen 2000 syntynyt tyttärensä, joka piirsi kymmenkunta strippiä ennen kuin äidin oli itse yritettävä jatkaa. Stripit syntyivät piirtolevylle.

http://luomuhomppa.sarjakuvablogit.com/

LOKAKUU: Tomi Rantala: Ystävien metsä

Staattista sarjakuvaa. Ruutuihin on kyllä saatu vaihtelua erilaisilla graafisilla elementeillä, jotka muuttuvat ruudusta toiseen, sekä muulla kikkailulla, kuten joidenkin ruutujen kääntämisellä negatiiveiksi. Ystävien metsä on spinoff-sarjakuva, sillä se syntyi sivutuotteena Rantalan ensimmäiselle sarjakuvalle Napamiehet, jossa on tyhjäntoimittajia toimistossa. Toimiston ikkunasta näkyneet kivi ja puu saivat suunvuoron, tuloksena lähinnä englanninkieliseksi tehty strippisarja Forest For Friends, josta tehtyä koostetta on myyty Amazonissa. Iltikselle Rantala käänsi sarjan suomeksi. Turkulaistekijä on kehitellyt myös lautapelejä, ja nyttemmin tietokonepelejäkin.

https://forestforfriends.wordpress.com/ystavien-metsa/

MARRASKUU: Jaakko Seppälä: Knoppilaat

Ilta-Sanomat 1.11.2018

Erikoisen knoppitiedon jakelussa on se riski, että jotkut tiedot voivat hämmentää ihmisen päätä ja saada aikaan hylkimisreaktion, kuten esim. se, mitä pähkinöistä yhdessä stripissä kerrotaan (luetellaan iso määrä pähkinöitä, jotka eivät olekaan pähkinöitä). Kaikkea ei haluaisi tietää.

Seppälä on tehnyt runsaasti käsikirjoituksia Aku Ankka -tarinoihin, on myös tehnyt Malinen-strippisarjaa Markus Miettisen kanssa ja on niin muodoin ensimmäinen, joka on ollut kahdesti Kuukauden kotimaisen piirtäjänä. Knoppilaat syntyi jo 2010, kun Seppälä teki kolme Faktat-nimistä strippiä. Seitsemän vuoden paussin jälkeen hän rupesi julkaisemaan Facebookissa englanninkielisiä strippejä knoppitiedosta.

JOULUKUU: Mikko Metsähonkala: Urho & Kaleva

Ilta-Sanomat 1.12.2018

Lähes samanlaisia kuvia putkeen, vain ilmeet vaihtelevat hiukan ja yksitoikkoisuuden rikkoo muutama erilainen väliruutu. Piirrostyö sinänsä taidokasta, väritys lienee puuväreillä tehtyä. Teksti poimii aineksia Kalevalasta ja repii siitä omintakeista huumoria.

Metsähonkala on varsinaiselta ammatiltaan arkkitehti. Hän osallistui jo 1985 Kemin sarjakuvakilpailuun kolmisivuisella Sympatica simplex -sarjalla, joka piirroksiltaan oli kovasti varhaisia mustavalkoisia Ankardo-sarjoja muistuttava: eläinhahmoja ja runsaasti mustaa. Itse asiassa rohkea mustan käyttö toi mieleen myös Franquinin Mustat sivut. Petri Jokisen kirjoittama tarina sai toisen palkinnon. Seuraavana vuonna Metsähonkala osallistui Kemin kilpailuun itse kirjoittamallaan Vanha Erasmus -sarjakuvalla, joka jäi ilman palkintoa. Mustaa oli siinäkin käytetty paljon. Jotkut muistanevat Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä julkaistut surrealistiset, unenomaiset yhden ruudun piirrokset. Näissä piirroksissa oli hioutunut huippuunsa Metsähonkalan persoonallinen graafinen tyyli, jota Urho ja Kaleva toistaa hyvin haaleasti.

2019

TAMMIKUU: Ville Sainio: Normi perhe

Ilta-Sanomat 3.1.2019

Piirrostyö niin kamalaa, että on vaikea kiinnittää huomiota vitsien tasoon tai henkilöhahmoihin. Pyörätuolilla liikkuva tietokoneohjelmoija on ainoa erottuva hahmo.

HELMIKUU: Perry Partanen: Parhaat pilat

Ilta-Sanomat 4.2.2019

Minulle näkyvin havainto 1948 syntyneestä Partasesta on Jymy-lehden numero 2/1975, jossa on seitsensivuinen sarjakuva ”Oldmotherhubbard eli Kuinka Jonnysta tehtiin rock hero”. Runsaasti (siis todella runsaasti) dialogia, mutta hillitöntä ja lukemisen arvoista. Tarina siitä, miten kyvytön manageri onnistuu kuin onnistuukin tekemään pianoa pimputtelevasta, skittaa rämpyttelevästä ja säveltelevästä wannabe-starasta tähden – yllättävällä tavalla. Sittemmin olen muutaman kerran nähnyt Partaselta jonkin yksittäisen pilapiirroksen ainakin Hesarin Nyt-liitteessä, mutten mitään erityisen mieleenpainuvaa. Iltiksen tekijäesittely kertookin, että juuri Nyt-liitteen pilapiirroskilpailun voitto vuonna 2007 teki Partasen nimen tunnetummaksi. Pilapiirroksia on julkaistu mm. Suomen Kuvalehdessä. Piirtäjäesikuvia ovat MAD-lehden vakiopiirtäjät Paul Coker Jr. ja Mort Drucker, sekä Charles M. Schultz ja Mort Walker. Partasella on myös blues-harrastus.

Parhaat pilat -sarjan anti on muutama joutava sanaleikki, useita Trump-vitsejä tuomassa syventävää ajankohtaisuutta ja pari Mona Lisa -vitsiä. Partasen piirrokset ovat huolimattomia söherryksiä, mutta hänen pitkäaikainen työnsä mainostoimistossa toikin nopean tavan piirtää.

MAALISKUU: Antti Ervasti & Matti Pikkujämsä: CupOfTherapy

Ilta-Sanomat 1.3.2019

Ystävyydestä, rakastamisesta, välittämisestä, mutta myös stressistä, henkisestä jaksamisesta ja pelkotiloista, eläinhahmoilla kerrottuna. Ainahan tällainen koskettaa syvältä. Lämmintä ja herttaista. Psykoterapeutti Ervasti ja lastenkirjoja kuvittanut Pikkujämsä loivat sarjakuvan, jonka kautta voi käsitellä rankkojakin asioita sopivasti pehmentäen. CupOfTherapy on lisäksi yhtiö, johon kuuluu kolmantena tekijä toinen psykoterapeutti, Elina Rehmonen. Konseptiin kuuluvat erinäisten tuotteiden lisäksi työpajat, joita on järjestetty erityisesti Aasiassa. Siellä on myös löytynyt markkinoita strippikoosteille.

https://cupoftherapy.net/

HUHTIKUU: Janne & Johnny Ramstedt: Takaisin maalle

Ilta-Sanomat 1.4.2019

Iltis on selvästi luopunut periaatteesta, että kukin piirtäjä saa tehdä vain yhden Kuukauden kotimaisen. Takaisin maalle on aidonmakuinen kuvaus maaseudulla asumisesta. Sarjakuva on syvempi kuin turkulaiskaksosten aiempi KK-tuotos Al & Sal.

TOUKOKUU: Paavo Vallas & Roosa Kalliomäki: MurmisP

Vallas oli oikealla asialla saarnatessaan ekologisen elämäntyylin puolesta. Piirustustaito on tosin olematon, se haittaa juttujen iskevyyttä.

Aalto-yliopistosta ympäristöalan diplomi-insinööriksi valmistunutta Vallasta (s. 1993) harmitti Hesarissa julkaistavan Harald Hirmuisen surkeus, ja hän ajatteli pystyvänsä tekemään parempaa sarjakuvaa. Sitten hän tajusi, ettei osaa piirtää. Vallas muisti serkkunsa Roosa Kalliomäen, joka oli piirtänyt ja maalannut taitavasti mm. joulukortteja ja muita kuvia. No, mitenkäs sitten kävikään?

MurmisP:tä julkaistaan kuitenkin paikallislehti Keski-Hämeessä viikoittain. Näytestrippi:

https://keski-hame.fi/murmisp

KESÄKUU: Kaarina Waris: Lintuperspektiivi

Ilta-Sanomat 4.6.2019

Näppäriä lintuvitsejä Warikselta. Oikeasti nimi on Kaarina Uimonen, ja 1990 syntynyt tekijä on ammatiltaan animaattori. Hän myös pitää sarjakuvablogia Suomen sarjakuvaseuran sarjakuvablogialustalla ja näyttäytyy sarjisfestivaalien pienlehtiosastoilla. Sarjakuvia on tullut tehtyä lapsesta asti, ja lapsuuden kotikadulla sijaitseva Kulku-katin poika -divari oli suosittu käyntikohde. Lintuperspektiiviä on saatu katsella jonkin verran vielä Iltiksen lauantainumeroissa.

Uimonen Facebookissa.

HEINÄKUU: Arto Kuparinen: Toiveiden talo

Ilta-Sanomat 1.7.2019

Sekalaisia vitsejä ilman minkäänlaista linjaa, hyvin simppelisti piirrettyinä. Joitakin toistuvia hahmoja, kuten pikkuvauva vanhempineen sekä taidemaalari ankan näköisen papukaijaystävänsä kanssa. 1958 syntynyt Kuparinen ihailee Carl Barksia ja pitää toisena esikuvanaan Kari Suomalaista. Mies on tehnyt joulu- ja postikortteja sekä pilapiirroksia.

ELOKUU: Arto Hägg: Pitkänokka

Häggin jo yli 40 vuotta sitten luoma Pitkänokka aloitti sarjakuvasankarin uransa epävarmana hippinä, joka etsi itseään ja naisseuraa. Vuosien myötä hahmosta on kehittynyt itsevarmempi yleiskommentaattori, joka sanoo mielellään oman mielipiteensä joka asiasta vaikkei kysyttäisikään. Minua rasittaa hahmon luonteen sijasta lähinnä hänen "käsi ojossa" -maneerinsa. Koostealbumi ilmestyi 2018. 1962 syntynyt rakennuttaja ja rakennusalan asiantuntija Hägg toimii myös nykyisen kotikuntansa Nurmijärven kunnanvaltuustossa.

Nokittelua Häggin omilla sivuilla.

SYYSKUU: Tapio Ollikainen: Ami

Ilta-Sanomat 2.9.2019

Nuori, ujo sinkkumies ja ufon näköinen robotti, joka ei ymmärrä olla möläyttämättä kiusallisia asioita väärällä hetkellä tai ylipäätään. 1972 syntynyt Ollikainen kirjoittaa tiede- ja sosiaalialan juttuja Yliopisto- ja Talentia-lehtiin.

LOKAKUU: Ulla Donner: Mitäs mitäs

Ilta-Sanomat 1.10.2019

Graafinen suunnittelija Donner (s. 1988) tekee kuvituksia, kirjankansia ja sarjakuvia. Kahdesta sarjakuvakirjasta Spleenish ja Skiten (Sontaa) jälkimmäinen palkittiin Sarjakuva-Finlandialla. Mitäs mitäs on ensimmäinen strippisarja ja myös ensimmäinen sarjakuva, jonka Donner teki suomeksi. Vitsimaailma on monipuolinen, suomalaisia kansakuntana kommentoivat stripit erottuvat joukosta selkeimmin.

MARRASKUU: Tenavat Suomessa 60 – eri piirtäjien kunnianosoituksia Tenavat-sarjakuvalle

Ilta-Sanomat 4.11.2019 & 6.11.2019

Juhlinnassa mukana myös Kari Korhonen, Katja Tukiainen, Johanna "Roju" Rojola, Mika Lietzén, Jarkko Vehniäinen, Timo Kokkila, Tiina Paju, Petteri Tikkanen, Janne Toriseva, Kati Kovács, Seppo "NeN" Virtanen, Juho Juntunen, Aapo Kukko, Riitta Uusitalo, Matti Hagelberg, Arttu & Liisa Seppälä, Pauli Kallio & Christer Nuutinen, Timo Ronkainen (kahdesti), Jussi "Juba" Tuomola, Markus Majaluoma, Pentti Otsamo, Ilkka U. Pesämaa ja Jyrki Vainio. Joulukuussa tarjosi Jope Pitkänen vielä oman strippinsä.

JOULUKUU: Harri Manner: Lastenkasvatuskysymyksiä

Ilta-Sanomat 2.12.2019

Lapset karkaavat kotoa, ja kylmät, välinpitämättömät vanhemmat huutelevat epätoivoisina heitä palaamaan. Manner piirsi vanhemmat ja muut aikuiset epämääräisiksi möykyiksi, joista ei ota selvää, mikä ruumiinosa on missäkin. Oikea asia, mutta kieltämättä kuukauden satsi ihan samanlaisia strippejä puuduttaa. Ei tule edes koukkua tai yllätystä lopussa.

1945 syntyneen Mannerin ehkä tunnetuin työ on Love Records -levy-yhtiön logo. Sarjakuva ARS 2005 - nykytaiteen näköaloja (2003) suututti taidemaailman, romaani Suuri performanssi (2005) ja Tapio Piiraisen siitä kolme vuotta myöhemmin tekemä tv-sovitus kohauttivat nekin. Manner on yli 40 vuoden ajan pelannut toisen taiteilijan, Heikki Paakkasen, kanssa shakkia Helsingin kahviloissa.

2020

TAMMIKUU: Jyri Vasamaa: Harald Harjateräs

Ilta-Sanomat 2.1.2020

Paimiolainen Vasamaa (s. 1966) on ammatiltaan betoniraudoittaja, ja 2006 syntynyt Harald Harjateräs on hänen alter egonsa. Sarjakuvaa on julkaistu kaksirivisinä strippeinä ensin Rakennusliiton Turun aluejärjestön lehdessä ja nyttemmin Rakentaja-lehdessä. Lisäksi Vasamaa puuhailee musiikin parissa ja tekee kappaleita Lyhdynkantaja-nimiselle bändille. Harald Harjateräs on melkoisen rento ja hullutteleva sarjakuva, ja vaikka etenkin tekstaus voisi olla huolellisempaa, vallattomuus puree. Vasamaan nuoruuden suosikkisarjakuviin kuului Mauri Kunnaksen Nyrok City, ja jotain siitä näkee tässäkin luomuksessa.

HELMIKUU: Hannu Väisänen: Pressan hiiret

Ilta-Sanomat 3.2.2020

Mäntyniemen hiiret ovat aitiopaikalla ja raportoivat kohtaamistaan ja tietämistään asioista IS:n lukijoille. Väisänen (s. 1951) teki varsin omalaatuisen näköisen sarjakuvan. Väisänen on tehnyt runsaasti kirjankansia ja kortteja, ja 2004 hän siirtyi kirjoittamaan romaaneja. Esikoisteos kantoi nimeä Vanikan palat, sen jatko-osasta Toiset kengät (2007) mies pokkasi Finlandia-palkinnon. Monipuolinen Väisänen on viime vuosina laajentanut repertuaariaan vielä tekstiilitaiteeseen ja valokuvaukseen. Laulaminen ja pianonsoittokin sujuvat. Ranska on ollut Väisäsen kotimaa vuodesta 1989.

MAALISKUU: Leo Kuikka: Elämä Leo Kuikan mukaan

Ilta-Sanomat 2.3.2020

Söheröisesti piirrettyä slice-of-life -sarjakuvaa. Jutut ovat yhtä sotkuisia kuin piirroksetkin, joka ruudussa pompitaan tapahtumapaikasta ja tilanteesta toiseen eikä kuvien välillä tunnu olevan yhteyttä. Yleistunnelma on ensimmäisissä stripeissä lievästi ahdistava, mutta sarjis kevenee maaliskuun edetessä.

Kuikka (s. 1971) on lappeenrantalainen haudankaivaja ja sarjakuvantekijänä itseoppinut. Hän käyttää taiteilijanimeä, jonka syntyyn liittyy painokelvoton tarina. Sarjakuvia Kuikka on tehnyt 90-luvun lopulta lähtien, elämästä kertovan sarjakuvan syntysanat lausuttiin 2014. Esikoisalbumi Alhaiset taajuudet (2011) syntyi pitkän masennuskauden jälkeen. Kuikka on tehnyt yhteistyötä Läskimoosesta tekevän Matti Hagelbergin kanssa, ja spinoff-sarjaa Tappavat kädet on julkaistu neljä kappaletta.

HUHTIKUU: Emmi Valve: Vinkkejä uuteen maailmanjärjestykseen

Ilta-Sanomat 1.4.2020

Luhistuvan maailman keskellä antoi Valve vinkkejä luonnon omien rikkauksien hyödyntämiseen jokapäiväisessä elämässä. Porvoolainen Valve (s. 1984) herätti huomiota 2017 julkaistulla omaelämäkerrallisella Armo-albumilla, jolla on mittaa peräti 304 sivua. Ahkera pienlehtitehtailija löysi sarjakuvat vasta 1990-luvulla, jolloin hän löysi niitä kirjastosta. Suuri Kurpitsa -kustantamon julkaisut ovat olleet hänen innoituksensa.

TOUKOKUU: Aino Louhi: Kielikurssi

Ilta-Sanomat 4.5.2020

1981 syntynyt Louhi teki ensimmäisen strippisarjakuvansa 1996 tekemästään kielikurssimatkasta Ranskan Rivieralle. Suuri Kurpitsa julkaisi viime vuonna esikoisalbumin Mielikuvitustyttö. Äitinsä Kristiina Louhi teki maaliskuussa 2011 Kuukauden kotimaisen sarjakuvan Hänen kanssaan.

KESÄKUU: Harri Mannonen & Jussi Heinonen: Pyry Hyry

Ilta-Sanomat 1.6.2020

Kuukauden kotimaisissa on nähty sama piirtäjä kahteen kertaan, ja tässä nähtiin jopa sama sarjakuvahahmo toisen kerran. Pyry Hyry jatkaa seikkailujaan samalla sinne tänne poukkoilevalla tyylillä kuin viimeksi eli lokakuussa 2013, paitsi tällä kertaa kauniisti väreissä.

HEINÄKUU: Suvi Ermilä: Sarjakuva-arkea

Ilta-Sanomat 1.7.2020

Sarjakuvapiirtäjän arjesta, piirros- ja väritystyylillä jota inhoan. Päähenkilö on ikävä tyyppi. 1985 syntyneen Ermilän esikoisalbumin Hauho julkaisi Suuri Kurpitsa vuonna 2017. Sitä seurasi neljän sarjakuvanovellin kokoelma Jälki, ja työn alla on omaelämäkerrallinen albumi. Ermilä on ammatiltaan sosionomi, ja hän on työskennellyt vastaanottokeskuksessa turvapaikanhakijoiden ohjaajana.

ELOKUU: Jussi Waltameri: Valas pyysi vettä

Ilta-Sanomat 3.8.2020

Parin sekalaisen jutun jälkeen alkaa se otsikon lupaama tapaus, eli ihmisjoukko pällistelee valasta, joka on ajautunut rannalle. Näissä stripeissä piirrokset muuttuvat hyvin viitteellisiksi, äärimmilleen pelkistetyiksi, pelkiksi ääriviivattomiksi värialueiksi, joista on vaikea erottaa mitään. Inkeroisista kotoisin oleva Waltameri (s. 1961) harrasti ensin kitaransoittoa ja biisinkirjoittamista, mutta sarjakuva vei. Oikealla nimellään Jussi Kivelä hän on julkaissut kaksi sarjakuvateosta Lamppu Laamasen LampLite-kustantamon kautta. Samalla kadulla kirkko ja tehdas tuli 2017, ja viimeisin sarjakuva kantaa nimeä Pieni hetki onnea. Varsinainen leipä tulee rakennushommista.

SYYSKUU: Tauri Oksala: Alaston totuus

Kaksi alastonmallia - mies on muusikko - juttelee keskenään. Välillä ihan hauskaa löpinää, pätevästi piirrettynä. Joistakin stripeistä jää vain vaikutelma kuin piirtäjällä olisi ollut vaikeuksia keksiä mitään puhekupliin, ja on vain ripuloinut jotain mitä on ensimmäisenä tullut mieleen. Oksala on 1970 syntynyt muusikko ja elokuvasäveltäjä, joka debytoi nuoruuden haavehommansa eli sarjakuvapiirtämisen parissa teoksella Kymppiegee. Tuossa Suuren Kurpitsan julkaisemassa albumissa on yksi kohtaus, jossa kaksi alastonmallia keskustelee, ja Oksala laajensi sen strippisarjakuvaksi. Oksala soittaa myös bassoa Jussi Syren & The Groundbreakers -yhtyeessä, mutta varsinainen leipätyö hoituu sähköpajalla.

Oksala on postannut stripit Facebookiin.

LOKAKUU: Wilfred Hildonen: Optimistit

Ilta-Sanomat 1.10.2020

Hildonen syntyi Pohjois-Norjassa 1953. Karjalais-saamelaiset sukujuuret omaava mies siirtyi Ruotsin, Espanjan, Portugalin ja Brasilian kautta Ahvenanmaalle, missä hän nykyisin asuu brasilialaisen vaimonsa kanssa. Hildonen on vakituinen pilapiirtäjä Hufvudstadsbladet-lehdessä, missä hänen persoonallinen, pelkistetyksi mutta ilmeikkääksi rutinoitunut tyylinsä on ihastuttanut lukijoita vuodesta 1992.

Hildonen Facebookissa (englanniksi ja norjaksi)

Hire An Artist -sivuston pieni sivu Hildosesta.

MARRASKUU: Aapo Kukko: Lippukoppi

Ilta-Sanomat 2.11.2020

Lipunmyyntikojun työntekijä, jota ei koskaan nähdä, puhuu työstään ja kohtaa omalaatuisia - hankaliakin - asiakkaita. Pienimuotoista inhimillisyyttä tässäkin kuukauden kotimaisessa. 1991 syntynyt Kukko on tullut minulle tutuksi Kvaak-foorumin kautta, missä hän on ilmoitellut omasta nousustaan sarjakuvantekijänä. Viime vuonna häneltä ilmestyi taiteilija Henrik Tikkasen ja runoilija Arvo Turtiaisen ystävyydestä kertova sarjakuvaromaani Sosialisti ja nihilisti, ja työn alla historiallisiin aiheisiin mieltyneellä Kukolla on Yrjö Kallisen (1886 - 1976) elämästä kertova Puhumalla paras.

Wikipedia-sivu.

JOULUKUU: Vesa-Heikki Hietanen & Bedia Kara: Miki

Hmm, no, mitä tästäkin sanoisi. Amatöörit anthrohahmojen parissa. Aika tyypillistä harrastelijasarjakuvaa inhottavan räikeästi väritettynä. Miki itse vaikuttaa luuserilta, muista hahmoista en tunnista erityispiirteitä.

Hietanen kirjoitti ja piirsi maaliskuun 2018 KK:n Kuplivaa elämää, mutta Mikissä piirrosvastuu lankesi tamperelaiselle 1991 syntyneelle taidemaalarille. Kaksikon yhteistyö Mikin parissa alkoi jo 2017-2018.

2021

TAMMIKUU: Juliana Hyrri & Pauli Kallio: Kalle, pallo ja sello

Poika tasapainottelee elämäänsä jalkapallon ja musiikkiopintojen (sellon lisäksi myös piano) välillä. Vitsit ovat niin pieniä ja pikkuhauskoja, ettei niille jaksa edes hymähtää. Hyrri piirtää eri tyylillä kuin aiemmassa KK-sarjakuvassaan Lähiön episodit (joulukuu 2016), mutta nyt kaikki on groteskin vääntynyttä.