Vuokra nousi heti vuoden 2024 alussa neljällä kympillä. Sen takia luovuin Spotifysta ja Hesaria lukuunottamatta kaikista digilehdistä. Spotifyn käyttöni olikin pitkään ollut sellaista, että oli siinä ja siinä, kannattiko sitä enää pitää.
Työpaikkani on antanut henkilökunnalleen vuosittain 200 euroa - nyt summa on korotettu 250 euroon - Smartum-saldoa käytettäväksi mihin itse haluaa rahaa käyttää. Hierontapalvelut lienevät suosittuja, ehkä myös työmatkakorvauksiin tuota saldoa käytetään. Minä kulutan summan käymällä teattereissa ja taidemuseoissa. Olen nähnyt elämäni aikana 5706 elokuvaa - olen jopa luetteloinut ne kaikki - mutta nyt olen käynyt katsomassa näytelmiä ja oppinut arvostamaan myös näyttämötaidetta.
Red Nose Companyn Aleksis Kivi Kansallisteatterissa ja saman kaksikon Punainen viiva Aleksanterinteatterissa. Jerusalem ja Agatha Christien Hiirenloukku Kaupunginteatterissa. Ensimmäinen tasavalta Kansallisteatterissa. Juhlat - ja elämä siinä sivussa samoin Kansallisteatterissa. Musikaalikomediat Almost Normal ja Evigt ung (Ikuisesti nuori) Svenska Teaternissa. Joskus minulle myös tarjotaan teatteri-ilta: olin äidin, isäpuolen ja koko Wikströmin suvun kanssa katsomassa Stan Saanilan ja André Wickströmin kirjoittamaa Fina pipor -revyytä Svenska Teaternissa. Ei maailman hauskimpia revyitä, mutta suomenruotsalaisuudesta se kertoi osuvasti ja ymmärrettävästi.
Parasta on, jos sattuu vielä yllätyksiä. Olen jo kertonut siitä illasta, jolloin pääsin itsekin lavalle esiintymään.
Kun kävin Vallilan kaupunginteatterissa katsomassa Shakespearen Kuningas Leariin perustuvan Lear-näytelmän, sain istua Lenita Airiston vieressä. Meillä oli sattumoisin vierekkäiset paikat. Ikävämpääkin tapahtui: kun näytelmää oli kulunut vähän yli kolme varttia, joku mies yleisössä sai sairaskohtauksen. Näytelmä keskeytettiin siksi ajaksi, kun miestä autettiin ulos salista. Toivottavasti ei ollut mitään kohtalokasta.
Joka tapauksessa, jos teatteri-illan aikana kokee jotain tuollaista yllättävää - mukavaa tai ikävääkin - se tekee illasta erityisen mieleenpainuvan elämyksen. Ei ole elokuvateattereissa koskaan sattunut mitään tuollaista!
* * *
Lokakuussa 2023 innostuin sushista. Meillä oli sen kuukauden alussa työnseisaus, jonka ajankohdaksi määrättiin 14:00 - 15:00. Siis tunnin lakko hallituksen leikkaustoimia vastaan. Minun työaikani päättyy kolmelta, joten tuo tarkoitti käytännössä sitä, että lähdin töistä tuntia tavallista aiemmin. En minä halua lakkoilla, minullahan on kaikki asiat hyvin.
Piristääkseni päivää lähdin töistä suoraan Stockmannin Herkkuun ostoksille. Päätin kokeilla ensimmäistä kertaa elämässäni sushia. Se maistui, ja siitä lähtien olen syönyt joka kuukausi kahtena peräkkäisenä päivänä sushia. Yleensä kunkin kuukauden ensimmäisen täyden viikon torstaina ja perjantaina. Sushi on sen verran kallista, etten viitsi sitä useammin ostaa.
1980-luvulla ja 90-luvun alussa, kun asuin äidin ja isäpuolen kanssa, he laittoivat silloin tällöin kiinalaista ruokaa wokkipannussa, ja sitä syötiin puikoilla. Siitä opin tuon taidon. 90-luvun lopulla kävin joskus yksin kiinalaisessa ravintolassa syömässä, ja pyysin silloin aina tarjoilijoilta syömäpuikkoja. Haluan pitää yllä kaikkia taitojani.
Keitän basmati- tai jasmiiniriisiä vähän liian pitkään niin, että siitä tulee hiukan mössöistä ja helposti puikoilla syötävää, kaadan sen pienenpieneen posliinikulhoon, ja sitten noukin sushia ja riisiä puikoilla. Jasmiiniriisi mössööntyy paremmin, tosin sillä on ikävä taipumus tarttua kattilan pohjaan, ellei sitä sekoita tarpeeksi. Ruokajuomaksi sopii inkivääritee. Tällä tavalla on mukava hemmotella itseään. Ruokavaliossa pitää olla kalaa, mutta eipä sitä tule syötyä, vaikka kalasta pidänkin. Sushi paikatkoon puutetta.
Kampin kauppakeskuksen K-Marketissa lisäävät wasabia mukaan siihen muoviseen sushi-astiaan, mutta se jää minulta kyllä vastedes kokonaan syömättä. Se oli minulle aivan liian tulista. Varsinkin sierainpolte oli inhottavaa. Tuntui, kuin tulisi savua nenästä. Pelkäsin muuttuvani lohikäärmeeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti