Mieleni on kovasti halunnut keskittyä sataprosenttisesti sarjakuvahommiin. Mutta en ole saanut niitä tehdyksi muualla kuin työpaikalla, ja sillä tavalla hommat eivät edisty lainkaan sitä tahtia kuin haluaisin.
Kotona olen tehnyt pelkästään musiikkiin liittyviä puuhia. Olen käynyt Discogsiin luomani kolme Digging For Treasures -listaa läpi, klikannut artistilinkkejä ja kuunnellut yhden albumin - poikkeustapauksissa kaksi - kaikilta nimiltä, jotka tekivät vähintään yhden kuuntelemisen arvoiselta vaikuttavan albumin vuoteen 1989 mennessä. Olen sitä kautta saanut kuunneltavakseni rutosti hienoa musiikkia, etenkin funkin ja jazz-funkin saralta. Jonkin verran myös keskinkertaista ja jopa huonoa, mutta loistava musiikki painaa vaakakupissa eniten. Se urakka on valmis.
Lisäksi minulla on Excel-luettelo, jossa oli 7666 levyä lueteltuina. Koostin tuon luettelon joskus 2012-2013, vinyyli.fi -verkkokaupan tarjonnasta sekä POP-lehden foorumin levymyyntiosastossa ja muissakin sen foorumin viestiketjuissa luetelluista levyistä. Luettelossa oli alunperin viisinumeroinen määrä levyjä, mutta runsaan levyjen kuuntelun myötä olen saanut luettelon kymmenessä vuodessa kutistettua 7666 levyn mittaiseksi. Nyt kutistan luetteloa lisää. 6618 levyä tällä hetkellä. Pääsenkö 5000:een? Eipä luettelosta enää paljon kovin kummoista kuunneltavaa löydy, mutta välillä ihan hyvää musiikkia sentään.
Lisäksi olen koonnut muistitikulle brittiläisten Harvest- ja Vertigo-merkkien sinkkujen A- ja B-puolia. Se hoitui 19. joulukuuta alkaen kuudessa päivässä, kiitos Soulseekin. Nyt suoritan tarkistuskuuntelua. Korjailen ja editoin mp3-tiedostoja. Harvest-tuotanto (464 kappaletta koottu, 29 puuttuu) on enimmäkseen nautittavaa tai vähintään kiinnostavan outoa, mutta 80-luvulta on vähän raskasta jaksaa kaikkea Scorpionsia, Pink Floyd -miesten soolojuttuja ja Pallas-progebändiä. Vertigo (641 kappaletta koottu, vain viisi puuttuu) on vielä pahempi tapaus. 70-luvun sinkkujen kuuntelu tulee olemaan ihanaa, mutta 80-luvun kohdalla on tiedossa silkkaa painajaista: Status Quo, Black Sabbath, Def Leppard, Dio, Kiss, Lita Ford, Nazareth, Bon Jovi, Coney Hatch, Keel, Cinderella, Metallica... Apua! Thin Lizzy oli hieno bändi, mutta tuossa seurassa se on vain lisää heviä hevin joukossa. Vaihtelu jää puuttumaan. Vertigo julkaisi toki Dire Straitsiakin, mutta singleiltä ja EP:iltä löytyy paljon liveäänitteitä, jotka varmaan tulevat saamaan minut vain haukottelemaan.
Uutena jippona olen lisännyt moniin koneellani oleviin mp3-tiedostoihin tiedon esittäjän kotimaasta. Pistin sen tiedon Ominaisuudet-valikossa kohtaan "Tyylilaji". En keksinyt parempaa paikkaa, mihin saatoin sen laittaa. VLC Media Playerin voi saada näyttämään toistettavan äänitiedoston tyylilajin, jolloin näen aina, minkämaalaista musiikkia milloinkin kuuntelen.
Eli vapaa-aika menee musiikkia kuunnellen. Minä olen maaninen musiikkiaddikti, en mahda tälle mitään.
Tiettyjen levymerkkien singletuotannon keräily saa luvan loppua nyt. Johanna, Stiff Records, Stax Records, Charisma, Harvest, Vertigo. Riittää jo.
* * *
Mitäpä muuta? No, hommasin antikvaari.fi -sivuston kautta itselleni Heimo "Holle" Holopaisen omaelämäkerran Sähköbasso, kun tiesin, että mies moisen joskus kirjoitti. Netissä oli ennen mainitussa POP-lehdessä julkaistu artikkeli Hullujussi-yhtyeestä vapaasti luettavissa, kolmeen osaan eri sivuille jaettuna. POP-lehden foorumin hävittämisen myötä kaikki lehdessä alunperin julkaistut, nettiin kopioidut artikkelitkin hävitettiin. Internetin Wayback Machineen on tallentunut vain ensimmäinen kolmesta Hullujussi-artikkelin osasta. Saan siis edelleen lukea yhtyeen alkutaipaleesta netistä, mutta tarinan jatko oli enää minun muistissani - se, mitä siitä sinne tallentui. Ymmärsin, että Hullujussi-artikkelia kirjoitettaessa oli Hollen muistelmia hyödynnetty jonkin verran, joten arvelin, että Sähköbasson hankkimalla saisin tavallaan sen mainion viihdyttävän artikkelinkin jossain määrin takaisin. Jooh, kirjan Hullujussi-osuudesta löytyy aika paljon tuttua tekstiä. Artikkelin kirjoittaja oli käyttänyt muistelmateosta reippaasti hyväkseen. Toki artikkelia varten oli myös haastateltu Hollea ja Eekiä, ja mitään heidän haastattelijalle kertomaansa ei Hollen muistelmista löydy. Kuten esim. nämä kertomat:
"Noihin aikoihin meillä oli huvittavasti yhteiskiertue Wigwamin kanssa. Se oli mainiota, Wigwam soitti ensin keikoilla omaa musaa, ja sitten me heitettiin jotain idioottimusaa. No eihän kukaan jaksanut Wiguja kuunnella, kun ne soitti niin pitkiä biisejä. Mutta kriitikot aina jaksoi kirjoittaa, että Wigwam soitti hienon keikan ja sitten siellä soitti se joku paska bändi. Mutta se oli sitä aikaa se", Holle nauraa.
"Kyllähän meitä otti aivan helvetisti pannuun kaiken maailman Waldemar Walleniukset ja muut kriitikot. Sen takia me pantiin Bingo Bango Bongoon kohta: "Eikä Musa-miehet koskaan tajuu mitä tämä tarkoittaa". Sitten kun Musan tilalle tuli Soundi, niin me pantiin se Musan tilalle aina kappaletta esitettäessä", Eeki sanoo.
"Nykyäänhän me lauletaan se kohta: "Eikä kukaan enää tajuu mitä tämä tarkoittaa"", Holle täydentää.
Bändin hajoamisen jälkeisestä ajasta Eeki kertoi: "Hullujussista mulle jäi käteen Viktor. Mä kyllä vähän hannasin vastaan ja halusin helvettiin siitä imagosta. Vaan minkäs teet, kansa tahtoi Vikin muttei Eekiä. Sillä persoonalla mä olen sitten leipäni tienannut".
Sähköbasso päättyy vuoteen 1978, jolloin Holle sai tiedon, että hänet on kelpuutettu YLE:n Radio 2:een kesätoimittajaksi. Eipä ole Hemmo Hölöpäinen toistaiseksi kirjoittanut tai ainakaan antanut julkaista jatkoa muistelmilleen. Toivottavasti vielä lähivuosina, ennen kuin henki lakkaa pihisemästä. Kai radio- ja tv-ajoista riittäisi meheviä anekdootteja kerrottaviksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti