Perinteen mukaisesti lähdin jouluaattona 2024 taas Espoon Laurinlahteen viettämään aikaa äidin ja isäpuolen kanssa. Espoonlahden metroasema on nykyisin kävelymatkan päässä heidän kodistaan. He tietysti odottavat, että saavuttuani metrolla kauppakeskus Lippulaivaan jatkan matkaa bussilla heidän kotinsa lähelle, mutta minä mieluummin kävelen sen matkan. Reitti on riittävän lyhyt, eikä jouluaattoisin ole paljon ulkoilijoita tai autoliikennettä, joten sinne kävelee leppoisasti.
Jotta pääsisin laillisesti perille, ostan ABC-vyöhykkeille vuorokausilipun Rautatientorin metroasemalla. Astun siis ulos metrosta Rautatientorin asemalla, kävelen lippuautomaatin luo, ostan lipun ja odotan Kivenlahteen menevää metroa, jolla pääsen Espoonlahden asemalle. Koska yksikään metrojuna ei kulje Kontulasta suoraan Espoonlahteen, minun on joka tapauksessa vaihdettava junaa matkan varrella, joten vuorokausilipun oston voi hoitaa siinä samalla.
24.12.2024 Asematunnelissa huomasin lippuautomaattien luona tyrmistyksekseni, että korttimaksu ei onnistu. Olisi pitänyt maksaa käteisellä. No, ei minulla ole nykyisin juuri käteistä rahaa lompakossani, kun hoidan aina kaikki maksut kortilla. Vähän kolikoita vain. Ei tarpeeksi vuorokausilipun ostoon. En siis voinut ostaa vuorokausilippua ainakaan Asematunnelissa. Koetin kyllä vähän katsella, löytyisikö pankkiautomaattia, mutten nähnyt sellaista, enkä jaksanut kävellä kovin pitkälle sellaista etsimään. Niinpä astuin kylmästi Kivenlahteen vievään metrojunaan ilman pätevää lippua. Ajattelin, että josko lipun saisi ostetuksi Lippulaivassa...
Espoonlahden Lippulaivassa etsiskelin lippuautomaattia, mutta siellä ei näyttänyt olevan sellaista. Pankkiautomaatteja kyllä oli, mutta ei siellä ja siinä tilanteessa enää sellaisista olisi ollut hyötyä. Luovutin, ja kävelin kohti äidin ja isäpuolen kotia ilman lippua, ja mietin, miten tästä eteenpäin.
Illanvietto sujui normaalisti saunoessa, jutellessa ja syödessä. Myöhään illalla sitten tavan mukaisesti isäpuoli saattoi minut läheiselle bussipysäkille odottamaan bussia 158, joka veisi Lippulaivaan. Pysäkillä isäpuoli puheli niitä näitä, mutta minä mietin vain peloissani, miten luovin itseni ulos tästä tilanteesta. Isäpuolella kun on tapana häipyä bussipysäkiltä vasta sitten, kun olen noussut bussiin. Ajattelin toiveikkaana, että jos hän lähtisi kävelemään poispäin huomatessaan bussin saapuvan, voisin viittoa kuskille, että jatka matkaa ilman minua, minä en tule kyytiin. Sitten kävelisin sieltä kauppakeskukseen isäpuolen huomaamatta.
Bussi 158 saapui. Isäpuoli ei näyttänyt vielä aikovan kävellä pois. En voinut muuta kuin astua kylmästi sisään bussiin. Näytin pokkana AB-vyöhykkeille kelpaavaa HSL-kuukausikorttiani lipunlukijalle, joka tietysti piippasi punaista ja näytti jonkin ruotsinkielisen virheilmoituksen. Näytin korttia uudestaan. Silloin kuski sanoi: "Jos ei toimi, niin..." ja näytti peukalolla taaksepäin, penkkien suuntaan. Istahdin penkille ja mietin, että näinkö tästä selvittiin.
Jäin kyydistä päätepysäkkiä edeltäneellä pysäkillä, josta jo pääsi näppärästi kadun yli sisään kauppakeskukseen.
En tiedä, luuliko bussikuski, että lipunlukijassa on jokin vika. Ehkä hän ei osannut lukea ruotsinkielistä virheilmoitusta, joten hän ei tiennyt, mitä se herjasi. Vai arvasiko hän, ettei minulla ollut kelpaavaa ABC-lippua, muttei kehdannut jättää minua pysäkille, kun oli sentään jouluaatto, myöhäisilta ja vähän sataa tihuttikin?
Pääsin metrolla kotiin.
Kuin koira veräjästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti