Jo yhdeksän vuoden ajan olen ollut päivittäin ärsyyntynyt ihmisistä, jotka koko ajan räpläävät ja tuijottelevat puhelimiaan joka paikassa. Olen kuitenkin ajatellut, että moisesta valittaminen olisi kuin Don Quijoten taistelua tuulimyllyjä vastaan, joten olen pysynyt hiljaa.
Helmikuun ensimmäinen päivä. Silloin tuli taas se aika, jolloin minun piti ruveta miettimään seuraavan PlanInfo-lehdessä julkaistavan Positiivinen napa -stripin aihetta. Hyvissä ajoin, ennen kuin lehden päätoimittaja laittaa pyynnön sähköpostitse. Minulla on aina niin kiire omien projektieni parissa, etten ehdi edes vilkaista Hesaria muulloin kuin helmi-maaliskuussa sekä syys-lokakuussa, jolloin mietin seuraavaa strippiä. Helmikuun ensimmäisenä aloin siis taas selata Hesarit päivittäin läpi.
Ei ollut aavistustakaan, mistä aiheesta piirtäisin. Maailmanpolitiikassa tapahtuu nykyisin pelottavia ja paljon, mutta välttelen politiikkaa, koska en ymmärrä siitä mitään, en hallitse karikatyyreja eikä työpaikan lehdessä voi julkaista mitään kovin kantaaottavaa.
Mietin sitä, miten pahoissa vaikeuksissa ravintola-ala nykyisin Suomessa on. Ravintoloita kyllä perustetaan, mutta niitä menee konkurssiin vielä kovempaan tahtiin. Mietin PN-stripin aiheeksi sellaista, millainen ravintola sitten voisi tänä päivänä menestyä. Se aihe ei tuntunut kuitenkaan yhtään inspiroivalta.
Yhtenä helmikuun päivänä työpaikalla ruokatauolla istuin tuttuun tapaan taukopaikalla muiden siivoojien seurassa mutustelemassa eväsleipiäni, ja suht' tuttuun tapaan viereisen osaston päällikkö - kai jo lähes eläkeikäinen mies - hotki, ryysti ja maiskutteli samassa pöydässä ruokaansa ja joi kahvia pahasti törkyisestä kupista. Niin kuin tämä ei olisi ollut minulle jo liikaa, hän myös tuttuun tapaansa selasi puhelimellaan joitain videoita kovalla innolla, ja ääni oli päällä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun mies oli jo lopettanut äänekkään syömisensä muttei malttanut lopettaa videoiden selailua ja nousta pöydästä lähteäkseen, ja puhelimesta kuulunut äänimatto oli monien muutaman sekunnin videonpätkien muodostamaa kakofoniaa, minulla alkoi keittää todella pahasti yli. Oli viittä vaille, etten huutanut sille osastopäällikölle, että nyt jumalauta se puhelin sammuksiin!
Suuressa kirjojenlukuprojektissani olin siinä vaiheessa päässyt Seppo Bruunin ja kumppaneiden Jee jee jee - suomalaisen rockin historia -opukseen. Tulin ajatelleeksi tuota mainitsemaani Don Quijote -vertausta ja tajusin, että Bruunista ei ole pitkä matka Cervantesiin. Eli ei kestä kauan, ennen kuin pääsen lukemaan mainittua romaaniklassikkoa englanniksi. Positiivinen napa -stripin idea muotoutui jo siinä vaiheessa päässäni. Tarvitsin enää pari repliikkiä tuosta Don Quijotesta... niin, ja oikeastaan jotain myös Arthur C. Clarken 2001: Avaruusseikkailusta, koska saamani strippi-idea viittaisi myös siihen kirjaan.
Pääsin aloittamaan englanninkielisen Don Quixoten 24. helmikuuta. Kirjan kieli osoittautui hyvin vanhahtavaksi ja vaikeaksi. Sain todeta, että Cervantesin teos on aivan tolkuttoman vuolassanainen, hitaasti etenevä, episodimainen ja paikoin hajanainen teos. Varsinkin ensimmäinen kirja (sivut 3-446) kärsii tästä kaikesta. Sivunmittaisia, toisteisia vuodatuksia, jotka voisi vallan hyvin tiivistää muutamaan sanaan. Toinen kirja (sivut 449-942) on onneksi kevyempi ja tiiviimpi. Sisukkaasti sain luetuksi kirjan kahdeksassa päivässä, ja pidän loppuvaikutelmaa kaikesta huolimatta myönteisenä. Tobias Smollettin käännös tarjoaa runsaasti selittäviä alaviitteitä, joissa myös huomautetaan pilke silmäkulmassa erinäisistä epäloogisuuksista ja epäjohdonmukaisuuksista, kuten siitä, että Sancho Panzan varastettu Dapple-aasi ilmestyy yllättäen aivan tyhjästä hänen luokseen ja katoaa sitten taas uudestaan. Cervantes oli itsekin huomannut nämä lipsahduksensa: toisessa kirjassa kerrotaan, että Don Quijoten siihenastisista seikkailuista on kirjoitettu kirja jota Espanjan kansa lukee innolla, ja yksi mies pilkkaa juonikömmähdyksiä sekä keskelle kirjaa sijoitetun irrationaalisen The Novel of the Impertinent Curiosity -pienoisromaanin mukanaoloa.
Erikoista, että Don Quijoten tarinasta muistetaan vain tuulimyllyjä vastaan hyökkääminen, vaikka Don tekee niin ainoastaan yhden kerran, sivuilla 44-45. Kirjassa on muitakin muistettavia tapahtumia, kuten Mambrinon kypärä, Don Quijoten kirjakokoelman tuhoaminen, rikollisjoukon vapauttaminen, onnettoman Cardenion surullinen tarina, Sancho Panzan viikon mittaiseksi jäävä rupeama reilun tuhannen asukkaan saaren kuvernöörinä ja dramaattisesti huipentuva nukketeatterijakso. Eivät nuo vain tunnu syöpyneen niin voimakkaasti kulttuurihistoriaan kuin se tuulimyllytapaus.
Sarjakuvastripin ideoiminen hoitui helposti. Don Quijoten sivuilta 44-45 oli helppoa poimia kolme repliikkiä, kääntää ne suomeksi ja tiivistää puhekupliin sopiviksi. Ei ole vielä 2001: Avaruusseikkailun vuoro, mutta selasin kirjan alkua ennakolta ja poimin siitä strippiä varten tuon Kuunkatselija-nimen - se solahti loppurepliikkiin luontevasti. Englanninkielisessä kirjassa tuulimyllyjä ilkeiksi jättiläisiksi luuleva Don Quijote sanoo: "...How much more so, as I believe, nay, am certain, that the sage Freston, who stole my closet and books, has converted those giants into mills, in order to rob me of the honour of their overthrow...". Sage tarkoittaa viisasta miestä, ja Clarken teoksessa musta monoliitti teki Kuunkatselijasta viisaamman, eli viimeisen ruudun repliikkiä laatiessani kaksi palaa yhdistyi kuin ne olisivat olleet luodut toisilleen:
Strippi oli hyvin haasteellinen piirrettävä, mutta pärjäsin referenssikuvilla. Käytin taas Blueberry-albumeja ja omaa Mutatoitunutta metsääni kun piirsin Rozinantea, sekä muutamaa netistä löytyvää piirrosta Don Quijotesta ja Sancho Panzasta. Käytännössä pitäydyin Jules Davidin 1887 tekemässä piirroksessa. Otin digikameralla kuvan omasta puhelimestani illalla kello 20:01, retusoin Photoshopilla kuvakkeet pois ja suurensin vielä kellonaikaa, jotta se näkyisi. Aasin kanssa vähän laiskottelin, ajattelin että kun strippi kuitenkin painetaan lehteen aika pienessä koossa, ei kaiken tarvitse olla niin viimeisen päälle.
Jos painetaan... Kun edellinen PlanInfo viime joulukuussa ilmestyi, esimiehemme kertoi, että PlanInfo on muuttumassa pelkästään digitaaliseksi lehdeksi eikä sitä enää postiteta kotiin. Työpaikalla leviteltiin pöydille puutteellisesti taitettuja, niiteillä niputettuja A3-arkkeja joihin oli painettu lehden sisältö vähän aiempaa huonommalla jäljellä. Otin yhden lehden kotiin, vaikkei se mikään silmänilo ole. Yritin taittaa sen vähän kunnollisemmin. Jos PlanInfo muuttuu vain intranetissä luettavaksi lehdeksi, se syö motivaatiotani piirtää siihen mitään.
Vielä ei ole tullut sähköpostiin sarjakuvakyselyä, vaikka viimeistään näinä päivinä sellainen pitäisi tulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti