Täytin 9.7.2024 50 vuotta. Työpaikkani muisti minua Heikki Kyöstilän allekirjoittamalla onnittelukortilla sekä 50 euron lahjakortilla Suomalaiseen Kirjakauppaan. En ole vieläkään keksinyt, mihin lahjakortin käyttäisin.
Äiti ja isäpuoli tarjosivat illallisen Hakaniemen Juttutuvassa heti syntymäpäivänäni. Enoni Matti ja Timo taas odottivat syyskuun loppupuolelle ja tarjosivat vasta sitten illallisen ravintola Mamma Rosassa ja Brit Floydin konsertin Helsingin Jäähallissa. Sain siis kuulla tuota Pink Floyd -tribuuttibändiä toisen kerran eläessäni. Ensimmäinen kerta oli 29. syyskuuta 2013 eli noin 11 vuotta aiemmin. Ja Run Like Hell oli tälläkin kertaa encorena.
Ikä alkaa näkyä minussa sen verran, että päälaellani on uhkaavasti kaljuuntuva läntti. Huomasin sen erityisen selkeästi jouluaattona, jolloin sain nähdä ne valokuvat, jotka otettiin Partion eli äitini suvun juhlissa 17. elokuuta Villa Pentryssä, Matinkylässä. Ihoni paistoi näkyvästi niissä kuvissa, joissa minä olin mukana. Äiti ja isäpuoli kysyivät, haluaisinko kuvat itselleni, mutta vastasin kieltävästi. Muutamakin syy, suurimpana niistä se, että näytän aina valokuvissa poikkeuksetta aivan vammaiselta.
Edellinen Partion sukukokous oli elokuun alussa 2012, sehän oli Mäntyharjulla. Harmittavaa, että silloin edellisen kerran näin pikkuserkkuni. He ovat jääneet minulle lähes tuntemattomiksi.
Huomaan ikäni toisellakin tavalla. Lähinäkö on heikentynyt. Minulla oli jo kuukausia ennen 50-vuotispäivääni suunnitelma: heti synttäreideni jälkeen varaan ajan näöntarkastukseen ja hommaan elämäni ensimmäiset lukulasit. Sen jälkeen rupean lukemaan kaikki lukematta jääneet sarjakuvat ja kirjat, jotka olen vuosien varrella itselleni kerännyt. Sarjakuvista suuri osa, kirjoista melkein kaikki lukematta.
Näköni tarkastettiin Itiksen Specsaversissa. Siellä huomattiin, että silmänpaineeni on liian kova. 27, vaikka pitäisi olla 20. Yhtenä teoriana esitettiin, että silmieni eteiskammio on melko kapea, ja se voi aiheuttaa kohonnutta painetta. Ettei silmiini kehittyisi glaukoomaa, minulle pitäisi määrätä painetta alentavia silmätippoja, joita on otettava mahdollisesti vuosien ajan. Elokuun aikana voisin siis odottaa yhteydenottoa HYKS:iltä. No, ei tullut yhteydenottoa. Arvelin, että koska HUS irtisanoi samoihin aikoihin 900 työntekijää (ja myöhemmin vielä lisää) ja se instanssi on melkoisissa vaikeuksissa, mahtaakohan HYKS:kään jaksaa osoittaa kiinnostusta minun vaivaani, kun minua vakavammista ja akuutimmista vaivoista kärsivilläkin on vaikeuksia saada lääkärinaikoja.
Mutta nyt siis kuitenkin elelen lasien kanssa. Sarjakuvat sain luettua reilussa neljässä kuukaudessa, marras-joulukuun vaihteeseen mennessä (vanhoilla uCoz-sivuillani on päivitetty luettelo). Kävin sitten kirjojen kimppuun. Aloitin muutamilla kevyillä kirjoilla, jotka käsittelivät lähes kaikki sarjakuvia tai pilapiirroksia, tai ainakin sivusivat aiheita jossain määrin. Kari Suomalaisen Löysin lännen ja Kolmivarpainen sammakko - jälkimmäisen olin lukenut lapsena, koska se oli synnyinkodissani kirjahyllyssä. Kolmivarpaisesta sammakosta muistin oikeastaan vain kuvaukset erilaisista mummotyypeistä, sammakkoaiheisen aamukahvikeskustelun, karikatyyrit Valtterista ja Meristä, "saakelin kotimaisen laatutuotteen" eli veneen perämoottorin, sekä Minotauroksen. Leppäkerttuepisodikin oli heikosti muistissani. Sain muistini virkistettyä. Erityisesti olin miettinyt, mikä se Minotauros-juttu oikein oli. Se oli psykiatri, jota Kari meni Lipen neuvosta tapaamaan. Minun kappaleestani on hävinnyt kansipaperi, mutta äidillä ja isäpuolella pitäisi olla tallella oma kappaleensa, jossa paperi on tallella.
Sen jälkeen romaanien, elämäkertateosten, faktateosten ja huumorikirjojen kimppuun. Etenen kirjoittajan sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Noin 400 kirjan luettelo on lyhentynyt 364:ään. Luen nopeasti: kaksi- ja puolisataasivuinen kirja menee kevyesti päivässä, paksummat vaativat kaksi päivää tai muutaman. Luen lähinnä töissä, koska työpäivän aikana on luppoaikaa, mutta viikonloppuisin, arkipyhinä ja lomapäivinä luen kotonakin kolmen tunnin ajan.
Richard Adamsin Watership Down (Ruohometsän kansa) osoittautui synkähköksi mutta viehättäväksi tarinaksi. Symppasin jäniksiä täysillä ja eläydyin niiden hätään. Se animaatioleffa ei ollut jättänyt lähtemätöntä muistijälkeä, vaan vasta kirja teki sen.
Dag Sebastian Ahlanderin kirjoittama elämäkerta marsalkka Mannerheimista vangitsi minut täysin. Uskomattoman koukuttavaa tekstiä, miten uskomaton elämä! Luin innostuneesti jopa talvi- ja jatkosodasta kertoneet luvut, vaikken ole aiemmin ollut sotafani. Minusta tuli tuon kirjan ansiosta Mannerheim-fani, ja odotan kovasti, että pääsen luku-urakassani muihin hänestä kertoviin kirjoihin.
Petteri Ahomaan kirjoittama elämäkerta laulaja Timo Kojosta (Kojo - Tasasta ku Sveitsissä) on ohut ja jättää liian paljon aukkoja väärinymmärretyn laulajan elämään. Itse Kojon levyjen tekemisestä ei puhuta paljoa, joten toivottavasti Jim Pembroken omaelämäkerta - jonka olen myös hankkinut - paikkaa aukkoa. Kirja olisi vaatinut myös oikolukua ja huolellisempaa toimittamista, virheet muusikoiden ja yhtyeiden nimissä kuten Greatful Death (Grateful Dead), Carpentiers (Carpenters) ja Gas Issadori (Gus Isidore) irvistyttivät, ja Kojon suosikeista "Kenet haluaisin tavata" luetellaan kahdesti, kuin ei olisi keksitty mitään muuta sivuntäytteeksi. Mutta se mitä kirjassa kerrottiin, viihdytti. Kojolla oli pointteja ja asioita valaisevia tarinoita jotka hän toi hyvin esille, vaikkei voi tietää, kuinka paljon tuossa on väritettyä juttua ja kuinka paljon oikeasti totta. Albert Järvisen kuolemasta kertova episodi järkytti. Anekdootin siitä, miten Kojo näki Rauli "Badding" Somerjoen keikkapaikan takahuoneessa aivan sekaisessa mielentilassa keskustelemassa enkelten kanssa, luin monta vuotta sitten jostain lehdestä. En vain enää muistanut, kuka sen jutun sille lehdelle oli kertonut, mutta se oli siis Kojo.
Kojo sanoo, ettei kaikkea voi vieläkään kertoa, ja hän heittää ilmaan mahdollisuuden, että kirjoja voi tulla häneltä lisää. Pelkään kuitenkin, ettei Suomen kansa halua edelleenkään lukea Nolla-Kojosta yhtään mitään, eikä Tasasta ku Sveitsissä ole myynyt eikä myy niin hyvin, että se rohkaisisi ketään jatkamaan miehen elämästä kertovien kirjojen kustantamista.
Olen nyt viime päivinä edennyt Isaac Asimoviin. Olen aiemmin kerännyt uutterasti mutta valikoiden Kirjayhtymän 70- ja 80-luvuilla julkaisemia scifi-klassikoita. Sain keräilyn päätökseen löydettyäni toissavuoden kirjamessuilla Teräsluolat englanninkielisenä: The Caves of Steel. Ainoasta suomennoksesta olen nähnyt pyydettävän korkeimmillaan jopa 150 euron hintaa, englanninkielinen kirja irtosi kympillä.
Käänsin tämän jälkeen katseeni WSOY:n vastaavaan SciFi-sarjaan. Keräsin vuoden 2023 lopulla Planeetta-divareista, Kampintorin antikvariaatista ja Kummisedästä nopeasti kaikki osat, jotka löytyivät. Kun vielä 24 puuttui, päätin, että vastedes kerään noita ainoastaan kirjamessuilta. En halunnut tärvellä tätä keräilykohdetta, kuten vähän tuli tehtyä Kirjayhtymän scifi-klassikoiden kohdalla. WSOY:n sarjastakin löytyy paljon kovasti hintavia osia, mutta onneksi englanninkielisiä kirjoja löytyy divareista myös. Odotin kärsivällisesti viime vuoden kirjamessuihin asti, ja matkustin Messukeskukseen 24 kirjan puutelista mukanani.
Kolusin messuilla kaikki mahdolliset osastot läpi alle kolmessa tunnissa, ja kotiin palatessani puutelista oli lyhentynyt kahdeksaan kirjaan. Kahmaisin siis kaikkiaan 16 kirjaa mukaani! Ei ollut kiva ynnätä myyjiltä saamiani kuitteja yhteen ja laskea, että olin törsännyt jopa 467 euroa niillä messuilla! Oli vähän morkkista moisesta rahan kulutuksesta. Toisaalta olin hyvilläni siitä, että loput Asimovin Säätiö-kirjat löytyivät englanninkielisinä (säästin ison tukun rahaa sillä) ja että enää kahdeksan osaa puuttuu:
Jules Verne: Maailman herra
Frederik Pohl: Avaruuden portti
Daniel Keyes: Kukkia Algernonille
William Gibson: Kreivi Nolla
William Gibson: Virtuaalivalo
Frank Herbert: Dyynin messias
Ursula LeGuin: Osattomien planeetta
Ursula LeGuin: Pimeyden vasen käsi
Ainakin toivon, että tuossa ovat kaikki puuttuvat. Risingshadow ei listaa kaikkia samaan kirjasarjaan kuuluvia osia samalla sivulla, jos siitä löytyy kirjoja, joista on olemassa muitakin suomenkielisiä painoksia. Google-haulla "risingshadow" ja "scifi-sarja" löysin tiedot kuudesta muusta SciFi-sarjan osasta, jotka oli listattu omilla, erillisillä sivuillaan. Mutta onko noita outcast-tapauksia vielä lisää Risingshadow-sivustolla?
Asimovien kohdalla lukujärjestykseni oli seuraava:
Avaruuden merivirrat
The Caves of Steel (Teräsluolat)
Alaston aurinko
The Robots of Dawn (Aamunkoiton robotit)
Robotit ja imperiumi
Robotit
Prelude to Foundation (Säätiön alkusoitto)
Forward the Foundation (Kohti Säätiötä)
Säätiö
Säätiö ja Imperiumi
Toinen Säätiö
Säätiö veitsen terällä
Foundation and Earth (Säätiö ja Maa)
Itse jumalat
Opin nopeasti, että tuo lukujärjestys on ihanteellinen, tarkasti kronologinen. Pysyin kaikesta kärryillä, kun luin kirjat tuossa järjestyksessä. Vain Avaruuden merivirrat ja Itse jumalat voi sijoittaa yhtä hyvin mihin tahansa muualle tuolla listalla, ne eivät kuulu Elijah Baleyn, Hari Seldonin ja muiden huomattavien hahmojen muodostamaan jatkumoon. Avaruuden merivirroilla oli kuitenkin hyvä aloittaa, se kun on dekkarityyppinen kuten kolme seuraavaakin kirjaa tuolla listalla. Robotit-koosteessa on yksi Elijah Baley -tarina, joten se on ihan hyvä lukea pian Aamunkoiton robottien jälkeen... tai vaikka Alastoman auringon jälkeen, sillä sen perään se oikeastaan ajallisesti sijoittuu. Tarina ei kuitenkaan ole siinä mielessä olennainen pala Baleyn elämää, että se täyttäisi mitään aukkoa hänen tarinassaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti