Muistinpas vielä yhden Iltalehdessä julkaistun strippisarjakuvan. Silloin kun Teinimutanttininjakilpikonnat olivat kuuma sana Suomeenkin vuonna 1990 tulleen elokuvan myötä, Iltalehti rupesi julkaisemaan niistä tehtyä sanomalehtisarjakuvaa. Amerikkalaista tuotantoa ollut jatkuvajuoninen sarjis oli kurjinta ammattilaissarjakuvaa mitä olin siihen mennessä nähnyt. Muistaakseni kuvakerronta oli sekavaa ja piirrostyö usein ihan kädetöntä. En saanut aina edes selvää siitä mitä nyt on tapahtumassa ja missä mennään - tosin silmäilin strippejä aika satunnaisesti. Tuo linkittämäni Wikipedia-sivu tosin kertoo, että viikonloppuisin julkaistut stripit olivat lähinnä fanitaidetta ja kuva-arvoituksia. Nyt tosiaan muistan Iltalehden julkaisseen niitäkin, se voi selittää tuosta sarjasta saamani huonon vaikutelman. Pikku jenkkipoikien piirtämiä hahmoja, ja piirrosten oheen oli kirjoitettu tekijän nimi ja kotikaupunki. Seuraavan päivän stripissä sitten jatkettiin sitä tarinaa. Suomalaista pikkupoikain kilpparifanitaidetta julkaistiin kyllä muuallakin, jossain toisessa lehdessä ainakin kerran. "Covabunka" ja "Turles"...
Sitten takaisin Satasen ja Metron tapaisiin ilmaisjakelulehtiin. Jossain toisessa ilmaislehdessä - en muista, oliko se Aktivist, Nöjesguiden vai Cult - julkaistiin Tuomas Liuksen piirtämää V**un törkeet jätkät -sarjaa. Nelivärinen muutaman ruuturivin sarja kertoi kahdesta itseään täynnä olleesta nuoresta miehestä (muistaakseni enemmän ulkonäköä kuin älyä omanneita blondeja?), joiden vapaa-aika kului baareissa ja naisten iskemisessä. Tosin kaikki iskuyritykset päättyivät nolosti. Yhdessä jaksossa jätkät menivät baariin sillä asenteella, että näytetään siltä kuin olisi tultu vain parille, ja ollaan cool. Joku nainen tarjosi pari oluttuoppia, joihin hän oli muiluttanut Viagraa, ja seuraukset olivat arvattavat. Lääkäri viimeisessä ruudussa totesi hätääntyneille jätkille, ettei auta muu kuin peniksen amputointi.
Toisessa muistamassani episodissa jätkät opettivat tärkeitä niksejä kaikille baareissa kävijöille, kuten:
Teeskentele olevasi portsarin tuttu:
- Make! Mitä mies? Tuutko treeneihin ens viikolla?
Portsari: - Aloita toi iskubisnes vasta baarin sisällä, munakarva.
Sisällä baarissa neuvottiin nainen kohdatessa aloittamaan puhuminen (=piinaus). Seuraava ohje oli:
Pidä pokkasi mustasukkaisen poikaystävän lähestyessä:
- Kaiken mitä sä sanot mun tyttöystävälle, sä voit sanoa myös mulle.
- Jaaha, taas yks pässi, jota näköjään tarttee leipoa..."
(seuraavassa ruudussa kauhistuneen törkeen jätkän päälle lankeaa uhkaava varjo)
- ...turpaaAAAAI HYVÄ JUMALA!!!
Viimeisessä ruudussa toinen törkeistä jätkistä käy sairaalassa tapaamassa kaveriaan, jonka naama on ruhjottu.
- Mun tukka on kai vielä kondiksessa?
Lius lopetti sitten sarjansa, ja lehti haki korvaajaa. Tilalle tuli jokin mustavalkoinen kahden ruuturivin mittainen sarjakuva radiotoimittajasta, joka haastatteli muusikoita kuten J. Karjalaista ja tarkkaili musiikkiskeneä mm. voivotellen Don Huonojen surkeita sanoituksia. Piirrostyyli oli muistaakseni kuin laimennettua Mikko "Leopold & Oswald" Kalajokea. Ihan hyvä sarja, muttei tainnut olla tarpeeksi räväkkä. Pahus, kun en muista edes sarjan nimeä.
Like Uutiset ja Johnny Kniga olivat hauskoja ilmaislehtiä, minulla on tallella joitakin näistä lehdistä irrotettuja elokuva- ja sarjakuva-aiheisia artikkeleita. Lehdissä julkaistuja sarjakuvia olen jo aiemmin luetteloinut vuodatussivuilla. Lämmöllä muistelen Markus Ånäsin hillittömiä ruoka-arvosteluja. Ne olivat silkkaa gonzoilua. Mies otti käsittelyyn aina tietyn elintarvikeryhmän: aamiaismurot, välipalasalaatit, karkit... Hän osti useita erilaisia tähän tiettyyn ryhmään kuuluvia elintarvikkeita, maistoi ja vertaili. Jokaisesta valikoimasta löytyi vähintään yksi yhden tähden floppituote, sekä yksi viiden tähden huipputuote, jonka Ånäs säästi aina viimeiseksi kirjoittamassaan arviossa. Mies pani itsensä täysillä likoon, hurjimmillaan ruoka-arviot muistuttivat selviytymistaistelua, jossa otettiin miehestä mittaa ja selviydyttiin lopulta koettelemuksesta kärsineenä mutta voittajana. Välillä Ånäs taisi testata jotain muutakin kuin syötävää?
Kauppalehti Presso (joka ei ollut ilmaisjakelussa) lanseerattiin kovalla rummutuksella syksyllä 2004. Lehden elinkaari kesti tasan kolme vuotta, sitten takkuillut ilmoitusmyynti ja jatkuvat tappiot nujersivat sen. Minä selasin aina Pressoa Ilmalan ratavarikolla siivotessani IC-junia, lehteä oli tarjolla business-osaston lehtihyllyllä. Ilokseni sain huomata Ånäsin palanneen ruokatesteineen Pressoon. Hauskaa lukea niitä taas, kaveri jatkoi ihan tutulla tyylillään. Presso halusi olla nuorekas, vauhdikas ja värikäs vaihtoehto Kauppalehdelle. Sarjakuviakin oli:
Insanity Streak (Tony Lopes, Australia)
Tina's Groove (Rina Piccolo)
Mother Goose and Grimm (Mike Peters)
Bizarro (Dan Piraro)
Rina Piccolon kädenjälki oli minulle jo tuttu Uutislehti 100:ssa julkaistusta Six Chix -strippisarjasta, Mother Goose and Grimmiä oli muistaakseni nähty Ilta-Sanomien viikonloppunumerossa. Insanity Streak ja Bizarro olivat The Far Side -tyylisiä yhden ruudun vitsipiirrossarjiksia, Bizarro oli niistä se kummallisempi.
Voima-lehteä selasin vähän ylimalkaisesti, siinä julkaistiin jonkin aikaa Tuomas "Mielensäpahoittaja" Kyrön Toinen luokka -sarjakuvaa, jossa nuori, Mao-lakkia päässään pitänyt stallari julisti omia asenteitaan kohtaamilleen ihmisille. Kokosivun mainosparodioita - jotka saivat aika laajaakin huomiota - oli myös hauska katsella. Lopulta Voiman viherpiiperrys alkoi tuntua jo liian paksulta, enkä enää viitsinyt napata lehteä kouraani. Sitäpaitsi Kyrö oli lakannut tekemästä sarjaansa, ja tilalle hommattiin lähinnä huonompien piirtäjien töitä (no joo, oli siellä Aapo Rapin Meti, mutten viitsinyt sitä lukea kuin muutaman kerran). Eikä Kyrökään toki mikään Guarnido ollut.
City-lehti oli se ilmaislehtien kuningas, jota mikään julkaisu ei ole ylittänyt. City suosi yhden ruudun vitsipiirroksia, Jukka Murtosaaren ja Petteri Tikkasen kuvitusten ohella. JP Ahosen englanninkielisillä sanaleikeillä pelailleesta sarjasta olen kirjoittanut täällä jo pari kertaa. Sitten oli Matt Groeningin Life in Hell, missä nähtiin ahdistunut, yksikorvainen jänis sekä ulkonäöltään identtinen, fetsejä päässään pitänyt homopari Akbar ja Jeff. Hugleikur Dagssonin sairaita tikku-ukkopiirroksia näin myös City-lehdessä ensimmäisen kerran. Ne eivät juuri jaksaneet minua naurattaa. Parhaaksi rankkasin piirroksen, jossa selvästi häiriintynyt pikkupoika lastentarhassa leikki leluautoilla päästellen suustaan autojen ääniä sekä aivan uskomattomia ruokottomuuksia. Tarhatäti sanoi etäämpänä seisseille hämmentyneille lapsille: "Leikkikäähän nyt Antin kanssa. Hän on vain hiukan ujo". Myös piirros, jossa lihava tankotanssija menettää otteensa tangosta ja lentää huutaen päin baarin asiakkaita sai minut hymähtämään ihan vain kaikessa typeryydessään.
Walter de Campin palsta oli Cityn suurimpia helmiä. Kari Lempinen neuvoi nimimerkin turvin lukijoita kumppanin hakuun, parisuhteeseen, bilettämiseen sekä yleisesti tyylikkyyteen ja hyvään käytökseen liittyvissä asioissa. Edelleen muistan, että Dry Martini on se drinkki, joka tekee miehen. "Tietenkään et hörpi juomaa, vaan siemailet sitä mietteliäänä". Rajansa de Campilla silti oli. Joku mieslukija huolissaan kertoi, että hänen kiveksensä eivät ole vielä laskeutuneet. de Camp veti vastauksensa läskiksi. Seuraavassa Cityn numerossa joku toinen selitti, että laskeutumaton kives eli piilokives on kehityshäiriö, joka tietää kohonnutta riskiä sairastua kivessyöpään, ja hän päätti tiedotteensa muistettavasti: "Vaikka olisikin niin typerä, että kääntyy terveyttään koskevissa asioissa Walter de Campin puoleen, niin kuolema on siitä ehkä turhan kova hinta maksettavaksi".
City-lehti esitteli kerran muistaakseni Helsingin parhaan nuoren naismallin tai jotain, ja kyseinen nainen räväkästi poseerasi lehden kannessa tissit paljaina ja piteli housujaan uhkaavan lähellä vesirajaa. Seuraavan numeron palautepalstalla joku valitti: "Ei enää noin puoleensavetäviä kansikuvia, pliis. Ei niistä tule hyvä mieli, korkeintaan vitutus. Lehden lukemisesta ei tahdo tulla mitään, kun menee tunti ennen kuin pääsee kääntämään kansilehden".
Kerran lehti kysyi lukijoilta: "Mitä ajattelet, jos kumppani ei miellytä?". Vastauksista kaksi jäi mieleeni: "Reikä se on rotallakin" sekä "Ja minähän nussin vaikka Anita Hirvosta!". Hienoa, etteivät ihmiset ole turhan kranttuja.
Jokunen City-lehden artikkeli on minulla tallella. Heinäkuu 2001: "Suomi Tour 2001". "Unohda Turunlinnat! Unohda Näsinneulat! Unohda Ainolat! Unohda Yyterit! Cityn gonzo-kommandot Antti Helin ja Ilkka Karisto ajoivat Suomen halki ja listasivat valtakunnan uudet nähtävyydet, joissa maistuu oikea elämä. Muista matkallasi."
Numero 15 / 1998 (7. - 21.8.1998): Samantyylinen Kim Finnin raportti "Tämä on Suomi - Hanko-Nuorgam".
Numero 9 / 1997 (25.4 - 8.5.1997): Kim Finnin "Skientologian salaisuudet - Cityn toimittajan seikkailut kohukirkossa". Tästä artikkelista Finn sai palkinnonkin:
Skientologiajutun mukana jäi käteen vielä osa USA-sopimuksen juuri saaneen kohuviulisti Linda Bravan / Linda Lampeniuksen haastattelusta. Mukana muutama Linda-vitsikin, jotka on napattu Toinen mies -nimimerkin pakinasta Hesarissa 14.4.1997.
"Mellakka mobiilibisneksessä" eli 2004 julkaistu Kim Finnin raportti IT-buumin aikana toimineesta pelifirmasta nimeltä Riot Entertainment. Finn oli ohjannut aiheesta dokumentin Riot-On!, jonka minä kävin katsomassa Kinopalatsissa. Viihdyin täysillä, vaikka leffa oli minun makuuni turhankin levottomasti leikattu.
"Pääkallolipun alla". "Kiinnittäkää turvavyönne. Gonzo-ohjus Käkkis Arhinmäen seikkailu Somalian merirosvorannikolla starttaa". Paavo Arhinmäen veli kävi elokuvakameran kanssa kuvaamassa kokemuksiaan.
Pahus, kun en merkinnyt mistä ja milloin revin irti Juhani Sirénin kaksisivuisen jutun "Omituiset olympialaiset", mutta se näyttäisi Citystä irrotetulta. Erikoisia tapauksia olympialaisten historiasta.
Laitan vielä pari hauskaa höpöjuttua: Marko Ahosen Charter-suomi-sanakirja, eli valmismatkaoppaat suomeksi käännettyinä, sekä Omituiset paikannimet. City-lehdessä oli aina näitä vitsikkäitä listoja milloin mistäkin asiasta, kuten Ismo Alangon tekemistä hassunnimisistä biiseistä (Volvot ulvoo kuun savuun, Älä syö liisteriä, Haista vittu...). Samaa ideaa käytti myös Hesarin Nyt-liite, KummalLista oli tämän Nytin vakiopalstan nimi.
Musiikkilehti Sue oli kovasti mieleeni. Senkin lukeminen oli minulle tarvittua ajanvietettä. Enhän minä mitään uutuuslevyjä ostellut, mutta Suesta tykkäsin lukea kaikkien niiden levyjen arvostelut, joissa levylle annettiin kuutonen tai sitä huonompi arvosana. Haukkuvia levyarvosteluja on hauskempi lukea kuin kehuvia.
Kun siivosin Ilmalan ratavarikolla junia, niin 7 päivää -lehden kanssa jonkin aikaa rinnakkain julkaistua Oho!-lehteä nähdessäni poimin sen aina mukaani. Sekä 7 päivää että Oho! ovat / olivat Aller Median kustantamia. Mitään muuta en Ohosta lukenut kuin sarjakuvia, kun ei juorut kiinnosta. Sarjakuvat tosin olivat vähän kuraa, mutta luinpa ne silti tauoilla ajanvietteeksi. Viivi ja Wagner, Butler Pequis ja Sherlock Holmes. Butler Pequis -sarjaa piirsi Kalle Erkkilä, joka oli minulle ennestään tuttu Suomen MAD -lehdestä. Siihen hän oli väsännyt ainakin yhden sarjiksen, jossa E. Karkkila haastatteli Joulupukkia, sekä joitain kansikuvia. Mainiossa MAD-lehden kannessa Alfred E. Neuman oli päässyt Linnan juhliin, mutta luuli Martti Ahtisaarta narikkamieheksi ja heitti hänelle takkinsa ja hattunsa. Nykyään Erkkilä tunnetaan poliittisena pilapiirtäjänä. Pequis oli hovimestari, joka kahden rivin mittaisissa stripeissä opetti lukijoille käytösetikettiä. Piirrostyö oli erittäin taidokasta, samoin väritys. Pilapiirtäjänä Erkkilä on kuitenkin suosinut melkoisen omalaatuista, voimakkaasti karrikoitua tyyliä. Sherlock Holmesin alkuperä jäi minulle mysteeriksi, mahtoiko olla tanskalainen sarja? Googlausyritykseni eivät ole tuottaneet tulosta. Yhden rivin stripit olivat sisällöltään aivan mitättömiä: matemaattisia tehtäviä, kevyitä arvoituksentapaisia. Sherlock Holmesin maailmasta tutut hahmot rikkoivat neljättä seinää ja kysyivät lukijoilta, mahdatko osata ratkaista tämän laskutehtävän. Pyh. Piirrostyö oli välttävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti