1.10.2022
15.10.2022
Muutettuani omilleni luin ahkerasti ilmaislehtiä. Otin Hesarista ruutukaappauksina talteen helmikuussa 1997 julkaistun artikkelin, jossa kerrotaan siitä, miten Kai Mäkelä aikoi tuoda pääkaupunkiseudulle Uutislehti 100:n:
https://drive.google.com/file/d/1AO876shN1jQX_KLAzF1nkLIp_32XncnP/view?usp=sharing
https://drive.google.com/file/d/1kPqpFoTGzOqiiUBI8XmEIQtEE4N3McqR/view?usp=sharing
sekä kaksi kommenttia huhtikuulta 1997, joissa UuSatasta moitittiin:
https://drive.google.com/file/d/1AM53gOBkuUgnqZBladWDhNl0W2X-stPJ/view?usp=sharing
https://drive.google.com/file/d/1SoKVgVxvrVn9IbNNSGNp_8wYrzpPFe_h/view?usp=sharing
Uutislehti 100 tuli ensin. Siitä syystä dissasin Metro-lehteä kun se viimein 7. syyskuuta 1999 tuli Satasen kilpailijaksi. Luin vain Satasta, enkä viitsinyt vilkaista Metrosta kuin korkeintaan sarjakuvia joskus.
100:ssa sarjakuvat olivat alkuun samat kuin yhdessä paikallislehdessä jota luin 1995-1996 Karjaalla kun opiskelin siellä: Tom Armstrongin vauva- / perhesarja Manu (Marvin), australialaisen Gary Clarkin Rämeen hitaat (Swamp) ja Punasulka. Outo sattuma, varmasti jokin tarina tuon takana. Tosin Karjaalla näin siinä paikallislehdessä Gordon Bessin Punasulka-strippejä, Satasessa julkaistut Punasulat olivat kaikki tuoreempaa ja heikompaa Yates / Casson -tuotantoa. Rämeen hitaita julkaistiin myös 1995-2001 ilmestyneessä Huba-sarjat -lehdessä nimellä Rutala. Se oli oikein hauska sarja, Karjaalla sain seurata juonijatkumoa jossa yksi lintu voivotteli onnetonta lentotaitoaan. Hän ei pysynyt ilmassa, osasi vain pudota ja syöksyä maahan ja ruhjoa itseään. Sitten hän huomasi kyltin, joka mainosti japanilaisen, vinosilmäisen linnun vetämää kamikaze-koulua. Hän päätti kokeilla, ja hänestä tuli luokkansa paras, ihanneoppilas. Jatkuvat ruhjeet ja kipu tosin vähän laimensivat riemua.
Manu ja Rämeen hitaat poistuivat melko pian Satasesta, mutta Punasulka valitettavasti jäi. Sen rinnalle tuli Al Taliaferron vanha Aku Ankka.
Metrossa julkaistiin Hannesta, Hermannin laguunia ja Modesty Blaisea. Hermannin laguunia vilkaisin joskus ihan katsoakseni, pidetäänkö siinä laguuniympäristöä pelkkänä kulissina vai löytyykö myös vitsejä, jotka ihan oikeasti ottavat huomioon sen, että hahmot ovat mereneläviä. Ei, kaikki stripit olisi voinut ihan sellaisinaan toteuttaa ihmishahmoilla. Lisäksi hahmoilla oli vain kolme ilmettä: perusilme, iloinen ja kauhistunut. Viimeksimainittu ilme sopi Jim Toomeyn mielestä ilmentämään myös raivoa.
Satasessa nähtiin myöhemmin ruotsalainen strippisarja Stadin sinkku (Singel i stan). Piirtäjä oli Emma Hamberg. Olin joskus vuosia aiemmin nähnyt muutaman Singel i stan -stripin jossain ruotsalaisessa viikkolehdessä (kaikkea minäkin olen selaillut ja päässyt selailemaan), joten sarja oli minulle jo jossain määrin tuttu kun se Sataseen tuli. Singel i stan oli nimenomaan viikkolehtimateriaalia, Hamberg ei ollut tehnyt hirveän monta strippiä. Satanen julkaisi sarjaa joka arkipäivä, joten stripit loppuivat suhteellisen pian. Sarjan elinkaaren loppupuolella päähenkilönä toiminut tavallinen nuori tyttö sai vihdoin kaipaamansa poikaystävän, jolloin nimi vaihtui Stadin kimpaksi.
Kvaakkiin on postattu yksi Stadin sinkku -strippi.
Toinen strippisarja, jota U100:ssa myöhemmin kokeiltiin oli amerikkalaista tuotantoa edustava Six Chix. Sarjaa teki kuusi eri naispiirtäjää kukin vuorollaan. Six Chixiä tehdään yhä, piirtäjäkaarti on kuitenkin vuosien varrella vaihtunut useasti. Sarjalla oli kunnon kotisivutkin, mutta nyt ne on ilmeisesti hävitetty. Silloinkin kun sivuja vielä oli, niitä oli muokattu uudestaan monesti ja vanhaa tekstiä oli poistettu. Löysin aikoja sitten Wayback Machinesta tekstin, joka esitteli sarjan alkuaikojen piirtäjät: Isabella Bannerman (piirsi maanantain stripit), Margaret Shulock (tiistait), Rina Piccolo (keskiviikot), Ann Telnaes (torstait), Kathryn LeMieux (perjantait) sekä Stephanie Piro (lauantait). Esittely on nyttemmin näköjään häipynyt Wayback Machinestakin.
Isabella Bannerman (Mondays):
Originally from Buffalo, Isabella spent her formative cartooning years in New York City. Her work has appeared nationwide in alternative news-weeklies, and a book of her cartoons, "Pacifists in Bomber Jackets," was published in 1998. She currently lives with her husband and two sons in Westchester County, N.Y.
Margaret Shulock (Tuesdays):
As a kid, when she wasn't drawing, Margaret was usually hanging out in the barn, wondering what the chickens were really talking about. Now she lives in the wilds of New York State, still drawing and still wondering about her neighbors. How do porcupines pass the time on those long winter nights? Margaret's work has been published in King Features' New Breed package of cutting-edge cartoons.
Rina Piccolo (Wednesdays):
Cartooning all her life, Rina had her very first newspaper comic rejected when she was 10. Today she is the successful author of three cartoon book collections. Her new comic strip, "Tina's Groove," launched in March 2002, and is being met with great success. She lives in Canada.
Ann Telnaes (Thursdays):
Ann's editorial cartoons have appeared in The Washington Post, The New York Times and hundreds of other newspapers. In 1996, she won a first-place National Headliners Award, the Population Institute Global Media Award and the top print cartooning award at the Environmental Media Awards. She won a Pulitzer Prize in 2001 for editorial cartooning. Born in Stockholm, she has a fine arts degree from California Institute of the Arts. She is a full-time cartoonist, primarily editorial, who has also worked as an animator for studios in London, Los Angeles, New York and Taiwan.
Kathryn LeMieux (Fridays):
An award-winning cartoonist and illustrator, Kathryn's comic strips and panels have appeared in newspapers and magazines, and her work has been nationally syndicated. She lives in a small, rural town in northern California.
Stephanie Piro (Saturdays):
This Brooklyn-born cartoonist's characters first embellished T-shirts and kitchen magnets as products of her award-winning company, Strip-T's. Her work has since appeared in Glamour, Ms., The Funny Times, Comic Relief and the Women's Glib series of humor anthologies. Two collections of her cartoons have been published by Laugh Lines Press, and another is coming soon. Stephanie lives in New Hampshire with her husband, daughter and two cats.
Näiden piirtäjien strippejä nähtiin Satasessa. Pidin eniten Ann Telnaesin omintakeisesta, taidokkaasti tyylitellystä piirrostyylistä ja Rina Piccolon vitseistä. Telnaesin animaattoritausta kyllä näkyi hänen jäljessään. Muut tekijät eivät olleet kovin kiinnostavia.
Telnaesin paras vitsi oli sanaton pätkä, jossa haltiatar matkusti jossain metrossa tai muussa julkisessa kulkuvälineessä ja oli ärsyyntynyt siitä, että miehet istuivat penkeillä jalat kunnolla harallaan. Niinpä hän taikasauvallaan loihti miehiltä housut pois, minkä jälkeen järkyttyneet ja nolostuneet äijät pistivät polvet tiukasti yhteen.
Metrossa ehtivät näyttäytyä vielä Baby Blues, Kamala luonto (joka tuli Baby Bluesin tilalle), Glenn McCoyn Tuplat (The Duplex), sekä Helmiä sioille. En muista enää ehtikö jokin noista aloittaa Satasessa, vai aloittivatko kaikki vasta sitten kun U100:sta ei enää ollut?
Mitä muuta? No, Kvaakissa Tertsi mainitsi kerran tehneensä Sataseen pilapiirroksia, mutta teki omasta mielestään surkeaa työtä. Hämärästi muistan, että lehdessä oli joitain tuontapaisia ajankohtaisia pilapiirroksia joskus. Niin, ja eikös Pekka Saurin visuaalisesti identtisiä mutta sisällöltään usein oivaltavia Just joo -pilapiirroksia julkaistu U100:ssa sitten myöhemmin jonkin aikaa?
Kaikella on surullista kyllä elinkaarensa, joka ennen pitkää päättyy. U100 ja Metro yhdistettiin 2008. Satasta ei koskaan virallisesti lopetettu, se vain jäi tauolle, eikä enää aktivoitunut. Myöhemmin Helsingin Sanomat osti Metron. Osasin arvata, että Metrosta tulisi tämän kaupan myötä HS:n kakkosäänitorvi, ja niinhän siinä kävikin. Vanha toimittajakaarti tuntui saaneen kenkää. Mitä vain HS:n toimitus puuhasi päivittäislehden tekemisen ohella, oli varmaa, että sitä mainostettaisiin Metrossa. Artikkeleissa alkoi olla luvattoman paljon kirjoitusvirheitä, kesken jätettyjä lauseita ja muita mokia. Toimittajilla oli pulaa joko rahasta, ajasta tai mielenkiinnosta. Lopun alkua oli, kun Metrosta tuli kahdesti viikossa ilmestynyt lehti. Minusta oli hauskaa ottaa muutama kappale lehteä aina töihin mennessä mukaan ja levittää niitä sitten kahvitauolla pöydälle. Muutkin siivoojat saivat luettavaa. Ei se enää ollut niin hauskaa, kun Metro ilmestyi enää kahtena päivänä viikossa. Kun koronapandemia alkoi, minua jopa kiellettiin tuomasta niitä lehtiä töihin.
Minulla oli joskus ideana, että kirjoittaisin tutkimuksen siitä, miten tarkalleen Metron siirtyminen HS:n haltuun vaikutti lehteen - kuka toimittaja sai lähteä, mitä piirteitä Metro-lehteen hiipi kaupan myötä jne. Sitä tarkoitusta varten olin säästänyt muutaman Metron numeron ennen kuin Hesari osti sen ja muutaman numeron, joka ilmestyi jonkin aikaa sen jälkeen. En saanut tutkimusta aloitetuksi, ja lopulta meni mielenkiinto koko ideaan. Ei minulla enää edes ole niitä lehtiä tallella. 17.4.2020 ilmestyneen viimeisen Metron olen kuitenkin säästänyt, siinä kerrotaan Satasen ja Metron tarinat. Skannasin artikkelin ja vein senkin Google Driveen, olkaa hyvä:
https://drive.google.com/file/d/1SKN0ioh3K44t2bEJrQXu9zzWw74hin4T/view?usp=sharing
https://drive.google.com/file/d/1n8A3JLjOf-6il1JI0mUPG5YkD1qPBob8/view?usp=sharing
Mitä Hesariin tulee... Kun selasin Aikakone-palvelussa vanhoja Hesareita, erityisesti 80-luvun numeroita, tulin taas muistutetuksi siitä, miten rikas lehti HS oli ennen vanhaan, varsinkin viikonloppuisin. Hirveästi oli kaikenlaista sinänsä turhaa pikkusälää, kuten toimittajien ajankuluksi kirjoittamia pakinoita ja mietelmiä milloin mistäkin vähäpätöisestä aiheesta. Ihan vain mahdollisesti kiinnostuneiden lukijoiden ajanvietteeksi. Nousukauden Suomessa oli varaa maksaa palkkaa monille toimittajille ja muille kirjoittelijoille. Kulttuurista, harrastuksista ja muista vapaa-ajan virikkeistä oli juttua paljon enemmän kuin nykyään. Nykypäivän Hesareissa ei ole mitään tuollaista joutavaa, lehti on riisuttu kaikesta mikä ei ole ehdottoman olennaista. Tuloksena tiivis, ytimekäs ja hirveän tylsä lukupaketti, jonka pystyy selaamaan läpi muutamassa minuutissa menettämättä paljoakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti