Aku Ankka -lehti pääsi aallonpohjasta heti vuoden 1966 ensimmäisessä numerossa. Jatkosarjatkin palasivat välittömästi. Tarjontaa keksittiin piristää italialaisella materiaalilla, vaikka Luciano Capitaniota ja varhaista Luciano Gattoa ei hirveän mielikseen luekaan. Jenkkisarjojen taso koheni ja Barksilta riitti vanhaa klassista tavaraa julkaistavaksi. Kehnot tekijät saivat kuitenkin yhä rumentaa lehden sivuja surkealla jäljellään.
Joitakin pikkujuttuja selviää tässä lukemisen lomassa. Vanhin isäpuolen perheellä ollut Kalle Anka & C:o -lehti ei ollutkaan kanneton 2/1977, kuten olen sarjakuvakokoelmasivulle kirjoittanut, vaan olen lukenut myös numeron 39/1976. Näköjään Aku Ankan numero 40/1977 vastaa sitä täysin. Minulla on joskus ollut myös Aku Ankan Karuselli 1/1983. "Mikin uni merirosvoaarteesta", "Hiihdonopettajan oppilas" ja Tiku ja Taku -juttu "Talviurheilua" osoittautuivat tutuiksi tarinoiksi kun nyt luin ne AA-lehdistä, ja sivun mittainen Hessu-hölmöily "Lattianhioja" on jäänyt pysyvästi mieleeni lapsuudestani.
Niin, ja oli minulla lapsena myös Aku ja Monte Criston kreivi erillisenä albumina, mutta päätarina löytyy myös taskarista nro 52. Lisänä olevasta viisisivuisesta Rip van Winkle -muunnelmasta en muistanut mitään. Löysin sen digipalvelusta ja luin, mutta eipä tuo hirveästi soittanut kelloja päässäni.
Mattssoneilla oli vielä ruotsinkielinen albumillinen Al Taliaferron piirtämiä Aku Ankka -sunnuntaistrippejä. Mahtoivat olla 60-luvun tuotantoa, päätellen siitä, että pop-taide oli yhden stripin aiheena. Haa, löysin sen Inducksista - tämä julkaisu se oli. Kaverillamme Mika Juseliuksella taas oli ainakin Hessu suurmiehenä -albumisarjan osa, jossa mukailtiin Frankensteinin tarinaa. Tuota albumia ei ole sellaisenaan julkaistu suomeksi. Hessu Frankensteinina oli meistä kaikista hillittömän hauska juttu, kiitos Hessun apurin, joka oli pieni mies, entinen ydinfyysikko, joka oli saanut pahan tällin päähänsä. Iskun seurauksena hänestä oli tullut koominen mutta harmiton mielipuoli, joka puhui ja teki koko ajan hassuja juttuja. Erityisellä lämmöllä muistelen kohtausta, jossa apuri tarjoili ruokaa pöytään ja rupesi syöttämään Mikkiä, kun kuvitteli ettei tämä osaa syödä itse. Olimme kaikki myös yhtä mieltä siitä, että tarinan lopussa, jossa mies sai ison kiven päähänsä ja muuttui taas vakavaksi neroksi, hän oli tylsä hahmo.
Jossain sain luettavakseni myös suomenkielisen Hessu van Beethoven -albumin. Siinä hauskinta oli säveltäjämestareiden (Liszt, Bartok) nimien käyttäminen ääniefekteinä. Paljon muuta en muista.
AA:n numerosta 12/1970 löytyy tarina "Ei lomamatkaa ilman seikkailua", Jack Bradburyn piirtämä juttu. Tuo on se, josta joku eestiläinen amatööripiirtäjä on tehnyt surkean kopioversion. Ei siis ollutkaan edes oma uusi tarina, vaan uudelleenpiirretty vanha.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti