Helsingin Sanomien vuosi 1971 sujui ilman merkittäviä muutoksia. Feiffer ja Pulmuset jatkoivat sisäsivuilla, eikä sarjakuvapalstalla tapahtunut muuta kuin että 10. joulukuuta HS rupesi sumputtamaan kaikki stripit sivun ylempään puoliskoon, alemman sivunpuolikkaan ollessa varattu huvi-ilmoituksille. Aiemminhan stripit oli sijoitettu yhdelle sivunkorkuiselle, pystysuoralle palstalle.
18. maaliskuuta 1971 lukijat saivat tutustua vänrikki Molliin. Äksyn ensivaikutelman antanut upseeri pehmeni nopeasti.
Kenraalin sihteerit olivat koko ajan olleet aika epämääräistä, vaihtuvaa ja harvoin nähtyä väkeä. Neiti Näpsä sentään oli jo mukana. Hiukan Neiti Söpön kaltainen sihteeri vilahti heinäkuussa, mutta se oikea Neiti Söpö antoi vielä odottaa itseään.
Masan arkissa pikkukoalan nimi oli nyt vakituisesti Napero. Masa taas sai idean kasvattaa viikset, ja hänet nähtiin siitä eteenpäin jonkin aikaa viiksekkäänä. Hesarilla oli vaikeuksia julkaista strippejä oikeassa järjestyksessä, Masa nähtiin satunnaisesti viiksekkäänä ennen kuin päästiin strippeihin, joissa hän saa ajatuksensa karvojen kasvattamisesta. Mies näyttää aika hölmöltä viiksien kanssa - siis vielä hölmömmältä kuin tavallisesti.
Vuoden loppupuoliskolla Aku Ankassa nähtiin jonkin verran Bill Wrightin alkuvuonna 1960 piirtämiä strippejä, jotka ovat aika heppoisesti taiteiltuja.
Feiffer se osaa sivaltaa:
Tarmo Koivisto piirteli Tiikeri-vaikutteisia pilapiirroksia urheilusivuille ainakin marraskuun 1971 loppuun asti - joulukuussa ei yhtään. Tuossa neljä näytettä.
Nähtiinpä samalla osastolla muutakin viihdykettä. Arthur Andersonin "9, 10... tyrmäys!" oli infosarja, joka kertasi nyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestaruuden tittelin historian. Joka jakso kertoi yhdestä tittelin voittajasta. Sarjaa julkaistiin välillä 6. - 27. heinäkuuta. Formaatti tosin muistutti Ripley's Believe It Or Not -sarjaa, eli ei sitä oikein sarjakuvaksi voinut sanoa.
Koska 1972 olisi oleva olympiavuosi, HS julkaisi urheilusivuilla mykkäsarjakuvaa nimeltä Olympiamaskotti. Tekijänä oli tanskalainen Ib Bjerregaard (1928 - 2002). Nimihahmona oli surullisenkuuluisten Münchenin olympialaisten maskotti, mäyräkoira Waldi. 23. lokakuuta tuli ensimmäinen strippi Hesariin:
Versus ei ole mikään kuoliaaksi naurattava sarjakuva. Siinä on nippu teemoja joista revitään juttua, ja niitä lypsetään kunnes ei ole enempää lypsämistä. Varsinaisesti siinä ei ole muuta omaperäistä kuin se, että Artturin pahin vainoaja Hermanni on jättiläinen, josta näkyy useimmiten vain kengät. Hermanni pitää Artturin murjomista työnään, samalla tavalla kuin lintujen on lennettävä ja kalojen uitava. Muuta Hermanni ei ilmeisesti tee, sillä melkein kaikesta muusta tekemisestä hän löytää jotain negatiivista sanottavaa. Hermanni väittää että hänen lapsuutensa oli onnellinen, eikä edes koulussa ollut ikäviä opettajia. Synnynnäisesti paha, siis? Artturin vaimo Eveliina ei osoita tippaakaan myötätuntoa miestään kohtaan, vaan suhtautuu lähinnä ärtyneesti siihen, että mies palaa kotiin ruhjottuna.
Artturi ei pidä myöskään patalaiskasta langostaan Pertusta, joka lorvii talossa pariskunnan elätettävänä, eikä herra Kaljasta, joka elää pummina. Lemmikkipapukaija Pointdexterkin käyttäytyy kuin olisi isäntä talossa. Sen sijaan Eveliina, herra Kalja ja Perttu tulevat kyllä loistavasti toimeen keskenään, näkemättä toisissaan tai itsessään mitään vikaa.
Artturi hieman hämmentää minua. Hän asuu viihtyisässä omakotitalossa luonnon lähellä, talo on ilmeisesti hänen omansa, ja yhdessä stripissä herra Kalja paljastaa, että Perttu on kiinnostunut Artturin omaisuudesta. Hän uskoo perivänsä sievoisen summan rahaa. Eli mistä Artturi on saanut rahaa, kun hän ei tee työtä? Onko hän perinyt?
Artturilla on hyvä maku taiteen suhteen. Valitettavasti hän kuuntelee klassista musiikkia, mutta on hänellä silmää kirjallisuudelle ja maalaustaiteelle: Maugham, Hemingway, Faulkner... Cézanne, Renoir, van Gogh... Aivan toista kuin B. Virtasen kohdalla, hänen ja Armi-vaimonsa junttimaisuus rupesi lopulta ottamaan minua päähän.
Sarjan hahmogalleria laajeni Eveliinan sukulaispojalla Penalla, joka muutti Artturin taloon neljäksi vuodeksi, yliopistossa opiskelun ajaksi. Pena on tietysti tyypillinen 70-luvun alun nuori, pitkätukkainen ja kuuntelee "kamalia" pop-levyjä. Hän on sentään fiksu ja kiltti, ja tuntuu saaneen Artturilta jossain määrin hyväksyntää ulkonäöstään ja musiikkimaustaan huolimatta. Jack Wohl ei kuitenkaan tunnu saaneen Penasta irti paljon muunlaista huumoria kuin tyypillisiä vanhoillisia heittoja tukasta ja metelimusiikin kuuntelusta.
Versuksen maailma on todella tyly.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti