30.3.2020 - 2.4.2020 - Sain kansiollisen isääni liittyviä asiakirjoja ym. papereita

30.3.2020

Äiti ja isäpuoli saapuivat toissapäivänä eli lauantaina. Vierailu oli luonnollisesti lyhyt - he toivat Ann-Mayn lahjoittaman kahdenistuttavan tuolin joka on samaa paria aiemmin saapuneen nojatuolin kanssa, sekä CD-räkin johon mahtuu 200 CD:tä. Siihen sain kaikki loput CD-R -levyni. Kaikki on siis nyt hyllytetty, paitsi nuortendekkarit jotka saavat pysyä pahvilaatikossa työpöytäni alla. Muuten pääsin pahvilootista eroon.

Toivat he muutakin: kansion joka on pullollaan tärkeitä papereita. Kaikki isääni tavalla tai toisella liittyvät paperit vuosikymmenten varrelta ovat siinä. Raastuvanoikeuden perukirja vuodelta 1992, liittyen isäni kuoleman jälkeisten asioiden hoitoon. Virkatodistuksia, selvitys vainajan henk. koht. irtaimistosta / omaisuudesta. Lääkäreiden merkintöjä isäni syöpäsairaudesta, kuolintodistuksia. Muutama valokuva hautajaisista. Kihlakunnanoikeuden papereita liittyen isyyden kumoamiseen (Jörn-Peterhän ei ole isäni poika, vaan avioliiton ulkopuolisesta suhteesta syntynyt lapsi). Pertunmaan kesämökin kauppakirjoja, verokortteja / -selvityksiä, kuitteja ja laskuja... Minulle selvisi taas uusia asioita, ikäviäkin. Kävin läpi paperit jo lauantaina, ja olen nyt sulatellut asioita samalla kun touhuan täysillä omien projektieni parissa - jotka eivät Milesago-hommaa lukuunottamatta tunnu nyt edistyvän toivotussa tahdissa. Eksyin viikonloppuna tekemään sekalaista oheistoimintaa yhteen projektiini liittyen, ja siihen meni pari päivää tehokkaasti, vaikka huhkin kuin mieletön. Varsinainen projektihomma ei edennyt. Minulla on liikaa tekemistä, liikaa ideoita ja liian vähän vapaa-aikaa, se on aina ongelmani.

Töissä useat pitkään poissa olleet ihmiset palasivat tänään, myös se naispuolinen siivoojakollegani. Naisparka. Hän on uskomattoman lahjakas taidemaalari. Olen nähnyt kuvan yhdestä hänen maalaamastaan maisemataulusta, ja se näytti niin hyvältä, että noilla lahjoilla pystyisi lyömään rahoiksi taiteilijana. Valitettavasti hän on sanonut, ettei hänellä ole ollenkaan mielikuvitusta. Hän pystyy maalaamaan vain sellaista mitä näkee, eikä hänellä ilmeisesti ole mitään ambitioita taidemaalarina vaan on mieluummin maalaamatta. Siinä menevät lahjat täysin hukkaan. Viljelee vain vihanneksia ja nauttii sadosta kerran vuodessa, hoitelee kissaansa ja kärsii kerran viikossa avomiehensä kovaäänisestä kuorsauksesta.

2.4.2020

Tutkiessani isääni liittyviä papereita useat ajankohdat tarkentuivat. Äitini muutti Kotkasta Helsinkiin 4. tammikuuta 1971, reilut kaksi vuotta myöhemmin hän meni isäni kanssa naimisiin... Pertunmaan kesämökki Kivikko (pinta-ala 2000 m2) hankittiin 9.10.1979 64.000 markalla espoolaiselta yksityishenkilöltä, jonka omistuksessa se oli ollut vuodesta 1967... äitini toimesta tehtiin avioehto kesällä 1981, siinä isäni oikeus äitini omaisuuteen suljettiin pois... isälleni jäi kesämökki sekä Kavallintien asunnossa sillä hetkellä ollut irtain omaisuus... isäni joutui maksamaan äidilleni 20.000 markkaa kolmen vuoden kuluessa eli 30.6.1984 mennessä... äitini muutti pois isäni luota Kavallintieltä elokuussa 1983... asumusero myönnettiin 21. toukokuuta 1984 ja vanhempieni avioero virallistettiin 29. toukokuuta 1985 (myöhään!)... äitini ja Frej menivät naimisiin 21. marraskuuta 1985... Isäni tyttöystävä ja kihlattu Leena Lepistö oli ammatiltaan laskennanhoitaja... isäni, joka viimeiset vuotensa hoiti omaa yhden hengen firmaansa, eli hänen siivellään... Pertunmaan kesämökki myytiin helsinkiläiselle yksityishenkilölle 24.3.1994 240.000 markalla...

Äiti ja isäpuoli ovat sanoneet, ettei heillä ollut mitään hinkua mennä naimisiin, mutta kun muut alkoivat katsoa vähän viistoon moista susiparia, niin se ulkopuolinen paine sai heidät sitten pitämään pienimuotoiset maistraattihäät marraskuussa 1985. Mutta kun nyt luin, että vanhempieni avioero virallistettiin vasta toukokuussa 1985, epäilen, että olisiko tuo ollut sittenkin se varsinainen syy vitkutteluun?

Olen vasta nyt tajunnut, että 90-luvun lamahan vaikutti isäni elämään raskaasti. Ne, joiden kanssa isäni oli tekemisissä hoitaessaan omaa yhden hengen firmaansa, eivät kyenneet maksamaan laskujaan, isän rahat olivat lopussa, velkataakka painoi niskassa... Minä taas elin samaan aikaan äidin ja isäpuolen kanssa, ja he pärjäsivät laman aikana ainakin näennäisesti yhtä hyvin kuin aiemminkin. Mistään ei tarvinnut tinkiä. Lama jäi minulle pelkäksi uutisissa hoetuksi sanaksi. Tiedä sitten, oliko heilläkin 90-luvun alkupuoliskolla joitain taloushuolia, joista en saanut tietää...

Isäni ensimmäisellä vaimolla Kirstillä oli 1966 alkanut ja noin 10 vuotta jatkunut seurustelusuhde isäni lapsuudenystävän Bjarne Åkerlundin kanssa, ja Jörn-Peter siis syntyi tästä suhteesta 10. lokakuuta 1967. Se lievästi sanoen ikävä asia, jonka sain selville viime lauantaina näitä papereita tutkiessani oli, että isäni oli vastaavasti uskoton Kirstille. Helmikuussa 1971 hän aloitti suhteen kesäkuussa 1948 syntyneen sairaanhoito-oppilaan kanssa, ja suhde jatkui kunnes Kirsti sai asian selville ja kutsui miehensä saman vuoden syyskuussa raastuvanoikeuteen. Isäni ja Kirstin avioero astui voimaan 8. lokakuuta 1971, ja koska Jörn-Peter jäi Kirstin kasvatettavaksi, isäni joutui maksamaan Kirstille elatusapua 200 markkaa kuukaudessa.

Kyseessä oli mitä ilmeisimmin isäni kosto vaimonsa pitkään jatkuneesta uskottomuudesta, mutta sitä ei voi pitää lieventävänä asianhaarana. Vaikka oma vaimo makaisikin parhaan ystävän kanssa, ei pidä itse sortua samaan. On oltava hyvänä esimerkkinä. Isäni ei ollut. Hän ei pystynyt olemaan hyvä aviomies kummallekaan vaimolleen. Hän ei tullut toimeen ensimmäisen vaimonsa kanssa, ja ajoi avioliiton lopullisesti karille aivan tarkoituksella makaamalla jonkun nuoren opiskelijanaisen kanssa. 1977 hän petti toista vaimoaan - minun äitiäni - seurustelemalla työpaikkansa sihteerin kanssa, koska haaveili korkeammasta virasta, ja tärveli sekä suhteen vaimonsa kanssa että minun psyykeni. Minähän aloin kasvaa kieroon siinä vaiheessa, kun vaistosin, että vanhemmillani ei ole asiat kunnossa.

Maatkoon isäni vaan rauhassa.

LISÄYS 8.4.2022: Vasta ihan viime vuosina olen tajunnut, miten isä yritti kaikin mahdollisin tavoin koulia minusta autohullua. Citroën-kerhon kokoontumiset, joista suuri osa pidettiin automyymälöissä, meidän oma DS 21 -Citikkamme, Formula 1 -fanitus, Formula-pienoisautorata, autonäyttelyt ja -esittelyt, joita käytiin jossain isossa hallissa katsomassa, käynnit mikroautoradoilla jne. En minä lapsena tajunnut tuota, olin vain iloinen kun pääsin käymään jossain. Isä uppoutui täysin omaan metalli-insinöörin työhönsä ja autoharrastukseensa, koska hänen elämässään oli liikaa sellaista, mitä oli liian vaikeaa käsitellä. Isäni teki eläessään liikaa pahoja virheitä. Pieleen mennyt avioliitto Kirstin kanssa. Kirsti ryhtyi suhteeseen isäni lapsuudenystävän Bjarnen kanssa ja suhteesta syntyi poika. Isäni kostosuhde nuoren sairaanhoitajaopiskelijattaren kanssa, mikä johti raastupaan ja avioeroon. Isäni suhde työpaikkansa sihteerin kanssa, mikä tärveli vanhempieni suhteen ja josta minä sain jälkikäteen ja kenenkään sitä tajuamatta kärsiä. En tiedä, milloin syöpäkivut alkoivat kalvaa isää, mutta se, että hän meni 80-luvun lopulla perustamaan oman yrityksen, osoittautui lopulta vääräksi ratkaisuksi. Tuli lama, velat ja muut taloudelliset vaikeudet. Yksityisyrittäjyys keskellä pahaa lamaa, syövän kalvaessa elimistöä, ja kieltäytyminen lääkärille menosta - nämä olivat isäni viimeiset, kohtalokkaat virheet. Mitähän kaikkea vielä paljastuisi, jos joku tietävä sen pääsisi minulle kertomaan? Haluaisinko tietää?

Silloin kun asuin isäni kanssa kaksistaan, emme käyneet koskaan tapaamassa Bjarne ja Kris Åkerlundia. Käynnit heidän luonaan tapahtuivat aina äitini ja isäpuoleni aloitteesta. Heidän kanssaan kävin aina Åkerlundeilla juhlimassa uuttavuotta. Isäni ei ilmeisestikään halunnut olla enää missään tekemisissä Bjarnen kanssa sen jälkeen, mitä tämä oli tehnyt. Välit poikki lapsuudenystävään, selvästikin. Miten tämä asia on Bjarnea kalvanut?

Isäni oli kuitenkin minun kanssani aina mukava, huumorintajuinen ja läheinen, mutta vasta hänen kuolemansa jälkeen aloin pikkuhiljaa tajuta, että enhän minä oikeastaan tiennyt hänen elämästään ja ajatuksistaan paljon mitään. Jokunen vuosi sitten mietin, että koska isäni oli kaikesta huolimatta jäänyt minulle etäiseksi, ja Bjarne oli ainoa, joka voisi valottaa minulle isäni elämää, minun pitäisi jutella hänen kanssaan. Mutta olisiko parempi, etten kysy mitään isästäni? Ehkä Bjarne ei mielellään puhuisi asioista.

Silloin kun asuin isäni kanssa kahdestaan, löysin yhtenä päivänä olohuoneen kirjahyllyn laatikosta isäni ja jonkun hänen ex-tyttöystävänsä kirjeenvaihtoa. Isäni kirjoittamissa kirjeissä oli muistaakseni aikamoista henk. koht. tilitystä. Haluaisin niin lukea nuo kirjeet uudestaan, ne valottaisivat minulle isäni ajatusmaailmaa ja kokemuksia. Isäni Leena-kihlattu varmasti löysi ne kirjeet ja otti ne itselleen vuonna 1992 isäni kuoleman jälkeen. Harmittaa. Tuntuu, kuin Leena pimittäisi minulta tietoja etäiseksi jääneestä isästäni.

No, ei se liikaa jaksa pänniä. Olen päässyt yli kaikesta. Olen saavuttanut täyden mielenrauhan, olen onnellinen. Minulla on nyt hyvä elämä. Menneisyyden olen jättänyt taakseni. En halua enää kaivaa ikäviä asioita esiin, en myöskään isäni törppöilyjä.