8.10.2019
Tiikerin varhaiset sunnuntaistripit ovatkin aivan mahdottoman eloisia. Ei Tiikeri nyt mikään pitkästyttävä sarja ollut myöhäisvuosinaankaan, sillä parhaimmillaan sunnuntaistripeissä riitti loppuun asti vauhtia. Mutta 60-luvulla näiden tenavien touhukkuudessa oli jokin vaikeasti selitettävä lisävivahde, josta pidän. Myöhäisaikoina sarja keskittyi ehkä liikaakin Pumpun hassuihin lausahduksiin, mutta 60-luvulla hän vaikuttaa olleen melko vähäpuheinen.
Piirrostyyli on tosiaan muuttunut vuosien varrella. Juli on kokenut suurimman ulkonäkömuutoksen, Huukon naamaa on Bud Blake myös viilaillut jossain vaiheessa. Huomionarvoista on myös Lissun puuttuminen. Hän siis tuli mukaan kuvioihin vasta myöhemmin. Sissi on vielä ainoa tyttö sarjassa.
Poninhäntää julkaistiin helmi-maaliskuussa 1966 enää harvakseltaan. Tytölle ollaan jättämässä hiljaiset hyvästit. Ei tule jäämään ikävä. Kun on lukenut jonkin verran Poninhäntiä, ei sarja jaksa enää tarjota mitään uutta. Muutamia vakiovitsejä lähinnä varioidaan. Isän mielestä twist-levyt ovat hirveää kuultavaa. Isää ärsyttää, kun tytär ryntää puhelimen luo ennätysajassa sen soidessa, ja sitten hän jaarittelee koko illan jonkun kaverinsa kanssa omituisissa asennoissa loikoillen, eikä kukaan muu pääse puhelimeen loppupäivän aikana. Pikkuveli Velipekka on lörppäsuinen, varsinkin silloin, kun siskollaan on treffit ja poikaystävä on ovella. Poninhännän poikaystävät vaihtuvat alvariinsa. Poikakaveri Timpan romutuskuntoisesta autosta väännetään vitsiä. Bensamyyjä saa harmaita hiuksia, kun Timpalla ja Poninhännällä on aina varaa vain muutamaan bensalitraan. Poninhäntä rakastaa jäätelöä yli kaiken. Opettajat joutuvat kestämään tytön mielikuvituksellisia poissaoloselityksiä. Historiasta Poninhäntä ei ymmärrä yhtään mitään, ja kemianluokassa hän aiheuttaa räjähdyksiä. Muutenkin koulu sujuu surkeasti. Tyttö pyytää koko ajan isäänsä korottamaan viikkorahaansa. Ja niin edelleen. Tällainen tyhmästä, keskiluokkaisesta teinitytöstä kertova kevyt vitsisarja ei jaksa pitkään kiinnostaa, ellei mukaan tuoda jotain painavampaa ainesta.
27. helmikuuta HS uudisti sunnuntain sarjissivunsa. Kolmen sunnuntaisarjan - Tiikeri, Kippari Kalle ja Kissalan pojat - lisäksi julkaistiin kymmentä arkistrippiä, ja koko hoito pakattiin samalle aukeamalle kahdelle sivunkorkuiselle palstalle. Mukavan tiivistä ja kätevää, helppolukuista.
11.10.2019
Pudotuspeli on alkanut. Jenni saatettiin tyylikkäästi päätökseen 8. toukokuuta 1966. Jenni sai vihdoinkin aviomiehen ja sarja onnellisen lopun. Sarja ei ollut koskaan enempää kuin kevyttä hömppää, mutta se oli tasalaatuista hömppää. En huomannut tason laskeneen siitä mitä se oli alun alkaen. Edes piirtäjänvaihdosta ei huomannut!
Ulla lähti 18. toukokuuta. Byäää.
Poninhäntä kuihtuu turhan hiljakseen pois HS:n sivuilta. Ei ole mitään mieltä julkaista sarjaa yhtenä päivänä / kuukausi. Korviketta haettiin kauempaa historiasta: Jack Greenall loi 1935 hahmon nimeltä Useless Eustace, ja häntä Hesari julkaisi nimellä Avuton Aatu. Tosin niin pienessä koossa, etten usko Greenallin yhden ruudun vitsipiirrosten tuottaneen paljon iloa lukijoille. Sitäpaitsi Useless Eustace oli jo 1966 vanhanaikaisen näköinen - miltähän vuodelta nuo 1966 julkaistut kuvat ovat? 18. toukokuuta huomasin ensimmäisen Aatu-piirroksen. Aikakoneen haun antamien 235 tuloksen perusteella sarja sinnitteli samassa suurennuslasikoossa vuoden 1968 marraskuuhun asti! Paikka vain vaihtui jossain vaiheessa sisäsivuista lehden lopussa olevaan radio- ja tv-ohjelmasivuun. Voin muuten olla väärässä, mutta... julkaistiinko Avutonta Aatua joskus 30-luvulla Hesarissa muutaman kerran - mainostarkoituksessa?
1966 nähtiin radio- ja tv-ohjelmasivulla toista yhden ruudun pilakuvasarjaa. Nimenä oli "Tv-hetki" ja tekijänä Henry Scarpelli. Alkuperäinen nimi oli "TV Tee-Hees". Scarpelli piirsi Archieta eli Justusta 1990- ja 00-luvulla, kertoo Lambiek. Justusta en muuten ole paljon lukenut, lapsena näin sitä jossain Seurassa tai muussa sen tapaisessa viikkolehdessä. MAD-lehden parodiasarjis 50-luvulta on tuttu.
13. maaliskuuta 1966 Kippari Kallen sunnuntaistripin piirtäjä vaihtui Bill Zabolysta Bud Sagendorfiin. Arkisarjat sen sijaan olivat edelleen Tom Simsin ja Zabolyn tuotantoa, ja olivat oleva siihen saakka kunnes Hesari toukokuussa 1967 lopetti arkisarjan.
28.5.1966 Hesarissa päättyi Rip Kirby -tarina "The Missing Key" - merkittävä siinä mielessä, että se oli viimeinen stoori, johon Ward Greene ja Alex Raymond tekivät käsikirjoituksen. Seurava tarina "Zero Hour" oli ensimmäinen Fred Dickensonin kirjoittama, ja samalla viimeinen, jonka Raymond piirsi kokonaan ennen kohtalokasta auto-onnettomuuttaan. Dickenson on signeerannut oman tarinansa: Dickenson Street on kadunnimi kuvitteellisessa Manopolisin kaupungissa, jonne stoori osittain sijoittuu.
27.6. päättyi viimeinen aidosti mielikuvituksellinen Mikki-jatkotarina "A Fatal Occupation" (hieman huono nimi, koska se ei kuvaa syvälle Maan uumeniin sijoittuvaa juonta kovin hyvin). Bill Walsh kirjoitti vielä viisi tarinaa Mikille, mutta ne ovat maanläheisiä, vähemmän huimia. Eli jos sunnuntaistripit olivat jo täysin tylsiksi pehmenneitä, niin samaa alkoi seuraavien puolentoista vuoden kuluessa tapahtua myös arkistripeille... jotka olivat tässä vaiheessa vanhaa kamaa, vuosilta 1954-1955. Eli Hesari julkaisi vuosina 1966-1967 kahdentoista vuoden takaisia Mikki-arkistrippejä. No, se hyvä puoli sillä, että kutakin sarjakuvaa julkaistiin monen vuoden ajan vain 2-3 strippiä viikossa oli, että hyvää tavaraa riitti pitempään. Kun sarjat ikääntyessään alkoivat menettää teräänsä, Hesarissa sen sai huomata vasta yli kymmenen vuoden viiveellä.
30.6. loppui sitten Honor Eden. Heippa vaan.
Mitäs meillä on jäljellä...
Aku Ankka
Felix kissa
Jeff Cobb
Jori Sawyer
Kippari Kalle (myös sunnuntaisarja)
Kissalan pojat (vain sunnuntaisarja)
Masi
Mikki Hiiri (myös sunnuntaisarja)
Rip Kirby
Roi Rohkea
Tiikeri (myös sunnuntaisarja)
Viljami
HS pystyi nyt helpommin julkaisemaan kaikkia sarjiksia joka päivä.
12.10.2019
En tiedä onko tämä relevanttia kellekään muulle kuin minulle, mutta Kvaakin Masi-ketjuun postasi Jukka Laine Masi-sunnuntaistripin vuodelta 1960. Huomasin, että sama strippi löytyy Bob Gustafsonin uudelleen piirtämänä Semicin 1986 julkaiseman Sarjakirja 112 (Masi) -pokkarin sivuilta 58-59. Gustafsonin piirrosjälki jää latteahkoksi tuohon alkuperäiseen Walkerin strippiin verrattuna. Olinkin epäillyt pitkään, että noissa Semicin 80-luvulla julkaisemissa Masi-sarjakirjoissa on vanhoja strippejä uudelleenpiirrettyinä versioina, ja tuo Jukan postaus varmisti epäilykseni oikeaksi.
Heinäkuussa 1966 Hesarissa julkaistiin Masi-tarinajatkumo, jossa Masi, Viki, Hönö, Rokki / Jannu, Plato ja Kessu matkustavat kaikki yhdessä autolla Masin vanhempien luo kestittäviksi. Mainitun Semicin sarjakirjan avaa Gustafsonin uudelleentulkinta samasta jatkumosta. Otin kuvakaappaukset alkuperäisistä stripeistä, laitoin ne talteen koneelleni.
Kvaakin Masi-ketjun ansiosta olen löytänyt muutakin talteen otettavaa. Tammikuussa 2017 Jukka Laine postasi kolme helmikuussa 2016 tehtyä Masi-strippiä, joiden hän mainitsi olevan uudelleenpiirrettyjä versioita vanhoista stripeistä. Löysin syys-lokakuun 1965 Hesareista alkuperäiset - tuosta voi verrata, miten piirrosjälki on huonontunut vuosien kuluessa:
Minulle ei ole koskaan kolahtanut kunnolla kalloon se, miten Masin taso on vuosien kuluessa huonontunut. Paljon enemmän olen surrut Karvisen ja Harald Hirmuisen alennustilaa. Masia jaksoin kyllä aina lukea Hesarista. Nyt 50- ja 60-lukujen strippituotantoa luettuani ymmärrän paremmin tason laskun, vaikkakin enemmän piirrostyön kuin vitsien tason suhteen.
13.10.2019
Syyskuussa 1966 päästiin Rip Kirbyn piirtäjänvaihdokseen. Tarinassa "Elixir of Youth" tekijä vaihtuu Alex Raymondista John Prenticeen, joka viivytteli strippiensä signeeraamisessa:
Aiemmin luulin piirtäjänvaihdoksen tapahtuneen myöhemmin, seuraavassa tarinassa "Misdirections", mutta errare humanum est.
Tiikerissä on Lissu suorittanut ensiesiintymisensä, ensin sunnuntaistripissä marraskuussa, ja sitten joulukuussa arkistripissä.
4. joulukuuta aloitti Velho. Olen jo kertonut, etten ole suhtautunut Velhoon mitenkään erityisellä lämmöllä. Onpahan vain ollut Hesarin sunnuntaisarjakuvien joukossa, luettavana mutta jostain syystä kylmäksi jättävänä. En osaa oikein sanoa miksi. Onko sarjan maailma sen verran klaustrofobisen ahdistava, tyrannimaisen hallitsijan luonnevikoja ja tässä-ollaan-eikä-muuta-voida -tyyliin voihkivia riistettyjä alamaisia ylhäältä katsova, etten jaksa viihtyä? Tämä yhdistettynä vielä kepeän ilmavaan, äärimmilleen karrikoituun piirrosjälkeen ja niukkaan tapahtumapaikka- / miljöövalikoimaan. Lisäksi Velho on ollut minulle aina yksi huonoimmin piirretyistä sarjakuvista koskaan, etenkin nykypäivänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti