14.10.2019
1967 tammikuun alussa Rip Kirby pääsi siihen kohtaan, jossa Prentice alkoi signeerata strippejä. Kesken Misdirections-tarinan se tapahtui:
Ennen luulin piirtäjän vaihtuneen Raymondista Prenticeksi tuossa kohdassa.
Olen rankannut Jeff Cobbin hyvien sarjisten joukkoon, mutta on minulla yksi (vai useampikin?) ongelma sen kohdalla. Jatkuva sosiaaliporno ja yhteiskunnallinen osanottaminen käy raskaaksi pitemmän päälle. Välillä kaipaisi edes keventäviä välipaloja tuhdin tarinavyöryttelyn lomaan. Tästä aiheutuu se, etten jaksa pysyä mukana juonenkäänteissä (liikaa muita sarjiksia luettavina), ja jotkut tarinat tuntuvat sitten päättyvän oudon äkkinäisesti, ikään kuin loppupuolelta olisi jätetty paljon oleellisia strippejä pois. Mietin, onko vika minun tarkkaavaisuudessani ja ymmärryksessäni, vaiko sarjakuvassa. Eikö Pete Hoffman aina tiennyt miten lopettaa tarinansa, tai edes sitä, miten sankarinsa selviää pulasta? Vai jääkö minulta aina jotain tärkeää huomaamatta?
Hoffman osaa kyllä piirtää. Jäljessä on vähän jäykkyyttä ja puisevuutta, mutta hiuksianostattavien jännitysruutujen luojana, jopa suoranaisen kauhun kuvaajana hän on pistämättömän tehokas. Erikoislähikuvissa ihmisten kasvoista hän suorastaan tuntuu mahtailevan kyvyllään tehdä valokuvantarkkaa jälkeä tarvittaessa.
Jori Sawyerista olen aiemmin kirjoittanut, että öljy-yhtiön asiamiehenä hänen toimenkuvansa jäi epämääräiseksi ja mies itse persoonattomaksi yleismieheksi. Vaan sitten Roy Crane keksi vaihtaa sankarinsa ammattia. Jori on seikkaillut todella pitkään laivaston palveluksessa ja lentäjänä. Lentäjäntyöstä Crane on saanut aivan mahdottomasti jännää tarinaa aikaiseksi, ja olen nauttinut paitsi seikkailuista myös piirrostyöstä. Buz Sawyer on uskomattoman hienosti piirrettyä sarjakuvaa! Valitettavasti Hesarin mikrofilmikuvaus tuhoaa stripeille kolmiulotteisuuden tuntua antavat harmaasävytetyt taustaelementit. Jotkut (valitettavan harvat) HS:n numerot on vasta myöhemmin kuvattu, eikä selvästikään mikrofilmaustekniikalla vaan ihan vain valokuvaamalla (?). Näiden numeroiden Jori Sawyer -stripit näkyvät suunnilleen sellaisina kuin ne on lehtiin painettu, ja niissä näkyy selvästi miten kauempana olevat taustaelementit on sävytetty kauniisti harmaalla, etualalla olevien elementtien ollessa kunnolla mustia. Helsingin Sanomien sarjakuvasivut olivat upean näköisiä 50-60-luvuilla. Sawyerin lisäksi Roi Rohkea, Jenni, Rip Kirby, Aku ja Mikki, Jeff Cobb, Joonas, Ali O'Hara, Kai Masters... Niin paljon ammattitaitoisen sarjakuvapiirrännän eleganssia. Että onkin masentavaa moisen nautinnon jälkeen avata vasta oviluukusta kolahtanut tuore Hesari sarjakuvasivun kohdalta, etenkin sunnuntaina...
Piilisikö tässä yksi syy siihen, miksi sarjakuvia nykyään pidetään vain lasten kamana, eivätkä aikuiset arvosta?
16.10.2019
Hups, kirjapainoalan lakko alkoi ja keskeytti Hesarin ilmestymisen välillä 9. - 29. maaliskuuta 1967. Itse asiassa hyvä juttu, minulla olikin tänään niin kiireinen päivä, että tiukkaa olisi tehnyt käydä läpi 31 lehteä. Kävin esim. töiden jälkeen kaupungilla ostamassa ison määrän sukkia kahdesta eri liikkeestä, ja vielä Asematunnelin Lidlissä. Klinikka piti siivota, ja varhaisaamun jälkimmäinen Legatio Musica -postaus oli aikaavievä.
Aprillipäivänä 1967 julkaistiin erikoispaksu Hesari, jossa käytiin lyhyesti läpi lakon aikaiset tapahtumat. 30. maaliskuuta varmasti tuli Hesari, mutta se puuttuu Aikakoneesta. Jatkotarinoita tarjoavissa sarjiksissa huomaa pientä hyppäystä, ja Mikki Hiiri -tarinasta "Dr. X" tosiaan jää yksi strippi puuttumaan.
19.10.2019
Pudotuspeli jatkui toukokuussa 1967. Felix-kissan viimeinen strippi julkaistiin 14. toukokuuta. Kauan HS jaksoikin tuon sarjan kanssa, vaikka Oriolo piristi kyllä sarjaa. Välillä hänkin sortui vitseihin, joita Felixissä oli jo nähty Messmerin aikana. Kumarrukset Pat Sullivan -aikakauden tuotantoon päin toistuivat tiuhaan, Oriolo teki paljon kunniaa varhaiselle menolle, vaikka hän ei ollutkaan mikään nokkela vitsinikkari. Oriolon luomat sivuhahmot olivat yhden nuotin poneja, kuten lihava, työtön ja tyhmä sikahahmo Pekoni ja vielä tyhmempi Jaska.
13. toukokuuta HS julkaisi artikkelin Felixistä:
Näin tylysti katti potkittiin pois HS:n sivuilta seuraavana päivänä:
Mitään aikailematta HS korvasi Felixin Batmanilla. Bob Kanen piirtämä strippisarja oli siitä erikoinen, että sunnuntaistripit liittyivät kiinteästi kokonaisuuteen jatkamalla aina arkistrippien kertomaa tarinaa. Eli lehtien oli pakko julkaista myös sunnuntaistrippejä, muuten tuli juonihyppäyksiä. Ja Hesarihan julkaisi myös niitä. Sunnuntaisarjoja oli siis nyt kuusi, ja Mikki-sunnuntaistrippiäkin alettiin julkaista sunnuntaisin muiden sarjojen seassa, eikä lauantaisin erillään muista kuten aiemmin.
Batman-sarjis jäljentää aika onnistuneesti sen 60-luvun tv-sarjan camp-henkeä. Tämä on minun Batmaniani, hiiteen kaikki nykyinen totinen synkistely:
Kippari Kalle -arkisarja sai lähdön 27. toukokuuta, tylysti kesken tarinan. KK oli tappanut kauhean Klopin, luolassa asuvan hirviön, joka oli niin pelottava, että Olka, Eetu, Osku, Kallen isä ja Lumperi olivat muuttuneet vauvoiksi. Selitys oli, että ihminen voi pelästyä niin pahasti, että kadottaa ikävuosia. Kallen onnistui tappaa Klop, mikä sai muut kasvamaan hujauksessa takaisin aikuisiksi, mutta Kalle ryömi ulos luolasta vauvaksi muuttuneena. Klop olikin yhtä pelottava kuolleenakin. Tähän seikkailu lopetettiin, eivätkä lukijat saaneet tietää, miten KK muuttui takaisin aikuiseksi.
Kalle jatkoi edelleen sunnuntaisin Bud Sagendorfin jutuilla, mutta enpä jaksa välittää niistä, niin kuin en enää pitkään aikaan arkistripeistäkään.
Rip Kirby -tarinoita lukiessani olen kiinnittänyt erityistä huomiota Desmondin rooliin. Alex Raymondin piirtämissä seikkailuissa Desmond oli oikeasti hyödyllinen apulainen. Entinen kassakaappivaras oli uskottava ex-rikollinen. Joskus hän saattoi tosin mokata, kuten tarinassa "Bleak Prospects", kun murtauduttiin Starlockien kartanoon etsimään mahdollisesti tärkeitä todisteita. Tässäkin tapauksessa haitta kääntyikin lopulta hyödyksi, kun ensin metelöivästi törmäillyt palvelija sattui vahingossa ottamaan kartanosta mukaansa käypää todistusaineistoa. Useimmiten Desmondista saattoi olla Ripille paljonkin hyötyä. Tähtihetki oli tarinassa "The Millbanks Murder Case", jonka alkutyön Desmond hoiti kokonaan yksin Ripin ollessa lomalla. Kun korttihuijausjuttu kääntyikin murhatapaukseksi ja Rip otti ohjat, Desmondista oli vielä lisää apua, kiitos yhteyksiensä alamaailmaan.
Desmondin hahmo romahti melko pian sen jälkeen, kun Fred Dickenson alkoi vastata yksin tarinoista. Muutama seikkailu vain, ja Desmond oli alennettu tolloksi sidekickiksi, jonka tehtävänä oli olla koominen tarinoiden keventäjä. Hän ei ollut enää uskottava ex-roisto. Jo tarinassa "Dangerous Deceptions" (neljäs Dickensonin yksin kirjoittama tarina) jouduin häpeämään Desmondin puolesta.
Hyvästit Jori Sawyerille jätettiin 21. syyskuuta. Hänen viimeinen seikkailunsa tapahtui Etelänavalla, ja oli vielä vahvaa työtä, vaikka lopussa mentiinkin aika kahjolla vaihteella älyttömän juonenkäänteen myötä. Hemaiseva, vähäpukeinen nainen Antarktiksella sai tutkimusretkikunnan jäsenten päät pyörälle. Sitten vielä kesti aikansa, ennen kuin miehet huomasivat, että he olivatkin kantaneet lentokoneeseen mallinuken. Ensimmäinen Jori-seikkailuhan oli aikamoista hulluttelua sekin, eli ympyrä tavallaan sulkeutui.
Roi Rohkea pokkasi nöyränä syvään ja poistui 4. marraskuuta. Minun kyynikon luonteeseeni ei oikein sovi sarjakuva, jossa mikään ei ole niin pahaa kuin miltä näyttää, ja jonka päähenkilö on niin täydellinen eikä edes ylpisty siitä. Tarinoiden käänteet olivat joskus pelottavan lähellä korniutta. Silti sarja pysyi tasalaatuisena koko ajan. Kyllähän Rusty Riley olisi parempaa tavaraa julkaistavaksi jossain Hevoshullussa tai Villivarsassa kuin kaiken maailman tusinatuotantoa edustaneet sarjikset, joita olen ko. lehdissä takavuosina nähnyt.
HS hankki kaikkien kadonneiden sarjisten tilalle kylliksi korviketta. 4. marraskuuta starttasi Punasulka komeasti sunnuntaistripillä (voi siis sanoa Punasulan korvanneen Roi Rohkean):
Sisäsivuille taas ilmestyi juuri vuoden vaihtumista odotellessa ensimmäinen Feifferin satiiripaukku - ja niitä tuli lisää aina vuoden 1982 heinäkuuhun asti. Kiitos Hesarille näistä:
Kvaakissa väitetään, että Jori Sawyer sai lähteä Hesarista sen takia, että lukijat närkästyivät kun Buz lähti Vietnamin sotaan. Löysin vähän aikaa sitten yhdestä Hesarista artikkelin, joka käsittelee Vietnamin sotaa sivuavia / sivunneita jenkkisarjiksia. Siinä mainittiin, että Buz Sawyer autteli useasti Saigonissa taistelevia amerikkalaissotilaita. Ei näitä strippejä kuitenkaan Hesarissa julkaistu. HS hyppäsi niiden yli. Sen verran jaksoin jälkeenpäin tutkia, että huomasin, että 1966 joulukuun alussa Jori-strippien päiväykset hyppäsivät vuoden 1958 toukokuusta elokuuhun. Jokin Jorin seikkailu jätettiin välistä pois. Eli HS:n lukijoiden ei tarvinnut pahastua arkojen maailmanpoliittisten kriisien käsittelystä sarjakuvasivulla. Eihän Hesari julkaissut mitään sellaisiakaan sarjakuvastrippejä, joissa käytiin Neuvostoliitossa. Esim. Mikki Hiiri -stripit, joissa taistellaan natseja vastaan ja käydään rakkaassa itänaapurissamme, sensuroitiin muitta mutkitta. Korkeintaan Masissa Vietnam-maininnat sallittiin.
Jos jaksaisin, kävisin läpi tarkemmin vielä kaikki vanhat Hesarit selvittääkseni tarkemmin erillisten Mikki Hiiri -seikkailujen aloitus- ja lopetuspäivämäärät ja sen, mitä Mikki-strippejä ja -seikkailuja HS jätti julkaisematta. Ja miksei vaikka saman tien Jennille ja Joonakselle sama käsittely, eli kunkin seikkailun aloitus- ja lopetuspäivämäärät HS:n sivuilla. Jennin seikkailut on otsikoitu stripeissä, eli homma onnistuisi (kuin myös Ali O'Haran, mutta ne tarinat rönsyilivät liikaa). Joonaksen kaikista seikkailuista minulla ei ole nimiä tiedossa, kun vain osa niistä on julkaistu uudelleen kokoomakirjoissa. Ihan tarpeeksi työtä yhdelle miehelle on kuitenkin ollut jo tässä kaikessa, mitä olen jaksanut tehdä ja raportoida. Joku muu tutkikoon niitä asioita, jotka olen ohittanut tai jotka ovat jääneet minulta huomaamatta.
Aku Ankka
Batman (myös sunnuntaisarja)
Feiffer (sisäsivuilla)
Jeff Cobb
Kippari Kalle (vain sunnuntaisarja)
Kissalan pojat (vain sunnuntaisarja)
Masi
Mikki Hiiri (myös sunnuntaisarja)
Punasulka (myös sunnuntaisarja)
Rip Kirby
Tiikeri (myös sunnuntaisarja)
Velho (vain sunnuntaisarja)
Viljami
Siis yhdeksän arkisarjaa vuoden 1967 lopulla. Juuri se määrä, joka mahtui pystysuoralle palstalle. Hesarin sarjakuvamäärä oli nyt optimi. Vain kolme sarjaa tarjosi enää pitkiä seikkailuja: Batman, Jeff Cobb ja Rip Kirby. Mikki oli seikkailunsa seikkaillut, "Li'l Davy" päättyi 9. joulukuuta, ja sen jälkeen tuli vain yksittäisiä gageja.
Vielä julkaistiin Al Taliaferron piirtämiä Aku Ankka -strippejä vuosilta 1955-1956, mutta piirrosjäljessä tapahtui selvä muutos huonompaan heinäkuun 1967 lehdissä. Syy oli siinä, että Manuel Gonzales oli alkanut tussata strippejä joulukuussa 1955, kun aiemmin Taliaferro oli tussannut ne itse. Niin paljon voi tussaaja vaikuttaa jälkeen. No, Taliaferro palasi jokusen kuukauden jälkeen omien strippiensä tussaajaksi.
Vuoden 1967 lopulla Hesarin sarjakuvasivu ei ollut enää komean näköinen. Rip Kirbya, Batmania ja Jeff Cobbia lukuunottamatta kaikki taidokkaasti piirretyt sarjakuvat olivat poistuneet, ja tilalle oli hankittu vain pelkistettyä karrikointia.
Löytyi vielä kiinnostavaa ekstraa. Heinäkuussa 1967 Hesarissa alettiin mainostaa Aku Ankka -lehteä vähän vajaan puolen sivun mainoksilla, joissa oli aina uusimmasta numerosta poimittu kolmen tarinan avaussivut. Numeroa 29/1967 (Inducks-sivu) yritettiin tehdä houkuttelevaksi näillä näytesivuilla. Kuinkahan moni piti näiden näytteiden perusteella Aku Ankka -lehteä laadukkaana sarjakuvajulkaisuna lapsille?
Piirtäjät ovat Kay Wright (Mestariteos), Jim Fletcher (Retki Rosmopoukamaan) ja Al Hubbard (Puutarhajuhla). Rosmopoukamassa vielä tussaajana Ellis Eringer. Silmäinkauhutaidetta varsinkin Fletcher - Eringer -parivaljakolta. Ehkä joku jossain tajusi tosiasiat, sillä pian mainoksissa nähtiin enää vain kahden tarinan ensimmäinen ruutu.
Kvaakissa on ketju nimeltä Huonoin Disney-piirtäjä?. Mielenkiintoista keskustelua jo 12 sivun verran, ja mukana on vielä äänestys, jossa saa antaa äänensä omasta mielestään huonoimmalle Disney-piirtäjälle 26 ehdokkaasta. Minäkin otin osaa joskus taannoin. Tein oikein huolellista tutkimusta Inducksin avulla, ehdokkainani Luis Destuet, Nils Rydahl ja Schäferin pariskunta. Rydahl teki Inducksin näytteistä päätellen ihan kelvollisia lehdenkansia myöhempinä aikoinaan. Schäferien loppukauden Iso Paha Susi -tarinatkin vaikuttavat aivan OK-tasoisilta. Sen sijaan Destuet ei koskaan oppinut mitään, myöhäiset työt ovat aivan yhtä tökeröitä kuin varhaisetkin. Ääneni meni siis Destuetille. Tuossa Kvaak-äänestyksessä hän on 16 äänellä jaetulla nelossijalla José Ramón Bernadón kanssa.
Monien parjaamia piirtäjiä, kuten Rosa, Perego, Pier Lorenzo de Vita ja Tony Strobl, joiden huonous ei johdu teknisistä taidoista, en vaivaudu lyttäämään. Perego teki masentavan pitkäveteistä ja latteaa jälkeä Aku Ankan taskareissa, mutta tyyliä tarkemmin tutkimalla kyllä huomaa, että mies osasi, hän oli tarkka ja huolellinen piirtäjä. Tyyli vain oli sellainen, ettei se sopinut kuin niihin esinäytöksiin, joiden ei tarvinnut olla mitään enempää kuin taskareihin valittuja tarinoita yhdistäviä linkkejä. Sen sijaan Peregon piirtämiä seikkailutarinoita lukiessa meinaa nukahtaa kesken kaiken. Mies vain oli piirtäjänä täysin kunnianhimoton. Hän oli tietoisesti valinnut suhteellisen nopean piirtämistavan, siistin muttei luovan. Strobl oli aika lailla samaa maata Peregon kanssa, voin sanoa samat sanat hänestä, paitsi ettei hän vaivautunut edes väläyttämään sitä, että taitoa olisi ollut enempäänkin. Pier Lorenzo de Vitan tyylistä tunnustan pitäväni, Perunamaan taskaritietokannassakin olen sitä puolustellut.
Mainitsemassani Kvaak-ketjussa nimimerkki hdc kertoo lukeneensa vuoden 1965 Aku Ankka -lehden vuosikerran jälkimmäisen näköispainoksen. Ihan mainio kommentti häneltä. Minua oikeastaan kiinnostaisi lukea noita 1960-luvun Aku Ankka -lehtiä, voisi olla hauskaa lukea isot määrät kurjaa Ankkaa. Minullehan ei Aku Ankka -lehtisarjakuva merkitse mitään, joten voisin suhtautua sarjojen kehnoon tasoon viileydellä, ilman häiritsevää tunnesidettä, ja sarjojen ikä ns. nykisi minun nostalgianarustani. En tosin tiedä, kuinka pitkälle turnauskestävyyteni riittäisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti