8.8.2019
Elokuussa 2013 löysin ullakon häkkivarastosta Hesarin, ajalta 7. huhtikuuta 1957. Nyt olen Hesareiden selailussa niin pitkällä, että huhtikuu 1957 on hoidettu. Sopiva paikka väliraportille.
Egon Meurosella on vaikeuksia Välskärin kertomusten kanssa. Hän vyöryttää lukijan silmien eteen hirveitä tekstimassoja. Ei hän ole pystynyt elävöittämään tekstiä ja kuljettamaan tarinaa tarpeeksi.
Ali O'Hara ja Bella Lomas ovat päässeet pois auringon takaiselta planeetalta ja vielä omaan aikaansakin. Vaan vielä oli vastuksena Maan lähettyvillä avaruudessa liikkunut mystinen pilvi, jonka sisältämä aine jäädytti väliaikaisesti aluksen ohjauslaitteiston. Superkiihtyvyys auttoi karistamaan enimmät mönjät pois aluksen rungosta, ja laskeutuminen maankamaralle onnistui. Maassa pohditaan nyt, mitä tuo vihreä aine on ja onko siitä vaaraa maapallolle. Vielä ainakin sen verran juoniainesta lisää raskauttamaan jo ennestään ylitse pursunutta tarinaa.
Alkupään Masit ovat kelpo maailmanrakentamista ja hahmojen esittelyä. Ei olla päästy vielä täyteen terään, mutta sinnepäin ollaan selvästi menossa. Mukavasti tempoillaan tapahtumapaikasta ja tilanteesta toiseen. Stripeissä on runsaasti keskinäistä vaihtelua. Toista kuin myöhemmässä tuotannossa, jossa strippien taustat ja tapahtumapaikat pysyvät enemmän samoina ja maailma vaikuttaa pysähtyneemmältä. Maaliskuussa Kessu hankki itselleen Otto-koiransa, joka tässä vaiheessa näyttää vain paksulta ja rumalta nelijalkaiselta ilman näkyviä ajatuksia, eikä myöhemmästä tuotannosta tutulta takajaloillaan liikkuvalta univormupukuiselta koiralta, jonka ajatukset pystymme lukemaan. Maaliskuun lopulla kerrottiin myös, että kenraali on palkannut uuden sihteerin (ja tietysti Kaluuna rupesi heti ylvästelemään kaikkein prameimmassa univormussaan, ryhdikkäästi kävellen). Vielä ei neiti Söpö ole suorittanut ensinäyttäytymistään.
Hämmentävintä näissä varhaisissa Masi-stripeissä on se, että vänrikki Nappula onkin luutnantti Tussari. Missähän vaiheessa hahmoon tehtiin muutoksia?
11.8.2019
Ali O'Harassa juttu kiersi maaliskuusta lähtien vain myrkyllisen vihreän hyytelön ja sen aiheuttajien, salaperäisten avaruusolioiden ympärillä. Lasken tämän jo omaksi tarinakseen. Stoori päättyi jo marraskuun lopulla, ja "Tekokuukilpa" alkoi 2. joulukuuta. Ai niin, aiemmin sanoin Jori Sawyeria vähän persoonattomaksi, mutta kyllä Ace O'Hara hakkaa hänet persoonattomuudessa ja hajuttomuudessa. En millään muista edes, minkä näköinen hän on.
Googlaaminen selvitti, että Veikko Silén on tehnyt joitakin kirjankansia. Sarjakuvista ei tietoa Vekeä enempää.
Joonas palasi elokuun 1957 alussa sillä surullisenkuuluisalla tarinalla, jossa sankarimme on enimmän aikaa sikotautisen näköiseksi pelkistetty ja karrikoitu. Mukana myös puhuva koira Lepsu. Tämän tarinan tunnen jo ennestään Sarjis-lehden viimeisestä numerosta 4/1974. Olen lukenut selityksiä Savolaisen ylitsepursunneesta työmäärästä tuohon aikaan sekä Hesarin maksamien huonojen palkkioiden takia tehdystä protestista. No, Joonaksen ulkonäkö korjaantui tarinan aikana, ja heti perään marraskuun alussa seurasi asiallisesti toteutettu, teatterimaailmaan sijoittunut tarina. Tämäkin julkaistiin Sarjis-lehdessä myöhemmin, numerossa 4/1973.
Sarjiksessa julkaistuista Joonas-seikkailuista kuusi on toteutettu kolme-ruuturiviä-per-sivu -formaatissa, eli ne tehtiin muissa lehdissä julkaistaviksi. Hesarissa alunperin julkaistuja tarinoita on Sarjiksen numeroissa 2/1973, 4/1973, 1/1974, 2/1974 ja 4/1974.
Tunnustan, etten ole lukenut Alex Raymondin piirtämää Rip Kirbyä yhtä halukkaasti kuin John Prenticen piirtämää. Vaikka tarinat olivat näppärämmin laadittuja Raymondin kaudella, sarja pomppi koko ajan jännittävän toiminnan ja ikävystyttävän saippuaoopperan välillä. Jotenkin juonten koukerot ja jahkailukohdat saivat kiinnostukseni herpaantumaan ja minut putoamaan kärryiltä, kun luin vain yhden stripin (tai Ilta-Sanomista kourallisen) kerrallaan. Prenticen aikana stoorit olivat suoraviivaisempia ja usein aika rutinoituneita, mutta niiden henki oli tasaisemmin puhtaassa jännityksessä, toiminnassa ja seikkailussa pysyttelevä. Ei toki yleistetä, sillä Prenticekin sai piirrettäväkseen aika unipillereitä välillä.
Nyt kun luen vanhoista Hesareista Raymondin piirtämiä tarinoita lyhyemmässä ajassa, jaksan paremmin niiden kanssa.
Jo kahdeksannen kerran aloitti Hesari uuden sarjakuvan joulukuussa, mutta Pete Hoffmanin sanomalehtireportteri Jeff Cobb ei tosiaankaan aloittanut kivan jouluisissa merkeissä. Tämän ja Joonaksen myötä HS:llä oli 19 sarjakuvaa vastuullaan.
12.8.2019
Felix the Cat - The Great Comic Book Tails saapui postissa. Ei mennytkään tullin kautta, vaikka tuli USA:sta ja oli kallis kirja. Mutta... olisin sittenkin halunnut enemmän tekstiä ja vähemmän sitä sarjakuvaa. Tietoa Felixin tekijöistä ja tekemisestä. Joe Oriolon Don-poika on kirjoittanut sivun mittaisen esittelyn, joka on vain lapsenomaisesti intoilevan fanipojan vaahtoamista ilman lukuarvoa. Craig Yoen kolmisivuinen teksti on luettavampi, mutta kauheasti sekään ei ehdi aiheestaan sanoa. 38 ensimmäisestä sivusta loput koostuu kuvateksteillä varustetuista kuvista sekä selityksiä vaille jätetyistä, sivun / aukeaman kokoisista valokuvista ja piirroksista. Sivut 39-223 koostuvat sitten sarjakuvista, Felixin sarjakuvalehtiseikkailuista, joiden pituus vaihtelee 8 ja 16 sivun välillä. Ei siis sanomalehtistrippejä tässä kirjassa. En voi sanoa viisastuneeni. Noissa pitemmissä sarjakuvatarinoissa on kyllä luku- ja viihdearvoa, mutta se kunnollinen kirja Felixistä puuttuu vielä maailmasta.
14.8.2019
Joku Helsingin Sanomissa halusi tosiaan ahnehtia tiun verran sarjakuvia lehden sivuille. Tämä saavutettiin maaliskuun 1958 alussa, kun seikkailupainotteista tarjontaa kevennettiin Pelle Hermannilla... eikun Herra Hermannilla. Ralston Jonesin ja Frank Ridgewayn yrityspamppu Mr. Abernathy on pahuksen tutunnäköinen hahmo, aivan taatusti olen lukenut sarjaa joskus pikkuisena. Mistä lie... Tai sitten olen vain nähnyt kuvia hahmosta jossain. Olen siis innokas lukemaan tätä.
26. maaliskuuta Masissa luutnantti Tussari on yhtäkkiä vänrikki Nappula, ja hillittömät pulloposketkin ovat hävinneet. Kenraalin sihteerit ovat toistaiseksi olleet epämääräistä ja harvoin nähtyä väkeä. Joku tummaverikkö on esiintynyt jokusen kerran, yhdessä stripissä oli jopa miessihteeri.
Herra Hermanni vaikuttaa aikamoiselta eksentrikolta. Hänessä asuvat pikkupoika ja nuoria naisia piirittelevä viriili nuorimies samassa persoonassa. Rahaa on kuin roskaa, ja hän varastoikin sitä yhtä huolettomasti. Ökykartano on suunnattoman iso ja täynnä eläimiä kissoista norsuihin. Ja palvelija motkottaa joutuessaan syöttämään mokomia elikoita ja esiintymään taskuvarkaana, jotta herra saisi tilaisuuden esiintyä roistoille päihin antavana sankarina naisten silmissä. Mainio sarjakuvahahmo siis.
Tällä hetkellä HS tarvitsee Herra Hermannia ja Masia, kun useat muut sarjakuvat tarjoavat tylsämielisintä menoaan. Rip Kirby -tarina "The Great You" kelpaa lähinnä unilääkkeeksi, Välskärin kertomuksia sortuu edelleen paikoin liikaan tekstiin, Felix on taantunut taas ja toistaa samoja vitsejä yhä uudestaan, Joonas-tarina Emma-nimisestä palkintosiasta on hölmö hupijuttu joka jää puolitehoiseksi, Jenni ei jaksa kiinnostaa nyt vähääkään ja Kippari Kalle on pitkään vaikuttanut ihan triviaalilta. Jeff Cobb herättelee minussa kysymyksiä, mutta täytyy lukea sitä vielä vuoden 1958 loppuun ennen kuin uskallan sanoa mitään.
Felixissä vitsi, jossa jokin ilmavirtaus puhaltaa hiiren ulos samasta reiästä, josta hän on juuri pujahtanut sisälle taloon, on se kaikkein pahin running gag.
Kvaakin Viimeaikaiset löydöt ja hankinnat -ketjuun postattiin äsken tämä viesti, jossa jussih ilmoitti löytäneensä Joonaksen Lepsu ja komittari -julkaisun vuodelta 1957. Tuota tosiaan mainostettiin Hesarissa silloin. Se elokuun alussa alkanut Lepsu-tarina pistettiin muutamaksi päiväksi tauolle ihan loppuvaiheessa, 24. - 27. lokakuuta. Joonas oli piirtänyt neljä mainosstrippiä tuolle Komittari-kuvakirjalle, ja niiden jälkeen Hesarissa julkaistiin ne viimeiset stripit Lepsu-koiran tarinasta.
17.8.2019
Keksin mistä Herra Hermannin hahmo on tuttu. Kvaakissa on muutaman viestin mittainen ketju hänestä, ja ensimmäisessä Tapiirissa (Ankardo-kantisessa) on ruhtinaallisesti YKSI (1) sivu Hermannia. Tapiirit viettävät aikaansa ullakolla, mutta ehkä jaksan tässä vielä kaivaa sen esikoisnumeron esille.
Joonas palasi neljän kuukauden tauolta 28. elokuuta. Nähtiin vielä vihoviimeinen Hesari-tarina, joka päättyi joulukuun alussa. Seikkailun julkaisua / tekemistä viivästytti näköjään lyhyt mainosstrippien sarja. Eli vaikka Savolaisen pesti Hesarissa päättyi päätoimittaja Eljas Erkon kieltäydyttyä korottamasta palkkaa, Hesari suostui kustantamaan Lepsu ja komittari -kuvakirjan, julkaisemaan pari viimeistä Joonas-tarinaa, ja laittamaan syyskuussa sivuilleen vielä muutaman stripin, joka mainosti Yhdyspankin Maapallokerhoa.
Skannasin Heikki Jokisen toimittamasta Joonas - sarjakuvantekijä -kirjasta (Jalava, 1990) Joonas-sarjiksen julkaisutiedot Hesarissa:
Rip Kirby -tarina "The Great You" päättyi kohtuukiinnostavasti. Seuraava stoori "The Disappearance of Bijou Benson" etenee mielenkiintoisesti. Jenniäkin jaksan taas paremmin.
Mikki Hiiren sunnuntaisarjojen taso on laskenut huomattavasti. Arkisarjoissa sen sijaan on mukavasti potkua, kun Bill Walsh kirjoittaa niitä. Eka Vekara on edelleen päätähti, mikä on sinänsä hyvä asia... mutta...
Ali O'Hara jättää vähän sen vaikutelman, kuin käsikirjoittaja Conrad Frost ei malttaisi aina lopettaa keksimiään juonia kunnolla, kun uusi idea jo syyhyää päässä. Tekokuukilpa jätti kysymyksiä avoimiksi, kun siitä jutusta siirryttiin luontevasti seuraavaan.
Veikko Silén ideoi Veke-mykkäsarjansa useimmat vitsit tietyn kaavan mukaan. Veke huomaa jonkun aikuisen tekevän jotain, ja hän haluaa tehdä saman jutun perässä - mutta väärään kohteeseen ja usein väärällä välineelläkin. Monesti kohteena / uhrina on oma vauvaikäinen pikkuveli. Veke on ymmärtämätön pikkupoika, joka tarkkailee aikuisten maailmaa, mutta käsittää kaiken väärin.
Välskärin kertomuksissa on nähty Egon Meuroselta nyt parasta piirrostyötä tähän mennessä. Eli vaikka runsasta tekstiä ei jaksaisikaan lukea, niin hienoja kuvia voi sentään katsella.
18.8.2019
Jep. Jeff Cobbin tarinapuoli ei kyllä selviä moitteitta. Ensimmäinen tarina, jossa lakimies Layne aiheutti tahallaan vaimonsa kuoleman autoon piilotetulla dynamiitilla, ei tarjonnut yllätyskäänteitä. Juttuun ei kätkeytynyt sen kummempaa kuin toinen nainen, eli lakimiehen rakastajatar. Layne päätyi vankilaan, jossa hän sitten teki saman ratkaisun kuin Jeffrey Epstein. Orvoiksi jääneet lapset päätyivät isoäitinsä hoiviin, ja sarjakuva antoi ymmärtää, että Cobb tulee katsomaan heitä silloin tällöin ja kyselemään vointeja, mutta ei ole vielä toistaiseksi nähty hänen tekevän sitä. Asiaan ei ole palattu. Toinenkaan tarina ei ollut yhtään sen yllätyksellisempi. Huijari saatettiin edesvastuuseen ja siinä se.
Kolmaskin tarina ehdittiin saada päätökseen jo marraskuussa, eli Jeff Cobb -tarinoita ei näköjään hirmuisella pituudella raskautettu. Tapaus, jossa Cobb pistettiin tutkimaan yhden mielisairaalan oloja, sujui sentään tarinana antoisammissa merkeissä. Cobbia käskettiin näyttelemään ahdistunutta, jotta hänet kirjattaisiin sairalaan potilaaksi. Siellä hän sai riesakseen epämiellyttävän ja epäilyttävän mieshoitajan. Se, että hoitaja osoittautui pitkällä rikosrekisterillä raskautetuksi, ei ollut kyllä sekään kummoinen juonipaljastus. Wikipediasta selviää, että Hoffman sai inspiraatiota oikeista uutisista ja henkilöistä, mutta tositarinat eivät aina toimi sarjakuvissa sellaisinaan. Vaaditaan myös mielikuvitusta keksimään yllätyksiä, juonenkäänteitä.
Aku Ankka
Ali O'Hara
Felix kissa
Herra Hermanni
Jeff Cobb
Jenni
Jori Sawyer
Kippari Kalle
Kissalan pojat (sunnuntaisin)
Masi (päivittäin)
Mikki Hiiri
Puheitta paras (sunnuntaisin)
Rip Kirby
Roi Rohkea
Tarzan
Ulla (lauantaisin ja sunnuntaisin)
Veke (lauantaisin nuortenosastolla)
Viljami
Välskärin kertomuksia (päivittäin)
Päivitys julkaistujen sarjakuvien luetteloon, ajankohtana vuodenvaihde 1958-1959. Joonas siis poistui lopullisesti 4.12.1958.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti