22.6.2019
Pilapiirtäjä Oskari "Oki" Räisänen, joka oli kuvittanut Hesaria vuodesta 1932 asti, kuoli sairauden murtamana 23. toukokuuta 1950 64-vuotiaana. Muistokirjoitus julkaistiin jo seuraavana päivänä. Oki debytoi HS:ssä 1. lokakuuta 1932, viimeinen piirros julkaistiin ilmeisesti 16.4.1950 ellen sattunut missaamaan jotain myöhemmin julkaistua työtä. Räisänen piirsi myös Ilta-Sanomiin, ja muistokirjoituksessa huomautettiin, että hänen työtahtinsa oli niin kova että hänelle jäi tuskin lainkaan aikaa luovaan taukoon ja itsensä uudistamiseen. Mutta kyllä hän kehittyi ihan työtä tekemälläkin, sanottiin Hesarissa.
Hesarin vakiokuvittajana toimi näihin aikoihin Tiikerin lisäksi joku, jonka signeeraus näyttäisi olevan "noir", "nois" tai jotain sen suuntaista. Saattaa olla minullekin aiemmin nähty piirtäjä, mutta enpä keksi kuka se voisi olla. Nämä piirrokset ovat tosin vain sanattomia kuvituspiirroksia. Naisten vaatemuotia taas piirtelee "MK" - voisiko olla Maija Karma?
Hesari keräsi taas lisää sarjakuvia sivuilleen vuonna 1950. 18. kesäkuuta aloitti Courtney Dunkelin Too Funny For Words eli Puheitta paras. Losangelesilainen The Mirror -lehti oli myöntänyt HS:lle yksinoikeuden sarjan julkaisemiseen Suomessa. Dunkelin pystyformaatissa toteutetuista sanattomista oivalluksista saatiin nauttia joka sunnuntai sisäsivuilla.
Lauantai 1. heinäkuuta oli sitten päivä, jolloin debytoi Joonas. Häntä nähtiinkin päivittäin, kuten Into Ilvestäkin. Veikko Savolaisen taiteilijasankari oli ensimmäisessä seikkailussaan vielä hillittömän huvittavan näköinen hörökorva. Ei todellakaan sellainen ulkonäkö, jonka luulisi vetävän naisia puoleensa. Joonaksen ensimmäinen seikkailu menee aikamoista vuoristorataa. Hänet saa nähdä sekä antisankarina että urheana pelastajana, sekä koomisena toilailijana että uskomattomana tuurihaukkana. Naistenkin kanssa hänen onnensa on ailahtelevaa ja yllättävää. Tarinan tunnelmakin vaihtelee hassun törmäilyn, vauhdinpidon ja alavireisen itsemurhan yrittämisen välillä. Eipähän voi arvata, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Felixissä se kirottu hiiri oli vielä elokuun alkupuolella vakituisena kiusana. Ainoastaan voimavitamiineilla vitsailu oli loppunut, sen verran muutosta tapahtui. Oli vain tavanomaisempaa tomjajerryilyä tarjolla. Kumpikaan ei suostunut lähtemään talosta, vaan molemmat halusivat yhä nauttia neljän seinän ja katon tuomista eduista. Kissa ja hiiri vaan eivät tunnu tajuavan, mikä kannattaa ja mikä ei. Jatkuva jahtaaminen ja varuillaan olo aiheuttaa hirveästi stressiä - eihän se voi olla hyväksi pitemmän päälle.
Elokuun aikana hiiri onneksi unohtui, ja talon muut asukkaat pääsivät pitkästä aikaa valokeilaan.
23.6.2019
Joonas laskeutui lentokoneesta laskuvarjolla ja löysi valkoihoisen afrikkalaisheimon. Hän aiheutti närää naisten hallitsemassa yhteisössä ennen kuin pääsi kuningattaren puolisoksi, ja vallankumouksen sen jälkeen. Kyllä tämä seikkailu jaksoikin temmata Joonaksen ja lukijan mukaan kaikenlaiseen. Pääsi ihan helpotuksen huokaus, kun se 30. joulukuuta vihdoin päättyi.
Lokakuun lopulla hiiri ilmestyi taas jostain Felixin kiusaksi. Voi äiti. Marraskuun lopulla näytti siltä, että joku vielä aiempaakin kyvyttömämpi piirtäjä ilmestyi tekemään Felixiä, ja ihan omia juttujaan, välittämättä edellisen piirtäjän tekemisistä. Onneksi tämä vaihe kesti vain joitakin päiviä, vaikka ei jälki paljoa parantunut kun ei se aiempi tuttu piirtäjäkään kauhean hyvin osaa tai viitsi.
Marraskuun loppupuolelta jouluaattoon tarjottiin lähes päivittäin englantilaisen Walt Scottin sovitusta Dickensin Jouluaatosta (The Christmas Carol). Pelkkä kuvasarja ilman puhekuplia, mutta sarjakuvasovituksena uskollinen alkuperäiselle teokselle vaikka näin lyhyenä tuntuukin pikaluennalta. Sinänsä erittäin hyvin piirretty, mutta jälki on myös vanhahtavaa ja pölyttyneen näköistä. Ensimmäinen strippi julkaistiin lehden lopussa muiden sarjisten joukossa, mutta sen jälkeen se sai nököttää yksinäisenä sisäsivuilla.
Erityistunnustus siitä, että sarjiksissa tapaa koko ajan enemmän alkuperäisiä, muokkaamattomia englanninkielisiä nimiä.
Uudenvuodenaattona 1950 Hesari sai uuden pilapiirtäjän Oki Räisäsen tilalle. Kari Suomalainen aloitti "Tankki ja tykki... tai pulu? Tahtoo kaikki!" -piirroksellaan, joka löytyy vaikkapa Maxi-Kari -koosteesta. Kari pysyikin Hesarissa 90-luvulle asti.
24.6.2019
Tammikuu 1951. Kari ei tee pelkästään omia ajankohtaisia pilapiirroksiaan, vaan kuvittaa myös Arijoutsin pakinoita - työ joka oli aiemmin kuulunut "noirille". Tämä taas jatkaa Erkki-Mikaelin pakinoiden kuvittajana. Joonaksen toisen seikkailun alku on ihan metaa, kun "Vesa" itse juttelee ja kinaa paperin takana näkymättömissä luomuksensa kanssa. Vaan päästäänhän vauhtiin. Joonaksen ulkonäköä on viilailtu, hän näyttää nyt ihan siedettävältä.
Courtney Dunkelin vitsit huvittavat, mutta vähän häiritsee jäykkä piirräntä ja se, että hahmojen päät ovat aina liiaksi lukijaan päin kääntyneitä.
27.6.2019
Egon Meuronen ei piirrä Into Ilvestä enää niin työstetysti, vaan antaa mennä rutiinilla. Piirrostyyli on itse asiassa aika maalauksellista: vaihtelevan paksuisia aaltoviivoja taivaassa, iäkkäiden ihmisten kasvoissa ja vaatteissa, paljon kokeilevaa tyylittelyä ja pelkistämistä. En voi sanoa pitäväni näin omaperäisestä jäljestä. Jotenkin tarina tuntuu myös löysemmältä, en jaksa pysyä kärryillä vaikka strippejä silmäilenkin. Felixissä hiiri ei ole enää mukana joka stripissä, vaan katti tekee muitakin (tylsiä) juttuja.
Tarzanin kohdalla mietin, kuinka pitkälle Rex Maxonin kuivaa kuvasarjaa riittää ja milloin päästään kunnon sarjakuvan pariin. Mikki Hiiri -strippien taso vaihtelee rajusti, koska asialla on sekalainen joukko tekijöitä. Varhaista Paul Murrya esimerkiksi on tarjolla - hänen alkunsa oli kovin heppoista ja kehitys, sitten kun sitä tapahtui, oli tervetullutta.
Jori Sawyer vakuuttaa kohtalaisen hyvin, kun tarjolla on seikkailua, draamaa ja tragediaa. Lähikuvat ihmisistä eivät virnistytä enää. Ulla senkun ihastuttaa mainioilla oivalluksilla - minut voi laskea jo Bushmillerin faniksi.
Haa, sainpas selville kuka oli se "noir" tai "nois" joka kuvitti Hesaria 1940-1950-lukujen vaihteessa. Totti Noisniemi.
Tieto löytyi kun ensin koetin selvittää Erkki-Mikaelin pakinakokoelmien kuvittajat. Ensimmäiset ainakin kuvitti Olavi Hurmerinta. Vesiperä. Sitten laitoin Google-hakuun "Arijoutsi" "ja "kuvittanut". Sillä haulla Noisniemi löytyi.
30.6.2019
Vuosi 1951 sujui Hesarissa sarjakuvien osalta ilman muutoksia. Felix on tehnyt sovinnon hiiren kanssa, ja yhdessä he kamppailevat ilkeän bulldogin kanssa joka yrittää nitistää heidät molemmat. Tätä rataa koko vuosi. Sarjakuva on aika pohjaliejua nyt.
Veikko Savolainen ilmeisesti halusi Joonas-seikkailuista säännönmukaisesti seitsemän kuukauden mittaisia maratoneja, joten kun yksi juoni-idea ei tarjonnut tarpeeksi juttua, hän teki kaksiosaisia stooreja. Toisessa seikkailussa Joonaksesta haluttiin ensin tehdä hirveän akan aviomies ja taideväärentäjä, ja kun yhdestä roistoporukasta pääsi eroon, Joonas kohtasi miehen ja naisen, entiset rakastavaiset, jotka olivat molemmat heroinisteja. Nyt meneillään olevassa kaksiosaisessa tarinakokonaisuudessa Joonas taisteli ensin tytöstä urheilijanuorukaisen kanssa, ja sitten kahden konnan ja yhden donnan kanssa autiosaarella oleilevan tiedemiehen kehittämistä hiusvesistä, joista toinen saa tukan lähtemään ja toinen kasvattaa sitä.
Mikki Hiiressä sunnuntaisarjat ovat parempia kuin arkisarjat, jotka ovat tippuneet tasossa aika alas. Ei paljon mitään kunnon seikkailuakaan, paitsi yksi merenalainen aarteenetsintäjuttu, joka jäi jotenkin puolitekoiseksi ja lyhyenlaiseksi. Jatkojuttuja oli muutama muukin, mutta ne eivät perustuneet erityisen hyviin ideoihin ja niiden kiinnostavuus jäi vähäiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti