Taas vietin aattopäivän vanhempieni luona.
Isäpuoleltani sain nipun vanhoja valokuvia, lehtileikkeitä jotka koskivat vuoden 1993 ylioppilaskirjoituksia sekä pallin, jonka Christer-serkkuni oli minulle veistänyt. Olivat kaivelleet omia arkistojaan ja löytäneet näitä minulle kuuluvia tavaroita.
Valokuvat olivat osittain tuplakappaleita niistä kuvista, jotka minulla on jo ennestään albumeihin laitettuina, mutta mukana oli myös uusvanhoja kuvia. Ammattivalokuvaajan ottamia kuvia minusta ylioppilasasussa, sellaisia rennompia poseerauskuvia eli koevedoksia. Ala-asteen 6. luokan ryhmäkuva (pahus, eikö minulla ollutkaan sellaista ennestään missään albumissani?). Kuvia isäni hautajaisista... hei, parissa kuvassa mukana myös isäni kihlattu Leena ja tämän tytär Suvi! Heistä minulla ei ollut yhtään kuvaa ennestään. Hitto, mielelläni olisin laittanut kuvan heistäkin omaelämäkertaani.
Sen pallin oli Christer veistänyt minulle joskus 1980, tai vuotta aiemmin tai myöhemmin, sairaalan veistosalissa. Hän veisti niitä kaksi, toisen niistä äidilleen eli minun tädilleni Britalle. Minä en saanut kuitenkaan omaani ennen kuin vasta nyt. Se meinasi isäni kuoleman jälkeen päätyä Leenan haltuun, hän olisi halunnut pitää sen itsellään muistona isästäni. Häh? Eihän palli liittynyt isääni millään tavoin?!? Taas niitä Leenan omituisia ajatuksia. Jäihän Leenalle sitäpaitsi isäni omaisuutta muutenkin.
Palli olikin sitten viimeinen esine jonka Christer sai veistää. Hänellä oli niin vaikea epilepsia, etteivät lääkärit uskaltaneet antaa hänen enää käyttää työkaluja. Mitä jos hän olisi saanut kohtauksen jotain raskasta työkalua pidellessään?
Palli on nyt sänkyni alla. Ullakolle en viitsi niin henkilökohtaista esinettä piilottaa, mutta sänkyni alla se ei ole tiellä.
Isäpuoleni vei pois vanhan tietokoneeni keskusyksikön ja printterin. Hän vie ne itse Sortti-asemalle, joten minun ei tarvitse raahata niitä Hermannin kierrätyskeskukseen.
Omat fiilikseni ovat nykyään hyvät. Sain 500 euroa palkkaa ja äidiltäni toiset 500 joulurahaa. Sitten vielä korvauksen 127 euron joulukinkusta jonka ostin itselleni. Hoh, kylläpä minua hemmotellaan. Mutta tuntuu hyvältä. Meikäläinenhän pärjäilee, pitkästä aikaa. Vatsa on täynnä ja elämä on tasoittunut - mikäs tässä ollessa.
Sain pomoltani joululahjaksi pullon punaviiniä. Mies ei selvästikään tunne minua kunnolla... Olisi ollut edes valkoviiniä, sen olisin saanut jotenkin alas. Annoin punkkupullon vanhemmilleni, heille se kelpasi.
Loput Piko ja Fantasiot luettu. Kauhun kyydissä ja jatko-osa Karkotettujen laakso vakavampia Tome & Janry -albumeja, etenkin jälkimmäinen. Siksi erilaisia, mutta pahuksen hyviä. Ne ovat oikeita tarinoita, eivät pelkkää komediasekoilua. Moskova-seikkailu on taas sitä ratkihauskaa menoa, mutta sen jälkeen T&J:llä meni tasaantumisvaihde päälle. Haisaaren vanki viihdyttää vielä hyvin. Musta säde meinasi jättää kylmäksi, mutta sain ennalta-arvattavasta juonesta huolimatta vielä jotain irti albumista. Kohtalokas kuu on melko tyypillinen toimintakomedia, hyvin kerrottu ja piirretty, mutta kieli siitä, että Tome & Janry kaipasivat seuraavaksi vaihtelua. Sen jälkeen he sitten tekivät Kone joka näki unia -albumin, jota tyydyin vain jossain kirjakaupassa tai divarissa selaamaan ja jätin sitten tylysti hyllyyn.
Hyllystäni löytyy myös Morvan & Munuera -tuotos Pariisi aaltojen alla, jota minun ei pitänyt hankkia. Tilasin netin kautta yhdestä divarista kaksi Piko & Fantasio -albumia, Uuden jääkauden ja jonkin toisen. Postissa saapuivat se toinen albumi JA Pariisi aaltojen alla. Ajattelin että okei, en viitsi valittaa, palauttaa ja vaatia rahoja takaisin. Kai tuo Pariisikin on ihan luettava. Uuden jääkauden kävin sitten paikanpäällä jostain divarista hakemassa.
En lue Pariisia toiste.
Kauhun kyydissä ****
Karkotettujen laakso ****½
P&F Moskovassa ****½
Haisaaren vanki ****
Musta säde ***
Kohtalokas kuu ***½
Pariisi aaltojen alla **
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti