20.12.2012
Ostinkin sitten Espoontorin Pikku Jonesta kahdeksan Zoom-lehteä, juuri niitä joissa on Kadonnut kaivos -Blueberry ja Timjami-tarina Suuri vaellus. Kaupan päälle kahdeksan sivua Cubitusta sekä pienet annokset Bob Moranea, Mic Vaillantia ja Punapartaa. Kolme numeroa vielä, niin minulla olisi Blueberry- ja Timjami-tarinat kokonaisuudessaan ja voin unohtaa loput Zoomit.
23.12.2012
Viime päivinä olen keskittynyt vähällä vapaa-ajallani (teen PITKIÄ työpäiviä) pienentämään lukemattomien sarjakuvien pinoa.
Otan aakkosjärjestyksessä:
Bernard Prince - kaksi suomenkielistä albumia selasin aika nonchalantisti läpi. Joitakin kohtia luin vähän enemmän kiinnostuneena. Ihan kelvollista huumorilla kevennettyä (Barney Jordan) toimintasarjakuvaa. Hermann ei totisesti ole suosikkipiirtäjiäni, mutta meneväthän nämä albumit minulla alas. ***
Enki Bilal: Jakten. Metsästysretki ruotsiksi. No mutta tämähän on ihan toista maata kuin 32. joulukuuta ja Tapaamme Pariisissa. En koskaan opi pitämään Bilalin ihmishahmoista. Ilmeettömiä ryppynaamoja ulkonevine kulmineen, korkeine poskipäineen ja tuimine katseineen. Mutta voi taivas, mitä piirrosta. Maalausta. Mikä tarina. Mitä kerrontaa. Tunnustan, etten ymmärrä politiikasta mitään, historiasta en paljoakaan ja poliittinen historia on minulle kuin kiinankieleen perehtyisin, mutta kyllä Metsästysretki kuuluu niihin albumeihin, jotka saavat minut ylpeäksi eurooppalaisesta sarjakuvataiteesta. *****
Blueberry - muutama albumi oli vielä lukematta, mutta kävin kaikki keräämäni albumit tekojärjestyksessä läpi. Suosikikseni nousi Kultainen luoti tarinansa ja tunnelmansa ansiosta. Jos piirrostyöstä taas kilpaillaan, niin Tsi-Na-Pah vie voiton. "Murtuneen nenän" ruutujako, upeasti kuvitetut yksittäiset kohtaukset ja visuaalinen kikkailu nousevat tarinan yläpuolelle. Muita erityisen hyviä mustikoita ovat Yksinäinen kotka, Kenraali Kultatukka, Lainsuojaton ja Angel Face. Rakastan vankilapako- ja junanryöstötarinoita, ja Lainsuojaton on molempia. Eikö ole monenkaan Blueberry-fanin parhaat-listalla tuo albumi?
Bob Morane: Hirmuliskojen temppeli. Lisää pähkähulluutta. Moranet kannattaisi kyllä lukea pokkareina eikä sarjakuvina, jos perusteellista tarinankerrontaa haluaa. Albumithan ovat tiivistelmiä alkuperäisistä romaaneista, parhaat palat poimittu sarjakuvaversioihin ja jätetty juonten pohjustukset ja henkilöhahmojen kehittely tilanpuutteen takia pois. ***½
Didier Comès: Uneksivien puiden talo. Parempi kuin odotin. En uskonut, että Comès jaksaisi huikeiden Silencen ja Lumikon sekä vaisumpien Evan ja Sydänpuun jälkeen enää tehdä ihmeitä. Uneksivien puiden talossa tarina ei tosiaan ollutkaan niin ihmeellinen, vaan meni loppupuolella aika korniksi. Sitävastoin tunnelma oli sanoinkuvaamaton. Monen ruudun kohdalla pysähdyin äimistelemään taidolla luotuja visuaalisia efektejä ja täräyttäviä graafisia shokkeja. ***½
Vittorio Giardino: Kohtalokkaita lomia. Täytyyhän hyvässä sarjakuvakokoelmassa olla tällaistakin kahvipöytäsarjakuvaa. Puolitiehen jätettyjä tarinoita, nättejä maisemia, kauniita ihmisiä, tyylikkyyttä, tyhjää kevyttä kesälukemista joka ei kuitenkaan ole täysin vailla särmää. Tapahtuihan tässä albumissa tylyjäkin asioita: murhia, seksiä taka-ajatusten kanssa, petollisuutta. ***
Gotlib: Namusetä. Tähän albumiin törmäsin sattumalta 90-luvulla vähän groteskeissa ja oudoissa olosuhteissa, jotka jääkööt kertomatta. Sen verran vain, että tiedän mitä Kauniaisten kirjastosta kadonneelle albumille tapahtui. Itse albumista... no sehän oli juuri sitä mitä nimikin lupasi. Olisin toivonut monipuolisempaa sisältöä. Tämä nyt oli vain tällaista Myrkky-lehteen hyvin sopinutta huumoria. Gotlib on kuitenkin mainio tekijä, tutustuin miehen tyyliin 80- ja 90-lukujen taitteessa Ilta-Sanomien sarjakuvasivuilla julkaistujen juttujen ja Voittamaton Lucky Luke -albumissa olevan spagettilänkkäri-LL-pastissin myötä ja tiedän että kaverin tuotantoa kannattaa tutkia. **½
Daan Jippes: Havank - Aivopähkinä. Tässä oli mieletöntä vauhtia. Rauhallisissakin kohtauksissa riitti liikettä. Tarinassa nyt oli sama vika kuin dekkareissa aina, en pysynyt kärryillä. Minä ihastelinkin tässä Jippesin kynänjälkeä sekä joka ruudusta huokuvaa Eurooppalaisuutta isolla kirjaimella. Tämän mannereurooppalaisemmaksi ei sarjakuva pääse. ****
Milo Manara. Lumimies on visuaalisesti vaikuttavin hankkimistani Manaroista. Se riittää minulle. On tarinakin silti tarpeeksi jännittävä pitämään mielenkiintoani yllä, vaikka umpikliseinen onkin. Se suuri seikkailu ja Vihan päivä 1 & 2 ovat ihan samasta puusta veistettyjä. Tajunnanvirtaa jossa ei noudateta minkäänlaista logiikkaa. Tästä tarinat itsekin ovat hyvin tietoisia, ja silmää isketään lukijoille tämän tästä.
Lumimies - ***½
Se suuri seikkailu, Vihan päivä 1 & 2 - ****
Natasha: Cherchemidin vyö - tämä oli jäänyt lukematta, vaikkei ole edes viimeisin hankkimani Natasha. Vauhtia riitti, mutta loppu olisi voinut olla parempi. ***½
Piko ja Fantasio. Franquinin jälkeinen tuotanto Sieninevan sukuhautaa lukuunottamatta kokonaan lukematta. Vähän aikaa sitten sain kokoelmani täyteen kun uhrasin Kulkukatin pojassa 40 euroa Triangeli iskee -albumiin. Nyt on aika nauttia keräilyn tuloksista. Luen kronologisessa järjestyksessä, eli aloitin Triangelilla ja Omenaviiniä tähtiin -albumilla, Fournierin töillä. Enpä löydä Fournierin tyylissä paljon kehujen aiheita. Tylsää ruutujakoa, yksitoikkoisia kuvakulmia. Tapahtumat kuvattu yleensä sivusuunnasta hahmojen pään tai keskivartalon korkeudelta. Toimintajaksot jäävät likilaskuisiksi, kun Fournierilta puuttuu taito kuvata hävityksen kauhistusta. Triangelissa irtipäässeen junan mellastus ympäri kaupunkia näytti melkein tylsältä. Harvinainen saavutus. Välillä onnistunutta huumoria sentään, ja Fournier tavoitti päähahmojen persoonallisuudet hyvin. Omenaviiniä tähtiin on piirun verran onnistuneempi albumi kuin Triangeli iskee, kiitos aiheensa ja muutamien outojen pikkuideoiden. **½ (TI) / *** (OT)
Nic Brocan trilogia - Uusi jääkausi, Musta laatikko ja Hiljaisuuden salaisuus - on aika surullinen jakso P&F:n historiassa. Lukukelpoisia, mutta niin kovin heppoisia albumeja. Mieleen tulevat jotkut 80-luvun Lucky Luke -albumit, ja se on ikävää se. **
Tome & Janry tarjosivat aikamoisen piristysruiskeen. Virus on jo hyvä albumi, mutta P&F Australiassa, Komeetan kelloseppä, Zorbulin aika ja P&F New Yorkissa saivat minut ihan äimäksi. Ruutuja kun tutkii tarkkaan, löytää vaikka kuinka paljon visuaalisia gageja. Huumori on runsasta etualallakin eikä vain taustalla. Ja niin paljon erikoisia ideoita on onnistuttu keksimään. **** (Virus) / ****½ (muut)
Zorbulin ajan ja New Yorkin väliin sijoittuu kuitenkin suomeksi julkaisematon La jeunesse de Spirou, jonka löysin Sarjakuvakeskuksesta ruotsiksi kahdella eurolla: Heja Spirou! Voisinkin esittää kainon toiveen ettei ainakaan tätä albumia koskaan suomennettaisi. Tome & Janrylta kummallinen hairahdus. Spip esittelee viisi tapausta Pikon ja Fantasion elämän varrelta. Niistä vain ensimmäisessä Piko ja Fantasio ovat oikeasti, albumin alkukielisen nimen mukaisesti nuoria, eli koulunpenkillä. Muut neljä tarinaa ovat sitä tutumpaa erilaisten tapausten selvittelyä. Toisiinsa liittymättömistä tarinanpätkistä, runsaasta sisäpiirivitsailusta ja yleisestä pähkähulluudesta syntyy melkoinen soppa. *½
New Yorkin jälkeen lukuvuoroaan odottaa Kauhun kyydissä.
Pogo. Hävettää että vasta nyt, tasan vuosi hankkimisen jälkeen, luin tämän ensimmäisen complete-kokooman. Pogon tajuamiseksi vaaditaan aivan täydellistä englanninkielen taitoa. Minulla taitoa onneksi riittää. Kirja palkitsi minut monilla nauruilla, jotka olisivat menneet englantia heikommin taitavilta kokematta. Tässä sarjakuva, jota ei voi kääntää. Kun joka puhekupla sisältää sanaleikin ja strippien vitsit perustuvat pitkälti verbaaliseen huumoriin ja väärinkuulemisesta johtuviin väärinkäsityksiin, on kääntäjän pakko vain luovuttaa mahdottoman tehtävän edessä. Kumarran syvään Walt Kellyn nerouden edessä. *****
Pratt & Manara: El Gaucho. Etäisten maiden tuuli englanniksi. Tässä kahden mestarin yhteistyö, totta totisesti. Olen onnellinen myös siitä, että minulla on englanninkielinen v. 1995 laitos, jossa on värit ja esipuhe lisäkuvituksineen. Suomiversio kalpenee tämän rinnalla. Kiva ylläri vielä tulee, kun poistaa suojapaperin kirjan ympäriltä. Onneksi tuotakaan tuhmaa vaihtoehtoista kansikuvaa eivät jenkit sensuroineet. ****½
Sillage 5 & 6. Sillage saa minut häpeämään omia vaatimattomia piirustustaitojani. ****½
Yoko Tsuno: Henkien portti. Tämä kannattaisi lukea vasta kun hyllystä löytyy myös Kifan pakolaiset, muuten ei ymmärrä paljoakaan. Jouduin pomppaamaan mukaan keskelle tarinaa ja olin ihan ulalla. Mutta kun muuan vähemmän asiantunteva haminalaisdivari myi hyväkuntoista kappaletta netissä 8 eurolla, kun muuten saa pulittaa monta kymppiä - pakko hyödyntää tilaisuutta ettei kukaan muu vie alpparia nenän edestä. ***½
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti