12.4.2013
Haagan asunnon eteisen kattovaurio on korjattu. Yksi remonttimies hoiti katon kuntoon muiden hommien ohella. Vuosia sitten yläkerran naapuri otti suihkun, vesi tulvi eteiseen, sieltä lattian läpi asuntooni ja vei palan rakennusainesta mennessään. Kukaan remonttimies ei ollut kiinnostunut korjaamaan niin pientä kattovauriota. Nyt on korjattu. Kiva, ex-kämppääni on sitten kivempi myydä.
16.4.2013
Vanhempani vitkuttelevat tavaroideni siirtämisessä. Olen hiljakseen kuljettanut muutamia CD-levyjä tänne Vaasankadulle, että olisi kuunneltavaa niinä harvoina tunteina jotka kotona ehdin viettää. Pitäisi kai ruveta siirtämään tavaroita omakätisesti enemmänkin, mutta mitä toisin tänne? Runsaudenpulaa on... Toisaalta täällä ei ole vielä paljon säilytyspaikkoja.
21.4.2013
Ei tullut tänäkään viikonloppuna kunnon muuttoa. Eilen ja tänään olen tuonut vinon pinon CD-levyjä ja vähän kenkiä Vaasankadulle, mitä reppuun ja yhteen muovikassiin sain mahtumaan. Ensi viikon aikana aion kyllä kuljettaa muutakin tavaraa Haagasta pois. Täytyy tosin ottaa huomioon se, ettei uudessa asunnossani ole paljon säilytysmahdollisuuksia. Frej on tuonut vaatekaapin sekä sängyn, jonka alla on iso ulosvedettävä laatikko. Laatikon pohja on tosin hutera, se ei kestä kunnon painoa. Frej aikoo vahvistaa sitä kun joskus ehtii.
Lähinnä voin kuskata vaatteita henkareineen päivineen. Ullakkovarastoon voin siirtää jotain pientä mitä kehtaan julkisissa liikennevälineissä kanniskella. Putkiremontti kestää vielä kolme viikkoa, sen verran aikaa on. Siihen mennessä minun on saatava asunto tyhjäksi - hölmöähän se jos minulla on paljon tavaraa asunnossa joka ei enää ole minun nimissäni.
Olen tuntenut itseni kovin aikaansaamattomaksi ja laiskaksi viime aikoina. En meinaa saada mitään tehdyksi jos ei työtä oteta lukuun. Siivoustyössäkin joudun hiukan painiskelemaan laiskuuden kanssa.
5.5.2013
Minua pännii pahasti aina kun asiat eivät etene. Kunnollinen muutto saadaan järjestymään vasta 11. ja 12. päivä eli heti putkiremontin jälkeen. Sitä ennen mökkireissu ja kuorokiertue vievät vanhemmiltani kaiken ajan. Olen viime päivinä käynyt ahkerasti Haagassa ja kuskannut sieltä tavaraa pois. Arkisin kerran päivässä, viikonloppuisin olen ehtinyt ja jaksanut tehdä useita reissuja. Olen kuljettanut Vaasankadulle kaikki CD- ja CD-R-levyt, isot läjät sarjakuvia, kaikki 425 DVD-R:ää, 24 DVD:tä, vähän sekalaista pikkutavaraa, taiteilijantarvikkeet, piirustuspaperit, karttakirjan, eläinoppaat sekä kaikki junista junasiivoojan urani aikana keräämäni kynät (täysi muovikassillinen). Lisäksi olen heittänyt roskiin mm. muutaman risan kenkäparin ja neljä vanhaa tietosanakirjaa. Kuljetusvälineinä olen käyttänyt selkäreppua sekä urheilulaukkua, jonka vetoketju hajosi yhden kuljetusreissun aikana. Laukkua ei saa enää kiinni, mutta se ei ole ollut minulle este.
Muutama tiistai sitten sain siivoustyötä tehdessäni inspiraatiopuuskan. Minulla on kolmas Naavametsäläiset-tarina vielä alkutekijöissään, mutta kuudes tarina lähti yhtäkkiä ryöppyämään päästäni, vieläpä ihan erilaisena kuin alunperin suunnittelin. Sen oli tarkoitus kertoa stressaantuneesta perheenisä-kontiaisesta, hissukasta joka elää rasittavien kakaroidensa ja nalkuttavan vaimonsa kanssa. Hän on silti pohjimmiltaan yksin. Kukaan ei tiedä hänen persoonastaan juuri mitään, hänellä ei ole sen kummempaa sosiaalista elämää, mutta hänellä on paljon ajatuksia ja paljon sanottavaa monestakin asiasta jos joku vain huomaisi hänet ja ymmärtäisi kuunnella. Viimeinen niitti on, kun hän joutuu yhden kissan raatelemaksi. Tarinan työnimi olisi ollut "Mikä Viiskeriä vaivaa?".
Nyt tarina on muuttunut aika perusteellisesti. Olen päättänyt, että se kertookin hiirestä - yksinäisestä, epäsosiaalisesta hiirestä, jonka ainoa "ystävä" on metsässä oleva pieni lampi. Sen äärellä hiiri usein makoilee ja vuodattaa kaikki omat ajatuksensa, joita riittää loputtomiin. Lammen pinnasta heijastuva peilikuva saa hiiren kuvittelemaan, että lampi on elävä olento, toinen hiiri, joka on samanlainen kuin hän itse. Mielikuvitusystävä. Harvakseltaan eteen sattuvat sosiaaliset tilanteet epäonnistuvat, koska hiiri ei saa muiden eläinten pinnallisista lähestymisyrityksistä mitään otetta. Mitäänsanomattomat "miten menee?" -kysymykset eivät inspiroi hiirtä vuodattamaan julki omia syvällisiä, painavia ajatuksiaan. Niinpä muut eläimet pitävät hiirtä sulkeutuneena, seuranhaluttomana ja jopa tylsänä tyyppinä, jolla ei ole mitään sanottavaa mistään. Tosiasiassa hiirellä olisi paljonkin painavaa sanottavaa mm. metsässä asuvista mieleltään häiriintyneistä kissoista ja koirista ja metsän ekosysteemistä yleensäkin. Yhtenä päivänä hiiri sitten joutuu kissan raatelemaksi... Tarinan nimeksi vaihtuukin "Hiirenhiljaa".
Eli säilytän tarinassa tiettyjä aineksia, mutta muuten menee juoni melko lailla uusiksi. Hyvä näin, koska alkuperäinen juonisynopsis oli sellainen, etten ollut varma, olisinko saanut siitä kovin toimivaa tarinaa aikaiseksi. Tämä uusi versio omaa kaikki mahdollisuudet todelliseen mestariteokseen. Tarina lähti ryöppyämään päästäni valmiina visiona, kuin suoraan Raymond Macherot'n valmiiksi kuvittamana. Tätä visiota aion jatkaa loppuun asti. Ne kohtaukset, joissa hiiri on yksinään, luonnostelen Macherot'n ruutuja suoraan kopioiden, mutta tussauksen vedän sen jälkeen ihan omalla tyylilläni. Näin saan hiiren omiin kohtauksiin Macherot'n henkeä mukaan. Ne kohtaukset, joissa on muita(kin) eläimiä, luonnostelen kokonaan omasta päästäni. Yritän näin ikään kuin kuvastaa sitä, että hiiri elää aivan omassa maailmassaan. Samalla koko sarjakuvasta tulee kunnianosoitus Macherot'lle. En laita mukaan viittauksia mihinkään yksittäiseen Klorofylli- tai Sipuleena-tarinaan, se menisi jo överiksi.
Mutatoitunut metsä saa odottaa vuoroaan vielä jonkin aikaa. Minun on saatava Hiirenhiljaa ulos päästäni ensin, ja mahdollisimman pian. Tarina tuntuu parhaalta mitä olen ikinä keksinyt, ja lisäksi se kertoo pitkälti minusta. Minulla on samoja sosiaalisia rajoitteita kuin hiirellä, ei yhtä korostetusti, mutta kuitenkin. Hiirenhiljaa on siis minulle erittäin henkilökohtainen tarina, ja jo siksi haluan sen paperille äkkiä.
13.5.2013
Se alkoi sitten eilen. Ehdin pikaluonnostella kolme sivua Hiirenhiljaa-tarinasta. Nyt aion pusertaa itsestäni kaiken irti ja siirtyä sarjakuvantekijänä seuraavalle tasolle. Hioa ja miettiä jokaista yksityiskohtaa, ottaa rohkeasti mallia muista sarjakuvista, jotta saisin oman visioni toteutetuksi sataprosenttisesti. Ehkä laitan tänne skannauksia luonnoksista ja muista työvaiheista.
Kello on nyt 1:45. Mietin tuossa äsken sängyssä maatessani asioita... kuten suhdettani äitiini ja isäpuoleeni. Muiden ihmisten seurassa olen liiankin hyvä avautumaan, kertomaan henkilökohtaisimmatkin asiat ja ajatukset. Vanhempieni seurassa taas ympärilleni muodostuu vieläkin jonkinlainen henkinen muuri. Häivytän oman persoonani näkymättömiin. Koen, etteivät he vieläkään tunne minua kovin hyvin. En pysty purkamaan sydäntäni heille. Vaikka he ovat mitä mukavimpia ihmisiä.
Aku Ankan taskukirjoja ja Roope-setiä lukuunottamatta kaikki sarjakuvani ovat nyt uudessa asunnossani. Karin pilapiirroskirjat ovat vielä Haagassa, kuten myös romaanit, Soundit, Suosikit, MikroBitit, lähes kaikki tietokirjat... En kuitenkaan aio enää käydä siellä omin päin, haluan omistaa vapaa-aikani täysipainoisesti Hiirenhiljaa-tarinalleni. Juttelin vanhempieni kanssa - ensi torstaiksi (16.5.) sovittiin se tavaroiden muutto. Viime viikonloppuna vein Haagasta lähinnä sekalaisia pikkutavaroita: laseja, kippoja, kuppeja ja muita keittiötarvikkeita, tärkeitä papereita... Sarjikset siirsin enimmäkseen vintille etteivät valtaisi kämppäni lattiaa.
Kello on kaksi. Reilun tunnin päästä painun töihin. Ehkä ehdin luonnostella vielä hiukan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti