19.5.2013
Kello on 3:12 ja tulen juuri juhlista. Me vuoden 1993 abit vietimme 20-vuotisjuhlatapaamista ravintola Blue Peterissa Lauttasaaressa. 112 abista reilut kuusikymmentä pääsi mukaan bileisiin. Tätä iltaa olin odotellut kuumeisesti, sillä halusin vihdoinkin näyttää entisille koulutovereilleni, etten ole enää se ujo ja sulkeutunut tyyppi joka lukiossa ponnisteli saadakseen henkisen kuorensa murretuksi.
Pöytiinohjaukseen oli keksitty omaperäinen ohjelmanumero. Pieniin paperilappuihin oli kirjoitettu nimiä tai painettu kuvia ihmisistä tai fiktiohahmoista. Laput oli laitettu ylösalaisin kahteen pikku koriin, joista toisesta naiset nostivat umpimähkään jonkin lapun, ja toisesta miehet. Ideana oli, että nimistä / kuvista piti keksiä kyseisen hahmon tai henkilön pari. Jonkun miehen lapussa oli Barack Obaman kuva, joten hänen oli etsittävä nainen, jonka lapussa oli Michelle. Jonkun lapussa luki Kaunotar, joten hänen parinsa oli Kulkuri.
Minun lapussani luki Rasmus. Heti tuli mieleeni tanskalainen sarjakuvahahmo Rasmus Nalle - muuta ei nimestä mieleeni tullutkaan. Rasmus Nalle, Pelle ja Pingo. Onneksi lopulta löysin naisen, jonka lapussa oli kuva pingviinistä. Pingo siis. Ja sattumalta tämä nainen oli Maria Håkansson, se lukioaikainen suuri rakkauteni! Okei, pidin pääni kylmänä. Olen päässyt rakkauteni yli, ja sitäpaitsi Maria on naimisissa (risteilypäällikön kanssa) ja vaihtanut nimensä. Nyt hänen tukkansa väri oli vaihtunut mustasta takaisin ruskeaksi, ja hän oli taas kauniimpi. Oikein viehättävää ja sympaattista juttuseuraa.
Parit istuutuivat sitten pöytiin vastakkaisille paikoille. Ruoka haettiin seisovasta pöydästä, viiniä juotiin ja baarin puolelta sai muita alkoholijuomia. Tanssilattian puolelle ilmaantui bändi ja siellä sitten jorattiin. Minä vedin läpi kolme muutaman biisin mittaista tanssisettiä, ja joka kerralla hiki pukkasi pintaan niin että roiskui. Mutta hauskaa oli.
Minulle oli yllätys, että kaikki olivat vielä yhtä nuorekkaita, hoikkia ja hyvinvoivan näköisiä kuin minäkin. Muutamat olivat muuttuneet niin kovasti, että heidän tunnistamisensa tuotti minulle vaikeuksia, mutta yleisesti ottaen nämä ikätoverini olivat säilyneet hyvin. Juttelin paljon muiden kanssa, lähinnä tietysti siitä mitä olen tehnyt koulun jälkeen, missä asun, mitä teen työkseni ja piirränkö vielä. Nettisivuistani kerroin monille, mutta vain yhdelle tulin ilmoittaneeksi elämäkerrastani. Ehkä sen muutkin huomaavat jos täällä käyvät. Toivon näin, ex-koulukavereille minä sen omaelämäkerran pääosin kirjoitinkin.
Poislähtö koitti kello kahdelta. Olin hetken aikaa hiukan huolissani, miten pääsen kotiin - onneksi muutama kaveri oli tilannut Hesan keskustaan ison tilataksin johon hyppäsin mukaan. Vielä olisi mahtunut porukkaa sisään. Kävelin sitten Manskusta kotiin. Mukavampi kotiinpaluu kuin 10-vuotisabijuhlissa, jolloin kävelin jostain Espoon palokunnan tönöstä kotiin Etelä-Haagaan liian pienet kengät jalassa.
Samaan aikaan oli menossa jotkut jääkiekko- ja Euroviisukisat, joista kummassakin kävi Suomelle huonosti tai jotain. Mitä siitä - minulle tämä päivä oli juhlapäivä.
22.5.2013
Luokkakokoontumisemme jälkeen on käyty mukavaa sähköpostiviestittelyä, jossa yksi ja toinenkin on kehunut bileiden upeaa fiilistä, ihania osanottajia yms. Minäkin rohkaistuin lähettämään kommentin, ja heti tuli minulle yksityismeilejä. Yksi on tutustunut jo elämäkertaani ja lähettänyt minulle positiivisia kommentteja siitä ja minusta.
"Hej Jan, det var roligt att pratas vid, har läst delar av din bok redan och den är välskriven och intressant! Grattis! Vi ses om 5 år!"
"Man märker att du hela tiden har gjort noggranna observationer och smarta analyser av situationer, och varit med, även om du inte alltid deltog i diskussioner lika verbalt/högljutt som andra.
Du verkar vara jätte stark och en riktig "fighter” som inget kan ta kål på, fortsätt med den stilen Jan!!
Flera av väninnorna från Grani var också jätte intresserade att läsa din biografi, du kommer ännu att bli berömd ;-)"
Uskalsinpas laittaa kommentit tänne. Ihanaa saada tuollaista palautetta. Tiedä nyt kuitenkin tuosta tunnettuudesta...
Toinenkin halusi ladata elämäkertani koneeseensa, muttei pystynyt koska tiedosto oli jotenkin blokattu. Uploadasin PDF:n myös Hotfileen, toivottavasti lataus nyt onnistuu häneltäkin. Jos ei, niin sitten neuvoni ovat vähissä.
Kolmas haluaa muuten vain kahvitella ja oli utelias tutustumaan saittiini. Kerroin nettiosoitteen hänelle.
Saisi vielä Mariakin laittaa jonkin viestin minulle. Kaikesta huolimatta olen utelias tietämään jotain hänen ajatuksistaan liittyen minuun. Menneistä ja nykyisistä ajatuksista. Enhän minä oikeastaan tiedä hänestä paljoa.
23.5.2013
Sainpas vihdoinkin haetuksi uuden Visa-korttini Kauniaisten pankista. Sain ilmoituksen kortista jo kauan sitten, mutta vasta nyt onnistui hakeminen. Torstait ovat ainoita päiviä, jolloin ehdin tehdä mitään tuonkaltaista ylimääräistä, ja viime torstai oli helatorstai eli pyhä. Pankissa sanoin, että jatkossa otan kortit mieluummin postin kautta tuotuina. Alkaa olla liian vaivalloista lähteä Kauniaisiin asti niiden perässä.
Kauniainen on jokseenkin lohduton paikka nykyään, kun siellä on niin paljon rakennustyömaata. Tai siis keskustassa on, ei ehkä muualla, mutta enhän minä Kauniaisissa ole vuosiin käynyt muualla kuin keskustassa. Luokkakokoontumisessa Micke kertoi minulle, että siellä on edelleen se sama jättityömaa joka aloitettiin jo vuosia sitten, nyt vain hommat seisovat koska on kuulemma huono aika rakentaa mitään. Rakennusmiehet odottelevat parempia aikoja. Sillä aikaa aidattu työmaa junnaa paikallaan ja rumentaa maisemaa. Eihän Kauniaisissa enää viitsi käydä. Jääköön koko kaupunki unhoon minun puolestani.
Kotona pidän ikkunaa auki ympärivuorokautisesti. Vanhemmat ovat aina motkottaneet minulle asuntoni tuulettamisesta, mutta kun en minä talvella halua tuulettaa. Inhoan sitä kun tulee kylmää ilmaa sisään. Talvisin ikkuna siis pysyy visusti kiinni. Etelä-Haagassa olisin mielelläni pitänyt keväästä syksyyn ikkunan auki jatkuvasti, jopa öisin, mutta kun illalla yhdentoista aikaan alkoi aina tulla vaaksiaisia sisään. Nyt kun asun Vaasankadulla 4. kerroksessa ja ikkunasta avautuu takapihanäkymä, olen pitänyt ikkunan auki koko toukokuun yhtäjaksoisesti eikä ole tullut yhtään kutsumatonta vierasta sisään. Pari kertaa olen herännyt yöllä naapurikämppien nuorten metelöintiin. Bilettävät joka viikonloppu. Parvekkeen oven lasi on rikottu kahdesti. Helvetti, sanon minä. Etelä-Haagassa oli rauhallista asua.
Mutta hyvin menee muuten. 590 euron vakuusmaksu Forenom-asunnosta on maksettu takaisin tililleni ja rahaa on nyt kunnolla. Minulla on täällä nyt kunnon kirjahylly, johon olen saanut mahtumaan lähes kaikki kirjat ja vinyyli-lp:t. Sisäänrakennettu vaatekaappi toimii CD-hyllynä, sitä täyttelen tässä hiljakseen. Loput CD:t jotka eivät sinne mahdu saavat mennä sängyn alla olevaan laatikkoon, kunhan Frej saa asennetuksi siihen lisää pyöriä. DVD:t ja DVD-R:t pidän kaikki ullakolla. Lähinnä murehdin niitä sarjiksia, joita en saa mahtumaan kämppääni.
Minussa on vielä sarjiskeräilijää jäljellä. Olen täydentänyt Piko ja Fantasio -kokoelmaani. Eilen ostin Akateemisesta neljä albumia (Varokaa zorkoneita, Zetan pimeä puoli, Nuoren sankarin päiväkirja, Paniikki Atlantilla) ja Suomalaisesta yhden (Tummanvihreä pikkolopoika). Tänään SS Libriconista Kultakaivoksen gorillat (20 euroa), Kone joka näki unia (sama hinta) ja Kivijättiläiset (7 €). Libriconista poimin vielä Egomanian 7 eurolla, ja Kampintorin antikvariaatista ei sitten löytynyt mitään kuuden euron hintaista Rubiini 4: Amerikka -albumia kiinnostavampaa. Kvaakissa väitetään että Egomaniaa myydään nyt parin euron hintaan, ihmettelen missä. Eilen en nähnyt yhtään kappaletta ko. albumia Akateemisessa enkä Aleksin Suomalaisessa. Kampin Suomalaisessa albumia myydään vieläkin parillakympillä. Parilla eurolla olisin mielelläni ostanut, mutta 7 euroa on sekin sopuhinta. En odota Ken Mikaelin tuotokselta paljoa mutta jotain, toivottavasti odotukseni täyttyvät.
Piko ja Fantasio -albumeja uupuu minulta enää muutama. Hämäräperäinen hylky, Operaatio hiljaisuus, Buddhan vanki, Tembo Tabu, kolme Morvan & Munueraa (en hanki niitä), Ajan pyörteissä sekä uusin Viperin kynsissä.
11.6.2013
Tänään sitten ex-koulukaverini Alexander Ehrnroothin kanssa kahvilla/teellä Bulevardin ja Manskun kulmassa sijaitsevassa kahvilassa. Siellä minä olen pari kertaa ollut Harrinkin kanssa. Alqun kanssa juteltiin elämänmenosta, kotisivuistani, sarjakuvistani, pitkistä työpäivistäni ja siitä, että mielelläni tekisin jotain vähemmän fyysistä ja aikaavievää työkseni. Mainitsin tietysti elämäkertani, pitääkin laittaa latauslinkki hänelle sähköpostitse. Varoitin tosin, että elämäkertani saattaa olla turhankin paljastava: sisältää asioita, joista olisi kannattanut vaieta. Minä nyt olen sellainen, että murehdin kaikesta mitä teen. Että teenkö kaiken oikein tai hyvän maun rajoissa. Murehdin myös sitä, olenko keskustelutilanteissa liiaksi itseeni päin kääntyvä. Puhunko liikaa itsestäni sen sijaan, että osoittaisin kiinnostusta muiden asioihin? Sekin on seurausta eletystä elämästä. Minua eivät muiden asiat kiinnosta, koska itselläni on ollut aina omia murheita ja muuta ajateltavaa enemmän kuin saisi olla. Kaikki energiani menee omista asioista huolehtimiseen. Toisaalta olen erittäin hyvä kuuntelija. Liiankin hyvä - en osaa sanoa että "nyt hiljaa, ei tarvitse puhua enempää tuosta asiasta", silloin kun pitäisi. Kun olin sisäänpäinkääntynyt teini, olin hyvä ympäristön tarkkailija. Kuuntelin tarkasti mitä toiset ympärilläni puhuivat. Kuulemiani juttuja kirjoitin päiväkirjoihini ja sieltä niitä päätyi edelleen omaelämäkertaani. Tämän takia minusta tuli niin hyvä ja kärsivällinen kuuntelija.
No mutta, katsotaan missä merkeissä seuraavan kerran kuulen Alexanderista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti