Kvaakin ketju keräilylehtien arvoista saa minut miettimään aika paljon omaa keräilyäni. Ensinnäkin olen järkevä keräilijä. En pidä priimakuntoa tärkeänä enkä päivitä hallussaolevaa parempikuntoisiin yksilöihin ellei sivuja puutu tai ole lukukelvottomia kohtia. En kerää mitään vain keräilyarvon vuoksi enkä harrasta kakkospainosten korvaamista ykköspainoksilla. Omasta kokoelmastani ei paljon tosi arvotavaraa taida löytyä, kun jo pelkästään kunto vaikuttaa ratkaisevasti arvoon. Non Stopit ovat usein nuhjuisia, muutamat jopa kanneltaan tahraisia tai sotkettuja. Minulle tärkeää on vain lukuarvo, sillä en ikinä luopuisi mistään (enää) ja kaikki on vain luettavaksi. Enhän tule jättämään mitään sarjakuvia edes kellekään perinnöksi kun olen vannoutunut vanhapoika. Ensimmäisen Hemmo Paskiaisen keräilyarvoa tiputtanee tussilla korjaamani sisällysluettelo, ja muuta sen suuntaista arvoa pudottavaa kyllä löytyy. Lapsena töhrittyjä kirjoja esimerkiksi. No, Jymyt ja Huulet ovat kyllä hienokuntoisia - paitsi muutamassa on selkämys kulunut / revennyt.
Nykyään kyllä pidän lehdistä ja albumeista viimeisen päälle huolta. Luen varovasti, etten kuluta niitä. Eikös se muuten ole vain hyvä juttu, että kuluttaa omaa sarjiskokoelmaansa? Toisen lompakko pääsee vähemmällä sitten joskus tulevaisuudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti