Lueskellessani vanhoja päiväkirjoja koen kaikenlaisia fiiliksiä. Merkintöjä ja juttuja kaikista kirjoitteluhommistani - luetteloista, sun muista turhanpäiväisistä asioista joita tein vapaa-aikanani - luen tuskastuneena ja kyllästyneenä. Haluaisin ne kokonaan pois päiväkirjoistani, sillä eivät ne kiinnostaisi ketään, eivät ne enää kiinnosta edes itseäni. Välillä ahdistun ikävistä asioista joista kerron, välillä hekotan nasevalle huumorilleni, välillä herkistyn kuvauksista jotka liittyvät omiin koulukavereihini, välillä syvennyn muistelemaan kaikkia juttuja kotona. Välillä saan lieviä ahaa-elämyksiä kun löydän kiinnostavia asioita jotka olen unohtanut täysin. Tuumin, että olipa hienoa, kun sain ne taltioitua. Minusta piirtyy kuva kunnollisena, pohjimmiltaan hyvin fiksuna poikana, joka on vain laiska koulussa ja aika lapsellinen. Joitakin mielipiteitäni allekirjoittaisin edelleenkin, useimpia kuitenkaan en. Esim. vuoden 1994 huhtikuun vuodatukset eutanasian puolesta ovat parhaita päiväkirjamerkintöjäni. Täyttä asiaa! Päällimmäisenä on kuitenkin tunne, että kaipaan luokkakavereitani. Minun on todella ikävä heitä. Haluaisin kuitenkin tavata heidät sellaisina kuin he olivat silloin. Ajatella: ei sellaisina kuin he ovat nyt, vaan sellaisina kuin he olivat silloin koulussa. Itse olisin kuitenkin 35-vuotias. Vaan mitähän he miettisivät minut tavatessaan? Olen päiväkirjoihin merkinnyt muutamankin kerran, miten joku luokkakaveri on lukiossa minulle sanonut, että minusta tulee vielä jotain suurta, kun osaan piirtää niin hyvin ja tehdä hienoja sarjakuvia. No, eihän minusta ole tullutkaan mitään. Olen hyvännäköinen (naamastani huolimatta), nuorekas, ja sofistikoitunut, mutta en mitään. Jossain määrin olisin heille pettymys. Vielä ei tosin ole liian myöhäistä. Se on tärkeintä, etten koskaan ole luopunut toivosta. Yritän yhä pyrkiä tunnettuuteen, vaikken olekaan saanut tehdyksi mitään unelmieni eteen.
Merkinnöistäni aistii luokkakavereiden riemun avautumisestani sekä tyttöjen salatun halun tutustua minuun lähemmin. Melkein lukiessani toivon että löytäisin merkintöjä, joissa kertoisin saaneeni tyttöystävän ja/tai ilmoittaisin avautuneeni kaikille siellä koulussa omista mietteistäni ja persoonasta, ja että kaikki tuntevat minut nyt läpikotaisin. Mutta tiedän ettei sellaisia merkintöjä ole. Missä te olette? Emmekö voisi tavata jossain? Me kaikki?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti