31.5.2010
Joitakin päiviä sitten irtosi vielä yksi hampaansiru, mutta nyt tuntuu siltä ettei enempää ole.
Vieläkään en ole saanut aloitettua uudestaan sarjakuvapiirustusharrastustani. Alan olla huolissani josko olen lopullisesti menettänyt piirtämispalon kaikkien muiden puuhien ja varsinkin yksityiselämän ongelmien takia. Pää on halkeamaisillaan nerokkaista ideoista, eli siitä homma ei ole kiinni. Nautin vain vapaasta, rennon kiireettömästä poikamieselämästä sekä kesästä. Mmm, haluaisin vain olla luonnon helmassa eläimiä halailemassa kaiket päivät.
Keksin vieläkin uusia teemoja Aaltotie-sarjakuvaani. Hahmojen väliset suhteet syvenevät, polveilevat, muodostavat aikamoisen verkoston. Minusta on uskomatonta, miten sarjakuva on vuosien varrella kehittynyt niin paljon aivan itsestään ja luontevasti. Alkujaan sarjassa oli vain kuusi tylsää, persoonatonta tyyppiä sekä yksinkertaisia hah-hah -vitsejä. Nyt sarjan hahmoista voisi tehdä vaikka elokuvia. Minun ei ole edes tarvinnut antaa hahmoille väkisin joitain ominaisuuksia, jotka eivät olisi heille edes sopineet. He ovat ikään kuin alusta asti olleet sellaisia kuin nyt, en vain ole tiennyt sitä koska en ole tuntenut heitä kuin pintapuolisesti. Vuosien myötä he ovat paljastaneet itsestään kaiken, ja osoittaneet että heillä ja minulla onkin paljon yhteistä. Jokainen heistä edustaa jotain tiettyä puolta monitahoisesta persoonallisuudestani. Rauno edustaa maailma-on-kurja-paikka -persoonaani, Tuomas on sinkkuelämä-on-ihanaa -minäni, Tauno on olen-avaruusolio -minäni ja Zimmla on perinyt sekä hulluttelu- ja pelleilypuoleni että kaikki vakan alla olevat kynttiläni. Myöhemmin esittäytyvä Kaino edustaa luuseriminääni. Minun persoonastani riittää tarpeita monelle hyvin erilaiselle hahmolle.
3.6.2010
Lueskelen vanhoja päiväkirjojani vuosilta 1988-1995. Vaivautunein mielin silmäilen pikaisesti kaikkia typeriä juttuja joita kirjoittelin. Uskomatonta miten antaumuksellisesti olen voinut kirjoittaa Commodore 64-peleistä ja kahviloiden peliautomaateista sekä niistä lukemattomista tilastoista ja luetteloista joita kirjoittelin vihkot täyteen. Urheilulajien ennätykset, "typerä"-sanan synonyymit, prepositiot, Rooman 7 kukkulaa, puolueet, sukulaisia tarkoittavat sanat, itämaiset puolustuslajit, heprealaiset, arabialaiset, venäläiset ja kreikkalaiset kirjaimet, tärkeimmät sanat 40 eri kielellä, eri maiden kansallisruoat, -eläimet, -puut ja -kasvit, itsenäiset valtiot, eri kielet ja missä maissa niitä puhutaan, maaherrat, maiden kansallispäivät, tunnettujen henkilöiden kuolinsanat, alkuaineet, atomipaino ja keksijät, tanssit, soittimet, olympialaiset pitopaikkoineen, valuuttayksiköt, kalat... Tuollaista vihkot täyteen! No, tuon ansiosta jaksan edelleen raapustella käsin tekstiä loputtomiin. Onhan koko jättimäinen elokuvaohjaaja- ja -näyttelijäfilmografiakansionikin käsin kirjoitettu.
Ikävämpää on lueskella keskinkertaisesta koulumenestyksestäni sekä isäpuolen haukkumisista. Pelkäsin häntä aina hiukan, en ollut koskaan sataprosenttisen rento hänen seurassaan. On se minua muovannut.
Mielelläni olen lämmitellyt vanhoja lapsuusmuistoja. Olen täysin 80-luvun kasvatti, vaikka muistanhan minä jotain 70-luvultakin. Sieltä ovat varhaisimmat lapsuusmuistoni. TV:stä katsoin ensin Pätkiksiä Smurffeineen, Benny Hilliä, Muppetteja, Kuplaa, Lemmenlaivaa, Kenny Everettin Videoviihdettä, Peukaloisen retkiä, Perhe on pahinta, Kaikenkarvaisia ystäviä ("All Creatures Great and Small"), suomalaista Parempi myöhään -sketsisarjaa, Tankki täyteen- ja Reinikainen-sarjoja... Myös brittisarja Täyttä elämää jäi mieleen. Myöhemmin tuli lisää suosikkeja: Ritari Ässä, Alf, Jaki ja Nuka, Näkemiin vaan muru, Monkees, Batman (60-luvun sarja), Salainen agentti 86, Hymyhuulet, Velipuolikuu, Soitinmenot, Televisio-ohjelma Kettunen, The Twilight Zone (80-luvun painos), Älywapaa palokunta... Taisteluplaneetta Galacticaa en muista katsoneeni, nimi vain jäi mieleen. Kenny Everett oli vähän pelottava, koska se oli niin outoa huumoria. Silti se oli pakko katsoa. Kuplakin pelotti hiukan, mutta katsottava oli.
Eniten ihmetytti silti "Safiiri ja Teräs"... Kun satuin joskus näkemään siitä jotain, en ymmärtänyt yhtään mitään. Aivan käsittämätöntä outoilua! Sarja jäi vuosiksi vaivaamaan päätä, halusin kovasti tietää mistä se kertoi. Uteliaisuus sai tyydytyksen joitakin vuosia sitten kun löysin puolet jaksoista DVD-boksina Helsingin Filmifriikistä. Katsoin ne aivan telkkariin nauliintuneena. Loput jaksoista eli jälkimmäinen boksi oli tilattava netin kautta, kun sitä ei löytynyt muuten mistään. Nuo kaksi boksia ovat paras DVD-hankintani.
Mistä saisi nähtäväkseen ranskalaisen minisarjan "Vaarallinen mutantti" ("Le Mutant")? Nimen muistan lapsuudestani, ja sarja vaikuttaa kiinnostavalta. Kovasti siitä jotkut puhuvat, eli kulttisuosio tuntuu olevan taattu. En tiedä onko sarja julkaistu DVD:nä, sillä niillä muutamilla nettisivuilla joissa se mainitaan, käytetään kuvituksena väärän DVD:n kantta. En uskalla tilata - semminkin kun DVD tuntuu loppuneen kaikkialta.
Melkein kaikkea tuota mainittua olen saanut näin jälkeenpäin ostettua tai netistä ladattua. Ritari Ässä saa jäädä menneisyyteen, samoin Smurffit, Benny Hill, Kaikenkarvaiset ystäväni, Täyttä elämää ja Soitinmenot. Kettusta ei ole kuin yksi TV:stä nauhoitettu jakso. Sitä lisää, Markus Kajo on aina kuulunut suosikkeihini!
Jaki ja Nuka -jaksot löysin netistä äskettäin. Tosin espanjaksi puhuttuina, mutta kiva verestää tuotakin muistoa. Sarja vaikuttaa pikavilkaisulla tosi pettymykseltä, muistikuvani mukaan siinä karhunpennut joutuivat erilleen toisistaan emonsa menetettyään ja kokivat pelottavia seikkailuja suuressa maailmassa. Mutta eihän siinä ole kuin kivaa, harmittoman näköistä yhdessäoloa jonkun intiaanipojan kanssa, joka jaksossa. Mitä nyt joku ilkeä metsästäjä vähän juonittelee karhujen saalistusaikeissa. Lepsua.
Olihan minulla radio-ohjelmasuosikkejakin. Ehdoton ykkönen oli Tapani Ripatin juontama discomusiikin erikoisohjelma Ocsid. Sieltä nauhoittelin kappaleita minkä jaksoin, ja ohjelma muokkasikin musiikkimakuani aika hyvin diskon suuntaan. Enkä ole koskaan ymmärtänyt miksi Ripattia aina on haukuttu. Muuten kuuntelin Ykköskabareeta, Knallia ja sateenvarjoa sekä Yhtä köyttä-yhdistyksen kokouksia. Kuka muistaa ensin- ja viimemainittuja ohjelmia? Ykköskabaree oli kuin radioon siirretty UIT:n revyy. Sama kaava, eli ajankohtaisia ilmiöitä parodioivia sketsejä ja niiden välissä lauluesityksiä, joissa tuttuihin melodioihin oli kirjoitettu uudet hauskat sanat. Mukana toilailemassa oli sellaisia tuttuja kuin Ismo Kallio, Titta Jokinen, Leo Lastumäki ja Raimo Lintuniemi. Olikohan Marita Nordbergkin, vai erehdynkö?
Yhtä köyttä -yhdistys oli nokkelampi idea. Oli luotu fiktiivinen härmäläiskylä Köyrinki, jossa kahdeksan hyvin erilaista asukasta kokoontui joka viikko keskustelemaan jostain aiheesta. Näitä aiheita olivat hyvinvointi, Lappi, alkoholi, naispomot, ihmisten katoaminen, elokuvat, ikääntyminen, seksi ja rakkaus, uskonto, (näköis)patsaat, täydelliset elämänmuutokset... Matti "kauppaneuvos Paukku" Tuominen oli lämpövoiman hoitajana työskennellyt, kommunistista ideologiaa kannattanut yhdistyksen puheenjohtaja Toivo Antinoja, Maj-Britt Heljo oli keski-ikäinen kampaamoyrittäjä Anita Sjöberg, Ritva Koskensuu hänen sisarentyttärensä, nuori punkkari Tiina Kalliovuori, Kalle Juurela (R.I.P.) Karjalaevakko, maanviljelijä ja taidemaalari Peksujeff, Aarre Karén vapaaherra von Bryloff-Virtanen, Ilkka Kylävaara suupaltti alkoholistirenttu Pentti Toivola, Hellevi Seiro nelikymppinen, 60-lukua ja nuoruuttaan takaisin haikaillut emansipoitunut Raija-Maija Ristola-Ruukku, ja Seppo Hovi (SE Seppo Hovi?) taksikuski, tavallinen perusmies Tossavainen... joissain jaksoissa oli mukana myös apteekkarska, jota esitti Maija-Liisa Peuhu. Varttitunnin pituisia jaksoja käsikirjoittivat Kylävaara, Maarit Niiniluoto ja Ilse Rautio. Jaksot yhdistivät onnistuneesti huumoria ja painavaa asiaa, ja hahmojen erilaisuus takasi sen, että he aika paljon myös mollasivat toisiaan ja joskus vähän kinastelivatkin. Etenkin patsaskeskustelu sai von Bryloff-Virtasen yhdessä vaiheessa aiheellisesti kysymään "onko tässä nyt uusi kansalaissota alkamassa?" Nauhoittelin Yhtä köyttä -yhdistyksiäkin kaseteille, ja vaikkei minulla ole ollut niitä tallella enää pariinkymmeneen vuoteen, muistan vieläkin pitkiä pätkiä niistä ulkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti