Latasin koneelleni kaikki Harry Potter -elokuvat ihan vain katsoakseni mistä kaikessa tuossa hypessä on kyse. Olen pahoillani, mutta en pystynyt kunnolla katsomaan niitä leffoja. Minkä saamarin takia nykyajan elokuvantekijät kuvittelevat, että fantasia-, scifi- ja kauhuelokuvista saa laadukkaita kun joka kuva ahdetaan täyteen tietokoneella tehtyä jälkikäsittelyä sekä miljoonia yksityiskohtia, jotka syöksyvät silmille taukoamattomana virtana. Potter-elokuvat ovat tolkuttoman ruman näköisiä ja ylihektisiä. Se on se tietokone ja sen luomat rajattomat mahdollisuudet - se on saanut tämän päivän elokuvamaakarit hullaantumaan liikaa. Ensinnäkin HP-elokuvia leimaa sinertävänharmaa yleissävy joka näyttää epäluonnolliselta. Ei maailma ole oikeasti tuonvärinen. Kuva on käsitelty utuiseksi, ja jokaisesta erikoistehosteesta, valoefektistä ja ylimääräisestä kameranliikkeestä voi sanoa englantilaisittain "it's got "computer" written all over it". Yksikään hirviö tai tuliefekti ei onnistunut pelottamaan, koska se näytti liiaksi tietokoneella luodulta ja siksi epäuskottavalta, ja kaikki syöksyi kohti niin vinhalla vauhdilla ettei se ehtinyt pelottaa. Ottaisivat oppia esim. Hitchcockista, joka ymmärsi, että pelottavuus syntyy hitaasta tunnelmanrakentelusta ja siitä, ettei kaikkea näytetä vaan jätetään möröt enemmän katsojan mielikuvituksen varaan. Harry Potter-leffat ovat silmiä ja korvia raastavaa ADHD-moskaa nykyajan keskittymiskyvyttömille ja kärsimättömille teineille jotka pitkästyvät elokuvan ääressä ellei jokin syöksy silmille joka kymmenes sekunti. 80-luvulla tehtiin parempia efektejä kuin nykyisin, ja ymmärrettiin yhä miten pelon tunne houkuteltiin esiin katsojassa.
Fingerpori-sarjakuva jaksaa positiivisella tavalla järkyttää ja rikkoa rajoja. Minua vain huolettaa se, miten moni vitsi on ulkopuolisten keksimä. Siinä piilee omat riskinsä. Kun lukijat lähettävät Jarlalle omia sanaleikkivitsejään, on vaarana, että sarja jämähtää liiaksi puujalkahuumoriin. Strippisarjan elinvoimaisuuden tae on kyky kehittyä ja uudistua vuosien mittaan. Jarlan pitäisi yrittää kovemmin tuoda muunkinlaista huumoria sarjaansa, ja ehkä jopa syventää hahmojaan.
Viime viikon maanantaina juttelin työterveyslääkärin kanssa. Sitä ennen Harrin kanssa. Viime maanantaina tapasin pitkästä aikaa ex-päivähoitajani pojan, joka asuu tässä lähellä. Muutama päivä sitten onnistuin avautumaan myös eräälle työkaverille. Kaikki he tuntuivat vähän kauhistelevan miten yksin elän, ilman sosiaalisia kontakteja. He eivät ymmärrä, miten onnellinen olen. Kun olen päässyt eroon tyttöystävän virkaa toimittavista ongelmakimpuista ja ystäviä teeskentelevistä konnista, voin paremmin kuin koskaan. Miettikööt muut mitä miettivät, minä hoidan omaa turvallista maailmaani ja yritän aloittaa tai saattaa loppuun asioita, jotka ovat olleet mielessäni pitkään tai jääneet kesken kauan sitten. Muihin ei voi luottaa kuin itseensä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti