Pitkä tauko tässä on ollut, mutta nyt viime päivinä olen taas kirjoitellut ahkerasti - päivittäin - elämäkertaani. (Lomalla en ehtinytkään.) Käyn läpi vuosina 1988-1995 kirjoittamani päiväkirjat ottaen niistä irti kaiken mitä saan. Olen nyt vuodessa 1991, ja melkein itku silmässä kirjoittelen isän syövästä, heikosta lukiomenestyksestäni, meidän perheen ongelmista ja pahoinvoinnista, omiin oloihini eristäytymisestäni, ujoudestani ja suunnattomasta tyttöystävän kaipuustani, ja muista ikävistä asioista joita varsinkin sinä vuonna tuntui riittävän. Marraskuu 1991 oli minulle lohdutonta aikaa.
Me Mattssonit olimme varsinainen kulissiperhe: päältäpäin hyvin toimeentullutta kauniaislaista keskiluokkaa, jolla näytti olevan kaikki hienosti. Sisällä kuitenkin oli kitkaa ja ongelmia, masentuneisuutta ja riitoja. Meistä olisi saanut hyvän saippuasarjan.
Sitten ovat vielä Kotkassa asuneen vaarini minulle kirjoittamat kirjeet, joissa olisi paljon juttuja hänen elämästään. Sähköpostiviestit minun ja lahtelaisen / riihimäkeläisen Marjan välillä. Vantaan ammattiopistolla graafisen suunnittelun opintojen aikana kirjoittamani minä-tutkielma, josta ehkä löytyisi jotain uniikkia juttua. Oma syntymäkirjani ehkä tarjoaisi vielä joitain yksityiskohtia siitä millainen olin vauvana ja ihan pienenä. Ehkä muitakin tietolähteitä löytyisi, jos oikein penkoisin tavaroitani. Tietysti tärkeiden paikkojen nimiä, osoitteita ja muuta nippelitietoa täytyy tarkistaa kartoista tai ihan paikan päällä.
Tekstiä on koossa nyt 35 täyteenahdettua aanelosta, tiivistä tekstiä jota on varaa reippaasti laventaa, värittää ja yksityiskohtaistaa. Kun lasken, että "Sukuni viimeinen" kuvaa tällä hetkellä vasta pientä murto-osaa kaikesta mitä minulla on kerrottavana, ja yksi aanelonen kattaisi ehkä kolme painetun kirjan sivua, niin tuleehan tästä pitkä eepos. Kunpa voisin kopioida kaiken tekstin nettiin, että kaikki saisivat lukea elämästäni. Se olisi nimittäin riipaisevaa luettavaa. Niin paljon on asioita, jotka haluaisin huutaa julki ensimmäistä kertaa eläessäni. Voisin luoda vaikka Bloggeriin blogin, jonne kopioisin kirjoittamani elämäkerran pala kerrallaan. Tosin, jos lähipiirini näkisi blogin, he raivostuisivat kun menen kertomaan julkisuuteen yksityisasioita heistä ja heidän elämästään. Mutta jotenkin haluaisin tekstini julkisuuteen, ei se riitä että kaikki on ainoastaan koneella, päiväkirjoissa ja muistitikulla. Eihän kukaan muu niitä voisi muuten lukea. Haluaisin, että varsinkin ex-koulukaverini saisivat lukea elämäkertani ja vihdoinkin tietää millainen olin ja miten minulla meni. Minulla riittäisi silloin ymmärtäjiä ja lohduttajia. Kerrankin.
Muuten minulla ei ole ihmeempiä kuulumisia. Omenoita olen syönyt viikkotolkulla monta päivässä. Britta-tädilläni on Ruskeasuon siirtolapuutarhatontillaan omenapuu, joka tosin vähän tuhoutui, kun yksi mies leikkasi siitä liian paljon oksia pois varsinkin latvasta. Siitä huolimatta puu kantoi ihan kohtalaisen sadon, ja kannoin kotiin muovikassillisen omenoita. Ex-perhepäivähoitajani Hindrénit toivat Inkoosta omien omenapuidensa satoa pari kassillista. Töissä löysin yhdestä junasta muutamia omenoita.
Kävin vihdoinkin viime keskiviikkona salaa vanhempien luona hakemassa pois muutaman minulle kuuluneen vinyyli-LP:n, joka oli jäänyt heidän luokseen. Olin vuosia ajatellut salakuljettaa ne sieltä jonkin vierailun yhteydessä, mutta ilman tilaisuutta. Eero Raittisen Boxcar-yhtyeen "Necktie Party" (1978) oli tärkein. Minulla oli siitä kyllä digitaalikopio muistitikulla, mutta eihän se minulle riitä. Sitten Dexy's Midnight Runnersin "Too-Rye-Ay" (1982). Pikkupoikana ihastuin levyn kanteen ja kinusin marketissa levyä itselleni. Äitini suostui ostamaan sen. No, vaikka "Come On Eileen"-hitti oli minulle tuttu, en pitänytkään muista kappaleista, ja levy hautautui hyllyyn. Nyt se maistuu hyvältä. Vielä "Synthesizer Greatest" osat yksi ja neljä. Hollantilaisen Ed Starinkin sovituksia vanhoista syntsahiteistä, noita levyjä mainostettiin vuonna 1990 telkkarissakin. Juice Leskisen kokoelman "Parhaat" (1982) ostin vain yhden tai kahden ennenkuulemattoman biisin takia. Enpä kummemmin välitä levystä enää, mutta onpahan nyt taas minulla kuitenkin.
Nikke vain oli kotona kun kävin siellä Laurinlahdella. Ressukka kuulosti aika huonolta ja vaikutti vanhuuttaan väsyneeltä. Olikohan se sitä normaalia kissan kurinaa mitä kuulin vai pihisikö Niken hengitys? Mahtoiko olla viimeinen kerta kun sain nähdä hänet ja silitellä?
Sain tekstarin Osuusluotto-pikavippifirmalta, ja hain netistä paikan palvelunumeron. Soitin siihen seuraavana päivänä ja järjestin itselleni markkinointikiellon. Näin menettelen tästä lähin joka pikavippitarjoustekstarin kohdalla, sillä minun on pakko saada nuo viestit loppumaan. En halua niitä enää kännykkääni ainuttakaan.
Töissä yövuorojen alkamisaika siirretään ensi maanantaista alkaen kello yhteentoista, ja päättymisaika seitsemään. Se tarkoittaa, että ehdin torstai-iltaisin kello 21.00 saunavuoroon. Mukavaa päästä saunomaan, olenhan maksanut sen 7 euron kuukausimaksun aivan turhaan nämä viime kuukaudet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti