12.9.2010
Kohtasin työmatkalla ketun. Se ilmestyi esiin rauta-aidan alta, käveli kävelytien poikki ja pysähtyi katselemaan minua. Moikkasin sitä iloisesti, se vain tapitti minua. Se oli vielä nuori yksilö, katsoi minua vähän arastellen, muttei kuitenkaan pelkäävästi. Hymyilin sille lempeästi, ja jatkoin matkaani. Katsoin hetken päästä taakseni, ja se seisoi vieläkin paikoillaan. Toivottavasti ei hämmentynyt järkytyksestä. Tai ehkä se pysähtyi miettimään, etteivät ihmiset niin vaarallisia ehkä olekaan.
Itse koen olevani hamsteri. Kerään kaikenlaista käyttökelpoista tavaraa mitä jostain löydän, vaikken tarvitsisikaan. Eihän sitä koskaan tiedä mitä joskus tulevaisuudessa tarvitsee. Ei ihme, että ullakkovarastoni sekä kaikki laatikkoni ja hyllyni ovat täynnä rojua. Ennen pidin itseäni kameleonttina, koska käyttäydyin vähän eri tavalla eri ihmisten seurassa. En enää oikein tunne niin.
13.9.2010
Minulla on pieni pehmoeläinkokoelma. Keräilen niitä aika nirsosti, huolin vain niitä joista oikeasti pidän. Suosikkini on sylinkokoinen vaalea nalle, jolla on puna-valkoruudullinen kaulaliina. Se oli kerran petikaverinanikin lohduttamassa minua, kun yhtenä iltana tuntui oikein pahalta. Ollessani Lontoossa kolme vuotta sitten, ostin Harrodsista ihanan ruskean nallen, jossa luki tavaratalon nimi. Sillä oli ruudullinen kaulaliina, jossa olleessa taskussa nökötti toinen, pienenpieni nalle. Ostin sen Sadulle. Hänelle se tietysti jäikin. Harmittelin kovasti jälkeenpäin, etten ostanut samanlaista itselleni.
Minulla on muutama syy miksei minulla ole omaa lemmikkiä. Tärkein on ehkä ailahteleva talouteni. En ole aina kyennyt ostamaan ruokaa edes itselleni - miten sitten lemmikille? Koiraa en voisi hankkia, koska asun yksin ja olen välillä poissa kotoa. Kuka jäisi pitämään seuraa sille? Kissalle taas mieluusti tarjoaisin 26 neliötä isomman sisätilareviirin. Toisaalta elo on helpompaa, kun ei tarvitse kantaa vastuuta mistään eikä kenestäkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti