Haluaisin vain jättää jonkin merkin itsestäni tähän maailmaan. Tehdä jotain josta minut muistetaan. Saada edes jotain mainetta sarjakuvantekijänä. Olen ties kuinka monta vuotta suunnitellut 7-osaista albumisarjaa nimeltä "Naavametsäläiset". Se kertoo metsäneläimistä, jotka elävät omaan metsätilkkuunsa eristäytyneinä maailmassa, jossa ihmiset vihaavat eläimiä. Ihmiset ovat karkottaneet kaikki eläimet keskuudestaan, ja syövät lähinnä kasvisruokaa. Lihaakin syödään, mutta se on harvinaisempaa. Muutamat ammattimaiset metsästäjät, joilla ainoina on lupa metsissä oleiluun, tappavat eläimiä harvojen lihakauppojen tarpeisiin. Jokaisessa albumissa on eri eläin pääosassa. Ensimmäisessä tarinassa "Sininauhainen riipus" nuori, epävarma mutta tiukan paikan tullen neuvokas kettu etsii kadonnutta tyttöystäväänsä ihmisten parista yrittäen parhaansa mukaan pysyä naamioituneena ja piilossa. Kun ihmiset kuitenkin saavat tietää että kettu liikuskelee heidän keskuudessaan, tehtävä muuttuu todella vaaralliseksi. Tyttöketun katoamisen takaa paljastuu outo juoni, jonka takana on mitä ilmeisimmin...
Toinen tarina, "Hypokriton", kertoo metsän ja ihmisten maailman erottavassa lahdessa elävästä oudosta merieläimestä, joka löytää merenalaisen kaupungin ja saa tietää olevansa kaukaista sukua sen asukkaiden kanssa. Asukkaat tässä nimettömässä kaupungissa ottavat etäisen lajiserkkunsa innolla vastaan ja tutustuttavat hänet kulttuuriin ja historiaan. Ennen pitkää uudet velvollisuudet kuitenkin muuttavat merieläimen elämän huonompaan suuntaan, ja vielä pahemmiksi asiat muuttuvat, kun tulokas saa selville kaupungin hirveän salaisuuden. Kaupungin valtaapitävät paljastuvatkin kaksinaamaisiksi tyranneiksi. Tämä tarina sisältää raivokasta yhteiskuntakritiikkiä.
Kolmas tarina, työnimeltään "Mutatoitunut metsä", huolta aiheuttaa Naavametsän outo sairaus. Puut ja kasvit menettävät lehtensä, vääntyvät luonnottomiksi ja kivettyvät. Paljastuu, että asialla on kolme avaruusoliota jotka ovat laskeutuneet metsän liepeille ja halunneet muuttaa metsän samanlaiseksi kuin kotiplaneetallaan viihtyäkseen siellä. Ennen pitkää saadaan tietää olioista ja heidän planeetastaan muitakin asioita, jotka eivät ole itse olioillekaan aina kovin miellyttäviä.
Neljäs tarina kaipaa vielä työstämistä. Öiset kovat äänet Naavametsässä häiritsevät eläinten yöunta, ja pöllöä pyydetään selvittämään asia. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, että pöllöllä on itselläänkin salaisuuksia, joista osa liittyy öisiin ääniin.
Viides tarina, työnimeltään "Linnun elämää", kertoo linnusta joka ei halua elää kuten lajitoverinsa. Hän kammoaa etelään muuttoa ja etsii itselleen oravankolon talvehtiakseen siellä. Hän järjestää itselleen mukavan, helpon elämän, joka ei saa ymmärrystä muilta linnuilta - varsinkaan naarailta. Poikamiehen elämä menee sekaisin, kun lintu sekaantuu karhujen ja ilvesten välisiin riitoihin ja järjestää itselleen vain lisää ongelmia yrittäessään sovitella näiden eläinten kiistoja.
Kuudes tarina kertoo henkilökohtaisten ongelmien piinaamasta kontiaisesta, mutta syventää myös albumisarjan muita teemoja. Esimerkiksi ihmisten hylkäämät lemmikit - kissat ja koirat - elävät metsässä yrittäen tulla jotenkin toimeen. Koirat kärsivät rodunjalostuksen sekä ihmisten sääntöjen ja käskytyksen takia psykooseista ja neurooseista eivätkä selviä metsänelämästä ilman muiden eläinten apua. Kissat ovat vähän omavaraisempia, mutta eivät paljoa tasapainoisempia. Muut eläimet auttavat auliisti, mutta kokevat tulokkaat pakostakin riippakivinä.
Viimeisessä albumissa eläimet ja ihmiset joutuvat yhdistämään voimansa pysäyttääkseen metsää uhkaavan saastepilven.
"Naavametsäläisten" lisäksi mielessäni on pari muuta albumisarjaa. Aion herättää uudelleen henkiin "Olavi, etsivä"-sarjani, jota piirsin 13 albumin verran vuosina 1987-1988, ja vielä luonnostelin 14. albumin vuosia myöhemmin.
Viimeinen projektini olisi sitten 7 albumin mittainen "Tsirps", josta tulisi jotain todella uutta, ainutlaatuista ja hämmästyttävää. Tarinoita olen tähänkin suunnitellut aika pitkälle. Yksi perustuu näkemääni uneen, viimeiseksi ajattelemaani tarinaa "Electroglide" aloittelin monta vuotta sitten irrallisena sarjakuvana, mutta jaksoin piirtää vain kaksi sivua. "Tsirps" on samoin vanha hahmo, tein 90-luvun alussa muutaman sivun sarjan, joka kuitenkin toimii ainoastaan pintaraapaisuna hahmoon. Oikea tarina se ei ole.
Yksi projekti on sitten romaani, Tolkien-tyylinen fantasiajuttu, jossa on kuitenkin uusiakin ideoita.
Kun oma elämäni on rempallaan, en saa mitään väkerrettyä paperille. Muutenkin vapaa-aikani on ollut täynnä kaikenlaista puuhaa. Jotain olen saanut tänäkin vuonna tehdyksi. Vanhat, itse äänittämäni c-kasetit olen saanut siirrettyä cd-muotoon. Kaikki kaseteilla olleet kappaleet, jotka olen pystynyt haalimaan jostain, olen polttanut levyille cd-tasoisina. Muut olen kopioinut suoraan kaseteilta. Samoin vanhat VHS-kasettini on nyt siirretty DVD-R-levyille - lukuunottamatta yhtä ostettua kasettia, jossa on kopiosuojaus. En saa hankittua siinä olevaa elokuvaa millään muilla keinoilla. No, saahan sen tilattua DVD:nä vaikka netin kautta, mutta kun ei ole käyttörahaa. Leffa on uploadattu nettiinkin ilmaiseksi ladattavaksi, mutta RAR-tiedostopaketti on viallinen eikä elokuvatiedostoa saa sieltä irrotettua. Olkoon sitten, yksi VHS-elokuva jää hyllylleni. Eihän se paha juttu ole. Videonauhuri toimii hyvin.
Tässä sitten istun kotonani ja kuuntelen Cumulus-vinyylejäni. Tykkään rockista, mutta kun olen masentunut ja on ongelmia, en jaksa sitä paljoa kuunnella, vaan suosin kauniimpaa musiikkia. Se rauhoittaa ja muistuttaa minua siitä, että tässä kovassa maailmassa on jotain kaunistakin. Vaikka sitten musiikki, jos ei muuta. Sitten juon teetä ja syön voileipiä. Jokailtainen teehetki on minulle päivän kohokohta. Kahvia en ole koskaan juonut enkä juo. Sen tuoksu ei houkuttele. Vaikka Suomi onkin kahvihullujen maa.
En tykkää käydä missään. Inhoan tupakansavua, kapakoita, tanssipaikkoja, meluisia paikkoja. Haluan olla vain kotona. Tästä 26 neliön yksiöstä olen luonut itselleni niin virikerikkaan paikan, etten viihdy täysillä missään muualla. Täällä on maailmankirjallisuuden klassikoita hyllyllä, älytön määrä musiikkia, kaksi tietokonetta (vanha 40 Gt:n ja uusi 500 Gt:n kone), sarjakuvia, Kari Suomalaisen pilapiirroskirjojen kokelma, omat rahakokoelmani, valokuva-albumini, käsin kirjoittamani suomalaisten ja ulkomaisten elokuvaohjaajien ja näyttelijöiden filmografiat, sarjakuva- ja tietokonelehtikokoelmat (Ruutu, Nonstop, Pahkasika, MAD, Suomen MAD, Suomalainen MAD, Tapiiri, Mikrobitti, Sarjis (se Veikko "Joonas" Savolaisen 70-luvun alussa toimittama), Kutka, Jymy, Huuli, Kannus, Pumpsis, Sladdi, Gary Larson, Karvinen - vanhaa Suosikkia ja Soundiakin vinot pinot), tietokirjoja, eri kielten sanakirjoja... Kotiin tuleva Hesari ja töissä lukemani iltapäivälehdet pitävät minut ajan tasalla. Tilanpuute vaivaa, mutta ei haittaa liiaksi.
Kun rahaa oli, olin innokas harrastelijavalokuvaaja. Kiersin pääkaupunkiseutua ja otin maisema- ja luontokuvia. Rakastan luontoa, ja asun onneksi kaupunginosassa jossa vihreää riittää ja kulkuyhteydet ovat täydelliset. Junalla pääsen minne vain. Kiersin kuitenkin lähinnä pyörällä silloin kun kuvausreissuja oli. Voisin melkein sanoa, että viihdyn paremmin eläinten kuin ihmisten parissa, mutta liioitteluahan se olisi.
Viime kesä meni minulta täysin ohi, kun olin henkisesti huonossa kunnossa ja makselin sen somalin minulle jättämiä velkoja, ja nyhjötin kotona. Hyvä kun jaksoin töissä käydä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti