Karkkimuistoja

Lopetin terveyssyistä karkkien syönnin vuonna 2016, mutta onhan niistä jäänyt muistoja mieleen.

Isäpuoleni oli laivanrakennusinsinööri, joten hänen työhönsä kuului runsas matkustelu ulkomailla. Aika monesti hän toi työmatkoiltaan tyttärelleen Jonnalle ja minulle isot määrät karkkia (joskus hän saattoi olla samalla kännissäkin). Jonna ja minä sitten saimme tehtäväksi jakaa karkit keskenämme "kristillisesti" siten, että kumpikin saa tarkalleen saman määrän kutakin karkkilaatua. Jonna yleensä hoiti jakamisen, ehkä siksi, ettei luottanut minuun, tai ehkä hän vain tykkäsi siitä puuhasta. Jos jokin karkkilaatu ei mennyt tasan, asia sumplittiin siten, että vaikkapa minä sain enemmän jotain karkkia, josta itse pidin enemmän kuin Jonna.

Vuoden 1983 käynti Gränna polkagrisfabrikissa oli elämys, vaikka itse paikasta en muista enää yhtään mitään. Muistan vain ne karkkitangot, jotka ostettiin ja joita syötiin vielä kotonakin jonkin aikaa.

Kun olimme ruotsinlaivalla, minun oli aina pakko saada tax free -shopista kolmea tiettyä tuotetta, kaikki ruotsalaisia:

Peps - pyöreitä minttusuklaakarkkeja, joissa oli kova piparminttukuori. Aina kun nykyisin kuuntelen skånelaista reggae- & blues-muusikkoa Peps Perssonia, nuo karkit muistuvat mieleeni.

Pingvinin suolapastillit - mustia suolalakritsipastilleja, joita myydään kai edelleen kahdeksankulmaisissa, läpinäkyvissä muovipurkeissa, joiden valtavaa valkoista muovikorkkia kiertämällä saadaan esiin puoliympyrän muotoinen aukko, josta karkkeja voi kaataa kämmenelle.

Center - suklaanappirullia, "nappien" sisällä oli pehmeä, hiukan valuva toffeetäyte.

Myös pyöreissä peltirasioissa myytävät isot, pyöreät, litteähköt ja kovat fruit drops -hedelmäkarkit olivat suosikkejani. Karkkeja oli vielä lisämakeutettu tomusokerilla, ja sen jälkeen kun karkit oli syöty, rasian pohjalle jäi kerros tomusokeria, jota oli kiva noukkia suuhun kielellä.

Kun asuin isän kanssa ja kävimme kesämökillämme, hoidimme ruokaostokset yleensä pienessä kyläkaupassa, joka sijaitsi Viitostien varrella siinä kohdassa, josta erkanee tie etelään kohti Mäntyharjua. Pohjoiseen päin lähti samassa kohdassa hiekkatie, ja siellä se kyläkauppa oli. Poimin sieltä mukaani yleensä joko Roope Ankan kolikoita tai lakutoukkia. Tykkäsin kovasti myös piparminttupastilleista, tosin niistä saattoi joskus tulla ilmavaivoja.

Salmiakkiaakkoset olivat 80-luvulla ihania. Intän sinnikkäästi, että silloin ne olivat selvästi mustempia, kiiltävämpiä ja maukkaampia kuin nykyään. Myöhemmin niiden maku huononi kummasti, ja koostumus muuttui lössömmäksi. En voi käsittää, miksi.

Muistiini on jäänyt lukuisia 80-luvun tv-mainoksia ja mainosbiisejä.

Stiga on ketterä käänteissään, liikkuukin melkeinpä itsestään
ajetaanpa poijaat, Stigalla vaan, eipä ole nurmikko rempallaan
huoletonta huvia on leikkuutyö, Stiga kun ruohoa tasaseen syö!

"Paljon Valion kaakaota kuppiin / suklaajuoman maku huumaa, olkoon maito kylmää, kuumaa / paljon Valion kaakaota kuppiin"... tuo oli kunnon 80-luvun suomirokkia. "Dr. Pepper, U.S.A. / toiset tykkää, toiset ei... Dr. Pepper... ovela maku... pakko maistaa!" Tuo juoma jakoi mielipiteitä. Minulle maistui kyllä, mutta ei siitä suosikkijuomakseni ollut. "Olen tomaatti, olen Ilona, olen Pauligin ketsuppi". "Meiran aromi-ketsuppi, kilo sekä puolikas... Lisätäänkö makua? Jee, Meiran aromi-ketsupilla!" "Kutsu silloin Proffa apuun, Proff, se on raikkaan makuun"... noin mainostettiin kurkkupastilleja. Juice Leskinen parodioi tuota mainosta Boogieteorian alkeet -albumillaan. Kirka lauloi Suffeli-suklaatoffeevohvelipatukan mainoskappaleen, jonka melodia oli poimittu "pienet sammakot, pienet sammakot, ne lystikkäitä on" -laulusta. Salmiakki- ja hedelmäaakkosmainoksessa värikkäät, ruutuasuiset harlekiinit hyppelehtivät ympäriinsä, biisi lähenteli hyperaktiivisuutta ja sanoitus oli aika dadaa.

Olisi mukava nähdä taas Englannin lakritsi -mainos, jossa esiintyivät Sherlock Holmes ja tohtori Watson. Englannin lakuja valmisti kaksi eri firmaa, ja lakut saattoi erottaa toisistaan sillä, että toisen valmistajan lakuissa eri kerrokset pystyi helposti irrottamaan toisistaan, kun taas toisen valmistajan lakuissa kerrokset pysyivät tiukasti kiinni toisissaan.

Kauniaisissa toimi lyhyen aikaa - vuonna 1992 - irtokarkkikauppa nimeltä Bom Bom. Ehdin käydä siellä muutaman kerran ennen kuin se lopetti. Yksi käyntikerta jäi mutkan kautta mieleeni. Olen kertonut tapauksen jo Myrsky tynnyrissä -muisteluteoksessani, mutta kertauksen vuoksi:

Lukiossa oli 26. marraskuuta 1992 ekskursio Viirus-teatteriin, katsomaan Kuningas Ubu -nimistä näytelmää. Sitä mainostettiin bussien kyljissäkin. Koulussamme opettajana työskennellyt kirjailija Nalle Valtiala varasi liput, ja määrättiin että kaikkien abien pitäisi nähdä se. Me lähdimme luokanvalvojamme Margareta Lasseniuksen kanssa iltaseitsemäksi Viirukseen. Kirjoitin näytelmästä päiväkirjaani näin:

”Ubu oli luokiteltu komediaksi. Juoni oli kuitenkin äärimmäisen vakavahenkinen: entisajan Venäjällä Ubu-niminen mies unelmoi päästä ryysyistä Venäjän kuninkaaksi. Erinäisillä kepulikonsteilla hän saavuttaa haluamansa paikan ja ryhtyy julmaksi diktaattoriksi, joka valtaa ja lääniä saadakseen tappaa kaikki herttuat, prinssit ja muun ylhäisön. Jäljelle jäänyt kansa kapinoi ja julistaa sodan, Ubu menettää valtaistuimensa ja purjehtii lopussa Suomeen.

Juoni oli kuitenkin onnistuttu pilaamaan täysin: 1,5 -tuntinen näytelmä pursui panoeleitä, nekrofiliaa, kirosanoja, alapäähuumoria ja muita perversioita. Voin olla varma, ettei kukaan pitänyt näytelmästä. Näyttelijät olivat taitavia ja energisiä, komediallinen ajoitus loistavaa ja jotkut gagit jopa naurattivat. Tosin niillekin nauruille huomasi hämmentyvänsä. Maggan oli nähnyt pari aiempaa versiota näytelmästä, ja ne olivat ihan siistejä, ilman hauskoiksi tarkoitettuja raakuuksia ja perversioita. Oliko tämän version vastaavilla ennakkoluuloja meitä abeja kohtaan? Luulivatko he tyydyttävänsä meidän makuamme moisella räävittömällä, farssimaisen meluisalla saastalla? Mene ja tiedä, mutta minä ainakin tarvitsin sitä pussillista irtokarkkeja jonka olin päivemmällä ostanut.

Tästä näytelmästä pitää kirjoittaa aine. Jos arvioita ja perusteluja halutaan, niin täältä ainakin pesee!”.

Marraskuun viimeisenä pesi. Kirjoitin äidinkielen tunnilla niin paljon tulikivenkatkuista tekstiä, että muistaakseni jouduin pitämään kiirettä kun tunti loppui. Mielipiteitä vertailtiin myöhemmin, mutta niistä ei annettu arvosanoja.

Onneksi minulla oli se Bom Bomista ostamani irtokarkkipussi mukanani, se auttoi minua kestämään näytelmän läpi.

90-luvun alussa ostelin paljon irtokarkkeja. 1988-1989 asuin vielä isän kanssa ja isä oli tutustunut Leena Lepistöön ja hänen tyttäreensä Suviin. Minä kävin Suvin kanssa monesti läheisessä R-kioskissa - Asematien, Helsingintien ja Tunnelitien risteyksen tuntumassa - ostamassa joko viiden tai kymmenen markan irtokarkkipusseja. Siihen aikaan ne pussit olivat vaatimattoman näköisiä, 90- ja 00-luvuilla ne olivat huomiotaherättävän kookkaiksi suunniteltuja.

90-luvun alussa vietin paljon aikaa Kauniaisten kirjastossa, ja söin usein irtokarkkeja jotka olin ostanut milloin mistäkin, jopa Leppävaarasta asti. Tein siihen aikaan kesäisin pitkiä polkupyöräreissuja.

1993-1994 opiskelin Porvoossa. Siihen aikaan oli jokin muutaman erilaisen karkkipussin sarja, josta tykkäsin kovin. Luulisin muistavani vain yhden pussin nimen: Iso Rikas Sika. Karkit olivat pehmeitä kolikon näköisiä hedelmäkarkkeja. Toisen pussin kyljessä joku itserakas mies puhui maireasti hymyillen itsestään: "...siksi on kivaa, kun meitsillä on niin paljon tosi ystäviä. On se vaan ikävää, kun ystävätkin yrittävät hyötyä meitsistä". Jokaisen pussin kyljessä oli joku hahmo, joka kertoi itsestään, ja teksti oli joko puhekuplassa tai sitten ei. Vaikea muistaa, miten oli. Mutta näitä pusseja ostelin aina matkaeväiksi, kun lähdin viikonlopuksi Porvoosta bussilla äidin ja isäpuolen luo.

Olen suosinut kovia, imeskeltäviä karkkeja, joissa on vahva salmiakkitäyte. BonBonin makeita namupiloja ja turkinpippureita. 1997-2004 olin ahkera vieras elokuvateatteri Orionissa, jossa esitettiin Elokuva-arkiston näytöksiä. Aina piti ostaa Asematunnelin Karkkitorista irtokarkkeja ennen näytöstä. Ufojen ja erilaisten salmiakkipommien lisäksi kuukiviä, piparminttua, suklaata ja mitä muuta nyt omiin makunystyröihin sopi.

Werther's Originalit veivät kielen mennessään. Niitä oli vaikea malttaa imeskellä loppuun asti, aina teki mieli jossain vaiheessa pureksia niitä kun olivat niin hyviä.

Kirpeät karkit olivat myös mieleeni. Missä X -pussit olivat hyviä. Fazerin Remix-pusseissa oli isoja, greippiviipaleen näköisiä kirpeitä karkkeja, joista tykkäsin. Noitapillit ja vähän purjeveneen näköiset lakritsikarkit kelpasivat hyvin myös. Nämä kolme laatua söin Remix-pusseista aina ensin pois. Pyöreät, litteähköt, sokerilla kuorrutetut hedelmä-Pantterit menettelivät, mutta perushedelmäkarkit jätin viimeisiksi ja söin ne sitten vähän pitkin hampain, kun en viitsinyt niitä roskiinkaan heittää. En ole koskaan ollut minkäänlaisten tylsien, pehmeiden hedelmäkarkkien ystävä (kovista saatan pitääkin). Vaahtokarkkien syömisestä ei puhettakaan. En käsitä, miksi jenkit ovat niin hulluina vaahtokarkkeihin. Muuttuvatko ne edes yhtään paremmiksi, jos niitä grillataan?

Maapähkinävoita - sitä toista jenkkien ikiherkkua - olen kerran maistanut, mutten tajunnut senkään päälle. Ehkä asiaan vaikutti se, että maistoin sitä isäpuoleni äidin ja hänen viimeisen miehensä luona. Moisten alkkisten luona minulle ei maistunut koskaan mikään.

Salmiakkituotteista suosikkini oli Fazerin Salmiakki Mix -pussit - kunnes menivät poistamaan niistä merkkarit. Sen jälkeen Salmiakki Mix -pussien ostaminen loppui minulta kuin seinään. Ymmärsin, että pelättiin merkkarien juuttuvan lasten kurkkuihin tukehduttaen heidät. Suomalainen helvetin holhousyhteiskunta.

Tämän jälkeen turvauduin salmiakinhimossani niihin pieniin pahvirasioihin.

Salmiakkisuklaa oli minulle liikaa. Salmiakki salmiakkina ja suklaa suklaana. Niiden yhdistelmä ei sovi, ei ainakaan minulle.

Suklaatuotteista Fazerin levyt tietysti aina ikisuosikkeina. Varsinkin Porvoo-opiskeluni aikoina oli kiva ostaa viikonloppuisin yksi sininen, yksi punainen, yksi keltainen ja yksi ruskea levy, ja syödä niitä sekaisin. No, kun Porvoosta puhutaan, ei Brunbergin tehtaanmyymälää voi sivuuttaa. Kyllä siellä tuli käytyä useasti, ja siihen aikaan sieltä sai vielä ostaa NEEKERIsuukkoja, eikä mitään sievisteleviä "suukkoja".

Kun Stockmannin karkkiosasto sijaitsi ihan lähellä Keskuskadun uloskäyntiä, siellä myytiin Fazerin Sinistä, Fazermintiä ja Geishaa kääreisiin pakattuina irtokonvehteina kilohinnalla. Tykkäsin ostaa kaikkia kolmea ja syödä niitä sekaisin. Minttusuklaa oli parasta. Perhepäivähoitajillani Hindréneillä oli usein tarjota After Eight -suklaita, joita voin ehkä väittää jopa suosikkisuklaikseni. Tunnustan, että vaikka lopetin suklaan syömisen 2016, niin After Eightit ovat minulle sellainen heikkous, jota on edelleen vaikea vastustaa.
    Myönnän sortuneeni.

Kun asuin kahdestaan isäni kanssa 1984-1989, isäni osti jouluisin Brunberg-, Aladdin- ja Vihreät kuulat -rasioita. Nykyisin on toki tarjolla paljon Brunbergia ja Aladdinia parempia rasioita, joten muistoni noista eivät ole mitenkään mainittavan erityisiä.

Niin, ja minulle kelpasi niin marsipaani kuin kookoskin. Tiedän noiden makujen jakavan mielipiteitä, mutta minä en ollut ronkeli.

"Mmm... Crunchy frog, heap good!" (pakollinen Monty Python -sitaatti).

Twist-konvehtipussit olivat suosikkejani. Aina, kun näin Twist-pusseja, niitä piti ostaa. Esimerkiksi Porvoossa söin niitä monta. Myöhemmin niitä sai hyvin Stockalta.

Omillani asuneena aikuisena keräsin vähän aikaa Smarties-suklaalinssiputkiloiden muovikansia, koska niissä oli kohokuviona jokin sattumanvarainen kirjain. Yritin saada kerätyksi kaikki kirjaimet. Smartieseja söin kuin ahmatti entisaikaan.

00-luvulla olin tosin usein niin rahaton, ettei minulla ollut varaa käydä Stockalla karkkiostoksilla. Jouduin kärvistelemään joskus useamman kuukauden makeannälkäisenä, ennen kuin rahaa taas oli.

Nykyisin syön paljon tanskalaisen Den Lille Nøttefabrikkenin pähkinä-rusina-kuivahedelmäsekoituspusseja. Suosikkipussini ovat vaaleansininen Yoghurt ja hiukan sitä suklaatakin sisältävä violetti Salt & Søtt. Jälkimmäinen pussi on tosin poistunut Herttoniemen K-Market Hertan - jossa nykyisin teen vakituisesti ruokaostokseni - valikoimasta. Harmittaa, että joudun nyt hakemaan sitä Kampin kauppakeskuksen K-Marketista asti. Kampin K:n valikoimasta taas poistui ajat sitten halva. Se oli sääli, sillä tykkäsin ostaa sieltä halvaa aina kun kävin. Jogurtti Mix -pussit, joissa on jugurttipäällysteisiä pähkinöitä ja banaanilastuja, ovat sentään toinen vakiohankintani sieltä.

Stockan Herkusta saan jouluisin Den Lille Nøttefabrikkenin Julenøtter-joulusekoitusta, jossa on kanelia ja hunajaa ja joka on aivan taivaallisen hyvää.