Kaksi vuotta sitten toukokuussa imuroin Pirate Baysta koneelleni läjän vanhoja pitkiä Disney-piirrettyjä. Ajattelin katsoa ne koneellani joskus kun minulla on aikaa. Sitä on järjestynyt vasta viime viikkoina. Tämä on kolmas viikonloppu putkeen, jolloin katson Disneyn piirrosklassikoita. Toissaviikonloppuna nautin Aristokateista, jonka näin joskus tooooodella kauan sitten tv:stä, enkä muistanut leffasta yhtään mitään. En edes juonta. Uudelleenkatselu tuli tarpeeseen. Sen perään Miekka kivessä, josta en myöskään muistanut käytännössä mitään. Viime viikonloppuna vuorossa olivat Peter Pan ja Viidakkokirja. Nyt äsken sain katsotuksi putkeen Pinokkion, Kaunottaren ja Kulkurin sekä 101 dalmatialaista. Melkein surettaa, kun joudun poistamaan elokuvatiedostot koneeltani katsomisen jälkeen, mutta kun ne vievät kovalevylläni tilaa, jota tarvitsen muuhun käyttöön.
Parasta on, että sain katsotuksi leffat alkuperäisellä ääniraidalla. Kun takavuosina katsoin muutaman piirretyn isolta kankaalta (Rautatientorin vieressä ollut elokuvateatteri näytti ainakin Kaunottaren ja Kulkurin sekä Viidakkokirjan) ja vuokrasin läjän muita Makuunista VHS-kasetteina, jouduin melkein kaikkien kohdalla sietämään dubbauksia. Vain Pinokkiosta löytyi suomeksi tekstitetty VHS-kasetti englanninkielisellä ääniraidalla. Nyt olen nähnyt noita alkuperäisillä äänillä, ja nauttinut sävyistä ja kielivitseistä, joita latteat ja kömpelösti näytellyt suomi-dubbaukset eivät mitenkään pysty toistamaan. Katsellessani pyörittelen käännöstekstejä mielessäni ja mietin, että olisipa kivaa laatia Disneyn pitkiin piirrettyihin omat suomenkieliset tekstitykset. Mutta Punk In Finlandin "Tekstitysten sysipaska taso tv:ssä" -viestiketjusta olen oppinut, että leffojen ja tv-sarjojen tekstittäminen on epäkiitollista ja huonosti järjestettyä puuhaa, johon ei kannata ryhtyä. Jos kääntäjä saa materiaalikseen pelkän ääniraidan, ei kuvaa, ja homma on tehtävä tiukalla aikataululla ja nälkäpalkalla, niin koeta siinä sitten saada hyvää jälkeä aikaiseksi.
Maaliskuussa 2011, kun Warner Brothersin lyhytpiirretyt olivat kolahtaneet, kirjoitin etten pidä Disneyn pliisusta tyylistä. Tämä pätee edelleen lyhytpiirrettyihin. Sen sijaan vanhoissa pitkissä Disney-animaatioissa on kunnon tarinat ja sitä todellista vanhan elokuvakerronnan taikaa, jota nykyään ei enää pystytä tavoittamaan, ei animaatioissa eikä näytellyissäkään elokuvissa. Vaikka Disney-pitkät lapsille onkin suunnattu, niin kyllä aikuinenkin saa niistä niin paljon irti.
Katsomatta ovat vielä Bambi, Dumbo, Robin Hood sekä Pelastuspartio Bernard ja Bianca. Dumbon katsomisesta on eniten aikaa, se tuli telkkarista siihen aikaan kun isäni asui Laajasalossa Leena-kihlattunsa ja tämän Suvi-tyttären kanssa ja minä olin visiitillä.
Jep, jätin Pirate Baysta imuroimatta prinsessasadut sekä Liisa Ihmemaassa -sovituksen. Myöskään Topin ja Tessun sekä Hiidenpadan uudelleenkatsominen ei houkutellut, nostalgia-arvo on minun silmissäni liian vähäinen. Lewis Carrollin tarinasta tehdystä Disney-piirretystä en pitänyt kun sen joskus Makuunin vuokrakasetista katsoin, se oli minusta meluisa ja banaali. Fantasian näin elokuvateatteri Orionissa Elokuva-arkiston näytöksenä. Minulla on tallella esittely-A4 jonka poimin mukaani Orionista, siihen olen kirjoittanut päivämääränkin: 1.2.2001. Fantasia on minulla DVD-R:lle poltettuna leffatiedostona.
Tässä ei vielä kaikki. Kesäkuussa 2018 imuroin PB:stä viisi Don Bluthin piirrettyä, ja elokuussa kolme tv-sarjaa 80-luvulta. Täytyy nekin katsoa loppuvuoden aikana. Don Bluthin piirroselokuvia en ole nähnyt vielä ainuttakaan. Ehkä minua odottaa niissä tutkimaton maailma?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti