Ellei jotain yllättävää putkahda Soulseekissä ilmoille, niin 62 omaa levyäni taitaa jäädä kokonaan tai osittain ilman digitaalikopiota - edellyttäen että yksi latausjonossa roikkuva levy joskus minulle tulisi. Kolme näistä 62 levystä on ulkomaisia.
Rupean nyt työstämään Legatio Musica -postauksia joita olen suunnitellut. En kyllä ole ihan varma, tuleeko kaikista postauksista tarpeeksi sisällökkäitä, jotta kehtaisin julkaista niitä. Pitkiä niistä ainakin tulee, mutta voi olla, että lähinnä tylsää jaarittelua.
Mietin isäpuolen loputonta auttamishalua... Hän senkun jatkaa kotini sisustamista hankkimalla tavaroita ja kalusteita... tuntuu hämmentävältä, ottaen huomioon mitä kaikkea jouduin kokemaan nuorena. Kuin hän haluaisi korvata menneet. Onko hänellä omatunto huonona sen takia, että pani minut niin lujaan prässiin? En tiedä mitä ajatella, tunteeni menevät ristiin. Kaikki ne toimistotuolit, joilla olen istunut näprätessäni tietokonetta kaikkina niinä vuosina jolloin olen asunut yksin, ovat kärsineet siitä runsaasta istumisesta, ja Frej on aina hankkinut uusia... tai siis käytettyjä tilalle. Nytkin tämä punainen tuoli, jolla olen istuskellut viime joulukuusta lähtien, on Frejn mielestä alkanut osoittaa kulumisen merkkejä, ja hän heitti ilmaan lausahduksen, että voisi hommata tilalle toisen. Ei tämä tuoli ole ollenkaan pahassa kunnossa, ja hänen on aivan turhaa hankkia lisää tuoleja muutaman kuukauden välein. Menee liiallisuuksiin.
Kuten olen aiemmin kirjoittanut, olo tuntuu paapotulta. En pidä siitä. Minun pitäisi olla kiitollinen, ja niin olenkin, mutta liika auttaminen on liikaa.
Äitini taas on valittanut, että isäni oli aina niin etäinen, ei pahemmin paljastanut sisimpiä tunteitaan eikä muutenkaan avautunut. Isä oli hieno mies, joka kuitenkin teki elämässään liian paljon ja liian pahoja virheitä. Ehkä hän kantoi niistä häpeää loppuikänsä, ja siksi oli niin vaitelias tunteistaan ja ajatuksistaan ja keskittyi työhönsä ja autoharrastuksiinsa niin kovasti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti