20.9.2019
Kun Bill Walshin kirjoittamia ja Floyd Gottfredsonin piirtämiä mielikuvituksellisia Mikki-seikkailuja ruvettiin vuoden 1988 alussa julkaisemaan uudelleen Hesarissa, aloitettiin siis The Ghost of Black Brianin loppuhuipennuksella, mutta hypättiin seuraavan tarinan, Uncle Wombat's Tock Tock Time Machine, yli. Toisena vuorossa olikin The Midas Ring. Ikävä ratkaisu sikäli, että tarinassa Uncle Wombat's Tock Tock Time Machine esitelty Hessun eno, Uncle Wombat (Vuppu-eno), nähtiin vielä lyhyesti The Midas Ringin kahdessa ensimmäisessä stripissä. Nämä kaksi strippiä julkaistiin HS:ssä vuonna 1988. Hieman hämmentävä alku tarinalle, kun hahmo oli varmaan tuolloin miltei kaikille Hesarin lukijoille outo:
Tuossa siis The Midas Ring -tarinan alku, vuoden 1963 Hesari-käännöksenä. Ensimmäisen stripin ensimmäisessä ruudussa näkyy vielä kaksi kukkahahmoa, jotka olivat tärkeässä roolissa tuossa UWTTTM-tarinassa. Uncle Wombat itse taas on Hessun suvun joko tyhmin (englanninkielisessä alkutekstissä) tai omituisin (suomennoksessa) jäsen, ja hänet on monesti palkittukin siitä. Itse asiassa hän on aika nerokas keksijä, kun häneltä syntyy ranteeseen kiinnitettävä toimiva aikakone. Eikä hän nyt niin omituinenkaan ole.
Felix-sarjakuva sai piristysruiskeen edellisenä vuonna. Professori hermostui kattiin ja lähetti hänet Marsiin, jossa hän kohtasi vaarallisia jättiläismarsilaisia. Marsilaiset pitivät Felixiä vakoilijana, ja siihen oli aihettakin, kun Felix tunkeutui salaiseen päämajaan, löysi huippusalaisen raketin piirustukset, painoi ne mieleensä ja poltti paperit. Raketin avulla marsilaiset suunnittelivat Maan valtaamista. Yksi marsilainen pääsikin Maahan, mutta hänet tehtiin vaarattomaksi pienentämällä.
Tätä pirteyttä kesti 1963 toukokuuhun asti, ja nyt on Felix taas lässähtänyt. Taas tulee samoja vitsejä miljoonannen kerran uudelleen piirrettyinä. Ihmettelen, miksi Hesari halusi välttämättä julkaista kaikki Felix-stripit. Koska Felixiäkin julkaistiin vähemmän kuin kuusi strippiä viikossa, sarjan julkaisu laahasi monta vuotta jäljessä. Hyvin olisi ollut varaa jättää välistä pois ännännet variaatiot jo kertaalleen nähdyistä ja nauretuista vitseistä.
Elo-syyskuussa 1963 julkaistiin ne Masi-stripit, joissa Masi ja Kessu viettävät yhdessä lomaa ensinmainitun viihtyisässä kodissa vanhempien kestittävinä. Näissä stripeissä viimeistään selviää, miten pahasti laitostunut Kessu on. Hän ei viihdy Masin vanhempien luona. Hän ei sopeudu ollenkaan siviilielämään.
50-60-luvun Maseissa on nähty joitakin sittemmin kadonneita hahmoja. Yksi ärsyttävyydessään erityisen mieleenpainuva lyhytaikainen hahmo on Moocher, suomennoksissa ensin Muksu ja sitten Vetelä. Hän lainailee ehtimiseen muiden tavaroita lupaa kysymättä. Vaikuttaa ylimieliseltä tyypiltä, joka on tottunut saamaan muilta kaiken mitä haluaa, muttei itse omista mitään.
Sitten on Ozone eli Muhkura, Hönön vielä tyhmempi ja naivimpi ystävä:
Uusi sarjakuva starttasi Nuorten HESA -osastossa 28. syyskuuta, mutta siitä ei ole paljon sanomista. Turso oli K. Nyströmin, amatööritekijän, sarjakuva muinaisista suomalaissotureista. Tulos aika onneton.
Jouluekstrana tarjottiin sisäsivuilla Ralph Lanen Itämaan tietäjien lahjat, kuiva puhekuplaton infosarjakuva kirjailija O. Henrystä eli William Sydney Porterista, ja hänen yhdestä tunnetuimmasta novellistaan The Gift of the Magi (1905).
25.9.2019
Tuntuu kuin Pete Hoffman olisi potenut vähän väliä kiirettä Jeff Cobb -tarinoidensa lopettamisessa. Tarinoissa päähenkilö joutuu usein pahaan pulaan, muut saavat vihiä siitä että joku on kadonnut ja joutunut vaikeuksiin ja häntä lähdetään etsimään. Etsintäretken vaikeuksia kuvataan pitkään ja tuskaisesti... sitten yhtäkkiä seuraavassa stripissä nähdään, kun tarinan sankari palaa kotiinsa ja kaikki riemuitsevat, eikä lukija saa juuri mitään tietää siitä, kuinka hän pelastui. Lyhyt, onnellinen loppu, ja sitten onkin kova kiire aloittaa seuraava stoori vielä samassa stripissä.
Felix-kissan tekijät taisivat keskittyä enemmän 8-16-sivuisten sarjakuvalehtitarinoiden tekemiseen. Niihin tuhlattiin kaikki paukut. Strippisarjaa tehtiin hätäisesti siinä sivussa, siinä vähässä ajassa joka jäi yli Felix-sarjakuvalehtien tekemisestä. Siksi strippisarjassa kierrätettiin samoja kehnoja vitsejä suurimman osan aikaa, ja satunnaisesti löydettiin jokin parempi idea jota lypsettiin jokunen kuukausi tai pitempään.
Kai Mastersin tekijät ovat selvästi väsymässä. Nyt on vatvottu pitkään tarinaa vakoilijoista, salaisista satelliittikuvista ja pyörremyrskyistä, mikä ei ole ihan niin kiinnostavaa, ja jännittävääkin vain hetkittäin. Avaruus on jäänyt sivuhahmoksi tässä sarjassa, lähinnä seikkaillaan vain maan päällä. Kai Masters oli jonkin aikaa jännä sarja, graafisesti näyttävä ja kokeilevakin. Vaan alamäkeä on menty. Piirrosjälki on pelkistetympää, vähemmän viitseliästä varsinkin taustojen osalta.
Esa Ahto jaksaa sarjakuvana jotenkuten pyristellä keskinkertaisen paremmalla puolella. Meuronen olisi tarvinnut käsikirjoittajan, joka osaa kertoa jännittävää tarinaa mukaansatempaavasti. Pinnalla pysytään, mutta ei lennetä. Eikä Meuronen näköjään koskaan oppinut piirtämään ihmisiä suvereenisti. Tai ehkä hän halusi tyylitellä varsinkin naishahmojen kanssa, mutta tyylittelykin vaatii taitoa jotta se näyttäisi hyvältä. Esa Ahdossa naiset ovat kuin kokemattoman amatööripiirtäjän käden luomia, ja mieshahmot saisivat olla edes ilmeikkäämpiä. Meurosen sarjoja lukiessani minua ovat silloin tällöin häirinneet myös kirjoitusvirheet sekä puuttuvat pisteet ja muut välimerkit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti