28.8.2019
Playboyn numerossa syyskuu 1954 esiteltiin siis Jenniä amerikkalaisille, muutamalla stripillä tarinasta, jossa Jenni keekoilee terveyslaitoksessa pelkkiin viikunanlehtiin pukeutuneena. Hesarissa nämä stripit nähtiin vasta helmi-maaliskuussa 1960. Näin pahasti Hesari oli jäänyt joidenkin sarjakuvien julkaisussa jälkeen, kun julkaistiin vain pari-kolme strippiä viikossa.
1.9.2019
Hesari punki 1. heinäkuuta 1960 sivuilleen vielä Honor Edenin, ja hetken aikaa lehti leveili 21 sarjakuvalla:
Aku Ankka
Ali O'Hara
Felix kissa
Herra Hermanni
Honor Eden
Jeff Cobb
Jenni
Jori Sawyer
Kai Masters
Kippari Kalle
Kissalan pojat
Masi
Mikki Hiiri
Puheitta paras
Rip Kirby
Roi Rohkea
Tarzan
Ulla
Veke
Viljami
Välskärin kertomuksia
Honor Eden tuntuu olevan unohdettu strippisarja. Wikipediassa ei ole sille sivua, löysin sentään tämän blogipostauksen. Siinä kerrotaan, että sarja oli alamäkeä menneen McClure-syndikaatin ja piirtäjä Jack Sparlingin epätoivoinen yritys pelastaa firma "varmalla hittituotteella". Newyorkilainen täysihoitolan pitäjä ottaa hoiviinsa Isoon Omenaan tulleita nuoria onnenonkijoita, joiden ura- ja rahahaaveiden toteutumista ja murskaantumista sitten seurattiin. Saippuaoopperaa ja ajan hengen mukaista nuorekasta kielenkäyttöä oli siis tarjolla, mutta Honor Edenillä ei ollut toivoakaan pärjätä kovassa kilpailussa, ja sanomalehtilukijoiden enemmistö tuskin ymmärsi tavuakaan nuorten slangista. Suomennos tuskin koetti tavoitella samaa ajan henkeä, veikkaan.
Blogipostauksen kommenttiosiossa mainitaan Apartment 3G, joka suomalaisille on tuttu tai tuntematon Ellit-nimellä. Alex Kotzky oli Ellien ensimmäinen piirtäjä, myöhemmin piirtäjäksi vaihtui Frank "Juliet Jonesin sydän" Bolle, jonka strippejä näin jokusen jossain suomalaisessa sanomalehdessä junasiivousaikoinani, kun tiirailin IC-junien ykkösluokan vaunujen lehtihyllyjen tarjontaa. Toinen mainittu saippuasarjis, kuulemma suosittu On Stage, on minulle outo.
Hesari nappasi huhtikuun 11. päivänä USA:ssa alkaneen Honor Edenin sivuilleen varsin tuoreeltaan, ei edes kolmea kuukautta sen starttaamisen jälkeen. Tiedän jo, että Hesari jaksoi julkaista sarjaa kuusi vuotta. Niinkin pitkä aika johtuu tietysti siitä, että sarjoja julkaistiin vuoteen 1965 asti vain 2-3 stripin verran viikossa. Jenkeissä Honor Eden jaksoi pyristellä itse asiassa vain ihan muutaman vuoden, ja HS julkaisi sarjaa ilmeisesti loppuun asti.
Heinäkuun lopulla alkoi pudotuspeli. Tarzan jätti jäähyväiset 30.7.1960. Burne Hogarthin puhekuplatonta näkemystä ei enää nähty sen jälkeen.
Ali O'Hara päättyi 17. joulukuuta. Oikeastaan hyvä juttu, sillä minulla meinasi välillä mennä Ali ja Kai Masters sekaisin. Kummassakin oltiin avaruudessa. Toisessa sarjassa etsittiin sabotoijaa miehistön joukosta, toisessa naispuolinen salamatkustaja aiheutti vahingossa suuren tapaturman avaruuslennon aikana, ja sitä korjattiin hengenvaarallisissa olosuhteissa. Toisessa sarjassa nainen pyrki avaruuslentäjäksi, toisessa tavattiin ammattitaitoinen naislentäjä.
Ali O'Haran viimeiset tarinat HS:ssä olivat yllättävän selkeitä, jopa maan- ja ihmisläheisiä. Avaruuteen oli rakennettu ensimmäinen vankilasatelliitti, ja yhtä rangaistusvankia rupesi auttamaan maankuulu hypnotisoija, joka ensin tekaisi murhan päästäkseen satelliittiin vangiksi. Luikurimainen mies hypnotisoi satelliitin henkilökunnan orjikseen, mutta suunnitelma meni lopulta mönkään, ja mies sai surmansa. Oman lusikkansa soppaan pisti hypnotisoijan vaimo. Toisessa tarinassa auringon toiselta puolelta löydettyä Loma-planeettaa oli päätetty kokeilla uutena asuinpaikkana Maan ihmisille. Sinne lähetettiin ensimmäiset halukkaat (tai "halukkaat") asumaan vakituisesti, mutta eräs aviopari sai tuta pioneerien vaikean osan. Infrastruktuurissa oli puutteita, palvelut olivat vähäisiä ja kaukana, ja jo valmiiksi haluton rouva sai lopulta tarpeekseen niin Lomasta kuin miehestäänkin, ja päätti palata Maahan. Varmaan Euroopasta tulleilla siirtolaisilla oli samanlaisia vaikeuksia Amerikassa vuosisatoja sitten. Viimeisessä stoorissa Alista tehtiin avaruuslentäjäkouluttaja. Nämä kaikki tarinat olivat selkeitä, eikä niitä oltu todellakaan raskautettu liioilla aineksilla. Olikohan käsikirjoittaja Conrad Frost saanut osakseen kritiikkiä, ja ottanut siitä opikseen? Toisaalta se, että tarinoissa oli enemmän ihmisten välistä draamaa kuin Ace O'Harassa aiemmin, teki niistä myös pitkäveteisempiä.
Netistä löytämästäni blogipostauksesta käy ilmi, että Basil Blackaller kuoli jo 1958, 36-vuotiaana. Uudeksi piirtäjäksi Ace O'Haralle pestattiin Tony Speer, jonka tyyli vaikuttaa kuivemmalta, pelkistetymmältä. Blackallerilla on myös sivut Wikipediassa ja Lambiekissa. Hesari ei viitsinyt jatkaa Alin julkaisua Speerin strippeihin asti.
Uudenvuodenaattona julkaistiin vielä viimeinen Courtney Dunkelin Puheitta paras. Kymmenen ja puoli vuotta kesti tämän mykkäsarjan taival meillä. 18 sarjaa jäi jäljelle.
Vuonna 1960 suomalaisia kehotettiin hankkimaan puhelin ja televisio. 21. lokakuuta Hesarin radio-ohjelmasivun nimi muutettiin muotoon "Radio ja televisio", ja se sai hiukan hienomman ulkoasun. Tv-ohjelmista oli toki ilmoitettu jo aiemmin. Jo 22. elokuuta 1958 huomasin jotain telkkariohjelmaa radio-ohjelmasivulla, varmasti aiemminkin oli ollut. Tv-kanavia oli kaksi, Suomen TV ja Tesvisio. Jälkimmäinen esitti ohjelmaa yleensä vain jokusen tunnin päivässä, Suomen TV sentään vähän kauemmin. Ruotsin ja Tallinnan kanavat sai myös näkymään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti