Vuosien 1984-1990 MikroBITTEJÄ oli ihanaa selailla taas uudestaan, mutta vuoden 1993 lehtien kohdalla tajusin uudestaan, miksi tuona vuonna halusin lopettaa lehden tilaamisen. Koko vuosikerta jätti minut täysin kylmäksi. Yksi seikka joka sai minut kylmenemään silloin aikoinaan oli myös oma elämäntilanteeni. Minullahan oli 1988 hankittu kuusnelonen. Lapsuudenkotiani, jossa olin viettänyt suurimman osan pelisessioistani, ei enää ollut. Minä asuin äidin ja isäpuolen kanssa muualla vuosina 1990-1993. Bitti tuli sinne joitakin vuoden 1990 ensimmäisiä numeroita lukuunottamatta. Isä taas asui Laajasalossa tyttöystävänsä / kihlattunsa ja naisen tyttären kanssa. C-64, vuosien 1986-1990 Bitit ja muut BITTI-julkaisut olivat siellä minun ulottumattomissani. Pääsin pelaamaan vain niinä harvoina kertoina, jolloin kävin isääni tapaamassa. 1992, sen jälkeen kun isäni kuoli, oli puhetta siitä että kuusnelkku tuotaisiin minun luokseni. Isäpuoli ei ollut kovin myötämielinen ajatukselle. Minulla oli lukion viimeinen vuosi tuloillaan, yo-kirjoituksineen, ja kouluarvosanani olivat muutenkin heikot. Miten paljon lisää tietokoneen läsnäolo vielä heikentäisi keskittymistäni koulunkäyntiin? Kotini ilmapiiri oli mielestäni niin kylmä, että tiesin etten juuri kehtaisi pelailla siellä, joten isäpuolen huoli oli minusta turha. No, pelailinhan minä sitten kuitenkin jonkin verran kuusnelosella sen jälkeen kun se tuotiin minun luokseni, mutten kovin paljoa.
1993 elo-syyskuun vaihteessa lähdin siis Porvooseen opiskelemaan. Kuusnelosta ei viety sinne. Lokakuussa soitin lopettaakseni Bitin tilauksen. Maaliskuussa 1993 löytämäni englantilaisen Commodore Force -lehden ostin irtonumeroina joulukuuhun asti. 1994 tammikuussa ei lehteä enää tuotu Suomeen. 1994 syksyllä lähdin suorittamaan siviilipalvelusta Taalintehtaalle. Äiti ja isäpuoli toivat C-64:n siviilipalveluspaikkaani, minulle järjestettyyn asuinhuoneeseen. Siellä pelasin kuusnelosella lähes päivittäin, erityisesti Thalamuksen julkaisemaa labyrinttipeliä Snare, jonka läpipelaamisesta tuli minulle melkein pakkomielle. Melkoisen kovan työn jälkeen onnistuin saavuttamaan 20. eli viimeisen kentän, mutta sitä en enää onnistunut selvittämään. En siis saanut Snarea läpipelattua.
1995 syksyllä lähdin vuodeksi opiskelemaan Karjaalle. Sinne ei konetta tuotu. 1995 ja 1996 kesällä asuin äidin ja isäpuolen vaivana Espoon Mäkkylässä, kerrostaloasunnossa, jonka oli tarkoitus olla vain heidän kahden oma asunto. Minä olin siellä liikaa. Kuusnelonen vietti sillä välin aikaansa jossain varastossa aivan toisaalla. Syyskuussa sain ensimmäisen oman yksiöni Etelä-Haagasta, ja Commodoreni palasi luokseni. Kone sai kuitenkin pysyä ullakon häkkivarastossa. En pelannut sillä kertaakaan enää sen jälkeen kun muutin omilleni. Olin kasvanut ulos kuusnelosestani.
Commodore 64 oli MikroBITISSÄ puoliksi unohtunut kone vuosina 1991-1993. Pelejä sille ei juuri tehty, joten arvostelut koskivat aina vain Amigalle, Atarille ja PC:lle tehtyjä pelejä. Hienomman, kalliimman tietokoneen hankkiminen minulle olisi ollut aivan mahdoton ajatus varsinkin äidille ja isäpuolelle, kun kuusnelosenkin olemassaolossa oli kestämistä. Eikä elämäntilanteeni olisi sallinut sen hienomman koneen käyttämistä kuitenkaan. Koulun kunniakas suorittaminen loppuun oli liian tärkeä asia.
2016 minulla oli suunnitelmana myydä kuusneloseni peleineen. Aika oli otollinen koneen myymiselle, kun C-64 on nostalgiaa, josta maksetaan. Siihen tarkoitukseen sain isäpuolelta lainaksi digikameran, jotta voisin ottaa Huuto.net -myynti-ilmoitusta varten valokuvia. En saanut kameraa toimimaan kunnolla. En tiedä mikä asetus- tai muu tekninen vika syynä, että akusta ei millään lähtenyt virtaa kameraan kuin korkeintaan yhden kuvan ottamisen ajaksi, jos sitäkään. Tai jotain. Siksi ostin oman digikameran tammikuussa 2017. Se on toiminut moitteettomasti.
En sitten saanut koskaan itseäni ryhtymään toimiin sen kuusnelosen raahaamiseksi ullakon häkkivarastosta asuntooni, jotta voisin ottaa kuvia siitä. Nyt huomaan, etten haluakaan luopua koko C64:stä. Minähän olen luonteeltani sellainen, että haluan pitää kiinni kaikista niistä ihanista asioista, jotka liittyvät lapsuuteeni. Olen hankkinut takaisin niitä lasten- ja satukirjojakin, jotka lapsena omistin. Arvostan lapsuuteni hyviä muistoja niin paljon. Kuusnelonen kuuluu rakkaimpiin nuoruusmuistoihini. En haluakaan myydä konetta ja pelejä. Jo pelkästään MikroBITTIEN ja oheisjulkaisujen selailu ja lueskelu lämmittää sydäntäni kovasti. Minusta on ihanaa, että minulla on tuo kaikki tallella. Liian paljon ihania muistoja kiinni tuossa tietokoneessa ja kaikissa paperijulkaisuissa. Menettäisin ison osan itsestäni, jos myisin sitä kamaa pois.
Sekin vaikuttaa, että pelaamiseni rajoittui vuosiin 1988-1995 ja suuren osan siitä ajasta kuusnelonen oli jossain aivan muualla kuin siellä missä minä olin. Aktiivisesti pelailin vain 1988-1989 sekä sivariaikana Taalintehtaalla 1994-1995, enkä päässyt kehittymään hirveän hyväksi monessakaan pelissä. Jokin tunne sisälläni, että en saanut nauttia C-64:sta tarpeeksi, jäytää hieman sielua.
Paha kysymys on myös se kopioitujen pelien määrä. Minä ja isänihän saimme Jukka Rajalalta lähinnä kopioituja pelejä. Ei niitä voi myydä eteenpäin. Sehän on laitonta. Päästiin kuin koirat veräjästä kaikki kolme vuonna 1988, mutta toista kertaa ei kannata yrittää. Alkuperäisiä kasetteja koteloineen on toki myös, kun isä ja minä ostettiin niitä myöhemmin, mutta ei tarpeeksi kunnon valikoimaksi asti. Sain kuusnelosen turhan myöhään, ja minä olin vasta 1991, 16-vuotiaana, tarpeeksi itsenäinen, jotta osasin itse käydä edes läheisessä Info-kirjakaupassa ostamassa mitä halusin. Kesällä 1992 uskaltauduin kaupungille, siis Helsinkiin, ostoksille ensimmäistä kertaa. Häpeällistä myöhään kehittymistä. 1991 ei ollut enää kuusneloselle paljon pelejä tarjolla. Jotain sentään. Sitä ostin mitä sattui löytymään.
2.2.2019
Tässä vielä luettelo peleistäni:
Jukka Rajalalta saadut pelit:
Myöhemmin hankkimamme pelit:
Garfield - The Big, Fat, Hairy Deal
Osa peleistä osana US Goldin History in the Making -boksia, Hewsonin Christmas Collection -kokoelmaa ja Domarkin Wheels of Fire -kokoelmaa.
Zero Gravityn hankkimiseen liittyy mielenkiintoinen tarina. Joulukuussa 1991 ostin Leppävaaran Maxista ampumapeli Turricanin, mutta kotona huomasin, että kotelon sisällä oli vain ohjeet. Kasetti oli viety! Ei auttanut kuin käydä vaihtamassa peli toiseen. Isäpuoleni hoiti sen asian. Hän toi sitten Hewsonin kokoelman nimeltä Joystick Thunder, mutta siinä olikin samat pelit kuin jo omistamassani Christmas Collection -boksissa: Cybernoid II, Eliminator, Exolon, Lightforce, Sanxion ja Uridium. Eri nimi ja erinäköinen laatikko, mutta sama sisältö. Isäpuolen ei auttanut kuin mennä uudestaan Maxiin. Lopulta hän toi tuon Zero Gravityn. Se ei jaksanut minua paljoa kiinnostaa. Pelasin sitä muutaman kerran ja kyllästyin sitten.
Commodore Force -lehden kylkiäiskasettien pelit:
Ground Snipe
Life
Mayhem in Monsterland (pelattava demo, jossa vain osa kolmannesta tasosta)
Terminus (Drew Rodgersin demo, joka oli suoraan pöllitty John Carpenterin scifi-halpiksen Dark Star (Pimeä tähti, 1974) yhdestä kohtauksesta. CF-lehden toimitus ei tiennyt tätä)
Trolls (pelattava demo)
Muualla pelaamani pelit:
Pacman (1983 isäpuolen perheen tuttavien, Falcken perheen luona Wienissä)
Petch ja Pacman (26.-27.7.1989 Leskisten perheen luona Virojoen Vilkkilässä, lähellä isäni tyttöystävän Leenan ja tyttärensä Suvin kesämökkiä)
Tetris (7.12.1989 Tiedekeskus Heurekassa)
Skywolf, 1942, (nimetön) (21. - 27.12.1989 Mallorcalla, hotelli Isla Mallorcalla. Kaikki kolikkopelejä)
Kirjoitin päiväkirjaani, että Skywolf oli K&G Service -nimisen firman tuotantoa muutaman vuoden takaa. Helikopteri lentelee vaakasuoraan scrollaavassa maisemassa ampuen kaikkea maan ja taivaan väliltä: viholliskoneita, maassa olevia tykkejä, autoja ja muita rakennelmia, laskuvarjojoukkoja ulossyytäviä koptereita, valtavia ohjuksia, ilmalaivoja, sukellusveneitä, taistelulaivoja ja maasotilaita niin tavallisessa maastossa kuin veden ja autiomaankin yllä. Myös yölentoa on. Tietyissä vaiheissa ylhäältä putoaa joko vihreä tai punainen laskuvarjohyppääjä. Otettuaan vihreän saa lisää tulivoimaa. Punaisesta käynnistyy turbo boost, ja silloin menee vinhasti. Tietyissä kohtaa näkyy maassa myös pieni laskeutumisalusta. Jos laskeudut sinne, paikalle tulee Skywolf-rekka, joka myös antaa lisää tulivoimaa. Auton voi tuhotakin, mutten tajunnut katsoa saako siitä pisteitä.
Se nimetön peli oli Corelandin ja Segan 1985 tekemä katutappelupeli, jonka nimi ilmoitettiin vain japanilaisilla kirjainmerkeillä. Alussa ohjattava hahmo kävelee tyttöystävänsä kanssa kadulla. Sitten tulee punkkari ja kaappaa tytön, ja hänet on pelastettava. Ensin tulee vastaan nyrkkimiehiä, jotka kuollessaan muuttuvat enkeleiksi. Rakennuksissa lymyilee punkkareita, jotka pudottavat maahan tappavia pulloja. Sitten kohtaat vangitun pojan ja hänen vartijansa. Nitistettyäsi vartijan ja pelastettuasi pojan hän avustaa sinua pelissä! Tosin hänkin voi kuolla. Välillä maassa kiitää tulipalloja, joiden yli pitää hypätä. Pisteitä tuli jatkuvalla syötöllä, silkasta etenemisestä, mikä oli metkaa. Lisäelämän sai aina 30.000 pisteen jälkeen. Löysin pelin nimeltä My Hero, mutten ole ihan varma oliko se tämä.
Grand Prix Circuit (22.5.1990, koulun PC:llä)
Out Run, Hang-On, Marble Madness, Paperboy, Operation Wolf (27.6.1990 kolikkopeleinä Linnanmäellä)
Shufflepuck (jääkiekkoa), Crystal Quest (kerätään timantteja ja ammutaan olioita), Adventures of Snake (matopeli), Tetris, Apache Strike (10.-12.7.1990 Macintoshilla Oriveden opiston sarjakuvakurssilla)
Big Run (14.-16.7.1990 Jalecon kolikkopelinä Vihantasalmen leirintäalueella lähellä Pertunmaan kesämökkiämme. 1.8.1990 uudestaan kauppakeskuksessa Kotkassa)
Lemmings, Star Goose (lukiossa (1990-1993) koulun PC:illä. Monet haukkuvat Star Goosea, mutta minä tykkäsin kovasti. Muut koulun pojat pelasivat lähinnä Commander Keeniä)
Chase H.Q., Hard Drivin', The Legend of Hero Tonma, Dragon Breed, Hydra (20.2.1991 Cinderella-laivalla matkalla Tukholmaan)
Hot Chase (22.2.1991 Calypso-laivalla, paluumatkalla Turkuun)
Autoosi on asennettu pommi, se räjähtää aikarajoituksen kuluttua, sinä yrität paeta tietä pitkin tarkistuspisteeseen sitä ennen. Tiellä on poliisin tiesulkuja, tien poikki ajavia junia, joiden yli voi hypätä rampilla, pensaita, muita autoja ja jopa kallistettuja mutkia. Löytyy toisella kentällä myös paljaalla ruoholla ja hiekalla ajelua, ilman sen kummempaa tiemerkintää. Yleensä on myös puita ja valtavia kiviä suoraan edessä. Muuta maisemaa edustavat kaupungit, ja tietysti tavallinen vihreä maisema tienreunalla olevine puineen. Animaatio nykii aika pahasti, mutta muuten grafiikka on selkeää ja normaalin coin op -taidokasta.
Hard Drivin' (9.-10.3.1991 ja 7.-8.3.1992 Ellivuoren hiihtokeskuksessa)
Ironsword: Wizards & Warriors II (25.7.1991, Nintendo-peli, jota sain kokeilla Matti-enoni luona Kotkan Mussalossa)
Thunderblade (27.7.1991 kauppakeskuksessa Kotkassa. Päiväkirjani mukaan olin pelannut sitä kerran aiemminkin)
Out Run, Cisco Heat, Turbo Outrun (27.5.1992 Tampereen delfinaariossa ja Särkänniemellä)
Legend of Hero Tonma, Hard Drivin', Hydra, Columns (2.11.1992 ensimmäisellä abiristeilyllä Cinderellalla)
Thunderblade (8.-9.1.1993 toisella abiristeilyllä Isabella-laivalla. Lukuisten continueiden sekä puhelinkopeista ja kolikkorei'istä löytämieni kolikoiden ansiosta pelasin sen läpi saaden tulokseksi 3376210 pistettä)
Tetris (22.9 – 3.10.1997, Helsingin kaupungin Kiinteistövirasto, kaupunkimittausosaston karttapalvelu, työharjoittelun lomassa)
Paperboy (kännykällä viime vuosikymmenellä junasiivoustyön lomassa).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti