Kvaak-foorumi on koko ajan tylsempi paikka, enkä pahemmin enää kirjoittele sinne. Ei ole asiaa eikä mikään keskustelu siellä inspiroi minua antamaan omaa panostani. Tertsi ei lähtenytkään Kvaakista lopullisesti, vaan palasi vähän lähtönsä jälkeen. Nyt hän käyttää nimimerkkiä STD, mistä lienee lyhenne. Toivottavasti ei sukupuolitaudista. Hän oli ennen yksi suosikki-Kvaakkareistani, vaan en tiedä onko enää. Hän alkaa yhä enemmän muuttua kärttyisäksi, keski-ikäiseksi jääräksi jolle harva asia kelpaa. Tosin huomaan itsessänikin sellaisen piirteen, että en jaksa kiinnostua mistään sellaisesta, joka ei oikeasti hyödytä minua. Minulle ei kelpaa viihde pelkän viihteen vuoksi, vaan sen pitää joko tyydyttää jokin minussa pitkään ollut tarve tai sitten tarjota hyödyllistä yleissivistystä. Siksi kai sain aikoinaan tarpeekseni telkkarista. Osaan keksiä itse kaikkea hauskaa ja tietoa kartuttavaa tekemistä. En tarvitse jonkun muun väkisin vääntämää hauskaa.
Bookogsissa lisäilen nyt omistamani 11 numeroa kaikkiaan 16 Commodore Forcesta. Huomasin lehden siinä vaiheessa, kun sitä oli julkaistu kolme numeroa. Kävin 11. maaliskuuta 1993 Leppävaaran Maxi-Marketissa, ja siellä huomasin maaliskuun lehden. Kannessa kaksi kasetillista kuusnelosen pelejä. Ilahduin varsinkin tiilenrikkomispelistä Batty sekä autolla-ajelua ja ammuskelua yhdistäneestä Overlanderista. Itse lehdessä ärsytti yletön värien käyttö - hyvin vähän valkoista missään - ja sotkuinen layout, sekä hölmö huumori, mutta yleisvaikutelma oli vahvasti plussan puolella. Kirjepalstalla yksi pyysikin: "Please, not so much colour - well, not in the non-review pages", ja Lloyd Mangram vastasi: "Can't help you here, I'm afraid. You can't stop progress, and going full colour seemed to go down really well with most readers".
Helmi-huhtikuu 1993 oli tiukkaa aikaa, sillä 11.3. olin lukiossa vielä keskellä tärkeitä tenttejä, ja yo-kirjoitukset odottivat ovella.
Commodore Forcesta tuli lehti, jota odotin aina kuumeisesti kuukauden ajan, ja sitten kävin ostamassa sen irtonumerona. 1993 olin vielä MikroBitin tilaaja, mutta sillä lehdellä ei enää siinä vaiheessa ollut minulle mitään annettavaa. Kuusnelonen oli puolikuollut formaatti, ja Bitti oli jo täynnä pelkkää PC:tä, Amigaa ja Atari ST:tä.
Pyrin 1993 Åbo Akademihin toimittajaksi opiskelemaan. 17. toukokuuta minulla oli soveltuvuustesti Vaasassa, joten matkustin sinne yksin junalla. Vaihdoin junaa Seinäjoella, ja pääsin hyvissä ajoin perille. Ehdin kierrellä Vaasassa vajaat pari tuntia ennen koetta, ja yhdessä tavaratalossa huomasin useita kappaleita tuoreinta CF:n numeroa. Tietysti ostin.
Elo-syyskuun vaihteessa aloin opiskella Porvoossa, Borgå Folkhögskolanissa. Se ei haitannut CF:n ostelua, sillä jos en ollut jonain viikonloppuna kotona Kauniaisissa voidakseni poiketa Leppävaaran Maxissa, niin Porvoossakin oli yksi kauppa tai kioski joka lehteä myi. Ainakin joulukuun numero on sieltä ostettu.
Tammikuussa 1994 jouduin murheen valtaan, sillä Commodore Forcea ei ilmeisesti enää tuotu Suomeen. Porvoossa ei enää ollut, ja 21. tammikuuta oli Leppävaaran Maxissa vain joulukuun numeroa. Lehdellä ei taatusti ollut menekkiä. Tammikuun viimeisenä sentään löysin Porvoon Lukeva-divarista pinon MikroBittejä vuosilta 1984-1986, kolmea ensimmäistä vuosikertaa. Minulta puuttui vuosien 1984-1985 numeroista kaikki paitsi 12/85, ja 1986 numeroista uupui joulukuun lehti. Ostin kaikki puuttuneet numerot jotka löysin, ja päälle vielä sen kannettoman Computer + Video Games -lehden (tammikuu 1988). Ne lohduttivat.
No joo, Commodore Forcen viimeinen numero ilmestyi maaliskuussa 1994. Siinä ei ollut ainuttakaan peliarvostelua. Toimittajien oli pakko julkaista uudelleen kaikkia vanhoja pelivinkkejä jotta sivut saataisiin jotenkin täyteen. CF loppui siis säälittävissä merkeissä. Commodore 64 -tietokone päästi kuolonkorahduksensa siihen aikaan.
Joskus 10+ vuotta sitten löysin netistä Commodore Forcelle omistetut kotisivut. Tarjolla oli täydelliset skannaukset kaikista 16 numerosta, ja imuroin sieltä numerot 1, 2, 14, 15 ja 16 kokonaisuudessaan. Ei haitannut, vaikka sivustolla oli jokin rajoitus, että vain tietyn määrän CF-skanneja sai imuroida lyhyessä ajassa. Jos halusi lisää, piti odottaa jonkin aikaa. Kaikkien viiden numeron skannit on minulla vieläkin aanelosille tulostettuina. Eli tavallaan minulla on nuo viisi puuttuvaakin numeroa.
Commodore Forcen tekijäkrediittejä Bookogsiin naputellessani jouduin vähän miettimään. Lehden tekijöiden huumorin luonteeseen kuului antaa hassuja lempinimiä jokaiselle, etu- ja sukunimen väliin. Jo ZZAP!64-aikoina noita lempinimiä näkyi lehden apinalaatikoissa silloin tällöin, mutta CF:ssä lempinimien käyttö lähti täysin lapasesta. Jokaisen numeron apinalaatikko oli täynnä hulluja lempinimiä, ja ne vaihtuivat joka numerossa. Niille keksittiin jopa vaihtuvia teemoja. Nelosnumerossa teemana olivat kauhu-, hirviö- ja tieteiselokuvat ja niiden hahmot:
Viitosnumerossa lempinimet olivat ruoka-aiheisia:
Mietin hetken, täytyykö lehteä tekemässä olleiden ihmisten nimet todellakin kirjata Bookogsiin juuri kuten ne on lehteen painettu. Nuo lempinimet ovat hauskoja kun ne lukee lehdestä, mutta en jaksa uskoa että kovin moni Bookogsin käyttäjä haluaa nähdä tuollaista pelleilyä netissä. Ainakin niiden naputtelu olisi minulle vain rasittavaa ja söisi motivaatiota. Päätin jättää lempinimet huomiotta. Jos joku mankuu niitä, niin ehkä voin pitkin hampain yrittää jaksaa syöttää niitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti