1990-00-luvuilla olin suorastaan fanaattinen kirjastojen suurkuluttaja. Kiertelin suurimmassa osassa pääkaupunkiseudun kirjastoja lainaten parhaimmillaan 20 levyä jotka sitten kuuntelin päivässä tai parissa ja kävin palauttamassa asianmukaisiin kirjastoihin lainaten samalla yhtä suuren määrän levyjä lisää. Moinen tahti uuvutti minut lopulta niin, että sen jälkeen kun 2009 lopetin FinnArcticin ja rupesin tosissani keräämään levyjä, en ole käynyt kertaakaan missään kirjastossa. En ole jaksanut. Toisaalta ei ole ollut mitään enempää lainattavaa, kun olen ostanut kaikki kiinnostavat levyt ja kuunnellut loput netistä ja Spotifysta. Kirjatkin ostan samantien jostain mistä ne saa kätevimmin.
Tänään oli sitten treffit neljältä Matti-enon kanssa Oodissa. Hän kun halusi tutustua tähän uuteen, mahtavaan rakennukseen, jota on kiitelty jo kansainvälisestikin. Saavuin paikalle 20 vaille ja päätin kiertää rakennuksen. Hurjan näköinen tuo Kansalaistorin puoleinen ulkoseinä. Tuntuu että se kaatuu päälle. Sisällä näin Matin, ja kesti hetken ennen kuin sain hänet huomaamaan minut, vaikka hän alunperin katsoi minun suuntaani ennen kuin lähti kävelemään poispäin. Huonot rillit?
Kävellessämme Oodin tiloissa ja katsellessamme ympärillemme näimme paljon mielenkiintoisia arkkitehtonisia ratkaisuja, koristeellisia yksityiskohtia ja muita silmiinpistäviä seikkoja. Eihän siellä niin paljon kirjoja ole! Kirjahyllyjä on, mutta ne ovat matalia, silmien alapuolella. Katseen korkeudella ei ole mitään.
Katto laskeutuu koko ajan alemmas ja alemmas, kunnes se kohtaa seinän n. 10-20 sentin korkeudessa. Sinne sumppuun jää paljon hukkatilaa, jota ei pysty hyödyntämään, koska katto menee niin matalalla ettei sinne pysty kävelemään.
Toisaalla taas lattia nousee korkealle kohti kattoa. Siellä ei ole paljon tuoleja tai penkkejä, vaan hippityyliin saa etsiä oman paikkansa ja vallata sen lukemista varten.
Pitkiä pöytiä, joissa läppäreitä nettisurffailua tai vaikka opiskelua varten, vieressä lastenvaunuparkki täynnä tyhjiä lastenvaunuja. Lapsiparkki lähettyvillä... paljon vauvoja ja parin vuoden ikäisiä lapsia peuhaamassa vanhempien kanssa.
Hiekkaa ja pölyä puulattiat täynnä. Tyhjiä hyllyjäkin löytyy. Mitä niihin on tarkoitus laittaa, vai eikö niille ole keksitty käyttöä? Pölyä vain joka hyllyssä kunnon kerros. Moinen monimutkainen rakennus on varmasti viheliäinen siivottava. Toivottavasti siivoojilla on imuri käytössä.
Tuoleja, pöytiä... vaan missä kirjat???
Ikkunoissa kolmiulotteista lumisadetta. Parveke, joka on tarkoitettu vain kesäkäyttöön. Parempi niin, koska nyt talviaikaan se on täynnä lumimassaa. Varmaan kattolipasta pudotettu kaikki lumi sinne. Toivottavasti tajuavat muokata sitä lippaa uusiksi, ettei se enää rohmuaisi lunta talvisin. Siellä joutuvat varmaan lähes jatkuvasti olemaan lumenpudottajat hommissa. Tai vastaavasti, jos sattuu satamaan oikein rankasti, kaikki vesi jää lillumaan siihen lippaan. Jospa tekisivät siihen alaspäin viettävän lisärakennelman, jotta ongelma poistuisi. Lumimassan paino voi olla riski, ja lumi kuluttaa rakenteita jäätyessään ja taas sulaessaan.
Ylemmässä kerroksessa tyhjiä tiloja vähän joka puolella. Lattiapinta-alaa ei ole vaivauduttu hyödyntämään tehokkaasti. Kokoushuoneita, melkein kaikki tyhjillään.
Ompelukoneita. 3D-tulostimia. Suurkuvatulostimia. Vinyylileikkureita. Rintanappikoneita. Oikea askartelupaja. Joku murtaen englantia puhunut ulkomaalainen tai ulkomaalaistaustainen mies selosti meille mihin vinyylileikkuria käytetään. Sillä voi ilmeisesti saada omaan paitaan painetuksi haluamansa kuvan. Vaikuttaa semmoiselta tempulta, ettei sitä uskalla kylmiltään lähteä koettelemaan. Pitäisi ensin opiskella koneen toimintaperiaate ja selvittää, mitä kaikkea pitää olla valmiina ennen kuin konetta rupeaa käyttämään.
Ihmisiä istuu lukemassa ja puhelimia näpräilemässä joka puolella. Ja sielläkin on varottava omaa päätä, koska kattorakennetta ja vinoja kannatinpalkkeja risteilee joka paikassa vaarallisen matalalla.
Juu, kyllä Pasilan kirjasto on se Helsingin pääkirjasto. Oodi on jotain muuta. Mutta hauska paikka. Varmasti oivallinen helsinkiläisten olohuoneeksi ja ajankäyttötilaksi. Jospa edes kirjoja saataisiin sinne lisää. Tai jotain muuta, kunhan joutotilat vain saadaan otetuiksi haltuun.
Matkamme jatkui Kamppiin, kohti ylimmässä (?) kerroksessa sijaitsevaa japanilaista ravintolaa, jonka lohiannosta Matin Simo-poika oli suositellut. Hoku on ravintolan nimi. Lounasajan jälkeen rafla pitää "ovensa" suljettuna jonkin aikaa, kunnes aukeaa taas klo 17.00 päivällisruokailijoille. Saavuimme paikalle 16.52, ja odotellessamme tutkimme ulkopuolella olevaa ruokalistaa. Kun sisään oli päästy ja pöytään asetuttu, päätin, että minäpä tilaan sen Salmon Teriyakin, jota Simo oli kehunut. Matti valitsi kana-aterian. Minä syön ravintoloissa aina kunnon liharuokia, mutta päätin tehdä poikkeuksen tällä kertaa. Se kannatti. Lohiannos oli kovin pienen näköinen ja olin huolissani hiukovan vatsani puolesta, mutta riisi- ja salaattikulhollisten kera nautittuna kala osoittautui yllättävän täyttäväksi. Ja maukkaaksi! Juuri oikea kypsyysaste, ja tulinen hapanimelä kastike oli oiva seuralainen. Hieno näkymä Lasipalatsin yli oli lisäplussa.
Matti tuumi, että seuraavaksi voisi koettaa Itäkeskuksen IMAX-teatteria, jos vain löytyisi jokin sopiva leffa jonka voisi katsoa siellä. Minun on siis seurailtava ohjelmistoa. Kvaakissa eräs asiantuntija on tosin kertonut, ettei Itiksen IMAX-teatteri ole Aito Asia niin kuin jenkeissä, vaan köyhemmän Suomen oloihin sovellettu pienempi, köyhän miehen IMAX. No, minulle se on se ja sama. Ei se koko ja muhkeus tee elokuvaa, vaan Sisältö. Mitä iloa on isommasta kankaasta ja tärykalvot halkaisevasta äänenvoimakkuudesta, jos leffa on popcornia?
Matti osti vielä Forumin Alkosta pullon viiniä pomolleen synttärilahjaksi, ja sitten metroon. Huomasi, että Matti on kotkalainen eikä ole oikein tottunut liikkumaan Hesassa. Ei meinannut osata ulos Kampin kauppakeskuksesta ilman apua, kun edes ensimmäinen kerros ei olekaan se ensimmäinen. Ja missähän kerroksessa se Forumin Alko on? Entä miten sieltä pääsee metroasemalle? Ai rullaportaat alas vielä? Kummat portaat? Sitten Matti halusi pois Hakaniemen asemalla, mutta niin vain kävi, että molemmat poistuttiin Sörnäisissä, ja enoni joutui odottamaan keskustaan päin menevää metroa aseman toisella puolella. Taidettiin olla kumpikin niin jutteluun keskittyneitä, ettei huomattu Hakaniemen aseman ohivilahtamista. Voi Matti-parkaa. Minun olisi pitänyt opastaa ja neuvoa häntä paremmin. Mutta en minä osaa. Olen täysin avuton ihmisten opastamisessa. Pärjään itse moitteettomasti, mutta toisten neuvominen on ylivoimaista. Vaikka tuntisinkin paikat, jos joku kysyy minulta missä on se-ja-se, en osaa sanoa mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti