Mielialani on ollut nyt kumman apaattinen. Ei masentunut, ei suinkaan, mutta päivät ovat menneet rutiinilla, ilman innostuneita fiiliksiä niin sisälläni kuin ympärilläni. Ihmiset työpaikalla ovat jotenkin tasaisen tylsämielisiä enkä itsekään ole tuntenut iloa enkä innostusta mistään. Minä ikään kuin odottelen jotain, muutosta tai jotain uutta mikä sytyttäisi minut. No, ainakin odottelen ensi vuotta ja sen uusia kuvioita. Ensi vuoden alusta rupean taas käymään levydivareissa ja levymessuilla. Kaipaan näitä asioita, kun koko tämä vuosi on mennyt nettitilausten merkeissä.
Joitakin asioita sentään odottelen vielä tältä loppuvuodelta. Pieniä asioita. Se Renegadesin levy, jonka Svart aikoo julkaista uudestaan. Se on yksi asia.
Tänään kävin Akateemisessa Kirjakaupassa ostoksilla. Olen tajunnut, että kolme tärkeää eläinaiheista klassikkoromaania on jäänyt minulta lukematta, ja tunnen vähän huonoa omaatuntoa siitä. Niin Kaislikossa suhisee, Ruohometsän kansa kuin Kaukametsän pakolaisetkin ovat jääneet pelkiksi nimiksi. Tarinoita en tunne. Pelkäsin, ettei Akateemisesta löytyisi mitään näistä, mutta löytyihän jotain. The Wind in the Willows eli englanninkielinen Kaislikossa suhisee oli tarjolla monena eri painoksena. Poimin niistä sen jonka ulkoasu ja sisällön esillepano miellytti eniten. Tämän on julkaissut Puffin vuonna 2010. Lopussa on vielä tietoa Kenneth Grahamesta ja kirjan hahmoista sekä muutamien vaikeimpien kirjassa esiintyvien sanojen selitykset.
Heräteostoksina hankin Tove Janssonia, eli Muumipappa ja meri sekä Muumipeikko ja pyrstötähti, sekä Thorbjørn Egnerin Hyppelihiiri Myökki-Pyökki-metsässä -lastenkirjaklassikon. Olenko outo, kun kerään lastenkirjoja? No, minulla oli tuo Hyppelihiiri lapsena, ja minä arvostan korkealle kaikkea sitä kivaa mikä lapsuuttani väritti, ja haluan sen kaiken takaisin. Piti vielä varmistaa, että kirjan lopussa ovat ne laulut nuotteineen mukana. Ovathan ne.
Voisin ostaa Amazonista ne kaksi muuta eläinkirjaklassikkoa, Watership Down ja The Animals of Farthing Wood. Se on toinen asia jota odotan.
Bookogsin avulla sain sattumalta selville, mikä oli se toinen satukirja (Kauneimmat eläinsadut -teoksen ohella) joka minulla oli pienenä. Se oli nimeltään yksinkertaisesti Suuri satukirja, ja sen oli julkaissut Valitut palat vuonna 1970. Tilasin sen eilen yhdestä antikvariaatista. Se on kolmas asia jota loppuvuodelta odotan. Minä olen outo...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti