Elokuvateattereihin saapunut animaatiosovitus Thorbjørn Egnerin Hyppelihiiri Myökki-Pyökki-metsässä -lastenkirjaklassikosta antaa minulle aihetta pieneen muisteluun siitä, mitä kirjoja minulla oli pienenä ja mitä luin. Tuo Hyppelihiiri-kirja löytyi, muistan vieläkin hyvin pari kohtaa. Yhdessä jaksossa leipuri opetti oppipojalle joidenkin pullien tai muiden leivonnaisten teko-ohjeen, ja laulaen kertoi että taikinaan kuuluu laittaa runsaasti fariinia, mutta pippuria vain sormustimellinen. Kun leipurimestari oli poissa, oppipoika tietysti muisti ohjeen väärin ja laittoi pippuria reilusti, mutta fariinisokeria vain sormustimellisen. Voi arvata leipurimestarin reaktion, kun hän palasi leipomoon ja maistoi oppipoikansa leipomaa tuotetta.
Toisessa kohdassa Hyppelihiiri itse keräsi iloisena pähkinöitä metsässä, lauloi aiheeseen sopivaa laulua ("Pähkinöitä poimin / teen täyden päivätyön / täti saakoon puolet / kymmenen itse syön"). Linnut visertelivät iloisesti mukana. Seuraavana päivänä Hyppelihiiri toisti taas saman kuvion, mutta yhtäkkiä linnut olivatkin jostain oudosta syystä kiukkuisia ja käskivät Hyppelihiirtä lopettamaan tuon metelin ja häiritsemisen. Hiiri ei voinut kuin kummastella pahamielisenä mikä metsän asukkaisiin oli mennyt.
Kirjan lopussa oli kaikki kirjassa esiintyneet laulut nuotteineen, mikä oli minusta mainio lisä.
Toinen kirja oli ihan suomalaisen kirjoittama, ja se kertoi kanista joka päätti ryhtyä ammatiltaan silityskaniksi. Se kiersi ympäri Suomea ihmisten silitettävänä, ja samalla kirja opetti lapsille Suomen maantietoa. Opin myös, että Savossa sanotaan "kiärme" eikä "käärme". Kirjan nimeä en valitettavasti muista.
Elina Karjalaisen Uppo-Nalle löytyi, Jules Vernen Maailman ympäri 80 päivässä samoin. Mihin menet, Pupu Tupuna eli se ensimmäinen Pupu Tupuna -kirja jätti uteliaan nälän siitä, mitä pupu seuraavissa kirjoissaan mahtoi kokea. Harmittelin tosiaan sitä, että minulla oli vain yksi Pupu Tupuna -kirja.
Kaksi sekalaista satukokoelmaa. Toinen kirja oli iso, kuvitus oli neliväristä, teksti isoa, ja nimenä jokin 101 satua tai muuta sen suuntaista. Intiaanityttö Kastehelmi muistuu yhdestä sadusta mieleen.
Toinen kirja oli pienempi ja selvästi vanhempi, kuvitus oli mustavalkoista, teksti pienempää ja kirjan nimenä Kauneimmat eläinsadut. Mukana oli Rudyard Kiplingin kertomus siitä, miten norsu sai kärsänsä. Muita satuja en kirjasta muista, mutta tuo jäi lähtemättömästi mieleen. Nopealla googlauksella päättelen, että se saattoi hyvin olla Janusz Grabianskin kuvittama kirja, josta on olemassa painoksia ainakin 1960-luvun alusta alkaen. Ilmeisesti muistan väärin tuon mustavalkoisuuden, sillä kirjassa näyttää sittenkin olevan väritöitä kuvituksena.
Pari ruotsalaisen Bengt-Åke Crasin Löken-nuortenromaania löytyi, "Diamantsmugglarna" ja "Miljonkapet". Teinipoikien jännittävää rikos/dekkarihommaa, mitä julkaistiin kirjasarjassa B. Wahlströms ungdomsböcker. Samaan sarjaan kuului myös W.E. Johnsin kirjoittama "Biggles märkligaste uppdrag". Suosikkini oli kuitenkin Sivar Ahlrudin "Långtradarmysteriet", josta aloittelin jopa sarjakuvaversiota, vaan alkuun tyssähti. Kirjan alkupuoli oli huiman jännittävä ja mielenkiintoinen, eikä loppupuoliskolla juoni paljoa lässähtänyt.
Taisi olla "Miljonkapet", jossa dekkarikaverukset matkustivat jonnekin Espanjaan tai Mallorcalle lomailemaan ja joutuivat keskelle rikosjuttua. Kun en ollut vielä sitä kirjaa lukiessani koskaan lentänyt lentokoneella, ja yhdessä Olavi, etsivä -sarjakuva-albumissani pääporukan piti matkustaa koneella Ruotsiin, niin kopioin tuosta Crasin kirjasta sen lentojakson aika pitkälti sellaisenaan. Tämä oli vuonna 1987. Joulun alla 1989 ensimmäinen lentomatkani sitten toteutui, kun matkustin vaarin kanssa Mallorcalle.
Olen jo kertonut siitä salaperäisestä Mikko Kilven suomentamasta eläintarinasta, jossa metsäneläimet lähtivät metsästään suorittamaan ilmeisesti jotain vaarallista tehtävää. Vähän harmittelen, että jääkö tuo kirja ikuisesti arvoitukseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti