2.9.2013 - 8.9.2013 - Sarjakuvafestivaalit 2013

2.9.2013

Kesä on loppunut, syyskuu alkanut, ulkona sataa vähän väliä kaatamalla, aina poistuessani kotoa joudun kävelemään kahden kapakan ja sen terassilla istuvien asiakkaiden ohi Sörkan "piritorille" missä on lisää syrjäytyneitä örveltäjiä... Elisa lähettää minulle joka toinen kuukausi 44,90 euron laskuja joistain vanhoista lankapuhelin- ja nettiliittymistä jotka olisi pitänyt irtisanoa vuosia sitten... Soitin äsken tuohtuneena toisen kerran Elisan asiakaspalveluun. Palvelija suostui irtisanomaan sen nettiliittymän, mutta koska sopimusasiakkaana on isäpuoleni, minun pitäisi uudemman kerran puhua hänelle ja saada hänet käsittämään, että lankapuhelinliittymän irtisanominen on hänen vastuullaan. Frej on jo kerran tutkinut saamaani laskua, mutta hän soitti minulle takaisin höpisten, että minua laskutetaan ilmeisesti kännykkään soitetuista ulkomaanpuheluista. Nyt minulle on selvää, ettei sellaisesta voi olla kyse, vaan jostain puhelinliittymästä joka on hankittu minulle joskus takavuosina. Minä en voi sanoa sitä irti, vaan Frej.

Minähän käytän nykyisin Saunalahden kännykkäliittymää ja DNA Welho Laajakaistaa - siinä on jo kylliksi että saan laskuja näiltä puljuilta.

Piristystä löytyy. Pöydällä lojuu pino Amazonista hankkimaani ranskankielistä sarjakuvaa odottamassa lukemista ja perjantaina on sarjisfestivaalit. Tänään sain vihdoinkin patistettua itseni lähettämään sähköpostia parille sarjiskustantamolle, jotta lähettäisivät minulle arvostelukappaleet muutamasta perjantaina julkaistavasta sarjakuvasta. Pelkäsin, että otan yhteyttä turhan myöhään, mutta enpäs ottanutkaan, vaan juuri oikealla hetkellä. Yksi julkaisu tulee tänään painosta, pari muuta keskiviikkona. Sain vastausmeilit samantien, lähettävät minulle postitse nuo sarjikset. Sitten vain Kvaakiin kritiikkiä niistä. Huh, onneksi en arvostele sarjakuvia palkkatyönä. Ajatella, jos joutuisin koko ajan lähettelemään sarjakuvakustantamoille arvostelukappalepyyntöjä. Kova homma patistaa itseäni lähettämään niitä edes harvakseltaan. Olisinpa sosiaalisempi.

6.9.2013

Tänään starttasivat ne kiihkeästi odottelemani sarjakuvafestivaalit. Korkkasin ne omalta osaltani taas pistäytymisellä Akateemiseen kirjakauppaan. Sieltä en kuitenkaan muuta löytänyt kuin JP Ahosen uutukaisen, Perkeroksen. Ehkä joskus toiste sitten uudestaan kun saavat remontin jälkeen paikat järjestykseen ja loput sarjishyllyt täytettyä.

Koska arvostelin Kvaakissa Teräsbetonimetsän, oli minun tietenkin nähtävä ja kuultava sen tekijän, Kallematti Wariksen, haastattelu. Edellisenä päivänä "liian hyvin harjoiteltu" juttutuokio oli kummankin yllätykseksi ohi vajaassa vartissa. Koska yleisöllä ei ollut lisäkysymyksiä esitettävinä eivätkä minkäänlaiset loppuimprovisoinnitkaan ottaneet sujuakseen, homma oli sillä hoidettu. Opinpahan kumminkin ettei kannata kännissä juoda lattiavahaa eikä varsinkaan yrittää huuhtoa sitä pois vahanpoistoaineella. Onneksi ei henki mennyt kuten eräältä Teräsbetonimetsän hahmolta (tässä oli siis kyse yhdestä tositapauksesta, joka päätyi albumin epilogiin).

Säntäämällä suoraan päätelttaan ehdin kuulla vielä loppupuoliskon Ville Tietäväisen haastattelusta. Aino-tyttärestä oli tullut isänsä sanoin "7-vuotias Juha Seppälä" ja ruvennut sanomaan ehdottoman ein kaikille haastattelupyynnöille. Niinpä isä joutui puhumaan haastattelijana toimineelle Kivi Larmolalle hänenkin puolestaan. On se muuten vaikeaa yrittää kurkistaa oman tyttären pään sisään, että miltä mikäkin unessa nähty öklömönkiäinen näytti. Niinpä kirjassa nähtävä lopputulos ei ole oikein kummankaan näkemys.

Pääteltassa päästin oman piruni irti ja keräsin mittavat määrät sarjakuvaa itselleni. SS Libriconin pöydästä sadan euron satsi. Helmeksi päivän saaliin päälle 50 euroa maksanut hyväkuntoinen joskin purkaton Ruudun numero 2/1973 (haa, ei kestänyt sen hankkiminen kuin viitisentoista vuotta), Valerian: Ultralumin panttivangit 35 eurolla, ja kun lisäsin siihen vielä Suomalaisen MADin 3/1971 15 eurolla, niin satanenhan siinä tuli täyteen.

Toisesta pöydästä Mu - Kadonnut manner 15 eurolla. Semmoinen albumi, josta on Kvaakissa sanottu paljon negatiivista ja josta ajattelin, että jääköön väliin. Varsinkin kun normaalitaksa divareissa on viisikymppiä. Mutta kun 15:llä saa, niin eihän sitä pienempää hintaa voi odottaa. Kaupat tuli.

Säilä-lehden numerot 5 ja 6 vitosen kappalehintaan. Numerot 1-4 ostin viime vuonna Sarjakuvakeskuksesta kahdella eurolla kappaleelta. Tässä lehdessä on monen Kvaakkilaisen osin foorumistakin tuttua sarjistaidetta yhteenniitattuna.

Kahden euron laarista poimin Aavetanssin ja Väinämöisten kavereiksi hyllyyni lisää Petri Hiltusta, kun pilkkahintaan sai. Praedor - Koston merkki, Laulu yön lapsista ja Riutta. Marginaalisesti kiinnostanut Kémi - Savannien puskarotta vielä kouraan.

Sitten niitä uutuusalbumeja. Uusin Natasha, Sillage, Yoko Tsuno ja Musta hevonen (by Samson).

Vähän jäi kaivelemaan, kun SS Libriconilla olisi ollut tyrkyllä vielä ne loput kaksi Apollon Alixia, Niilin prinssi ja Karthagon aave. Mutta kun hetki aiemmin olin ostanut heiltä sadan euron lastin, niin en minä nyt enää... Onneksi sikäläinen myyjä vinkkasi, että liiketiloissa olisi festarien kunniaksi tarjolla runsaasti pinkkasileää sarjakuvaa kolmen euron kappalehintaan. No sinne sitten! Libriconin oven takaa sitten löytyivät ne kaksi Alixia - tosin 12-15 euron hinnalla. Kolmen euron laarista kelpasi sentään Hiltusen Anabasis ykkönen.

Pertti Jarlaa haastateltiin ties monettako kertaa Fingerporista. Lyön vaikka vetoa, että tämänkertainen kysymyssatsi olisi voinut olla eräänlainen "best of" -kooste kaikista tähänastisista Fingerpori-haastatteluista. Tälläkin kertaa kun kyseltiin ideoinnin vaikeudesta, hankalasti aukenevista vitseistä, (itse)sensuurista, lukijoiden mahdollisesti lähettämästä ikävästä palautteesta, ulkomaiden valloituksesta ja hahmojen rumuudesta. Jarla puhui sujuvasti, varmaan osasi vastauksensa etukäteen ulkoa vuosien treenauksen myötä. Kiinnostavaa kuulla, että kun strippi on kreditoitu Jarlan lisäksi jollekulle muulle, tämä kyseinen muu ei ole antanut sen enempää panosta kuin ehdottanut sanaleikkiä josta piirtäjä voisi yrittää jotain vitsiä vääntää - ja Jarla saattaa vääntää sen vitsin pahimmillaan vasta vuotta myöhemmin.

Petri Hiltusen tarinoinnin Anabasiksesta kuuntelin myös. Miestä en meinannut ensin tunnistaa, kun oli kasvattanut itselleen tyylikkään parran, mutta suu kävi tuttuun tyyliin. Tätä miestä on ilo kuunnella. Ulosanti pelittää ja juttua riittää yhtä paljon kuin projekteja. Miten sitä aikaa riittääkin, kun on tehtävä sekä Kalkkaroa että paria-kolmea albumia yhtäaikaa, eikä piirrostyyli ole niitä nopeimpia.

Kun JP Ahonen astui Mbarin ulkoilmalavalle, Larmola meni aivan taikinaksi, ja koko haastattelutilanne menikin sitten Kiven nuoleskellessa suuren idolinsa persettä minkä ehti. Ahonen sai onneksi riittävästi sanoja itsekin heitettyä väliin. Ahonen kertoi kiinnostavaa juttua värityksen eri funktioista Perkeroksen sivuilla (tässä kohtaa Larmola oli erityisen hurmioituneen hoomoilasena), paljasti miksi bändi- ja muita printtipaitoja yleensä pitävä tarinan hahmo onkin yhdessä kohtauksessa vaihtanut ylleen printittömän mustan t-paidan, ja että ajatus 180-sivuisen albumin jakamisesta kolmeen niteeseen tyrmättiin sekä tekijöiden että WSOY:n taholta. Pitää siihen mainittuun populaarikulttuuriviittaukseen kiinnittää erityistä huomiota albumia lukiessa, Ahonen ylpeänä kertoi onnistuneensa muutamalla jipolla loihtimaan tuolle alunperin irralliselle viittaukselle symbolisen funktion tarinan juonessa / hahmopsykologiassa. Hiltunen änkesi joksikin aikaa minun eteeni estämään näkemiseni lavalle, mutten ottanut pulttia. Oli kunnia seistä Hiltusen takana, miehen sarjakuvatuotantoa selkärepussani. Kun Jarla vielä hengaili oluttuoppi kädessä etuoikealla, oli oloni muikea.

220 euron matkakassasta jäi kaksikymppinen lompakkoon suremaan yksinäisyyttään.

Aion ottaa osaa festareihin huomenna ja ylihuomennakin, mutta lompsa saa pysyä taskussa. Keitäs kiinnostavia haastateltavia kahden seuraavan päivän ohjelmat lupailevatkaan...?

7.9.2013

Tänään tyydyin Rivo Länsi -sarjakuvaa piirtävän Kieron Dickin haastatteluun. Se luvattu "paljastetaan kaikki" ei ihan toteutunut, sillä KD piti identiteettinsä edelleen piilotettuna hiukan "V niin kuin verikosto" -tyylisen kuminaamarin takana. Cowboy-hattu ja siisti puku tekivät miehestä omalla tavallaan komean ilmestyksen. Vaikken itse moista sarjakuvaa suostuisikaan lukemaan, toivon silti että mies saa "kuudestilaukeavansa" päätökseen. Juuri ilmestynyt kolmas osa merkitsee sitä, että urakka on jo puolessavälissä. Yleisöä oli miehelle siunaantunut kovin vähän, mutta toivottavasti ei kukaan kuulija pettynyt.

Ehdin kuulla vielä lopun Tex Willer -piirtäjä Fabio Civitellin haastattelusta. Kymppikirjastossa oli esillä muutamien suomalaisten sarjakuvapiirtäjien tekemiä Tex-tribuuttikuvia. Näistä Petri Hiltusen mielikuvituksellinen työ oli ehdoton suosikkini. Anssi Rauhala pääsi kakkoseksi komealla luodinreikänäkymällään. Kehuja on pakko antaa, vaikkei Tex Willer ole minulle koskaan merkinnyt yhtään mitään.

8.9.2013

Tänään olin taas enemmän festarointituulella. Jouko Nuoraa oli ilo kuunnella 10-kirjastossa. Juttua riitti, puhe poukkoili aiheesta toiseen ja mielenkiintoista muisteltavaa oli enemmän kuin minulla, vaikka olen sentään omaelämäkerran kirjoittanut. Edessäni valitettavasti istui sen verran iso ja pitkä mies, että minun oli vaikea nähdä niin haastattelijaa kuin haastateltavaakin. Ko. mies näytti piirtelevän jotain, potrettia kenties? Olisi ollut kiintoisaa nähdä.

Huomattuani, että lastenhuone oli muutettu pienlehtitaivaaksi, pujahdin sisään, vaikken pienlehtiä keräilekään. Kyllähän sieltä Kvaakista tuttua kamaa löytyi. Olisin mieluusti tukenut Jere Väli-Klemelää, kun otti niin pelottavan ison painoksen MC Kaxtahti -lastenkirjastaan, mutta kun en ole kohderyhmää enkä edes tunne ketään jolle kirja sopisi lahjaksi, niin ei voi mittään. (EDIT 26.3.2015: Olen sittemmin selannut MC Kaxtahtia kirjastossa ja surukseni todennut sen kuvituksen menneen pahaksi pikselimössöksi. Kuvat olisi kannattanut pitää pienempinä, etenkin kun viiva on niin paksua ja piirrostyyli selkeä etteivät piirrokset tarvitse kovin isoa kokoa). Wurr-niteitä myytiin toisessa pöydässä. Olen lukenut... no, vilkaissut tuota 184 sivuun tähän asti venynyttä Wurria Deviantartista. Erittäin kaunista piirrostyötä ja loistavan hyvin piirrettyjä eläinhahmoja (aina plussaa minun silmissäni tuo jälkimmäinen piirre), mutta tarina ei ole temmannut mukaansa. Ei sarjassa tunnu olevan kuin vaeltelua, höpöttelyä ja ärhentelyä. Kyllä tarinankin pitäisi tuntua houkuttelevalta jotta jaksaisin diggailla.

Pidän Kvaakissa mukana olevan Jukka Koivusaaren sekohumoristisista sarjoista, joten tuinpa miestä kolmen euron verran ostamalla läpyskät Ja pöh, punamultaa sekä Avaruuspuvussa ja vähän E.V.A:nkin. Koivusaari itse ei vaikuttanut ollenkaan sarjojensa kaltaiselta tyypiltä. Hiljaisen, totisen ja vaikeasti jututettavan oloinen mies. Ehkä JK on niitä sarjakuvapiirtäjiä, joka töissä päästää irti itsestään sen puolen joka normaalissa sosiaalisessa kanssakäymisessä ei pääse esiin.

Kaltsu Kallion haastattelua Kenenkäs tyttöjä? -albumin tiimoilta häiritsi taiteilijan pikku tyttären kova tarve olla isänsä lähellä, mutta toisaalta tämä vain väritti juttelua ja teki koko tilanteen hurmaavammaksi. Ehkä tyttärestä kasvaa myös sarjakuvapiirtäjä tai ainakin jonkinasteinen esiintyjä.

Miha Rinne viimeistään sai omalla tarinoinnillaan Matkailua pelialalla -albuminsa vaikuttamaan minun silmissäni niin mielenkiintoiselta, että melkein teki mieli ostaa opus. 35 euron hinta hillitsi kuitenkin ostohaluja. Kuitenkin tiedän paljon 80-luvun tietokonepeliskenestä ja jonkin verran myös 90-luvun tapahtumista, joten tuo paksu eepos voisi olla antoisa. Pitäisikö koettaa ruveta lainaamaan sarjakuvia kirjastoista, kun ei kaikkea oma lompsa kestä?

Rokkipappi Jarkko Vehniäinen vielä Larmolan jututettavana. Olen aina halunnut kysyä J. Vehnältä hänen suhteestaan uskontoon - onko uskonnollista kasvatusta vai miksi hän tekee niin paljon uskonnollista sarjakuvaa ja levynkansia kristillisiin lastenlevyihin? Haastattelussa paljastui, että miehen pää on kuin tehosekoitin, joka imee itseensä Wikipediasta, Avara Luonto -dokkareista, radiosta ja musiikkikappaleiden sanoituksista sekalaisia aineksia jotka päässä sotkeentuvat ja putkahtavat sitten ulos valmiina sarjakuvamateriaalina. Ehkä uskonnolliset sarjikset ovat syntyneet sitten samalla tavalla: mies on vain omin neuvoin tarttunut Raamattuun ja hokannut että siinähän on antoisa tarinavarasto. En tiedä, olisi tehnyt mieli kysyä mutten saanut sitä suusta ulos.