7.6.2010
Elämäni tärkein lemmikki hankittiin 16.8.1992. Kotiimme saapui harmaaraidallinen maatiaiskissa, joka sai nimekseen Nikke. Hän elää yhä, mutta lähemmäs 18-vuotiaana ikä alkaa jo painaa pahasti. Nikke on välillä ollut vähän ylipainoinen, mutta nyt hän on laihtunut ja kuihtunut. Munuaisissa on ongelmia. Vaikka Nikke on kuulunut kiinteänä osana elämääni vain muutaman vuoden ajan, hän on silti minulle hyvin rakas. Jonna ensin vähän vastusteli lievän allergiansa takia. Äiti on usein sanonut että Nikke viihtyi melkein parhaiten minun huoneessani, koska siellä oli takuulla rauhallista. Tyttärillä oli siskonkinaa, mutta minä korkeintaan soittelin musiikkia kaseteilta. Niinpä Nikke nukkui sänkyni päällä. Se kai on vaikuttanut Niken suhtautumiseen meihin kolmeen jälkikasvuun. Jonna kyllä kohteli Nikkeä hyvin ja rakkaudella ainakin alussa, pärjäten allergiansa kanssa, mutta silti.
Rakastan kaikkia eläimiä, mutta ehkä kissoja kuitenkin eniten. Kuinkahan paljon tulen suremaan Niken kuolemaa?
1.7.2010
Hellettä ja nautintoa. Kuinka ihanaa onkaan kävellä läheiseen metsään, asettua makuulle ruohikkoon sekä sammalen peittämälle kalliolle, ottaa parit torkut, nauttia parit jäätelöt ennen ja jälkeen, ja kotona vielä pullollinen Pepsiä. Kuuntelen vielä The Monkeesia (Instant Replay ja The Monkees Present tässä nyt viimeksi) ja tuumin, että tällaista elämän pitää olla. Vapaata, rauhallista sinkkuelämää. Tästä elämäntyylistä en luovu.
Aloittelen elämäkertaa. Nimeksi tulee "Sukuni viimeinen". Sitähän minä olen. Kirjoittelen hiljakseen, kiirettähän ei ole. Olen kirjoitellut hirveästi itsestäni eri yhteyksissä ja eri paikkoihin, kokoan juttuja yhteen ja kirjoittelen lisää, kaiken mitä muistuu mieleen menneisyydestä. Vähäisimmätkin muistikuvat. Vielä on todella paljon juttuja joita en ole minnekään tallentanut, mietteitä ja tapahtumia. Elämäkerrastani tulee täydellinen syväluotaus elämääni ja persoonaani. Ei sitä tosin kukaan lue ellei minusta tule merkkihenkilöä, mutta silti muistelmateos on ollut pienenä haaveenani jo vuosia.
6.7.2010
Nautiskelen paahtavasta helteestä, ja olen iloinen siitä että minulle on annettu viime aikoina pelkkiä yövuoroja. Minun ei tarvitse rehkiä kuumuudessa, vaan silloin kun ilma on sopivan vilpoisaa työntekoon. Päivisin vaeltelen ja loikoilen Ilmalan metsissä (taisin löytää Kati Sinenmaan asumuksenkin). Ahmin jäätelöä ja juopottelen limsaa. Nautin lintujen viserryskonserteista ja heinikoiden hyväilyistä. Kotona kuuntelen levyjä ja katson japanilaisia chambara-elokuvia. Voiko elämältä muuta toivoa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti