30.6.2011
Viimeisin listani RateYourMusicissa on täydellinen luettelo Warner Bros. -piirretyistä tarkassa kronologisessa järjestyksessä. Sen pidän kuitenkin privaattimoodissa. Nimimerkki Herrguth työstää parhaillaan omaa listaa, jossa on kuitenkin vasta 120 piirrettyä. En halua astua kaverin varpaille, siksi en julkaise omaa listaani. Se on minulla vain apuna, kun joskus tekee mieli täydentää piirrettyjen tietoja ja lisätä tietokantaan puuttuvia piirrettyjä. Oman listani tein kolmessa päivässä valmiiksi, Herrguthin lista on ollut olemassa kohta kolme kuukautta ja on yhä pahasti keskeneräinen. Joillakin on enemmän aikaa kuin toisilla.
Viime kesänä ahnehdin japanilaisia chambara-elokuvia, nyt innostuin wuxia-leffoista. Samantyyppistä, mutta viihteellisempää ja verisempää miekkataistelua Kiinasta. Niitä on nähty Suomen telkkarissa, mutta en tiennyt genrenimitystä enkä yhdenkään elokuvan nimeä. Kun tv:ssä näytettiin taas yksi - The Heroic Ones - sain siitä johtolangan joka vei minut 37 vuosina 1964-1973 tuotetun wuxian pariin. Juuri tuollainen Japani- ja Kiina-eksotiikka puree minuun, vaikken ikinä voisi vierailla edes turistina maassa, jonka kielestä ja kulttuurista en ymmärrä yhtikäs mitään. Wuxioiden lomassa katselen uutterasti myös muita omistamiani elokuvia, joita en ole vielä ehtinyt nähdä ja arvottaa RYM:ssä.
20.7.2011
Eieiei, lueskelen tässä kvaak.fi -viestiketjua aiheesta "Sarjakuva, jota et pidä minään", ja silmiini osui maininta Simon Sternin Kippari Kippolasta. Onnettomat vanhempani antoivat minulle yhden albumin 90-luvun alussa enkä vieläkään tiedä mitä he ajattelivat. Olin jo jossain määrin onnistunut unohtamaan koko sarjan olemassaolon näiden vuosien kuluessa (lensi roskiin vähän ajan kuluttua saamisesta), mutta nyt minua taas muistutettiin. Piirrostyö niin kamalaa, ettei sitä voi edes piirtämiseksi sanoa. Tarina, jonka käsiini sain, sisälsi sentään pari villiä ideaa (tulppa merenpohjassa ainakin).
Espoon keskuksen Poppa Joe -divarissa on tullut vastaan kaikkea moskaa: Attila, hunneista hurjin... Älli & Tälli-piirtäjä Ibañezin rikos Timo Tiikeri... Tonius - ensimmäinen vertaistensa joukossa... Tumac - Kalsari-Tarzan >:D
Sanomalehtipuolella jyräisin esim. Kirjaston kissat, Maisteri Jaatisen, Frank Bollen Ellit sekä Hufvudstadsbladetin Assarin josta en ole ikinä tajunnut yhtään mitään... Kun siivoan Väli-Suomeen ja Lappiin meneviä junia, niin tulen joskus vilkaisseeksi eri suomalaisten sanomalehtien sarjisosastoja. Onneksi ne ovat nykyisin kaikki täynnä Jereä, Mustanaamiota, Fingerporia, B. Virtasta ja muita takuuvarmoja jokapojan&tytön suosikkeja. Täytyy silti vilkaista useammin - en ole varma, mutta olin huomaavinani, että Assar on jo saanut lähtöpassit Husiksesta. Pakko kehua, että vaikka Iltalehden toimitukselle sarjakuvat ovat selvästi välttämätön paha - IS:n Juhani Tolvanen taas on lyömätön sarjisvalinnoissaan ja innostuksessaan - niin yllättävän hyviä sarjoja ne ovat valinneet vuodesta toiseen pyöritettävikseen. Yksikään ei joutaisi minun puolestani poistettavaksi. Mika Mokasesta päästiin onneksi eroon, sillä valmiiden, puhtaaksipiirrettyjen kuvatiedostojen kopiointi joka ikiseen strippiin EI ole hyväksyttävä tapa tehdä visuaalisesti houkuttelevaa sarjakuvaa. Mutta sarjispalstaan jäänyttä koloa ei ole vieläkään viitsitty paikata.
Tähdennän kuitenkin, että äskeinen pointtini oli, että aina parempi täyttää sarjissivut takuuvarmoilla yleissuosikeilla kuin kaivaa jostain peräkolosta periaatteella "ollaan nyt vähän omaperäisiäkin ja valitaan sarjakuva, jota ei muissa sanomalehdissä julkaista" jokin strippisarja, joka sitten osoittautuukin köykäiseksi harvoja miellyttäväksi tusinatuotteeksi. Kaikkein parasta olisi silti löytää sarja, jota ei muualla Suomessa julkaista, mutta joka vetoaa moniin. Vaikeaa se kuitenkin on ainakin ulkomaisten sanomalehtisarjojen viidakosta, eivätkä toimittajat välttämättä jaksa nähdä moista vaivaa.
Frank Bollesta vielä: minua pesunkestävää kyynikkoa pännii hänen yltiöhumanistisuutensa. Sivarina Kemiössä luin paikallislehteä, jossa julkaistiin Bollen piirtämää Juliet Jonesin sydäntä. Yhdessä mieleenpainuneessa tarinassa toinen naisista innostui elokuvien tuottamisesta ja tapasi nuoren wannabe-elokuvaohjaajan, jonka idealle tuottajat vain nauroivat. Romeo & Julia -filmatisointi, joka toteutettaisiin mykkäelokuvana lukuunottamatta loppurepliikkiä, joka saisi näin maksimaalisen tehon. Naisen avustuksella mies sitten ohjasi leffan nollabudjetin indienä, pääosissa kadulta napattu nuoripari. Mies korosti koko ajan, että ihmisetihmisetihmiset - mikään muu ei elokuvassa merkkaa kuin ihmiset. No, tuottaja, jota nainen oli aiemmin käynyt tapaamassa, piti ovelan juonen avulla naruttaa katsomaan valmistunut elokuva, joka sitten teki kuin tekikin vaikutuksen - ja mies sai elokuvalleen levittäjän. Vain juonessa mukana ollut tuottajan autonkuljettaja sai potkut. Kaunista sinänsä, mutta minä en lämpene tuollaisille tarinoille ja noin yli-ihanalle elämänasenteelle ja maailmankuvalle.
Mitä Aku Ankkaan tulee, en muistele kaiholla 80-lukua, jolloin minulle tuli Ruotsin Kalle Anka tilattuna. Lukijoiden vitsit, joilla täytettiin sivujen alareunat, olivat nyt jälkeenpäin muisteltuina köykäisimmästä päästä. Paras taiteilijakin piirsi niitä tyhjänpäiväisimpiä sarjakuvia, eli Veli Kani -juttuja. Julio Antonio Ramos Poquí - onnistuin jäljittämään nimen netistä. Kaunista jälkeä teki. Ruotsinnokset olivat näppäriä sisältäen runsaasti kääntäjän omia sanaleikkejä, kehuja siitäkin.
Näpäytänpä nyt samalla Milla Paloniemen Kiroilevaa siiliä jonka suosiota yritän ymmärtää. En itse pidä sarjakuvista joissa kiroillaan itsetarkoituksellisesti. Ainoassa huvittuneen hymähdyksen tuoneessa stripissä kaksi siiliä halaa toisiaan, ja toinen päästää sitten kirosanan kun saa piikin kuonoonsa, toisen katsoessa hämmentynyt voivoi-ilme naamallaan. Paloniemellä on sentään joskus osuvia asiakaspalvelun huonoja puolia ruotivia sarjoja PAM-lehdessä eli ammattiliittoni julkaisussa. Valitettavasti hän vain joutuu vuorottelemaan Veikko Anttilan ankeahkon Pamelan kanssa. Tekeeköhän Anttila sarjansa FreeHandilla, muahahaha. Reima Mäkisen viesti Ammattilehtien sarjakuvat -ketjussa Kvaakissa, ja minun kommenttini siihen.
Kehutaan vielä ainoaa nettisarjakuvaa, jota olen seurannut: Nicholas Gurewitchin The Perry Bible Fellowship osoitteessa http://www.pbfcomics.com/ - siinä on huikaisevan nerokkaita ideoita ja vieläpä monilla eri tyyleillä toteutettuina. Jutut vaativat tosin melkoisen määrän miettimistä auetakseen, mutta se on palkitsevaa. Itse olen ymmärtänyt vitsit useimmiten helposti. Lopetin tosin sarjan seuraamisen pian sen jälkeen, kun sain graafisen suunnittelun opinnot päätökseen, eli 2008. Nyt on kirjakin ulkona, tilatkaa jos tykkäätte. Itse tyydyn silti suureen määrään paperille tulostettuja strippejä.
* * *
Muutama tunti kulunut - olen käynyt kaupungilla ja nauttinut kauniista kesäpäivästä. Helsinki on kaunis kaupunki kesäisin. Olohuonevertaukset ovat osuvia. Kun kävelen kaduilla ja katselen puistonpenkeillä ja terasseilla istuvia ihmisiä, sitä miten he ottavat rennosti ja juttelevat keskenään, se tuo minullekin hyvän mielen.
Kävelin Mannerheimintiellä, Töölönkadulla ja Pohjoisella Roobertinkadulla poiketen muutamassa antikvariaatissa. Etsin Karin pilapiirroskokoelmia ja löysin Karin karusellin (1956), Hassun maailman (1958) ja Pilkkakirjan (1960) sekä kylkiäiseksi vielä Uusi uusi Karin (1990). Vanhimmatkin kirjat halpaan hintaan kympillä kappale!
Se töölöläisdivari, josta aiemmin kerroin, on ilmeisesti muuttanut Manskulle lähemmäs ydinkeskustaa. Myyjä vaikutti tutulta, samoin puodin sisustus kattoon ylettyvine kirjapinoineen ja jostain kirjakasojen takaa pilkistävine kirjakasoineen. Sieltä en ostanut mitään.
Ostin myös Loru sorbusten herrasta -parodiakirjan uusintapainoksena. Minulla oli aiemmin Soundi-kirjat -sarjassa ilmestynyt eka suomalaispainos v. 1983, mutta lainasin sen vuosia sitten nyt jo entiselle työkaverilleni. Hän ei pahemmin pitänyt kirjasta, mutta unohti silti palauttaa sen. Tietenkään minulla ei ole kaverin yhteystietoja. Palautti sentään hänelle lainaamani elokuvat työstä eroamisensa jälkeen eli myöhässä - paitsi "Fritz the Catin".
T. Hypénin Nanna 2 tarttui mukaan Akateemisesta.
Toivottavasti löydän vielä Karin parhaat (1953) vaikka seuraavilta kirjamessuilta. Toivossa on hyvä elää, sanoi satiainen.
Kvaak.fi -foorumia tutkin edelleen. Siellä napistaan ruotsalaisesta Elvis-sarjakuvasta, joka vieraili pikavauhdilla Salon Seudun Sanomissa ja poistettiin ilmeisesti vihaisen palautteen seurauksena. Tsekkasin sarjan kotisivuilta ne muutamat stripit joita siellä sai katsoa. Mjaa, oikeastaan ihan hihityttävää roisia huumoria. Kyllä tuota lukisin enemmänkin, mutta ehkä on ihan se ja sama osuuko sarja enää silmieni eteen vai ei.
Iltalehden Pojun remmissä eli Buckles onnistuu valloittamaan minut. Aluksi minua otti kovasti päähän piirrostyylin vahva Bill Watterson -vaikutus, mutta ajan kanssa totuin siihen. Parasta sarjassa on Poju itse, ja oikeastaan myös lintu ja orava. Huomaa, että David Gilbert rakastaa sydämensä pohjasta näitä hahmojaan. Hän on mestari piirtämään ilmeitä ja tekemään hahmoista eläviä. Harva se päivä tulee strippejä, jotka alkavat rivillä viimeisen päälle nappiin piirrettyjä hauskoja ilmeitä tai asentoja, tai metkalla liikesarjalla. Kyllä Poju kuuluu myös niihin halittavan söpöihin piirroseläimiin. Hyvää sarjassa on myös vahva samastuminen eläinten maailmaan, hierarkioihin ja sääntöihin.
Vartti-lehti saisi poistaa jo Vastakarvaan-sarjan. Piirrosjälki on niin viimeisen päälle ja USAlaisstrippisarjalle harvinaisesti kuvakulmiakin vaihdellaan, mutta kun ei ole huumoria. Siinä on jotain mikä yrittää olla huumoria, mutta onnistuu siinä vain hetkittäin. Sarjassa ei myöskään veri kierrä, ei ainakaan Vartin julkaisemissa stripeissä toistaiseksi ole. Maailman ja hahmogallerian laajennusta kehiin! Eikös niillä ole söpö naapurityttö? Romanssin yritystä? Milloin? Koskaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti