The Slipper and the Rose (Bryan Forbes, 1976) - Britit tekivät 70-luvulla Tuhkimosta elokuvamusikaalin, jossa nuori tulokas Gemma Craven näytteli pääosan ja Richard Chamberlain prinssiä. Viihdyttävä elokuva, ellei englantilaisittain hösläävä huumori haittaa. Oikeastaan leffa on myös 142-minuuttisena turhan pitkä. USA:ssa se lyhennettiinkin kaksituntiseksi. Loppupuoli tuntuu kovin venytetyltä. Minulla oli lapsena The Slipper and the Rose -palapeli - olisiko siinä ollut 500 palaa? Kuva-aihe oli otettu 42-43 minuutin kohdasta, jossa Tuhkimo kuorii perunoita keittiössä ja toinen nainen istuu hänen seurassaan. Palapeli ei ollut erityisen kaunis, koska kuva oli tumma, hämyisä.
Olen Disneyn piirrosklassikoiden suhteen heltynyt niin, että olen hankkinut niitä 17 kappaletta DVD:nä. Tai no, Lilo & Stitchin hankin jo vuonna 2002. Kävin katsomassa sen isolta kankaalta ja tykkäsin sen verran, että ostin DVD:n heti kun se tuli kauppoihin, Asematunnelissa, lähellä ylös rautatieasemalle vieviä portaita, toimineesta pikkuliikkeestä. 16 muuta olen kerännyt tämän vuoden aikana Vitosen Divarista, Kampin Filmihullusta ja Kallion Pienestä Leffakaupasta. Lumikista (1937) Topiin ja Tessuun (1981). Välistä saivat jäädä pois 40-luvun episodimaiset koostepiirretyt, Liisa Ihmemaassa ja 70-luvulla tullut Nalle Puh. Eipä noita kaikkia olisi varmaan löytynytkään.
Fantasian kohdalla piti olla vähän tarkkana, etten tullut poimineeksi Fantasia2000:tta. 40-luvun episodipiirrettyjen materiaali on minulla yksittäisinä lyhytpätkinä DVD-R -levyillä, en minä niitä hyljeksi. Bongoa oli kiinnostavaa katsoa tietämättä sen juonesta etukäteen yhtikäs mitään. Ihan kiva oli.
Topin ja Tessun jälkeisistä Disney-animaatioista olen nähnyt Hiidenpadan, Basil Hiiren, Oliverin & kumppanit, ja leffateattereissa Aladdinin, Lilo & Stitchin ja Zootopian, mutta vain L&S miellytti sen verran, että DVD kelpasi. Aladdinista en tajunnut mennä katsomaan alkuperäisellä äänellä varustettua versiota, mutta Loiri lampun henkenä taisi olla aika hyvä. Zootopian näin 3D:nä, mutta kolmiulotteisuus ei tuonut leffaan mitään ja oli täysin turha lisuke. Shakiran kappale ei aiheuttanut inhoreaktiota minunlaiselleni tämän päivän musiikkia kammoavalle, eli se oli vain harmiton ja mitäänsanomaton. Käsikirjoitus oli hyvä ja aineksia riitti. Kertakatselussa taisi kuitenkin olla kylliksi.
Haku on päällä vielä kahden ensimmäisen Don Bluth -piirretyn suhteen. The Secret of NIMH on oikein hyvä, Fievel myös hyvä, joskin pienellä varauksella (liikaa loppukliimakseja). Maa aikojen alussa on pikkuisen liian lapsellinen ja juoneltaan simppeli minulle. Kaikenkarvaisesta Charliesta (All Dogs Go to Heaven) en tiennyt ennakkoon yhtään mitään, rupesin katsomaan sitä ihan kylmiltäni. Se kärsii liian monesta epäsympaattisesta hahmosta, ja jos minulla olisi lapsia, en myöskään tiedä, antaisinko heidän katsoa piirrettyä, jossa ammutaan ja tapetaan hahmoja ja jossa käsitellään kuolemaa niin rankasti. Bluth itse kuulemma väitti, että lapset kyllä kestävät mitä tahansa, kunhan loppu on onnellinen. Onkohan noin?
Minä muuten join 80-luvulla Fievel-limsaa, kun isän kanssa ajettiin kesämökille ja pistäydyttiin matkan varrella yhdessä huoltamokahvilassa. Fievel-limua taisi olla ainakin ananaksen makuisena, oliko muitakin makuja? Koska keräsin 80-luvulla pullonkorkkeja, Fievel-korkkeja on tallella tuolla ullakolla.
Entä pitkien Disney-piirrettyjen kärki? Fantasia ihan ykkönen, muut huiput Kaunotar ja Kulkuri, Pinokkio (hurjaa kamaa!), Viidakkokirja, Peter Pan sekä 101 dalmatialaista.
Miekka kivessä ei todellakaan kuulu parhaisiin vanhanajan Disney-piirrettyihin. Siinä häiritsevät liian monet viittaukset nykyaikaan. Seikkailua ei pahemmin ole. Jaksot, joissa Arthur-poika muuttuu oravaksi, linnuksi ja kalaksi, eivät auta tarpeeksi, vaikka ovatkin elokuvan kohokohdat. Niin, eikä Merlinin ja Matami Mimmin kaksintaistelua pidä unohtaa. Enimmäkseen elokuva on Merlinin höpötystä, ja Arthur sanoo välillä jotain. Aristokateissa ei haitannut oikeastaan muu kuin se, että 101 dalmatialaisen jälkeen sen juonessa ei ollut mitään uutta ja omaperäistä. Bambi on vain liian lässy, vaikkakin kaunis ja koskettava. Joitakin pitäisi katsoa vielä, ennen kuin uskallan muodostaa niistä lopullista mielipidettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti