Jokin aika sitten kirjoitin toivovani näkeväni joskus ruotsalaisten 1962 tekemän näytellyn elokuvaversion Nils Holgerssonin seikkailuista. Eniten kiinnosti tietää, miten se oli toteutettu. No, "Nils Holgerssons underbara resa" uploadattiin YouTubeen kuukausi sitten. Löysin ja katsoin sen eilen. VHS, jossa norjankielinen tekstitys.
Ruotsalaisten yritys filmata filmaamiskelvoton tarina oli urhea, mutta likilaskuiseksi jäi. Nilsin kutistuminen oli osattu jotenkuten toteuttaa alkeellisella 60-luvun alun erikoisefektillä, mutta hänen kommunikoimisensa eläinten kanssa oli ollut liian vaikea pala elokuvantekijöille. Eläimet puhuvat liikuttamatta suitaan / nokkiaan. Suurin osa dialogista kuullaan ilman että puhuja näkyy kuvassa. Eläimet ovat enimmäkseen aitoja, mutta muutamissa kuvissa Nils pitää kiinni jättikokoisesta linnun kehosta, joka on ilmeisesti rakennettu. Näissä kuvissa Martti-hanhen siivet on saatu hiukan liikkumaan, mutta Gorgo-kotkan jalat ovat jäykät. Lähikuvat linnuista ovat harvassa, edes Nilsiä ei näy niin paljon kuin voisi toivoa. Akka Kebnekaiselaista ei nähdä juuri lainkaan, vain hänen puheensa kuullaan. Muut villihanhet eivät puhu sanaakaan. Villihanhet nähdään enimmäkseen vain muutamassa otoksessa, jossa taivaalla lentävää auraa on kuvattu maasta käsin. Paitsi Hienohöyhen nähdään muutaman kerran vilaukselta, ja sitten on se muistettava loppukohtaus, jossa hanhet nähdään tarkemmin. Muuten katsojan on vain uskottava, että hanhet lentävät lähellä Nilsiä. Kesyhanhi Martin lentämisvaikeudet kuitataan pikaisesti ja helposti.
Suurin osa elokuvasta koostuu ilmakuvista. Ruotsia nähdään ilmasta käsin koko leffan ajan. Hienoja otoksia, mutta 90 minuuttia lähes pelkkiä ilmakuvia offscreen-höpötyksellä höystettynä panee tylsistymään, olivat maisemat sitten kuinka hienoja tahansa. Ohimennen nähdään uppsalalainen opiskelija, joka puhuu Nilsin kanssa, mutta hän vain sanoo reputtaneensa tentissä ja pettäneensä ystävänsä. Sen tarkemmin hänen huoliaan ei käsitellä, sillä on jo kiire jatkaa matkaa pohjoiseen. Gorgo-kotkan vapauttaminen eläintarhasta jää näyttämättä. Niin, ja kotihaltiaa ei nähdä ollenkaan.
Eläimistä oikeastaan parhaiten elokuvassa suoriutuu tehtävästään Smirre-kettu, joka sekin katoaa Nilsiä ja hanhia häiritsemästä melko varhaisessa vaiheessa. Hyviä otoksia luonnossa juoksevasta ja maatilassa hihnaan kytketystä ketusta, mutta ei sitä ole saatu tuntumaan lainkaan niin pahalta uhalta kuin se piirrossarjassa oli.
Lopullisesti menetin uskoni elokuvaan kohtauksessa, jossa on kuvattu modernia suurkaupunkia, jossa rakennukset ovat 60-luvun alun mallia, joku nainen puhuu puhelimessa ja kaduilla näkyy autoja. Selma Lagerlöfin tarina tapahtuu joskus 1800-luvulla, ja tätä ennen onkin nähty hevosvaunuilla ajamista. Tuo kaupunkikuva rikkoi ajankuvan täysin.
Ruotsalaiset maisemat ovat kieltämättä upeita, etenkin Lappi-kuvat. Loppukohtauksessa Nils on onnistuttu saamaan samaan kuvaan villihanhien kanssa - sen ainoan kerran koko leffassa. Öisessä kaupungissa kummitteleva Kaarle XI:n patsas on osaavasti animoitu, ja näyttää etäisesti samalta kuin piirretyssä sarjassa, eli varsin hyvältä tekoaikaan nähden.
Se kuvakirja, joka minulla oli lapsena, oli tehty tuon vuoden 1962 elokuvan pohjalta, mutta kirjassa oli kyllä käytetty erikseen otettuja still-kuvia. Muistan selvästi, että kirjassa oli kuvia Nilsistä Martin selässä sekä seisomassa ruohomättäällä Martin vieressä, sekä kunnon kuvia villihanhista. Elokuvassa ei tällaisia otoksia ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti