Vuosien 1927-1978 Hesarit on osaltani käyty läpi, mutta tiirailen vielä myöhempien vuosien tv-ohjelmatietoja ja teen muistiinpanoja. Olen jo aiemmin huomannut mielenkiintoisia piirteitä 1980-luvun alkupuoliskon tv-ohjelmatarjonnassa, ja onhan aiheesta aika karua kerrottavaa. Yleisradio kyllä yritti kovasti. Kansainvälisyys juhli. Milloin mistäkin maailmankolkasta haalittiin esitettävää, joistakin maista enemmän kuin toisista, mutta väliin mahtui hyvinkin eksoottisia kokeiluja.
Otan käsittelyyn ensin vuodet 1979-1980. Ykkösenä niistä maista, joista ohjelmamateriaalia tuotiin noina kahtena vuotena, komeilee ilman muuta Tanska. Tuntui jossain vaiheessa, että joka toinen päivä esitettiin jotain Tanskan television tuottamaa ohjelmaa. Enimmäkseen dokumentteja, mutta myös viihdettä ja piirrettyjä. Toki muutkin pohjoismaat olivat hyvin edustettuina. En tosin laskenut ruotsalaisia ohjelmia erikseen, niitä saattoi olla saman verran kuin tanskalaisia. Norjasta tuli myös kiitettävän monipuolisesti dokumentteja ja viihdeohjelmia sekä elokuvia. Silloin tällöin oli jotain myös Islannista, josta meille kerran opetettiin, että torstaisin ei ikinä esitetä tv:ssä ohjelmaa, koska torstait pyrittiin pyhittämään muille virikkeille, samoin heinäkuussa tv-väki piti aina lomaa. No, vuonna 1979 meidän oma kakkosverkkomme piti maanantaisin lomaa aikavälillä 11.6. - 6.8., joten osasi tv-väki meilläkin joskus varata yhden päivän viikossa pelkästään omille vapaa-ajan puuhille.
Tanskan jälkeen Neuvostoliitto oli sitten hyvänä kakkosena. Pitkiä elokuvia ja piirrettyjä. YLE pyöritti kumpanakin vuotena jopa ohjelmasarjaa Satuja ja tarinoita, jossa esitettiin neuvostoliittolaisia piirros- ja nukkefilmejä. Erikoisina ratkaisuina YLE päätti esittää jopa neuvostoliittolaisten tekemiä filmatisointeja Robert Louis Stevensonin Aarresaaresta (14.3.1979) ja Jules Vernen Kapteeni Grantin lapsista (9.5.1979), vaikka ne on filmattu USA:ssakin - jälkimmäinen esim. Disneyn toimesta menestyksekkäästi vuonna 1962 (In Search of the Castaways). Silloin tällöin itäisestä naapuristamme tuotiin myös dokumentteja, tv-sarjoja ja konserttiohjelmia. Gruusialaisia (nyk. Georgia) komediaelokuvia esitettiin useita, ja niitä kaikkia kehuttiin Hesarissa kovasti. Ilmeisesti gruusialaiskomedioilla on jonkinlainen maine. Neukkuleffoihin on laskettava myös yksi moldavialainen (9.6.1979) ja yksi kazakstanilainen (31.8.1980) tuotanto. Itä-Euroopasta tuotiin myös todella runsaasti elokuvia ja muita ohjelmia. Tsekkoslovakiasta, Unkarista, Puolasta, Jugoslaviasta, Romaniasta ja Bulgariasta riitti tavaraa.
Australiaa pyrittiin myös tekemään suomalaisille tutuksi, ja sieltä löytyi välillä dokumentteja ja elokuvia esitettäviksi. Erikoisimpina maina erottuvat Iran (elokuva 5.7.1979), Pohjois-Korea (lyhyt piirrosleffa 3.8.1979 ja elokuva 31.7.1980), Libya (lyhytelokuvia 30.1.1980 ja 22.5.1980) ja Egypti (dokumentti 2.10.1979). Jokunen eteläkorealainen, kiinalainen ja japanilainen dokumentti, lyhyt tai pitkä elokuva sekä animaatio sattumina sopassa. Intiasta tuli yksi elokuva, se oli Jean Renoirin Joki.
Erikoisena piirteenä suomalaisessa televisiossa oli, että meillä oli erikseen suomen- ja ruotsinkieliset toimitukset. Ruotsinkielinen puoli hankki itsenäisesti omat ohjelmansa, ja ne esitettiin joko ruotsiksi tekstitettyinä tai ilman tekstitystä. Aika usein kävi niin, että jokin ruotsinkielisellä puolella nähty ohjelma uusittiin jonkin ajan kuluttua suomenkielisellä puolella, suomeksi tekstitettynä. Usein juuri suomea äidinkielenään puhuneiden katsojien toiveesta. Eli jos tuntuu siltä, että ennenkin telkkarista tuli pelkkiä uusintoja, tässä yksi syy siihen.
Joka päivä ohjelmatarjonnasta oli silti vähintään puolet suomalaista tekoa. Mikä ei ole paljon sanottu, sillä ohjelmaa ei tuolloin lähetty hirveän monena tuntina päivässä. Meillä oli kaksi tv-kanavaa, ja kumpikin aloitti lähetykset siihen aikaan kun tavalliset työssäkäyvät olivat palanneet kotiin. Poikkeuksina ykköskanavan lähettämät koulu-tv:t, kielikurssit sekä jotkut lastenohjelmat, jotka tulivat keskellä päivää. Lähetykset jatkuivat sitten myöhäisiltaan, harvemmin keskiyöhön asti. Telkkariohjelmat pyrittiin siis keskittämään parhaisiin katseluaikoihin.
Vaan se taso? Jos vakiokriitikko Jukka Kajavaan on uskominen, suomalaisilla oli vielä 70-80-lukujen taitteessakin runsaasti opittavaa televisiotyöstä. Märisemistä riitti eniten suomalaisten asia- ja viihdeohjelmien teknisestä tasosta. Oli juontajia, joilta puuttui esiintymis- ja ulkolukutaito. Tv-toimittajia, jotka puhuivat Pelkiasta, Sauti-Arapiasta ja olumpialaisista. Tv-toimittajia, jotka sortuivat puhuessaan kielioppivirheisiin. Pinnallisia haastatteluja. Pinnallisia keskusteluohjelmia. Pinnallisia dokumentteja. Sitä, että yritettiin ahtaa liian paljon aiheita yhteen ohjelmaan, ja sitten riennettiin kiireellä asiasta seuraavaan niin, ettei mistään ehditty sanoa mitään. Huonot käännökset jotka hukkasivat oleellisia sävyjä alkutekstistä, alalajina vielä se, että musiikkipitoisissa ohjelmissa kokonaisia lauluja saatettiin jättää kääntämättä, jolloin niiden viesti ei auennut englantia huonosti taitaneille katsojille. Oma lukunsa olivat tekniset ongelmat, kuten tekstityksen puuttuminen ja väärä tekstitysnauha. Ja sitten kuvaruudussa näkyi pitkän tovin sana "Hetkinen" ja jokin aiheeseen sopinut kuva, sillä aikaa kun ongelmaa korjattiin. Muistan nämä tuskastuttavat tv-tuokiot omastakin lapsuudestani.
Ari Pirttisalo, Pahkasika nro 13, 1983
Viihdeohjelmat olivat jatkuvasti Kajavan hampaissa. 1979-1980 ainoat suomalaiset viihdeohjelmat, joita mies välillä kehuikin, olivat Hepskukkuu ja Parempi myöhään. Niissäkin välillä lipsahdeltiin.
30.9.1980 Kajava oli saanut tietoonsa katsojaluvut edellisen heinäkuun ohjelmista: Levyraati oli ykköskanavan katsotuin ohjelma, kakkoskanavan puolella listaa johti Uuno Turhapuro -elokuva. Muutkin kotimaiset elokuvat niiden iästä riippumatta dominoivat katsojatilastoja. Listojen kärkipäässä oli myös amerikkalaisia jännäreitä ja länkkäreitä. Ensimmäinen dokumentti löytyi sijalta 11 ykkösverkon listalla. Kajava toki ymmärsi, että työn raskauttama suomalainen haluaa mieluummin rentoutua viihteen parissa kuin ahtaa itseensä asiaa. Silti suomalaisten tv-katsojien typertymisestä huolestunut Kajava peräänkuulutti Suomen televisiolta heittäytymistä seikkailumieliseksi, etsimään kaikkea yllättävää, lähtöä kohti suurta tuntematonta. Vaan olisiko mikään yllättävä purrut aivot nollaavaa viihdettä kaipaaviin katsojiin? Epäilen.
Radion puolella eivät asiat oikeastaan olleet paremmin. Sleepy Sleepersillä oli syynsä Metsäratio-albumin tekemiseen, mutta yhteen asiaan tuli kohennusta kesäkuussa 1980. Musiikkilehti Soundi keräsi yli 16000 nuoren nimet adressiin, joka luovutettiin Radio 2:n johtajalle Keijo Savolaiselle ja suunnittelupäällikkö Heikki Peltoselle. Vaatimuksena oli: lisää rockia radioon! Ja huutoon vastattiin: 2. kesäkuuta 1980 aloitti Rockradio. Näin Soundin numero 3/1980 ja HS 2.6.1980 kertoilivat:
Nykyään taitaa sitten tuntua, että ohjelmaa varttuneille on vaikea löytää kaiken nuorekkuuden ja meiningin seasta, eli ollaan menty toiseen äärimmäisyyteen. Ja on oikeastaan hassua, että yksi tällainen ohjelma on Entisten nuorten sävellahja, joka on suunnattu niille jotka olivat nuoria Rockradion aloittaessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti