Hesareiden vuosi 1977 oli yllätyksetön. Hal Fosterin Tarzania julkaistiin joka lauantai 8-12 kuvan verran, ja joka kuvan alla runsaasti tekstiä. Sarja saatiin päätökseen 24. kesäkuuta 1977. Ja Claire Brétecherin Turhaa joukkoahan saatiin tilalle lauantailehteen tammikuussa 1978.
Muista sarjoista: Mikki Hiiri oli ollut pitkään täysin kesy pikkulasten sarja niin arkisin kuin sunnuntaisinkin. 1977 julkaistiin vuoden 1964 arkistrippejä ja tuoreehkoja sunnuntaistrippejä. Näitä ei taideta yleisesti juuri arvostaa. Tiikeri oli rutiiniin jämähtänyt lastensarja. Sirkus Bimbon kyynisyys laimeni vuonna 1977. Niin siinä tapaa käydä, kun sarjan maailma on esitelty ja yllättävimmät vitsit on pukattu ulos. Silti sarja pysyi hauskana.
Masissa tapahtui selkeä muutos 70-luvun puolessavälissä, kun armeijan univormuja lakattiin rasteroimasta. Eli aliupseerit ja upseerit olivat siitä lähtien valkoisissa, eivät harmaissa. Jyrki Vainio sanoi Kvaakissa, että sarjan huumori laimeni samalla ja kultakausi oli ohi. Kaipa niin sitten.
Laitoin viime helmikuussa näytille pitkään etsimäni Masi-stripin Kessusta, lihapullista ja kumipalloista - stripin jonka olin lukenut pikkupoikana ja joka oli jäänyt mieleeni. Hesari-suomennos olikin ihan erilainen kuin muistikuvani. Yhdestä helmikuun 1977 Hesarista löysin toisen Masi-stripin, jonka muistin lapsuudestani. Tässäkin suomennos on erilainen kuin mitä se muistissani oli. Varmasti löysin pikkupoikana jonkin Sanoman julkaiseman Masi-kokooman jostain, ja luin molemmat stripit siitä. Selitys tuntuu mahdolliselta.
Helmikuussa 1976 Fort Dixin tukikohdassa Yhdysvalloissa oli havaittu sikainfluenssaa. Epidemian leviämistä jopa Eurooppaan pelättiin, mutta pelko osoittautui aiheettomaksi. Masan arkissa yksi sarjan hahmoista, Priskilla Possu, joutui keväällä 1977 kestämään sikaflunssavitsejä. Yleinen vitsailun aihe Masan arkissa oli Addisonin signeeraus ja muu muistuttelu siitä, että eletään vain sarjakuvassa. Runsas metahuumori on haitaksi maailmavetoiselle sarjakuvalle (alkukauden Samin ja Siilon tapainen hahmovetoinen sarja asia erikseen), etenkin kun Masan arkin konsepti on täynnä mahdottomuuksia. Se syö sarjakuvasta viimeisetkin uskottavuuden rippeet.
Aku Ankassa oli vielä terää niin kauan kun Al Taliaferro piirsi ja Bob Karp kirjoitti. 1977 päästiin vuoden 1966 strippeihin. Haraldissa on laimennettunakin satunnaista potkua, silloin tällöin piristettiin sarjaa toiminnallisemmilla ja jopa mielikuvituksen lentoa osoittaneilla oivalluksilla. Silti Harald ei ollut enää maailman hurjin viikinki, vaan vaimonsa pilkkaama huonotapainen pikkupoika, lähes surkimus.
Punasulan hahmogalleria saatiin täyteen 5. syyskuuta, kun esiin astui Turjus - vielä aika erinäköisenä kuin sittemmin:
Rip Kirby sitten... Kirjoitin jo aiemmin, miten murehdin sitä, että käsikirjoittaja Fred Dickenson teki Desmondista idiootin. Erityisesti olen Desmondin puolesta suuttunut ja pahoillani lukiessani tarinoita A Prince in Peril (1964-1965), Fatal Fortunes (1966) ja Too Much Amour, Too (1967). Fatal Fortunesissa Rip joutuu todistamaan, kun palkkamurhaaja eliminoi salaisen palvelun agentin, jonka oli määrä tavata hallituksen jahtaaman rikollisjengin johtaja. Rip ei voi estää murhaa, koska hänen huomionsa vie ennustajanainen, joka on lukemassa hänen kädestään. Nainen on tappajan tuttu ja harhautusoperaatio etukäteen suunniteltu. Kyseinen nainen, Lyra Lynn, pakenee koko sotkua La Paziin, Boliviaan, ja Rip yrittää päästä hänen jäljilleen. Desmondkin pääsee tekemään jalkatyötä, selvittäessään Ripin puolesta Lyran pakoreittiä rautatieasemista, lentokentistä, bussiasemista jne. Tässä työssä Desmond sitten mokaa, kun yksi tappajan, Jack Pagen, kätyreistä sattuu olemaan samalla lentokentällä jossa Desmond saa virkailijalta tiedon Lyran helikopterimatkasta toiselle lentokentälle. Kätyri jututtaa Desmondia, joka itsestään ylpeänä ei pysty pitämään suutaan kiinni, vaan lavertelee tietoja ja toimintasuunnitelmia, joiden avulla myös Page pääsee Lyran jäljille.
La Pazissa Desmond mokailee vielä lisää, sen jälkeen kun Desmond on saanut Ripiltä pyynnön etsiä Lyraa suuriin karnevaaleihin liittyvän juhlivan ihmisjoukon seasta. Kun Fred Dickenson käsikirjoitti Rip Kirbyä, Desmondia ei kannattanut pistää tekemään kenttätyötä, koska siitä seurasi aina ikävyyksiä.
Dickenson ei myöskään ollut mikään humoristi. Hän yritti keventää Rip Kirbyä tuomalla sarjaan mukaan huumoria, muttei onnistunut koskaan keksimään yhtään hauskaa vitsiä edes yksittäisiin puhekupliin.
4. joulukuuta Antero Halla eli Ansu rupesi piirtämään Helsingin Sanomiin.
Näin olen sitten käynyt läpi kaikki vuosien 1927-1988 Hesarit. Tuntuu kuin tärkeä virstanpylväs olisi saavutettu. Jäljellä ovat vielä vuosien 1989-1997 numerot. Yhdeksän vuotta. Tunnen helpotusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti