15.2.2020
Esimieheni Outi on sanonut, että jos minulla alkaa olla liikaa työtä, palkataan joku tekemään osa hommista rakennuksessa jossa työskentelen. Viittä vaille, että apulainen tarvitaan. Hiukankin lisää työtä minulle, ja joudun sitä pyytämään. En ole masentunut, vain vakava ja kovasti mietteliäs. Hetken huuma on vaihtunut harmaaseen, raskaaseen arkeen. Kuherruskuukauteni Planmecan ja elämän kanssa on ohi. Minun on kamppailtava säilyttääkseni sen mitä minulla on. Minun on osattava säädellä omaa elämääni, tehtävä oikeita valintoja. Jos vain pääsen eroon päihdeklinikasta, niin hiukan helpottaa. Luulen, että juuri tästä alitajuntani on koettanut minua varoittaa. Ei enää huoletonta elämästä nauttimista ja kevyttä oloa, nyt on otettava tiukka duunariasenne.
Kirottu koronavirus - josta olen syvästi huolissani - aiheuttaa vielä lisää (varo)toimenpiteitä. Tulee mieleen se, mitä kirjoitin vuodatussivuille 21.8.2010...
18.2.2020
Sysäsinpä Legatio Musicaan talteen leikkaamani artikkelin Finnvox-levytysstudiosta. Se julkaistiin Hesarin Nyt-liitteessä aikana, jolloin studio oli 33 vuoden ikäinen. Janita-anekdootista tuli mieleen, että kun vielä siivosin junia Ilmalan ratavarikolla, niin yhtenä päivänä löydettiin IC-junan penkiltä laukku, jossa oli Aleksi Bardyn tuottaman ja kirjoittaman Kielletty hedelmä -elokuvan käsikirjoitus. Vilkaisin ensimmäistä lehteä. Tehtiin ilmoitus löydöstä, ja laukku palautui sitten omistajalleen. Tuo leffa tuli ensi-iltaan helmikuussa 2009 Dome Karukosken ohjaamana.
Ihmeellistä, että ensimmäinen levytysstudio tosiaan rakennettiin Suomeen vasta 1965! Sitä ennenhän meillä tehtiin ihan helkkaristi levyjä. Miten oikein pärjättiin ilman levytysstudioita? No, nykyisin ihmetellään kuinka ennen tultiin toimeen ilman kännyköitä, ja silti monet muistavat hyvin kuinka ennen tultiin oikein mainiosti toimeen ilman niitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti