23.1.2020
Olen putsannut kylpyhuonetta kunnon pesuaineella, mutta saanut pois vain sen verran likaa, että eroa huomaa. Kaikki ei lähde pois. Olen jonkin aikaa epäillyt, että se tahmea mönjä jota suihkun viemäriin oli kaadettu, oli hiusväriä. Sitä on myös seinässä ja lattiassa pesualtaan alla. Sen poistamiseksi tarvitaan järeämpiä keinoja. Lattiassa on myös jotain muuta, jotain pinttynyttä, jota voisi koettaa raaputtaa pois.
Olen ikkunoista raaputtanut pois ylimääräisen maalin, jota oli lasiin joutunut ikkunalistoja maalatessa. Olen pyyhkinyt ovia ja keittiön seiniä, putsannut ikkunat ja parvekelasit. Homma jatkuu sitä mukaa kun jotain erityistä huomaan.
25.1.2020
Jakelen edelleen omaelämäkertaani ja muisteluteostani etusivulla. Ne ovat pysyvässä jakelussa. Kuka tahansa (paitsi sukulaiseni ja työkaverini) saa niitä lukea, mutten suosittele kenellekään niiden lukemista. Minusta saa tietää liikaakin, sellaisia asioita joista olisi itse kunkin parempi vain vaieta. En pystynyt miettimään, mitä sopii kertoa julkisuuteen ja mitä ei. En osannut vetää sitä viivaa. Lisäksi henkilökuvaani olisi jäänyt aukkoja, jos olisin jättänyt jotain kertomatta. Intiimeimmätkin asiat auttavat selittämään joitakin mielipiteitäni, asenteitani ja tekojani myöhemmin elämässä. Niinpä kerroin kaiken. Oli pakko saada kaikki paska ulos päästäni, puhdistaa se kaikesta mikä mieltäni kuormitti. Se oli tärkeä osa henkistä paranemisprosessiani. En ehkä olisi niin henkisesti terve ja tasapainoinen, niin täynnä mielenrauhaa, jos olisin pitänyt joitakin asioita salassa. Kaiken oli pakko tulla ulos. En kuitenkaan suosittele ketään lukemaan elämäkertaani, koska ne ikävät asiat jotka siinä kerron ovat takanapäin. Ne kuuluvat menneisyyteen enkä vatvo niitä enää. En minäkään lue noita teoksia, enää. Minua ei kiinnosta enää tilittää menneitä ikäviä asioita kenellekään. Hyviä asioita kelpaa muistella, mutta ikävät asiat olen jättänyt taakseni. Elämäni on nyt täydellistä, ja se on kaikki tässä ja nyt. Kerron mielelläni siitä, ja siitä mitä minulle tapahtuu ja mitä nykypäivän asioista mietin.
Taidan aika pitkälti sekä säästää kakun että syödä sen. Kerron elämäkerrassani ja muisteluteoksessani kaiken itsestäni, mutta olen jättänyt kertomatta tästä lähipiirille ja työkavereille, koska haluan edelleen pysyä heidän kanssaan hyvissä väleissä. Se riski on olemassa, että he huomaavat, mutta ei heitä tunnu kiinnostavan kotisivuni tarpeeksi jotta kävisivät täällä katsomassa. Olen siis toistaiseksi onnistunut tässä tasapainottelussa. Toisaalta juuri lähipiirini pitäisi lukea elämäkertani, koska ketään muuta ei kiinnosta jonkun maineettoman tyypin oma elämä.
26.1.2020
Tässä tietokoneeni vieressä lojuu mustassa säkissä isäni muinoin tekemä ryijy. Vaasankadulla se lojui ullakon häkkivarastossa, enkä ole juuri kurkannut sisään säkkiin. Nyt huomasin, että siellähän on muovitaskussa aanelonen, jossa on äitini koneella vuonna 2014 kirjoittamaa tekstiä. Teksti valaisee ryijyn syntyhistoriaa, ja muutakin:
"Ryijyn hankkiminen oli alun perin Göffen idea. Koska rahaa ei oikeastaan ollut, oli halvin tapa sen hankkimiseen tehdä itse. Tarvikkeet kävimme ostamassa muistaakseni Neoviuksen liikkeestä joskus kesällä 1980. Tein aluksi noin ¼ osaa, jonka jälkeen Göffe itse innostui asiasta ja teki lopuksi koko ryijyn loppuun asti yksin. Tekeminen oli hankalaa loppuaikana, kun lokakuussa saimme Janin kummitädiltä kissanpennun, Taskisen, jonka mielestä oli parasta kun sai leikkiä lukemattomilla pienillä lankakerillä, joita tarvittiin ryijyn tekemisessä. Ryijyn mallia en enää muista, mutta se voi olla jotain esim. Kaski tms."
Eli Taskinen ei ollutkaan hylätty löytökissa, vaan se kuului alunperin kummitädilleni Aila Tammiselle, jota en ole kasteeni jälkeen tavannut kuin ehkä kerran, joskus 80-luvulla Kasavuorentiellä. Eikä Taskinen tullut meille 1978 vaan 1980.
29.1.2020
Kun olin saanut päihdeklinikan siivouksen valmiiksi, ja olin ruvennut sammuttelemaan valoja, kuulin ulkoa ambulanssin sireenin ulinaa, joka loppui kuin leikaten justiinsa kohdalla. Jo siinä vaiheessa vitsailin mielessäni, että nyt taisi yläkerran kung fu -koulussa joku tömähtää liian lujaa. Sieltä oli kuulunut jopa tavallista raskaampaa mätkähtelyä, ja teki mieli mennä sanomaan, että tapelkaa vähän rauhallisemmin. Kun sitten vein jätesäkkiä ulos, oli piha täynnä ambulansseja, ja muutama tyyppi seisoi passissa. En jäänyt kysymään, mikä tilanne siellä oli päällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti