20.12.2019
Sähkömies saapui korjaamaan makuuhuoneen kattolampun kuntoon. Katon sisällä oli johdot yhdistetty väärin. Mies korjasi kytkennän, ja valoa tuli. Melkein heti sen jälkeen saapuivat äiti ja isäpuolikin, mukanaan lisää metrin mittaisia Lundia-hyllytasoja jotka he olivat löytäneet niinkin läheltä kuin Puotilasta. Nyt sain kirjahyllyyn kaikki fiktiokirjat, ja vielä mahtuu kolme metriä sarjakuvia lisää.
Nyt saan alkaa viettää yli viikon mittaisen joululoman. Vain maanantain hautausmaakierros, päihdeklinikan siivoukset ja jouluaaton vierailu Laurinlahdella keskeyttävät kotona oleilun. Toivottavasti.
24.12.2019
Isäpuoli täydensi eilen kirjahyllyäni 80 sentin jatkeella, johon sai sopivasti yhdeksän matalaa hyllyä CD-levyille. Nyt on taas kivaa, kun pääsen latelemaan CD-levyjä hyllyyn aakkosjärjestyksessä. Äidin ja isäpuolen vierailun yhteyteen kuului myös vierailu samassa Uzbekistan-ravintolassa, jossa olimme kahdestaan Frejn kanssa joitakin päiviä sitten. Ensimmäinen käynti ei ruoan puolesta vakuuttanut minua, mutta nyt rafla onnistui paremmin. Söin karitsaa. Siinä oli kunnolla luuta, liha oli äärimmilleen paistettua ja sen kanssa sai tehdä työtä. Myös leipä tuotti töitä hampaille. Alkusalaattiin kuulunut punakaali - varmaan vain punajuurella värjättyä tavallista kaalia - oli sellaista, että varmaan viereisessä Alkossakin olisi kuullut kun ravintolassa syödään salaattia. Kaikesta huolimatta pidin ruoasta.
Kaiken tohinan ja riemun jälkeen meinasi klinikan siivous unohtua täysin. Istuin kotona yksin jonkin aikaa, ja sitten vasta muistin, että ai hitto! Vasta 20:20 seisoin Kontulan metroasemalla valmiina lähtemään kohti Sturenkatua. Olin yhdeksältä perillä klinikalla. Paikka on siivottava iltakymmeneen mennessä, eli aikaa oli vain tunti. Tein vain välttämättömimmät hommat ja onnistuin suoriutumaan 40 minuutissa. Onneksi paikka oli siisti, olihan se likaantunut vain viikonlopun vajaamiehityksen ja maanantain jäljiltä. Kaikki työntekijät eivät varmaan olleet olleet töissä maanantainakaan, tyhjiä roskakoreja oli paljon.
Heh, laitoin joka hyllylle kaksi 80 sentin riviä CD-levyjä, ja melkein kaikki mahtuivat. Vain 23 CD:tä jäi jäljelle, panin ne sen laatikoston päälle, jossa levysoitin ja vinyylisinkut ovat. Vielä on jäljellä CD-R:t ja osa kirjoista.
Yritys kiinnittää sänkyni yläpuolelle lukulamppu tyssäsi kirjaimellisesti seinään. Tämä talo on rakennettu 60-luvulla, ja materiaalina on ajalle tyypillisesti käytetty kovinta betonia mitä maailma on nähnyt. Niinpä Frej tarvitsee vähintään järeämmän porakoneensa, jotta saataisiin pari reikää aikaiseksi. Eilen hänellä ei ollut sitä mukana. Tämä paikka on siis paperista rakennetun Vaasankadun talon täydellinen vastakohta.
Vähän ennen keskiyötä kirjoitan tätä, äsken kotiin tulleena. Illanvietto Laurinlahdella sujui normaalin rauhallisissa merkeissä. Saunomista, syömistä, juttelua. Frej suunnittelee vielä jonkin verran juttuja asuntooni, sen jälkeen asiat ovat minun käsissäni: jos tulee vielä tulevaisuudessa mieleen jotain mitä haluaisin asunnossani tehtävän, sen kun ilmoitan heille. Mutta minä rakastan tätä Kontulan kaksiotani, ja haluan itse tehdä asioita sen eteen. Maalata, puhdistaa, puleerata, hioa ja hinkata. Ei ole oikein, että äiti ja isäpuoli kuluttavat rahojaan minun asuntoni takia ja hankkivat sinne juttuja. Minäkin haluan tehdä jotain, ja omilla rahoillani.
Mia soitti, kertoi kuulumisia, toivotti hyvää joulua. Tuli esille järkyttäviä asioita... en tiedä paljonko kehtaan tänne niistä kirjoittaa. Mia valui vuosi sitten aika pohjalle... työpaikkakiusaamista pomon taholta, haki lohtua pullosta, se vei mennessään asunnon ja työpaikan... Hakeutui vieroitukseen ja pääsi syksyllä kuiville. Diakonissalaitos pelasti - Mia sai uuden kämpän ko. laitoksen omistamasta talosta. Työpaikkojakin löytyi, ja nyt odotettavissa on runsaasti duunia. Aikoo kokeilla, paljonko rehkimistä hän kestää, ja jos tuntuu siltä ettei jaksa, siitä vain vähentämään töitä. Äiti ja Frej saivat tietää asioista vasta pitkän hiljaa pysymisen jälkeen. Mia ja äitinsä Kikka ovat ilmeisesti vähän paremmissa väleissä nyt, kun tytär on noussut pohjasta. Nobody Loves You When You're Down and Out, kuten vanha laulu sanoo. Mialla on ollut tuo elämä näköjään aikamoista... ensi vuoden syyskuussa täyttää 50, eikä ole koskaan perustanut perhettä. Alan ymmärtää miksi.
En osaa arvioida tarkkaan paljonko äitini ja isäpuoleni tietävät tai luulevat tietävänsä minun elämästäni. Niin paljon asioita olen jättänyt kertomatta heille, niin paljosta olen selvinnyt ihan itse kellekään paljastamatta. Eivät he kyllä paljon tiedä elämästäni, ja parempi niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti