26.12.2018
Halleluuja! 6.2.2016 kerroin lastenkirjasta, joka minulla oli pienenä, mutta jonka nimen ja kirjoittajan olen tyystin unohtanut. En muistanut muuta kuin että sen oli suomentanut Mikko Kilpi, ja sitten sen minkä tuossa helmikuun 2016 merkinnässäni kerroin:
"Muistan, että minulla oli lapsena jokin lastenkirja, joka kertoi metsäneläimistä, jotka taisivat lähteä kotimetsästään suorittamaan jotain (vaarallista?) tehtävää. Olikohan metsä uhattuna tai jotain? Kirja oli kohtalaisen isokokoinen, kuvitus oli neliväristä, yksityiskohtaisesti piirrettyä ja huolellista. Näin ainakin muistikuvani väittää. Mieleeni syöpyi yksi kuva, jossa eläimet olivat aivan valtavan kokoisia, jopa puita isompia. Kirja kertoi kuitenkin aivan tavallisen kokoisista eläimistä, joten ihmettelin, miksi taiteilija oli piirtänyt eläimet tuohon kuvaan niin jättimäisiksi. Siitä tuli jotenkin surrealistinen fiilis koko kirjaan. Kirjan nimeä ja kirjoittajaa en todellakaan muista, ainoastaan sen, että suomentaja oli Mikko Kilpi."
No, nyt ihan odottamatta mitään tulosta laitoin Google-hakuun "lastenkirjat" ja "Kilpi Mikko", ja hakutuloksista löytyi Antikvaari.fi -sivuston myynti-ilmoitus, jossa kaupataan jotenkin tutunnäköistä lastenkirjaa nimeltä Taikamuna. Kirjoittajana on Christopher Logue, sen julkaisi suomeksi WSOY vuonna 1976, ja suomentaja on tosiaan Mikko Kilpi. Jo kansikuvasta tuli lievä déjà vu -tunne. Selvitin, että kirjan alkukielinen nimi on Ratsmagic, ja löysin venäjänkielisen sivun, jolla esitellään taiteilija Wayne Andersonin kirjaan tekemää unenomaista kuvitusta. Mukana myös se mieleeni syöpynyt kuva, jossa eläimet ovat puitakin isompia jättejä. Eikä se ole edes omituisin piirros mitä kirjasta löytyy. Andersonin kuvitus Ratsmagic-kirjaan on kauttaaltaan tutuntuntuista, useakin piirros soitti kelloja päässäni. Tein heti tilauksen kirjasta Antikvaari.fi -sivulla.
Luin kirjan saamia arvosteluja - niitä mitä satuin löytämään - ja vaikuttaa siltä, että kuvitusta arvostetaan enemmän kuin itse tarinaa, joka ei jaksa oikein imaista mukaansa ja jättää tyhjähkön olon. Ilmeisesti siihen on syynsä, miksi kannessa on Andersonin nimi. Kirja tuntuu kommenteista päätellen olevan omiaan aiheuttamaan pienille lapsille painajaisia. Onneksi ei minulle.
28.12.2018
Tuula Kousan toimittama Tämä maa - Itsenäisen Suomen sata tarinaa ilmestyi juhlistamaan Suomen 100-vuotismerkkipäivää. Nyt se on Bookogsissa minun toimestani. Jouduin kuitenkin käyttämään nettikuvaa kirjan kannesta, koska oma kappaleeni on vahvasti yksilöity. Etukannessa on työpaikkani logo oikeassa alakulmassa, terästettynä isokokoisella graafisella elementillä, joka simuloi ylöstaitettua paperiarkin kulmaa. Ei sitä pysty retusoimaan pois. Takakansitekstikin keskittyy puhumaan meidän firmastamme enemmän kuin yleiseen levitykseen tarkoitetulle suomalaisten ilmiöiden, merkkihenkilöiden ja kansallisten ylpeydenaiheiden yleisesittelylle olisi suotavaa. Työpaikalla tuo kirja jaettiin kaikille työntekijöille, meidän firma kun on mukana siinä yhtenä esittelyn kohteena.
29.12.2018
Hoitelen Bookogsissa alta pois kaikki sekalaiset tietokirjat. Kuona pois, jotta pääsen taas kunnon fiktiokirjojen kimppuun. Muutamia kirjoja sain isäpuoleltani 80-luvulla. En ole ihan varma, sainko tuon Meinanderin Suomen historian Frejltä vai löysinkö sen junasta Ilmalassa tai muualta. Först och snabbast med bil, tåg och flyg - En Guinness Rekordbok (1974) ainakin on isäpuolelta, samoin Kolumbus - poikien vuosikirja (1956) ja Lloyd's Maritime Atlas (1962). Kaksi viimeksimainittua olivat alkujaan isäpuolen omistuksessa, mutta ne kulkeutuivat minulle tavalla, jota en pysty muistamaan. En ole ihan täysin varma, oliko minun tarkoitus saada tuo meriatlas haltuuni, mutta onpahan minulla kuitenkin, vaikkei minulla ole sille mitään käyttöä.
31.12.2018
Schenkerin kuriiri vei taikamunapaketin läheiselle kioskille, josta kävin sen noutamassa. Sieltä jatkoin Kalasataman päihdeklinikalle, hoidin työni, palasin kotiin, ja avasin pahvipaketin. Nopea lukaisu, ja voin sanoa Taikamunasta tämän: kuvitus on henkeäsalpaavaa, unenomaista, paikoin jopa surrealistista. Itse tekstiltä, tarinalta, vie aikaa löytää se ote. Teksti on kankeaa. Ensimmäiset sivut saivat minut vaivaantuneeksi. Kun tarina pääsee vauhtiin, se paranee, muuttuu hurjemmaksi. Silti... on tämä niin lastenkirjaa, niin lastenkirjaa mitä kirjoitustyyliin tulee, mutta tarina on ehkä vähän turhankin pelottava pienimmille lapsille, etenkin kuvituksen myötävaikutuksella. Siitä tulee ikävä ristiriita. Hurja tarina ei pehmene vaikka sen kertoisi kuinka lapsellisesti, ja herkät lapset voivat säikkyä joitakin piirroksia.
Mutta nostalgiapaukkuna melkoinen, ja kuvitus on loisteliasta. Yritän löytää jostain hyllystä hyvän paikan tälle. Lisäsin heti Bookogsiin.
Taas on yksi lapsuuden mysteeri vähemmän.
Puolitoista tuntia ennen keskiyötä lisäsin vielä englantilaisen nimimerkki K:n eli Kevin Wignallin kirjan Like Plastic suomennoksen. Suomennos on kahdella tapaa poikkeuksellinen, sillä paitsi että se lienee yhä ainoa paperimuotoinen julkaisu tuosta pienoisromaanista, JP Ahonen on piirtänyt kaikkiaan 22 sarjakuvasivua, jotka liittyvät kiinteästi kirjan juoneen. Arvostelin tuon Kvaakissa kesäkuussa 2014. Vesa Kataisto lähetti minulle arvosteltavaksi Ahosen Villimpi Pohjola -kokoelman Lapsus, ja tyrkkäsi bonukseksi vielä Like Plasticin. Luin tuon kevyen toimintaviihdeannoksen istuessani portaikossa Arabianrannan päihdeklinikan ulkopuolella, odotellessani että henkilökunta lähtee töistä kotiin jotta pääsen siivoamaan.
Loistopiirtäjä tuo JP Ahonen. Joskus siihen aikaan kun siivosin vielä junia, Ahonen piirsi City-lehteen pilakuvia, jotka perustuivat englanninkielisiin sanaleikkeihin. Niistä opin, mitä carpet factoryssa oikeasti valmistetaan (pehmoeläimiä autojen sisätiloihin ripustettaviksi) ja mitä drugstoressa oikeasti myydään. Piirrostaidoissa oli vielä aika paljon kehittämisen varaa - se oli joko ennen Villimpi Pohjola -sarjakuvan luomista tai samoihin aikoihin - mutta lahjakkuus näkyi. Pistin tekijän nimen jo silloin korvan taakse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti