27.5.2016
Eilen töissä näin jo yhden taukohuoneen pöydällä uusimman firman lehden. Selasin sitä ja katsoin sarjakuvia. Heh, ensimmäinen kerta kun jokin sarjakuvani on julkaistu oikeasti jossain. Hyvältä tuntuu. Samassa numerossa oli muitakin tuttuja naamoja, työkavereita eli muita siivoojia esittelyssä. Ilmeisesti näin kuitenkin jotain sellaista, mitä ei olisi kaiken järjen mukaan pitänyt nähdä. Työnjohtajamme sanoi nimittäin että firman lehti tulee jokaiselle kotiin, ei sitä täällä työpaikalla pitäisi vielä olla. No, kyllä oli, ainakin yksi kappale. Joku on vuotanut sen. Tänään lehti odottikin minua kotona kun tulin töistä. Laitan Positiivisen navan tänne omille sivuilleni muutaman päivän päästä.
3.6.2016
Töissä ei ole paljoa puhuttu sarjakuvastani. Osoittaa sen, etteivät suomalaiset loppujen lopuksi välitä siitä, että joku piirtää sarjakuvia.
Itse olen ylpeä. Referenssiä tarvitsin hyvin paljon, irlantilaisista pubeista ja Dublinin katukuvasta, ja koska en ole katsonut telkkaria vuosiin, piti ottaa selvää, miltä nykypäivän uutislähetykset näyttävät.
Harrastuksellinen yksinäisyys kalvaa. En tiedä, miten kummassa jaksan sivustoani Blogipolussakaan roikottaa.
30.6.2016
Täytettä kirjahyllyyn. Hankin nettitilauksena yhdestä divarista Arto Paasilinnan teoksen Kansallinen vieraskirja. Siihen on koottu yleisistä vessoista löytyneitä seinäkirjoituksia. Syy kirjan hankintaan oli, että joskus 1990-luvulla poimin yhdestä paperinkeräyslaatikosta jonkin vuodelta 1971 peräisin olleen miestenlehden (ei minulla sitä enää ole), jossa oli ko. kirjasta arvostelu/artikkeli. Siinä oli aika paljon näytteitä kirjaan poimituista seinätöhryistä, ja sain monet makeat naurut. 20 vuoden viiveellä sitten päätin viimein hankkia tuon opuksen. Se osoittautui aikamoiseksi keräilyharvinaisuudeksi: hintapyynnöt liikkuvat 65 ja 150 euron välillä. Omani on tuolla alimmalla hinnalla saatu hyväkuntoinen kappale. Vaatimaton 68-sivuinen pehmeäkantinen nide asianmukaisen rumalla kannella.
Omat parhaat seinäkirjoitusbongaukseni tein elokuussa 1994 Vaasan aikuiskoulutuskeskuksessa, kun minusta tehtiin siellä sivari. "Paskantaminen on ainoa nautinto, mihin ei tule himo". Se on oikeastaan totta, kun asiaa tarkemmin ajattelee. "Paskallakin on hintansa - mun persereikää närästää." "Mikä maa voittaa jääkiekon MM-kisat? A)lbania, B)ulgaria, C)anada". "Armeija on kiva paikka, siellä saa olla alistettuna, eikä tarvi käyttää aivoja (se sattuu päähän). Tukan voi ajaa pois ja varmistua seksuaalisesta identiteetistään (=homot on sivarissa). Ha ha ha haaaaa!".
Yhdessä vessassa oli tiiliseinä, ja joku neropatti oli keksinyt kirjoittaa pienehkölle alueelle jokaisen tiilen päälle "Another brick in the wall"... "another brick in the wall"... "another brick in the wall"... Omalaatuista tajunnanvirtaa edustivat kolmella eri käsialalla kirjoitetut allekkaiset tekstit "Tässä istun enkä muuta voi" - "Tässä istun enkä munavoi" - "Tässä istun enkä masturboi", sekä lyhyt ja ytimekäs "Tehos humus".
Minäkin innostuin esimerkkien voimalla töhertelemään seiniin esim. pätkän Veltto Virtasen "Tässä seison" -kappaleen sanoja. Harvinaista minulta, sillä olen niin hyvin kasvatettu että istun AINA pöntöllä vaikka olisi vain ykköshädästä kyse (kiitos, äiti).
Ilmalan ratavarikolla oli myös aika hyviä, kun lyhenteelle VR olivat lukuisat eri ihmiset keksineet uusia merkityksiä: Vikaa Raiteilla, Vaunut Remonttiin, Vähän Rahaa, V---n Riistäjät etc. Elokuvateatteri Orionin vessasta bongasin mikroskooppisen pienellä tekstillä kirjoitetun pelotteen: "Böö! Olen Alberto Garcian pää!" Taisi olla Alfredo Garcian veli, tai sitten joku ei ollut jaksanut pysyä kunnolla hereillä elokuvan aikana ja muisti nimen väärin.
Joku saisi koota jatko-osan tuolle Paasilinnan kokoelmalle.
10.7.2016
Eilen syntymäpäiväni kunniaksi sain sivun 87 valmiiksi ja nettiin. Vanhemmat soittivat ja onnittelivat. Kertoivat olevansa mökillä ja palaavansa maanantaina. Niinpä ajattelin heti puhelun jälkeen, että menen heidän taloonsa sunnuntaina ja haen vielä ainakin pari minulle kuuluvaa LP:tä. Tänä aamuna lähdin siis bussilla Laurinlahteen. Perillä minua odotti ikävä yllätys: lukot on vaihdettu. En päässyt sisään. 5,50 euroa meni hukkaan. Onneksi olin sen verran nopea, että sama lippu kelpasi vielä paluumatkallakin. Ei mennyt sentään 11 euroa Kankkulan kaivoon.
Puran pettymykseni työntekoon. Eilen tuli piirrettyä nopeasti vielä sivu 88, nyt alan värittää sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti